Hei :)
Olen 18-vuotias lähihoitajaopiskelija Joensuusta, ja teen opinnäytetyötäni niinkin arasta asiasta kuin nuorten masennuksesta.
Siksi tänne lähdin kirjoittamaan kun haluaisin vastauksia joihinkin kysymyksiin..
Itsellänikin on ollut masennus ja olen ollut psykiatrisella osastolla, mutta haluaisin opinnäytetöhöni jonkun muunkin kokemuksia ja vastauksia.
Erityisesti haluaisin kuulla mistä tietää että on masentunut?
Uskaltaako hakea apua? Jos ei, mikä voisi auttaa madaltamaan kynnystä hakeutua hoitoon?
Onko vanhemmat osasyy siihen että nuori sairastuu?
Mitä yhteiskunta voisi tehdä että nuoret voisivat paremmin?
Oikeasti kertokaa vain ihan avoimestikin tarinoita, kaikki ovat hyväksi työhöni , ja kiitän kaikkia jo etukäteen :)
Olen 18-vuotias lähihoitajaopiskelija Joensuusta, ja teen opinnäytetyötäni niinkin arasta asiasta kuin nuorten masennuksesta.
Siksi tänne lähdin kirjoittamaan kun haluaisin vastauksia joihinkin kysymyksiin..
Itsellänikin on ollut masennus ja olen ollut psykiatrisella osastolla, mutta haluaisin opinnäytetöhöni jonkun muunkin kokemuksia ja vastauksia.
Erityisesti haluaisin kuulla mistä tietää että on masentunut?
Uskaltaako hakea apua? Jos ei, mikä voisi auttaa madaltamaan kynnystä hakeutua hoitoon?
Onko vanhemmat osasyy siihen että nuori sairastuu?
Mitä yhteiskunta voisi tehdä että nuoret voisivat paremmin?
Oikeasti kertokaa vain ihan avoimestikin tarinoita, kaikki ovat hyväksi työhöni , ja kiitän kaikkia jo etukäteen :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla ainakin masennus on vain sellainen tunne. Tunne sisällä siitä, et kaikki on huonosti. Ei sitä oikein osaa selittää.
Ite en uskolla hakea apua, vaikka haluaisinkin.
Vanhemmat vaikuttaa paljonkin masennukseen. Jos koko ajan haukutaan ja mollataan, niin kyllä siitä masentuu. Vaikkei ne tarkota sitä.
Mä toivosin kouluihin psygologeja, joille vois mennä puhumaan. Se ois tosi iso juttu
Toivottavasti oli apua :)
Mä voisin kertoa vähän omalta kohdalta millasta on olla masentunut. Olen ajatellut asiota vähän pidemmälle, kun on ollut aikaa. Eli masentunut ihminen ajattelee asiota hyvinkin negatiivisesti. Ei osaa nauttia niistä hyvistä hetkistä vaan käntää ne huonoiksi asioiksi. Masentunut ihminen ei pidä itseään hyvänä ihmisenä vaan pahimmillaan vihaa ja syyttää itseään kaikista vastaan käymisistä mitä nyt maailmassa voi sattua. Masentunut ihminen ei siis luota itseensä. Useimmiten masentuneet ovat myös itseensä kääntyneitä. Eivätätkä helposti puhu ongelmistaan, kaippa sitä pelkää, että saa lisää vettä niskaan, jos alkaa kertomaan ongelmistaan tai ettei ketään kuitenkaan kiinnosta ja jää ahdistavaan välikäteen. Ammattiauttajan puoleen kääntyminen tuntuu helposti vasten mieliseltä ja teennäiseltä. Enkä mä ainakaan hyötyny siitä mitään. Yksin jääminen on myös hyvin tyypillistä, kun käyttää suuren osan päivästä itsensä syyttämiseen. Kärsii myös ihmissuhteet. Omasta mielestäni masennus johtuu ongelmista mitä ei ole, koskaan selvitetty vaan ne on jätetty kokonaan käsittelemättä. Ne jäävät kalvamaan ja loppujen lopuksi aiheuttavat masennuksen.
Tällästä tekstiä tällä kertaa. Voin kertoa tarkemminkin, jos tarvetta ilmenee. Koulu jutuissa usein kyllä riittää, että syntyy tekstiä.
Luin vähän hutiloiden ton pohjustuksen. Eli jokasta sanaa kannata ottaa sana tarkasti.
Mitä yhteikunta voisi tehdä asian eteen?
Kylmästi sanottuna ei mitään. Ironistista kyllä tekniikka on yhteikunnan pahin vihollinen ja niin se on myös tässäkin asiassa. Miten muka joka päiväinen kehittynyt tekniikka voisi, vaikuttaa masennukseen? Oikeastaan tekniikka ja media. Media antaa usein ainakin nuorelle ymmärtää, että sinun pitää omistaa jotain, että olet hyväksytty muiden silmissä. Tekniikka taas tekee meistä laiskoja. Emmekä silloin voi henkisesti ja fyysisesti hyvin. Joku voi ymmärtää mitä tarkotan valitettavasti en jaksa kirjoittaa tämän tarkemmin mitä ajattelen.
Jos olisi aikaa, niin vastaisin perusteellisemmin.. Olen tänään herännyt hälyttävään asiaan, että vanhalta yläasteen luokaltani nyt ainakin 4 kuudesta tytöstä on minun tietääkseni käynyt puhumassa psykologilla. Itse olin ensimmäinen, kaksi vuotta sitten kun olin lukion ykkösellä. Perheasioiden vuoksi.
Yläasteaikainen paras ystäväni kärsi jo yläasteella oman kertomansa mukaan vain "ahdistuksesta", hän viilteli, tuli petetyksi ja jätetyksi, hänet raiskattiin ja pahoinpideltiin.. Minulle ei ole ikinä sattunut mitään vastaavaa, joten näiden sulattaminen oli kovaa ja koitin ohjata häntä jo silloin apuun, melkein kerroin asiasta hänen vanhemmilleen. Hän on huomenna menossa lääkärille jotta saisi lähetteen psykologille.
Toinen hyvä ystäväni jo yläasteelta oli paikoin alakuloinen jo yläasteella ja ollut enemmän ja vähemmän masentunut ja erityisesti ahdistunut, hänellä syynä kotikuntamme ilmapiiri nuorisossa (pienet piirit) ja kotona isän alkoholismi (isä tosin käynyt töissä ja pärjännyt, nyt terveys heikoilla.. sellainen neljän seinän sisällä juova ja suht rauhallinen alkoholisti kuitenkin). Hän on nyt käynyt kerran koulupsykologilla eikä usko löytäneensä oikeaa kuuntelijaa ongelmillensa, sillä kyseinen nainen on jo suhteellisen vanha "ymmärrän sinua nuori" -tyyppinen. Hän suostutteluni vuoksi on nyt menossa uudelleen tapaamiseen.
Kolmas yläasteaikainen ystäväni, tyttö, joka on nykyään naapurini ja minulle rakas kuin sisko, on kesän jälkeen masentunut. Hän kärsi vanhempiensa rankan eron viime syksynä, äiti masentui ja mm. lensi thaimaaseen moneksi viikoksi ja isä, jonka kanssa hän asuu kotonaan, alkoi ryypätä kunnolla. Isä vieläkin osaa satuttaa häntä sanoillaan ja teoillaan, äidillä menee jo paremmin ja hänellä on uskomaton suhde ystävääni. Isä ja äiti tulevat myös nykyään hyvin paljon paremmin toimeen. Ystäväni lihoi kesän aikana ja myös ala-ikäisyys, kun ei voi tulla mukaan, kun ystävät lähtevät viikonloppuna baariin, masentaa häntä. Hän käy läpi rankkaa terapiasarjaa puiden näitä ongelmia.
Itse löydän yhtäkkiä itseni keskeltä näitä ystävieni ongelmia ja tajuan ettei täälläpäin ainakaan ihmisillä loppujen lopuksi mene kovin hyvin.
Itselläni ei mennyt hyvin kaksi vuotta sitten, eikä viime talvena ja kesällä. Olen taipuvainen masennukseen miestilanteeni mukaan. Minulla on aina ollut ongelmalliset välit vanhempieni kanssa, vaikka he ovat loppujen lopuksi hyvin tukevia, rahallisesti ja vaivannäössä, muttei henkisesti, en ole piiitkään aikaan pystynyt puhumaan heille. Asiaa on helpottanut muutto omaan kämppääni heinäkuun lopussa, mutta jotta pääsisin lopullisesti tasapainoon, tuntuu että tarvitsisin miehen. Tai ystävyyssuhteet todellakin tasapainoon. Tai toteuttaa itseäni luovasti ja toimia välillä spontaanisti, kuten tein aiemmin jatkuvasti, esim. "riehua" keskellä julkista paikkaa tms, viime talvena ja kesänä elämä o´li vain harmaata arkea ja yllätyksetöntä, mikä ei sovi minulle. Olen pitkälti säästänyt ystäväni ongelmiltani, koska suurella osalla heistä ei ole mennyt niin vahvasti.
Minun kohdallani suunta on kuitenkin ylöspäin :)
Toivottavasti vastasin edes joihinkin kysymyksiisi :)
Outi, Varsinais-Suomi
ihana kun olet ollut ystäviesi tukena , ja kiitos paljon kun halusit kertoa ystäviesi tarinoita sekä omaasi. Toivottavasti myös itse jaksaisit kun on ystäviä jotka voivat pahoin. :) rankkoja juttuja nuo, mutta toivottavasti tosiaan jokainen saa tarvitsemansa avun, ja hyvä jos muutto helpotti oloasi hieman :) tsemppiä!