Tein pienen testin kun vein Passatin Herttoniemen Stockalle vuosihuoltoon. Autosta oli jarruvalon poltin pimeänä sekä oikea etuparkki pimeänä. En itse korjannut näitä enkä myöskään maininnut niistä mitään jättäessäni autoa huoltoon koska k.o kohteet kuuluvat vuosihuollon tarkastuksen piiriin. Hain auton huollosta ja sain vihkosen johon oli merkitty kaikki tarkastetut kohteet mukaanlukien valojen toimivuus jotka oli myös ruksattu tarkistetuiksi ja toimiviksi. Mutta kas kummaa kun huollon jälkeenkin jarruvalo ja parkki olivat edelleen pimeänä! Taitavat asentajat tai työn vastaanottajat merkkailla näitä rukseja vihkoihin kahvikupin äärellä mukavia turisten. Itse opin sen, että näillä tarkistusvihkoilla voi käytännössä pyyhkiä ahterinsa.
Stockan puusilmät
Passatisti
2310378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tervetuloa merkkihuollon asiantuntevaan palveluun.
Kai menit työn vastaanottoon kertomaan huolimattomuudesta suurella äänellä ja vaadit polttimot vaihdettavaksi VÄLITTÖMÄSTI(kannattaa esittää vaikeaa asiakasta).
Laskutus lienee pelannut moitteettomasti?
Laskun kirjoituksen kanssa ei ollut vaikeuksia. Ylittipä vielä reilusti arvioidun tuon paljon puhutun ilmamassamittarin takia. Mittarin takuusta kinatessani pääsi tuo poltin asia unohtumaan ja muistin katsoa sen vasta kotona josta en viitsinyt enää ajella takaisin valittamaan. 60tkm ajetusta autosta tuli muuten maahantuoja mittarin hinnasta 70% vastaan. Sekin selvisi vasta soitettuani itse jälkimarkkinointiin, jossa asiaan suhtauduttiin ymmärtäväisesti. Stockan työnvastaanottajaa ei asia olisi voinut vähempää kiinnostaa. Halusi vain rahat tiskiin. Mukavaa kun on nykyään nuo kännykät niin voi monia asioita tarkistaa maahantuojalta suoraan huollon tiskiltä käsin ;-)
Ei kannata esittää vaikeaa tai olla vaikea. Nimittäin jos mulkun maineen saa ei sen jälkeen toimi mikään ja laskutus toimii taatusti.
Eikä tässä asiassa toimi korjaamon vaihto.
Tottakai kannattaa pitää puolensa. Jos maine menee sen takia, että vaatii hyvää ja asiallista asiakaspalvelua ja vastinetta rahoilleen niin menköön. Nyt EU:n vapautettua autoilijat käyttämään muitakin korjaamoja menettämättä takuuta niin uskon, että myös merkkikorjaamoissa aletaan heräämään todellisuuteen ja panostamaan myös siihen paljon puhuttuun laatuun ihan tosissaan. Nythän mm. Bosch on perustamassa Suomeen omaa korjaamoketjuaan jonkalainen sillä on jo esim. Saksassa. Myös sillä, että asioista voi keskustella ja kokemuksiaan vertailla asiallisella tasolla tällaisella keskustelupalstalla edesauttaa paremman palvelun saamista. Eiköhän näitä sivuja seurata myös tuolla korjaamotasolla. Ilmeisesti myös firmat ovat heräämässä tähän korjaamoiden kusetukseen. Tuttavani työskentelee eräässä yrityksessä joka omistaa noin 30 autoa ja siellä on alettu vakavasti pohtia jonkun henkilön nimittämistä seuraamaan ja valvomaan firman autojen huolto ja korjaustarpeita koska autojen ylläpitokulut ovat kasvaneet autojen lisääntyneen tekniikan takia tämän vuosikymmenen aikana. Autokaupoppoja tehdessä kilpailu toimii mutta nyt aletaan kilpailuttamaan myös huoltopalveluja. Siinä taitaa mm. Stockmann kokea pienen yllätyksen yritysten alkaessa huollattaa autojaan muualla jos meininki ei muutu.
On eri asia olla vaikea/hankala asiakas kuin vaatia asiallista palvelua. Virheitä sattuu ihan vahingossakin ja silloin asiallinen palaute menee parhaiten perille.
Muuten olen täysin samaa mieltä kanssasi.
En tarkoittanut "vaikealla asiakkaalla" muuta, kuin vaatimalla vastinetta maksamalleni rahalle.
Itse olen käyttänyt seuraavaa:
"Olen huollon tilannut, sen mukisematta maksanut. Miksei kaikkea huoltoon kuuluvia töitä ole tehty?"
On ollut mukava seurata muitten asiakkaitten/huoltohenkilökunnan ilmeitä.
Mulkun maineesta olisin eri mieltä. Eiköhän huolto halua "mulkun" mahdollisimman pian (tyytyväisenä ja hiljaisena) ulos.
Olen itse nähnyt näitä vihkosia täytettävän jälkikäteen tai jopa etukäteen ilman että sama henkilö on edes nähnyt autoa!
Se vihko on täyttä paskaa jonka maahantuoja on pr syistä (hah!) keksinyt asiakkaita, yleensä naisihmisiä rauhoitellakseen, "tulikohan kaikki varmasti kuntoon"
Ei tullut, jotain meni myös rikki kun sähläri mekaanikot ruhjoivat muoviosia ja naarmuttivat kylkiä.
Minunkin Polosta hertsikan Stockan huolto rikkoi ohjaustehostimen ja arvatkaa kuka joutui maksunaiseksi!? Kyllä v-harmitti. Seuraavalla kerralla en k-kaan Stockalle päin.
ihme, jos ei jotain tapahdu Stokkan suunnalla...huoltoon tyytymättömia asiakkaita on pilvin pimein. Pakko alkaa näkymään liikevaihdossa jossain vaiheessa.
Mihin sitten auto huoltoon? Ei löydy tarvittavia työkaluja ja testereitä muilta. S:n työ on ala-arvoista, hinnoittelu kyllä pilvissä, lähes kestämätöntä.
Tällästä joutuu kestämään nykyaikana.
Otetaan arkipäivän case, auto viedään korjaukseen pikkuvaivan vuoksi, vika on vaikea paikallistaa ja yleensä ei löydy aiheuttajaa joten ajan puitteissa sitä ei saada kuntoon, todetaan että kenties vika saatiin korjatuksi kun ei testereillä ilmene ja juuri nyt ei ole päällä. Vika ei tule valohoidolla kuntoon ja uusiutuu vuorenvarmasti. Ainoa S:n tarjoama ehdotus on uusi korjausaika kuukauden päästä, tämän maksaa parhaassa tapauksessa takuu, huonommassa asiakas maksaa tämän uusinta valohoidon. Korjaamoa tämä ei huoleta, rahaa tulee eikä se heitä huoleta pätkääkään. Maksaja löytyy aina.
Mutta ei siinä kaikki, valitettavasti.
Autoa naarmutetaan ja osia ruhjotaan purettaessa ja kasatessa johtuen kiireestä ja välinpitämättömyydestä. Useinkaan osat ei yksinkertaisesti kestä purkamista. Hankaliin kohteisiin ei pääse käsiksi ilman suurehkoja purkutöitä. Tai sitten ei viitsitä edes ryhtyä, ajatellaan ettei tämä tule minulle vastaan seuraavassa korjausyrityksessä, muut pähkäilkööt.
Itse en moista ole tuolla huomannut, ja olen sentään käyttänyt ex passatiani viisi kertaa kolmen vuoden aikana nimenomaan herttoniemen Stockmannilla, ja aina ovat viat huomanneet ja ne korjanneet, he myös ovat todella ajaneet koeajolenkin, mikä ei tarkoita huoltohallista parkkipaikalle ajoa vaan ihan kunnollista parin kilometrin lenkkiä.
Suomeksi: Passat on ollut aina TÄYSIN kunnossa tullessaan huollosta, huollon hintoihin en ota kantaa.
Kiva, että jollain on myös positiivisia kokemuksia Stockan huolloista. Tosiasiahan on, että huono uutiset levivät nopeammin kuin hyvät. Ehkä sitä näin autonsa ylläpidon itse maksavana on kriittisempi saamaansa palvelua kohtaan kuin työsuhdeautoilija.
Uskomaton ja perustelematon hehkutus vaikuttaa aina maksetulta piilomainokselta. Ko. pajan toiminta on ollut luokatonta jo kauan!
Samaa meinasin sanoa aiemmin.
Hertsikan huolto mättää pahasti.
Joku huoltopäällikkö käyny näköjään satuilemassa autostansa.
Olin varannut ajan huoltosopimuksen piiriin kuuluvaan renkaiden vaihtoon. Otin ajan heti aamu yhdeksältä, koska viime syksynä iltapäivällä (myös varattu aika) vaihto venyi kolmen tunnin mittaiseksi. Syyttivät silloin aamun töiden venyneen.
Nyt, koska olin ensimmäinen asiakas ja vielä varatulla ajalla, pääsinkin ajamaan vain poi jo klo 10.45. Yli puolitoista tuntia, renkaiden vaihtoon...Tuollaisilla työvoimakuluilla laskutuksen tuleekin olla kunnossa.
Jouduin myös kuuntelemaan huoltopäällikön ja toisen asiakkaan välistä keskustelua. Olivat (ilmeisesti kalliin) korjauksen yhteydessä unohtaneet osia etupäästä ja rengas liikkui vapaasti...Huoltopäällikkö ei pahoitellut, ei tarjonnut sijaisautoa, totesi vain , että auton on parempi jäädä tänne niin maanantaina katsotaan.
Mielestäni Passat on loistava auto, mutta merkki vaihtunee tulevaisuudessa. Syynä huollon toiminta.
Merituulentien Stockalla oli Passat "huollossa". Odottikin illalla pihalla haettaessa, tosin samassa paikassa johon oli aamulla jätetty. Huolto tekemättä, autoon ei oltu edes koskettu.
Eivät viitsineet edes soittaa...
Kumma kun tuntuu ettei nuo merkkihuollot ikinä opi. Aikaisemmistä merkeistä mm Konalan Saab jätti Saabin alapallonivellen pulttaamatta kiinni. Suomenojan Länsiautossa hukkasivat Vectran merkkihuolloissa leimatun huoltokirjan tai vihkohan se Ooppelissa on. Sain uuden epämiellyttävän riitelyn jälkeen leimattuna. Pari kuukautta myöhemmin hukkasivat tuttavan työsuhde-Vectran huoltovihon yhtä mystisesti. Koivuhaan Citroenilla saivat Xantian lasinpyyhinmekanismia korjatessa asennettua penkinlämmittimen oikariin. Auto hyytyi 400 metrin ajon jälkeen tielle.
Nyt Stockalla saa vääntää melkein joka asiasta Passatin kanssa. Pitäisi varmaankin itse opiskella asentajaksi, pääsisi halvemmalla ja vähemmällä vitutuksella.
Olen todennut, että parasta on, kun on senverran vanha auto, ettei jälleenmyyntiarvoa tarvitse ajatella kauheasti. Silloin voi viedä auton huoletta naapurin kaverin suosittelemalle nyrkkipajalle, missä homma tehdään halvalla, MUTTA HYVIN. Auto toimii, viat korjataan tarpeen mukaan (kuluvat ne osat uusissakin), tehdään perushuollot, eikä joka naarmun perään tarvi itkeä.
Kokemusta kun on noista merkkikorjaamoista: valohoitoa (konepeltiä käytetään auki) kalliilla hinnalla. Maksavat ne hulppeat puitteet enemmän kuin itse työ tai varaosat.
...joo ihan sukkaa siellä, multa korjattiin pakoputken kiinnitys pikahuollossa rautalangalla!
Haloo, sitten kun hajosi (paloi poikki) niin kehtasivat vielä selitellä että oli pikahuolto. Eivän kuitenkaan sanoneet mitään kun auto haettiin, että se oli vaan rautalangalla.
Myönnän heti, että kirjoitan tarkoituksella väärään osastoon.
Itselläni on Renault, vm.-98 oleva Megane Scenic ja näin ollen määräaikaishuollot tehdään Biliassa ja tässä tapauksessa Pitäjänmäellä.
Siellä on myös havaittavissa samankaltaisia ongelmia kuin Hertsikan Stockalla... Hyvin usein, kun auton haet huollosta, saattaa löytyä sellaisia vikoja, joita ei varmasti ollut huoltoon viedessä.
Herää vain kysymys, järjestävätkö asentajat itselleen lisää töitä tarkoituksella. Ja työnjohtajista ei juurikaan ole apua kun tiskin takana vain levitellään käsiä ja todetaan kylmästi:"No, sellaista se on."
Eikä ole kauaakaan aikaa, kun auton koko oikea kylki täytyi maalauttaa, kun joku asentaja halliin ajaessaan ruhjoi sen. Onneksi ei tosin tullut muuta kuin koko kyljen mittainen leveä naarmu maaliin mutta silti.
Eli, sanoisin että ette te Wolksvagenin omistajat ole ainoa kaltoinkohdeltu autoilija ryhmä.
-Jari-
Pitäjänmäen stokka rikkoo kuluttajansuoja lakia korjauksissa sekä tekee todella huolimatonta työtä. T: Oikeudessa tavataan
Mulla on kokemusta Sekä Espoon Stockan VW merkkihuollosta että Saabin merkkihuollosta. Kokemus on että yleensä duunit tulee tehtyä huoltoohjelman mukaisesti, mutta jos autossa on vähänkään erikoisempaa värkättävää ei ole mitenkään tavatonta että yhdellä käynnillä ei selvitä. Merkihuolloltahan sitä nimeomaan odottaisi, heidänhän nyt luulisi tuntevan oman merkkinsä vähän ongelmallisemmatkin viat, niin että homma saadaan kerralla kuntoon.
Toinen asia on tietysti tuo laskutus. Muutaman kerran olen istunut odottamassa, kun noita huoltoja on tehty ja melko lyhyen huoltoajan jälkeen ihmetellyt saamaani laskua. Laskut osataan yleensä kirjoittaa niin, että maallikon menestyksekäs valittaminen on aika vaikeaa, vaikka olisi ilmeistä, että toiminta lähentelee suuren luokan kusetusta.
Autojeni takuu ei ole enää voimassa, joten merkkihuolto ei enää sen takia ole välttämätöntä. Kokeilin viime kesänä erästä pientä pajaa, jota myös merkkiliike käyttää tietyissä alihankinta töissä. Kokemukset eivät olleet kovin hyviä, toiminnan taso riippuu liikaa siitä onko korjaajalla krapulapäivä tai jaksetaanko hän lähteä hakemaan juuri sitä oikeaa osaa etc. Halpuus ei kyllä kompensoinut jäänyttä epävarmuuden tunnetta.
Mietin muita vaihtoehtoja ja kokeilin muutama kuukausi sitten vuosihuoltoihin Olarinluoman AD Autokorjaamoa. Olin todella tyytyväinen palveluun, toiminta oli läpinäkyvää. Hinta tuntui oikealta, ei varmasti halvimman pikkupajan tasoa, mutta selkeästi halvempi kuin merkkihuolto. Uskottavuutta lisäsi, kun sattumalta kuulin kun korjaajat selvittivät autossa ollutta ongelmaa mm. soittamalla maahantuojalle. Lisäksi heidän huoltopakettinsa oli laajempi kuin vuosihuolto olisi edellyttänyt. Jatkossa käyttäisin heitä vaikka hinta olisi lähes sama kuin merkkikorjaamollakin, tietysti n. 30% edullisempi hinta tuntuu vielä paremmalta. Saa nähdä pitävätkö tasonsa jatkossakin.
nyt kun stokkan monopoli on murtunut:
http://www.evacar.fi/evacar.htm
http://www.pohjoishelsinginauto.fi/