Vaalikommentti

Niin vain kävi, ettei ahkerakaan nettikeskustelu takaa läpimenoa, esim. K.Leppäselle, Saara P-H:lle, T.Jokiselle eikä A.Koivumäelle.
Vaalityö juuri ennen vaaleja ei useinkaan riitä vaan pitää olla näkyvyyttä ja sanottavaa jo aikaisemmin. Ja istuvalla valtuutetulla myös vaalien välillä.
Nettipoikkeus oli Esko Järvenpää, mutta hänet toki muistetaan digi-tv-ansioistaan ja omakotiyhdistyksestä. En olisi veikannut läpimenoa, mutta nyt täytyy onnitella. Mutta varo besserwisseröintiä! Onneksi yksi sellainen putosi; M.Suokas.
Ja ainahan muutama puskasta yllättäjä menee läpi, kuten Antti Koivisto ja Matias Häyrynen. Myös Unto Myllymäen ja Piritta Rantasen suosio on täysi mysteeri, mutta täytyyhän sen johonkin perustua.
Uudelta Jämsältä odotin suurempaa läpimenoa. Kanta-Jämsän alueella heihin ei (vielä) uskottu. Nyt on näytön paikka. Ja Koivumäki, Kokko, Lappalainen, Levaniemi ja Rajala; nyt lautakuntapaikoille.
Eikä olla hiljaa vaalien välillä. Se koskee muuten kaikkia. Nyt uutta Jämsää rakentamaan ja unohdetaan entisten hakkuminen! Helpot ajat eivät ole edessä.
201610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Matias Häyrynen jäi sittenkin rannalle. Tarkastuslaskenta pudotti SDP:ltä ääniä ja tilalle nousi UJ:n Pertti Karjalainen. Näin sain eilen illalla kuulla.

Eli uusijamsa.fi porukka nappasi viisi paikkaa. Ei huono tulos uutena porukkana.

Piritta Rantanen käytti vaaleihin aika kovat mainosrahat. Hänellä oli julisteita jaettavana jo Vitikkalan paneeleissa ja posti toi Peltosen tapaan Rantasen moniväripainetun esitteen. Mielenkiintoista olisi jälleen kerran saada kuulla käytetty budjetti, vaikka se Rantasen omasta pussista varmaan onkin. Koiviston veikkaan osanneen aktivoida sen kuuluisan nuorison joka äänestystä empii.

Suomi24 sivuilla kirjoittaneet saivat kyllä hyvää palautetta avoimuudesta, mutta se ei sittenkään näyttänyt kansalle riittävän. Näkyvyys verrattuna Järvenpäähän on veteen piirretty viiva. Järvenpää myi nahkansa paljolla kirjoittelulla, sai haukkuja, mutta meni silti läpi. Hänhän sai varmaan useita ääniä myös ei-eläkeläisiltä.

Nyt alkaa kovat neuvottelut hallituskokoonpanosta, lautakunnista ja tärkeimmistä johtotehtävistä. En ole itse ollut niissä koskaan mukana, mutta sanovat niiden olevan lievästi sanottuna "hankalia". Jos niiden seurauksena minulle tarjotaan mahdollisuutta lautakuntapaikkaan, otan sen suurella kunnioituksella vastaan.

Vaalien välillä tapahtuu paljon. Toivottavasti saamme ylläpidettyä asiallista keskustelua ajankohtaisista asioista. Uusijamsa.fi sivusto jää voimaan vaalien jälkeenkin. Sieltä löytyvät tärkeimmät yhteystiedot. Voit ottaa yhteyttä valtuutettuihimme, niin keskustellaan asioista niiden oikeilla nimillä. Minulle saa myös soittaa tai lähettää sähköpostia vaikka en valtuustossa istukaan. Lupaan viedä asiaa eteenpäin omilla yhteyksilläni.

[email protected]

http://uusijamsa.fi

Äänestä
  • Kiitos. Mielenkiintoinen tieto. Ja todella, keskustelua pitää olla vaalien välilläkin.

    Äänestä

  • että tuo tieto olisi mennyt ensin "virallista"
    tietä asianosaisen tietoon, ennenkuin alat täällä keskustelupalstoilla kuulopuheiden mukaan kertoilla tuonkaltaisia juttuja, vaikka totta olisikin. Ei varmasti tunnu hyvältä nuoresta kaverista kuulla tätä poliisin kertomana Suomi24 sivuilta. Onko se yleensäkin "sitoutumattoman" poliisin tehtävä???

    Äänestä

  • ollut asiallisempaa kirjoitti:

    että tuo tieto olisi mennyt ensin "virallista"

    Matiaksen putoaminen on tosiaan harmi, mutta mies on vielä niin nuori, että ehtii tehdä päättäjänä pitkän uran, jos sitä jatkossakin haluaa.

    Varmasti mikä tahansa ryhmä olisi tuon asian kertonut, jos se omalle kohdalle olisi sattunut. Ei sillä ole mitään merkitystä, mikä keskustelijan ammatti täällä on. Ei ketään muitakaan ole näissä keskusteluissa arvioitu ammattinsa perusteella.

    Äänestä

  • ollut asiallisempaa kirjoitti:

    että tuo tieto olisi mennyt ensin "virallista"
    tietä asianosaisen tietoon, ennenkuin alat täällä keskustelupalstoilla kuulopuheiden mukaan kertoilla tuonkaltaisia juttuja, vaikka totta olisikin. Ei varmasti tunnu hyvältä nuoresta kaverista kuulla tätä poliisin kertomana Suomi24 sivuilta. Onko se yleensäkin "sitoutumattoman" poliisin tehtävä???

    Sain tietoni vaalilautakunnalta joten ei ollut mitään syytä olettaa, etteikö tieto olisi jo virallista ja julkista. Eikä ollut syytä olettaa sitäkään, etteikö Matias samalla lailla asiaa tietäisi.

    Äänestä

On melkoisen vaikeaa arvioida miten tämä nettikeskustelu vaikutti itse vaalien tulokseen.
Itseeni se vaikutti niin, että aloin kiinnostua ja seurata Jämsä24 palstaa elokuun alkupuolella.
Ja kyllähän keskusteluun haastetut ehdokkaat, joista n. 15 uskaltautui mukaan, tulivat ainakin jollakin tavoin " tutuiksi" jopa läheisiksi ja oli mukava seurata heidän vaalityötään muutenkin.Oli pieneoinen yllätys, että Koivumäki ja Saara P-H jäivät rannalle. Mutta heille varmasti löytyy aktiivikäyttöä lautakunnista.
Keskustelijoista vain muutama ( mm K.Y.Nikko ) on esittänyt selkeitä arvioivia eli lähes analysoivia kommentteja.Jatketaan siitä. Nyt voidaan tietysti ottaa valtuustoon päässeet seurantaan.

Äänestä
  • Myös minä olisin toivonut, että Koivumäki ja Peutere-Heikka olisivat menneet läpi. Kummastakin sain näiden keskustelujen perusteella myönteisen käsityksen ja toista äänestinkin. Ainakin Koivumäen kohdalla muu näkyminen oli aivan olematonta, joten se varmaan vaikutti melko paljon.

    Kunnon lautakuntapaikka kummallekin olisi nyt paikallaan. Koivumäen näkisin mielelläni teknisessä ja Saaralle luonnollisesti olisi ympäristölautakunta oikea vaikuttamisfoorumi.

    Mielestäni nämä sivut tarjosivat vaalien parasta antia ja lisäsivät omalla kohdallani todella paljon niiden kiinnostavuutta. Missään nimessä keskustelua ei kannata tähän lopettaa, vaan ryhdytään aktiivisesti seuraamaan valtuuston toimintaa.

    Äänestä

  • jääneistä kirjoitti:

    Myös minä olisin toivonut, että Koivumäki ja Peutere-Heikka olisivat menneet läpi. Kummastakin sain näiden keskustelujen perusteella myönteisen käsityksen ja toista äänestinkin. Ainakin Koivumäen kohdalla muu näkyminen oli aivan olematonta, joten se varmaan vaikutti melko paljon.

    Kunnon lautakuntapaikka kummallekin olisi nyt paikallaan. Koivumäen näkisin mielelläni teknisessä ja Saaralle luonnollisesti olisi ympäristölautakunta oikea vaikuttamisfoorumi.

    Mielestäni nämä sivut tarjosivat vaalien parasta antia ja lisäsivät omalla kohdallani todella paljon niiden kiinnostavuutta. Missään nimessä keskustelua ei kannata tähän lopettaa, vaan ryhdytään aktiivisesti seuraamaan valtuuston toimintaa.

    Olen samaa mieltä, että valtuustopaikkoja jäi vaille monta tosi fiksua ehdokasta, joilla olisi tosi paljon annettavaa niin valtuustossa kuin lautakunnissakin.

    Ryhmien äänimääriin perustuva demokratia vain on kammottavan tyly pieniä ryhmiä kohtaan. Jos vaalien suhteellisuutta luetaan kirjamellisesti ja paikat jaetaan täsmälleen niiden suhteessa, yhden valtuustopaikan lunastaneet ovat kaukana lautakuntien jäsenyydestä.

    Joskus käy niin onnellisesti, että joku iso ryhmä ottaa pienemmän siipiensä suojaan yhteistyön merkeissä. Itselleni kävi niin viime vaalien jälkeen. SDP:n sakki tarjosi yhteistyötä ja sitä kautta sain demareiden toisen, arvokkaan paikan tarkastuslautakunnassa. Siitä vielä iso kiitos koko demariporukalle!!!! Ja onnea suuresti mahtavasta vaalimenestyksestä myös!

    Nyt alkavat ryhmien väliset tunnustelut. Niissä pitää olla skarppina ja etsiä hengenheimolaisia ja luoda yhteistyöremmiä ympärilleen. Intressiryhmiä riittää, mutta toiveissa on luottamus luottamushenkilöiden tahtoon yhteiseen hyvään.

    Äänestä

  • Mari Äikäs kirjoitti:

    pitää olla minusta varma jokaiselle läpi menneelle puolueelle eli pitäkää siiä kiinni ja asettakaa tavoite korkealle esim. vihreille ehdottomasti ympäristö (nyt en muista oikeata nimeä)- ja keskusvaali- ja tarkastuslautakunnapaikka! Ja tämä on minimi vaatimus ja ympäristöpaikka voi olla myös sivistys- tai sosiaalilautakunta eli mistä eniten kiinnostaa!

    Nyt vasta taistelu alkaa!

    Pitäkää pintanne!

    Äänestä

  • Mari Äikäs kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, että valtuustopaikkoja jäi vaille monta tosi fiksua ehdokasta, joilla olisi tosi paljon annettavaa niin valtuustossa kuin lautakunnissakin.

    Ryhmien äänimääriin perustuva demokratia vain on kammottavan tyly pieniä ryhmiä kohtaan. Jos vaalien suhteellisuutta luetaan kirjamellisesti ja paikat jaetaan täsmälleen niiden suhteessa, yhden valtuustopaikan lunastaneet ovat kaukana lautakuntien jäsenyydestä.

    Joskus käy niin onnellisesti, että joku iso ryhmä ottaa pienemmän siipiensä suojaan yhteistyön merkeissä. Itselleni kävi niin viime vaalien jälkeen. SDP:n sakki tarjosi yhteistyötä ja sitä kautta sain demareiden toisen, arvokkaan paikan tarkastuslautakunnassa. Siitä vielä iso kiitos koko demariporukalle!!!! Ja onnea suuresti mahtavasta vaalimenestyksestä myös!

    Nyt alkavat ryhmien väliset tunnustelut. Niissä pitää olla skarppina ja etsiä hengenheimolaisia ja luoda yhteistyöremmiä ympärilleen. Intressiryhmiä riittää, mutta toiveissa on luottamus luottamushenkilöiden tahtoon yhteiseen hyvään.

    Vihreät pärjäs ihan hyvin siihen nähden, että teillä oli vain neljä ehdokasta. Jatkoa ajatellen voisitte alkaa jo katsella sopivia nuorehkoja miesehdokkaitakin. Vihreillä on tulevaisuus - monista syistä. Nyt kun Leena Lähdesmäki tuli ekaksi varaedustajaksi, on hänellä tietysti mahdollisuus olla mukana niissä kokouksissa, joissa varsinainen valtuutettu ei ehdi tms olla.
    Ja tietysti hänellä ja teidän muillakin ehdokkaana olleilla on toivottavasti intoa olla mukana taustatukena. Toivon edelleen, että vihreät jakaisivat asioita myös meidän taustajoukkojen kanssa.

    niin se ainakin ennen meni eli muistaakseni lautakunnan koko on 5 jäsentä eli näiden tulee olla eri puolueista. Eli et Mari ole saanut demarien armosta tarkastuslautakunnanpaikkaa, vaan ihan se sinulle kuului - demarit pyrkivät vain taktikoimaan.

    Samoin muistaakseni keskusvaalilautakunnassa pitää olla edustus kaikista puolueista - siis joko varsinainen tai varapaikka.

    Eli pitäkääpä pienet ryhmittymät oikeuksistanne kiinni ja parhaiten se onnistuu yhteispelillä ja näkisin ilolla, että Uusi Jämsä tukisi pieniä ryhmiä tässä paikkojen jaossa - se olisi sitä uutta politiikkaa!

    Äänestä

  • ja varamiehet kirjoitti:

    Vihreät pärjäs ihan hyvin siihen nähden, että teillä oli vain neljä ehdokasta. Jatkoa ajatellen voisitte alkaa jo katsella sopivia nuorehkoja miesehdokkaitakin. Vihreillä on tulevaisuus - monista syistä. Nyt kun Leena Lähdesmäki tuli ekaksi varaedustajaksi, on hänellä tietysti mahdollisuus olla mukana niissä kokouksissa, joissa varsinainen valtuutettu ei ehdi tms olla.
    Ja tietysti hänellä ja teidän muillakin ehdokkaana olleilla on toivottavasti intoa olla mukana taustatukena. Toivon edelleen, että vihreät jakaisivat asioita myös meidän taustajoukkojen kanssa.

    Kiitos kannustuksesta, Marin tukena ollaan, totta kai! Ja lautakuntatyöskentely kiinnostaa ilman muuta!

    Yritimme kyllä saada miehiäkin riveihimme ennen vaaleja, mutta meissä taisi olla jotain =)), mikä ei innostanut miehiä joukkoomme.

    Pieni ryhmämme oli tehokas, mutta kaksi valtuustopaikkaa jäi aika pienen äänimäärän päähän. Harmi tällä kertaa, mutta otamme tähtäimen neljän vuoden päähän.

    Äänestä

  • ja varamiehet kirjoitti:

    Vihreät pärjäs ihan hyvin siihen nähden, että teillä oli vain neljä ehdokasta. Jatkoa ajatellen voisitte alkaa jo katsella sopivia nuorehkoja miesehdokkaitakin. Vihreillä on tulevaisuus - monista syistä. Nyt kun Leena Lähdesmäki tuli ekaksi varaedustajaksi, on hänellä tietysti mahdollisuus olla mukana niissä kokouksissa, joissa varsinainen valtuutettu ei ehdi tms olla.
    Ja tietysti hänellä ja teidän muillakin ehdokkaana olleilla on toivottavasti intoa olla mukana taustatukena. Toivon edelleen, että vihreät jakaisivat asioita myös meidän taustajoukkojen kanssa.

    Olet oikeilla ja viisailla jäljillä! Leena Lähdesmäki on äänimäärällään osoittanut todeksi, että iso osa kaupunkilaisia haluaa hänen osallistuvan päätöksentekoon. Neuvottelut ovat alkamassa ja yritämme saada ainakin Lellen luiskahtaman lautakuntaan... Heh!

    Lellen lisäksi meidän ryhmässä on älyttömän osaavia, ajattelevia ja tomeria naisia myös Saara ja Minna. Hekin ansaitsisivat kanavia, joita myöten kaupunkiamme tuunattaisiin viihtyisämpään, luontoystävällisempään ja houkuttelevampaan suuntaan. Tilaaja - tuottaja-malli vaatii lautakunnilta ja valmistelevilta virkamiehiltä älyttömästi asiantuntemusta. Sitä löytyisi meiltä moneenkin jakoon.

    Neljän vuoden päästä me vanhat rouvat tykitetään niin täysillä, että parasta pitää piposta kiinni ja laittaa lapaset hakaneulalla kiinni haalarin hihaan. Nuoria ja keski-ikäisiä ja vanhempiakin miehiä me toivotetaan tervetulleiksi, kaikki, jotka uskaltaa. Haastetta!

    Terveisin Mari Ä ja vihreä tiimi

    Äänestä

Ehkä seuraavat vaalit käydään jo osin netissä, eli nettiäänestys hiotaan tässä lähivuosina toimivaksi. Nettiäänestysmahdollisuus lisää varmasti ainakin nuorten osallistumista ja äänestysprosenttia kaikkiaan.

Uuden jämsän menestys oli hyvä. Viisi paikkaa valtuustossa meni yli ennakkoarvioiden. Uj:n menestys oli prosentuaalisesti ryhmistä paras ehdokasmäärään suhteutettuna. Esko Järvenpään vahvan läpimenon kyllä aavistin. Talonpoikais-, eli maalaisjärkeä edustaa mielestäni myös Unto Myllymäki Sammallahdesta. Koskenpään Potin äänimäärä todistaa sen, että kysymyksessä olivat kylä- ja henkilövaalit.

Tunnettavuus ja aikaisempi näyttö kyllä merkitsevät edelleen paljon, sen osoitti vanhojen partojen läpimeno. Tuota näyttöä vain harva osaa arvottaa onko se plussan vai miinuksen puolella, mutta tarkoitin sitä, että siitä on apua jos on monessa mukana. Askarruttamaan jäi se, että noin sata ääntä läpimennyttä enemmän ääniä saanut jäi rannalle nykyisen jyvitysjärjestelmän ansiosta. Toisaalta on niinkin, että isot puolueet saivat suuresta ehdokasmäärästä johtuen paljon "hajaääniä", eikä sitäkään pidä vähätellä.

Toivottavasti pelkän puolueperustaisen taktikoinnin aika alkaa olla historiaa kunnanvaltuustoissa. Järkevimmät päätökset syntyvät avoimen keskustelun ja vaihtoehtojen tutkiskelun jälkeen.

Äänestä
  • Lammittaa kovasti vaalien tassakin vaiheessa. Analysoitavaa riittaa ihan valtakunnallisestikin.
    Opettaja tahtoo arvioida kaiken ja ottaa tehdysta opikseen. Kunhan paasen omalle koneelle, jossa kaikki kirjaimet on missa pitaakin, niin sujuu kirjoittaminenkin nopeammin.

    Myos vihreiden sivut ja oma blogi jatkavat elamaansa.

    Etta pitaa tehda vaalien valillakin jotain? No, en ma nyt mielestani ihan sohvaperunakaan ollut, mutta se aanen pitaminen ei ollut mun juttu. Kuten eraassa vaalitilaisuudessa sanoin: olisi mukavampi olla tunnettu teoista kuin sanoista.

    Kirjoittelin tanne, vihreiden sivuille ja omaan blogiin, jotta kukaan ei ainakaan paasisi sanomaan, ettei tieda mita ma ajattelen.

    Jatketaan keskustelua. Risto, en muuten usko,etta keskustelu kaupungin sivujen kautta olisi yhta vilkasta, vaikka periaatteessa se olisikin parempi juttu. Silloin niin virkamiesten kuin luottamushenkiloidenkin olisi pakko lukea mita ihmiset ajattelevat.

    Äänestä

  • Saara.P-H kirjoitti:

    Lammittaa kovasti vaalien tassakin vaiheessa. Analysoitavaa riittaa ihan valtakunnallisestikin.

    S.P-H:n viittaus blogikirjoitteluun saa Nikon muistuttamaaan, että blogeissa on puolensa, niihin mahtuu pajon tavaraa. Mutta blogien hakeminen vaatii jo enemmän viitseliäisyyttä ja niiden seuraaminen voi olla loputon suo.
    Uskon, että Suomi24:n tapaisten avointen foorumien seuraaminen on helpompaa, onnistuu niinsanotusti vähemmällä vaivalla.
    Voisin verrata, että Suomi24 on kuin tori, jossa kaikki puheenaiheet rönsyilevät vapaasti, syttyvät äkkiä liekkiin ja sammuvat. Jonkun ryhmän tai henkilön blogi on kuin erikoiskauppa tms., jonne on erikseen mentävä ja jossa tarjolla on vain yhden tavarantoimittajan tavaraa.

    Voi jospa valtuutetut ottaisivatkin tavakseen keskustella myös netissä, heidän tietoisuutensa kansalaisten toiveista kyllä lisääntyisi merkittävästi.

    Nettikeskustelua voisi mainiosti käsitellä hallituksen "iltakoulussa", lautakunnissakin niille kullekin kuuluvia asioita ja valtuustossa voisi nettikeskustelusta nostaa esiin uusia aloitteita.

    Äänestä

  • K.Y. Nikko kirjoitti:

    S.P-H:n viittaus blogikirjoitteluun saa Nikon muistuttamaaan, että blogeissa on puolensa, niihin mahtuu pajon tavaraa. Mutta blogien hakeminen vaatii jo enemmän viitseliäisyyttä ja niiden seuraaminen voi olla loputon suo.
    Uskon, että Suomi24:n tapaisten avointen foorumien seuraaminen on helpompaa, onnistuu niinsanotusti vähemmällä vaivalla.
    Voisin verrata, että Suomi24 on kuin tori, jossa kaikki puheenaiheet rönsyilevät vapaasti, syttyvät äkkiä liekkiin ja sammuvat. Jonkun ryhmän tai henkilön blogi on kuin erikoiskauppa tms., jonne on erikseen mentävä ja jossa tarjolla on vain yhden tavarantoimittajan tavaraa.

    Nikko, osaat kiteyttaa hyvin blogin ja suomi24 eron:
    mutta valilla asioidaan tarvikekeskuksessa ja valilla marimekossa tai muussa erikoisliikkeessa. Onneksi paikkakunnalla on molemmat.

    Vihreiden vaalialusaika oli hieno kokemus ja tyo jatkuu. Ja tietoja emme todellakaan pihtaa!

    Miehia olisimme kaivanneet joukkoomme ja kaipaamme edelleen. Ialla tai tukan pituudella ei ole valia, kunhan ajatus kulkee. Emme syrji lisanaisiakaan; olkaa nuoria tai ikivihreita, tulkaa vihertamaan Jamsaa. Kokoonnumme ensi viikolla ja mietimme miten jatkamme. Joten seuratkaa tata palstaa.

    Kiitos Marin ja Leenan; meilla oli pienista eniten keskiarvona aania/ehdokas; Siis PS; KD, Seniorit, Uusijamsa.fi. Isoja en ole laskenut, mutta tuskinpa heidankaan keskiarvonsa suurempi on.

    Äänestä

minun mielestä unto myllymäki oli todellinen ääniharava,ei ollut pärstä joka lehdessä eikä jakannut soppaa torilla mutta silti luulen että hänen kohdallaan "sopan"jako kestää ainakin seuraavat 4v ja tuo paljon hyvää seutukunnalle

Äänestä
  • Kyllä puoluetausta hämästyy kuntatasolla, kuten pitääkin. Myllymäki ja Poti ovat hyviä esimerkkejä henkilövalinnoista, joilla ei ole uskoakseni äänestäjien mielessä ollut syvää sidosta puolueeseen. Paljon on muitakin hyviä henkilövalintoja toteutunut näissä vaaleissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

K.Y. Nikko kirjoitti:

Niin vain kävi, ettei ahkerakaan nettikeskustelu takaa läpimenoa, esim. K.Leppäselle, Saara P-H:lle, T.Jokiselle eikä A.Koivumäelle.
Vaalityö juuri ennen vaaleja ei useinkaan riitä vaan pitää olla näkyvyyttä ja sanottavaa jo aikaisemmin. Ja istuvalla valtuutetulla myös vaalien välillä.
Nettipoikkeus oli Esko Järvenpää, mutta hänet toki muistetaan digi-tv-ansioistaan ja omakotiyhdistyksestä. En olisi veikannut läpimenoa, mutta nyt täytyy onnitella. Mutta varo besserwisseröintiä! Onneksi yksi sellainen putosi; M.Suokas.
Ja ainahan muutama puskasta yllättäjä menee läpi, kuten Antti Koivisto ja Matias Häyrynen. Myös Unto Myllymäen ja Piritta Rantasen suosio on täysi mysteeri, mutta täytyyhän sen johonkin perustua.
Uudelta Jämsältä odotin suurempaa läpimenoa. Kanta-Jämsän alueella heihin ei (vielä) uskottu. Nyt on näytön paikka. Ja Koivumäki, Kokko, Lappalainen, Levaniemi ja Rajala; nyt lautakuntapaikoille.
Eikä olla hiljaa vaalien välillä. Se koskee muuten kaikkia. Nyt uutta Jämsää rakentamaan ja unohdetaan entisten hakkuminen! Helpot ajat eivät ole edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu