Vaalit ohi ja olleet, mutta mikä muuttuu?? Kertokaapa te, jotka ette äänestäneet, miksi jätitte äänestämättä. Himpun verran yli 50% käytti oikeuttaan saada muutosta pitäjäämme, turha alkaa kenelläkään valittamaan enää mistään, kun ei ole tehnyt asioiden eteen mitään!!
Onneksi saimme sentään uutta verta valtuustosaliin. Toivon, etteivät vanhat valtuustoistuilijat hiljennä heitä, vaan antavat yhtäläisesti puheenvuoroja heillekin. Tämähän toki riippuu puheenjohtajasta.
Siispä pyydän asiallista keskustelua paikallisissa foorumeissa, peen jauhaminen saa riittää. Juoruaminen ja tyhjänpäiväisten "riekkojen" ihmettely ei motivoi ketään!
Onneksi saimme sentään uutta verta valtuustosaliin. Toivon, etteivät vanhat valtuustoistuilijat hiljennä heitä, vaan antavat yhtäläisesti puheenvuoroja heillekin. Tämähän toki riippuu puheenjohtajasta.
Siispä pyydän asiallista keskustelua paikallisissa foorumeissa, peen jauhaminen saa riittää. Juoruaminen ja tyhjänpäiväisten "riekkojen" ihmettely ei motivoi ketään!
Vastaukset 11
Vanhimmat
pallo on valtuilla edustajilla ja pulinat pois
joutaa vaikka riekkoja ihmetelemään ja muuta semmoista mukavaa ajankulua
MIKSI ETTE ÄÄNESTÄNEET???
itseä ei kiinnosta, oon 18v ja äännestäminen on minusta täyttä paskaa. yksi ääneni ei vaikuta ketään. Vihaan ihmisiä jotka alkaa jankuttamaan aiheesta, oma valintani. Politiikka ei kiinnosta minua paskan vertaa. Minulle on aivan sama mitä ne siellä puhuvat.IKINÄ en tule KETÄÄN äännestämään.
sama mitä kysyttiin mutta lukihan siinä muutakin
Mitä vittua se sulle kuuluu jos ei olla äänestetty.Äänestätkö sinä joka helvetin tosi tv ohjelman äänestyksessä ja missi kisoissa ym.Jos et,nii turha tulla tänne urputtamaan.
Ei näissä piireissä saa asiallisia vastauksia, tämä foorumi näkyy olevan lasten ja teinien leikkikenttä. En usko että kukaan normaali aikuinen ihminen kehtaisi jauhaa näitä juttuja, joita täällä jauhetaan ja haistatellaan. Niin, en käynyt äänestämässä, kun kukaan ehdokas ei täyttänyt niitä kriteereeitä, jotka ajaisivät asioita, jotka koin itselleni tärkeiksi.
ja vielä tarkemmin, mitä saavat aikaan.Toivottavasti ei petytä ja turhauduta.Tuloksethan näkyy edellisistä.
tyhmät tietämättömät manipuloitavat saavat äänestää. olen sen verran jälkeenjäänyt yksilö etten osaa antaa ääntäni oikealle ehdokkaalle jonka ääni kuitenkin menisi suhteellisella vaalitavalla jollekin napaehdokkaalle ja puolueelle.
sinun puolesta. Olisiko aika käydä vaikka se peruskoulu uusiksi, kun kirjoitustaito ja "käytöstavat" on tuota luokkaa?
Tässäkö tämä meidän tulevaisuus on...
kyynikkona en äänestä enkä valita, koska molemmat tavat "vaikuttamiseen" ovat yhtälailla naurettavia. Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta...
jos ei ketään mieleistä ehdokasta tarjolla! Eikö ole tarpeeksi hyvä syy olla äänestämättä! Minulta voi ostaa äänen seuraavissa vaaleissa myydään eniten tarjoavalle!