Onko syytä

16-vuotias lapseni tuotiin pariviikkoa sitten kotiin umpihumalassa. Kotiin hänet tuotiin ambulanssilla. Mukulan piti olla kaverinsa luona yökylässä, tämä oli sovittu ihan meidän aikuistenkin kesken. Kaverukset olivat sitten pöllineet tämän toisen sankarin isän baarikaapista todella väkevää viinaa. Olivat sitten lähteneet keskustaan muita kavereitaan tapaamaan ja hörppineet viinasaaliin menomatkalla. Alkoholiin täysin tottumaton lapseni oli pamahtanut aivan yks kaks aivan tajuttomaan kuntoon, oksentanut voimakkaasti jne... Tästä hätääntyneet kaverit olivat viisaasti sitten soittaneet apua ja paikalle tullut ambulanssi korjasi lapseni talteen. Tekivät kuitenkin sen ratkaisun että sairaalan sijasta toivat hänet kotiin kun katsoivat ettei mitään vaaraa ole. Tarkkailimme häntä yön yli kotona eikä onneksi mitään myrkytykseen viittaava ilmennyt. Elämän voitettua olemme keskustelleet lapsen kanssa tapahtuneesta ja hän on avoimesti kertonut kaiken. Lapsi on ns. peruskiltti eikä mitään ongelemia ole hänen kanssaan ollut. Kovasti häntä kaduttaa tapahtunut ja uskon että kokemus oli hänelle sen verran karmea ettei aivan helposti toistu. Kerroin tapahtuneen eräälle ystävälleni ja hän sitten varoitti, että odota vain, lastensuojelu ottaa varmasti yhteyttä. Nyt meillä sitten pelätään seurauksia, jos lastensuojelu tosiaan asiaan tarttuu. Onko todella näin, että ensimmäisestä tällaisesta kokeilusta voi joutua lastensuojelun asiakkaaksi? Ainakaan vielä ei ole mitään kuulunut ja tapahtuneesta on aikaa vähän yli kaksi viikkoa. Perheemme ei ole ollut koskaan missään tekemisissä sosiaalitoimiston kanssa. Onko pelkomme aiheellista vai liioittelua?
8262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tapauksella on tosi ikävät seuraukset.
Mutta kuten täällä jatkuvasti sanotaan, niin kaikki riippuu sossuista, millaisia juuri he sattuvat olemaan ihmisinä, miten he päättävät asiaan suhtautua.

Mutta tekeekö ambulanssin henkilökunta automaattisesti lastensuojeluilmoituksen? Ilmeisesti uuden lain mukaan joutuu tekemään. Eli kyllä sieltä yhteydenotto voi tulla, soittavat ja sopivat ajan, koska tulevat käymään tai kutsuvat teidät toimistolle. Menette ja kerrotte asiat niin kuin ne ovat. Kaikki jää sitten sossun harkintaan, haluaako jatkaa seurantaa, siis antaa lisää tapaamisia. Voi siis seurata tuollainen seuranta- eli tapailujakso, jonka aikana päättävät, onko aihetta lisätoimiin.

Äänestä

Meille on käynyt suurinpiirtein kuvatunlainen tilanne tyttäremme kanssa ja sosiaalityöntekijä oli meihin yhteydessä ja asiasta keskusteltiin ihan rakentavissa merkeissä. Sain sosiaalityöntekijältä tietoa mihin voin olla yhteydessä jos jatkossa tulee ongelmia ja sos.tt. oli todella kohtelias ja ymmärtäväinen.

Ei tietenkään ole varmaa onko sairaankuljetus tyttärenne tapauksessa ollut yhteydessä sos.toimeen, kai niiden velvollisuus on?

Äänestä

ei syytä huoleen. Jos koti on kunnossa jossa mm teidän tapauksessa ilmeisesti isä ja äiti kotona ja asia on keskustelutu.
Kukaan ei ota yhteyttä tällaisen aivan normaalin kokeilun takia.
Olen varma että nuorukaisenne vähän pelästyi ja harkitsee tarkkaan ensi kerralla.
Mutta jos nuorukaisenne on poika ja hän käy esim iskän kanssa samaan aikaan saunassa niin iskä voi hyvin antaa hänelle pullon saunakaljaa ja jos on tyttö ja menee äidin kanssa niin samoin.
Meidän alkoholipolitiikka on ollut avointa ja mm 12vuotiaanan on saanut lasista ottaa tilkan viiniä kun on ollut joku sellainen ruokatilaisuus jossa on ollut kunnon kattaukset ja etiketit.
No broblem. Jos sossu soittaa niin sano että puuttuu ongelmatilanteisiin. Hyvää syksyä.

Äänestä

lastensuojeluilmoitusten kautta vähintäänkin kartoitukseen että onko lastensuojelullista tarvetta vai ei.
Eli lastensuojelutarpeen kartoitus ja sen perusteella joko asiakkuus lastensuojeluun taikka vain pelkkä neuvonta.
(Lastensuojelulaissa on kerrottuna tämä asia.)
Mutta jos soittavat ja kyselevät eivätkä erikseen pyydä käymään niin onhan se hyvä miettiä omia sanomisiaan etukäteen miten teillä tilanne on perheenä nuorenne osalta hanskassa.

Mutta kuten sanottua riippuu niin lastensuojeluviranomaisesta miten asia kenenkin lastensuojeluviranomaisen kohdalla hoidetaan että miten asianne hoito jatkossa etenee. Joissakin kunnissa kun on jo muutamien kuukausien jonotkin lainvastaisesti näiden alkuselvitysten tekojenkin suhteen joten voi olla että soittavat tai lähettävät kutsun vasta kuukausienkin päästä.

Äänestä

sairaala ja poliisi ovat velvollisia tekemään ilmoituksen.

Soita itse sossuun ja kerro tilanne. Ei todellakaan pitäisi olla hätiä, jos lapsellanne ei ole muita ongelmia. Ongelmiahan on kaikilla, mutta elämässä pärjäämisen ongelmia.

Jos ne alkaisi huostaa puuhaamaan, siinä menisi muutama kuukausi ja kovat oikeudenkäynnit, koska lapsesi taatusti sitä vastustaisi. Lapsesi ehtisi olemaan jo melkein 17....

Jos teillä apua tarvitaan, hae se itse perheneuvolasta ja kaikista mahdollisista paikoista, mutta älä sossuilta.

Lapsesi liikkuu järkevässä seurassa, koska hälyyttivät apua. Sekin on plussaa.

Ei tuon asian takia pitäisi tulla hätää.

Miten, jos antaisitte lastenne kavereiden tulla kotiinne ja maistaa valvotusti vaikkapa pari mietoa siideriä (2,6). niin ei tarvitse mennä kadulle kokeilemaan alkoholin riemuja.

Äänestä
  • ottakaa etäisyyttä viranomaisiin.
    Lapsenne ei ole mikään alkoholiongelmainen ja siksihän hänelle niin hullusti kävi. Tottunut alkoholinkäyttäjä olis osannut niinsanotusti juoda eikä moista kömmähdystä olis tapahtunut.
    Pysytte vaan kaukana viranomaisista. Jos nyt otatte yhteyttä viranomaisiin itse, niin heidän näkökulmastaan vaikutatte avuttomilta ja vanhemmuuteen itse kykenemättömiltä. Jos viranomaiset ottavat teihin päin yhteyttä, niin ilmoittakaa, että olette hoitaneet asian itse, no problem.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    ottakaa etäisyyttä viranomaisiin.
    Lapsenne ei ole mikään alkoholiongelmainen ja siksihän hänelle niin hullusti kävi. Tottunut alkoholinkäyttäjä olis osannut niinsanotusti juoda eikä moista kömmähdystä olis tapahtunut.
    Pysytte vaan kaukana viranomaisista. Jos nyt otatte yhteyttä viranomaisiin itse, niin heidän näkökulmastaan vaikutatte avuttomilta ja vanhemmuuteen itse kykenemättömiltä. Jos viranomaiset ottavat teihin päin yhteyttä, niin ilmoittakaa, että olette hoitaneet asian itse, no problem.

    Olen samaa mieltä.

    Ottakaa etäisyyttä sosiaaliin, koska meilläkin sosiaali vääristeli lapsen lausuntoja, niin että hän joutui päihde- ja mielenterveyspotilaaksi (komorbiditeetiongelmainen?), vain siksi että hän (yli 16-v.) oli kertonut maistaneensa kerran häissä tervetuliasmaljan, jossa oli shamppanjaa (tosin sekin oli alkoholitonta, mutta nuori ei tiennyt sitä.)

    Sosiaali oli kirjannut asiakaskertomukseensa "XX kertoo käyttäneensä päihteitä."

    Tuosta saa sen kuvan että hän käyttää huumeita, tai on joku päihteiden seka käyttäjä!

    Onneksi ensimmäisellä "päihdekuntoutuskäynnillä" heti todettiin ettei jatkokäynneille ole enää tarvetta.

    Sosiaali törkeästi käyttää veronmaksajien rahat tälläiseen turhuuteen, kun aivan varmasti Suomessa on tuhansia nuoria, jotka tarvitsisivat oikeasti päihdekuntoutusta.

    Äänestä

kun perheeasiat ovat muuten kunnossa niin ei tartte sitä yhtä töppäystä sen enempää ajatella. Lapset kaikki kokeilevät joskus jotain tyhmää, mutta eihän se vielä huostaan vie. sen ymmärtää sossukin.Pidää vaan huoli sitä ettei se toistuu. Jaksaamista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoleen? kirjoitti:

16-vuotias lapseni tuotiin pariviikkoa sitten kotiin umpihumalassa. Kotiin hänet tuotiin ambulanssilla. Mukulan piti olla kaverinsa luona yökylässä, tämä oli sovittu ihan meidän aikuistenkin kesken. Kaverukset olivat sitten pöllineet tämän toisen sankarin isän baarikaapista todella väkevää viinaa. Olivat sitten lähteneet keskustaan muita kavereitaan tapaamaan ja hörppineet viinasaaliin menomatkalla. Alkoholiin täysin tottumaton lapseni oli pamahtanut aivan yks kaks aivan tajuttomaan kuntoon, oksentanut voimakkaasti jne... Tästä hätääntyneet kaverit olivat viisaasti sitten soittaneet apua ja paikalle tullut ambulanssi korjasi lapseni talteen. Tekivät kuitenkin sen ratkaisun että sairaalan sijasta toivat hänet kotiin kun katsoivat ettei mitään vaaraa ole. Tarkkailimme häntä yön yli kotona eikä onneksi mitään myrkytykseen viittaava ilmennyt. Elämän voitettua olemme keskustelleet lapsen kanssa tapahtuneesta ja hän on avoimesti kertonut kaiken. Lapsi on ns. peruskiltti eikä mitään ongelemia ole hänen kanssaan ollut. Kovasti häntä kaduttaa tapahtunut ja uskon että kokemus oli hänelle sen verran karmea ettei aivan helposti toistu. Kerroin tapahtuneen eräälle ystävälleni ja hän sitten varoitti, että odota vain, lastensuojelu ottaa varmasti yhteyttä. Nyt meillä sitten pelätään seurauksia, jos lastensuojelu tosiaan asiaan tarttuu. Onko todella näin, että ensimmäisestä tällaisesta kokeilusta voi joutua lastensuojelun asiakkaaksi? Ainakaan vielä ei ole mitään kuulunut ja tapahtuneesta on aikaa vähän yli kaksi viikkoa. Perheemme ei ole ollut koskaan missään tekemisissä sosiaalitoimiston kanssa. Onko pelkomme aiheellista vai liioittelua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu