Miehelläni on 11-vuotias tyttö ja kokemukseni lapsista / teineistä on mitätön. Olen ollut kuvioissa pian jo neljä vuotta, mutta aiemmin tytär on ollut selkeästi lapsi, nyt rupeaa se murkkuikä nostamaan päätään. Kertokaahan äidit millaista elämä on tuollaisen 11-15 vuotiaan kanssa. Kiinnostaa kovasti mitä tulevaisuus tuo tytön kanssa tullessaan. Tottakai jokainen lapsi on erilainen mutta olisi kiinnostava kuulla kokemuksia.
Lapsi käy meillä joka toinen viikonloppu ja välillä on niin kiukkuinen ja "iso tyttö" koko viikonlopun ja välillä taas helppo ja mukava lapsi. Välillä haluaa halia iskäänsä ja välillä se tuntuu hyvinkin vastenmieliseltä. Toistaiseksi tyttö vielä haluaa että isä tulee aina ennen nukkumaanmenoa halaamaan mutta aamuisin ei saa koskea sitten millään ;)
Koskahan tuo iltahalaaminenkin loppuu tytön toiveesta..? Mitä muita muutoksia on odotettavissa?
Kokemuksia äideiltä, kiitos ;)
Lapsi käy meillä joka toinen viikonloppu ja välillä on niin kiukkuinen ja "iso tyttö" koko viikonlopun ja välillä taas helppo ja mukava lapsi. Välillä haluaa halia iskäänsä ja välillä se tuntuu hyvinkin vastenmieliseltä. Toistaiseksi tyttö vielä haluaa että isä tulee aina ennen nukkumaanmenoa halaamaan mutta aamuisin ei saa koskea sitten millään ;)
Koskahan tuo iltahalaaminenkin loppuu tytön toiveesta..? Mitä muita muutoksia on odotettavissa?
Kokemuksia äideiltä, kiitos ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onneksi olkoon, kun jaksat olla aidosti kiinnostunut tytön asioista ja kehityksestä! Itselläni nyt 15-vuotias, jonka tunne-elämä heittelee päivittäin kuin vuoristorata, sanoi itse eilen, että tunninkin sisällä mieliala voi muuttua ääripäästä toiseen. Ja murkkuiän varmin oirehan on juuri tuo, että välillä ollaan kaikkivoipaisen 'isoja' ja pärjääviä, välillä taas halin puutteesta kärsiviä lapsia. Sano isälle, ettei lopettaisi iltahalauskäytäntöään, vaikka tyttö venkoilisikin.
Jos sinulla on hyvät välit lapseen, niin voit/saat kenties puhua hänen kanssaan myös 'tyttöjen asioista', kasvamisesta ja kuukautisista jne. Itse menisin tässäkin lapsen ehdoilla, en tyrkyttäisi, mutta olisin läsnä. Olen ensi kertaa asialla minäkin ja koen, että tämä myllerrysten kausi on kasvun paikka myös minulle, joudun päivittäin tarkistelemaan ajatuksiani ja selviytymään eteenpäin. Sydäntä riipaisi tänään, kun katsoin teinini menoa koulumatkalla - niin kapoinen ja hento tyttö, isot saappaat ja kumarat hartiat!
Kuulin juuri, että tyttäreni on "pelastanut" luokkansa ja ilmoittautunut koulunsa oppilaskunnan jäseneksi. Opettaja oli sanonut hänelle henk.koht. että olisi hyvä jos siellä olisi joku "asiallinen ihminen". Tyttö otti sen niin suurena kohteliaisuutena ja mielenkohottajana, ettei voinut kieltäytyä! Olen ylpeä hänestä!
meneillään.Kokemusta on,pojista ja tytöistä.Meillä kyllä selvästi olen joutunut paljon kovemmalle tyttöjen kanssa kuin poikien.Mielialat saattaa todellakin heilahdella,lapseni ovatkin sanoneet joskus,että itkettääkin,vaikka ei edes ymmärrä siihen syytä.Hormonitoiminnasta johtuen saattaa hikoilukin lisääntyä,hiukset rasvoittuu ja nuori saa puunata itseään ja siltikin tuntuu,että taas vaan haisee pahalle.Uhma kaikelle lisääntyy ja vanhempien kanssa pitää olla eri mieltä,ihan vaan periaatteen vuoksi.Saattaa tulla tupakka- ja kaljakokeiluita hiukan myöhemmin,kiroilua ym.ym. uhmaa.Meillä tytöt kiroili joskus ihan vaan siksi,etä tiesivät ärsyttävänsä minua.Kun pahin kuohunta loppui,jäivät rumat puheet,kirosanat on kadonneet puheesta.Tupakan ja alkoholin kanssa olen ollut tiukkis näiden nuorempien kanssa,niitä ei suvaita.Ensimmäisten kanssa en tajunnut olla varuillani ja kaksi vanhinta alkoi polttaa.Aikuisiällä ovat pystyneet lopettamaan,mutta oli suuren ponnistelun tulosta,joten nuorempia olen yrittänyt varjella aloittamiselta.Nuoremmilla on hyviä harrastuksia,eivät kuljeskele "kylillä" eivätkä kaljottele,eivät pidä sitä hyvänä ajankuluna,onneksi.Tähän viimeiseen murkkuikään on osannut suhtautua kokemuksen tuomalla varmuudella.Seiskalla ope kauhisteli tytön käytöstä ja yhteenottoja oli kotonakin.Keväällä toivottelin opettajalle parempaa seuraavaa syksyä ja sieltä se koitti.Murkkuni oli jo kuin toinen ihminen,käytöstävat parani ja koulu alkoi kiinnostaa,numerot nousi.Ysiluokan työharjoittelussa sai maininnan "erittäin reipas ja hyväkäytöksinen".Välittäkää ja olkaa kiinnostuneita,varjelkaa huonoilta asioilta,kestäkää ilkeät puheet ja sauhuaminen ja saatte muutaman vuoden päästä aivan uudenlaisen tyttölapsen.Älkääkä pelätkö yhteenottoja,pitäkää oma päänne ja rajat tiukoissa tilanteissa,kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Lapseni ovat 15 ja 16 -vuotiaat ja itse kohta 50 v.
Minä ymmärrän hyvin nuo ailahtelut, itsekin leijun pilvissä ja/tai haudan partaalla päivittäin.On niin hikikin, tukka roikkuu, haisen,eikä mitään päälle pantavaa.
Eikä jaksa mitään, aikuisten EVVVK.Ja taas kun hyvä päivä, ei hauskempaa,tarmokkaampaa äitiä olekaan kuin minä.
Meillä mennään vaikeimman kautta tätä murkkua, istutaan vähä väliä jossakin meetingissä keskustelemassa .
Rehtorin kanslia oli pojan kohdalla melkein 3 vuotta tuttu huone. Mutta yhtenä sunnuntai päivänä kaikki murkkuoireet olivat haihtuneet, mitä miellyttävin keskustelukumppani ja onneksi oli luokanvalvoja tukena hänellä. Nyt on Amispoika asuntolassa asuen.
15 vuotiaalla on vielä hakusessa tuo ns, aikuistuminen.Mutta keskusteluapua saadaan eri tahoilta kunnan virkakoneistosta, jompikumpi vanhemmista ja tytär mukana, välillä käy yksinkin.
Itse odottelen tämän mummohien loppumista! Ja uskon, että tulevaisuus on aurinnkoinen .