Jos jotkut huomaavat olevansa väärässä sukupuolessa vasta yli 20 tai 30 vuotiaina, kuitenkin kauan sen jälkeen kun aivot on täydellisen "kypsyneet" - ja kuitenkin ovat aitoja tapauksia jos kerran pääsevät tutkimukset läpi - niin eikö periaatteessa olisi mahdollista elää koko elämänsä tiedostamattaan transsukupuolisena? Joku defenssi jäänyt päälle tjsp.. mahtaa olla aika kurja elämä?
koko elämä
tiedostamattomana
7637
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eihän se vaikka aivot olisivat täysin kehittyneet kerro mitään henkisestä kehityksestä tai vaikka oman identiteetin löytämisestä.
Voi olla niinkin että vaikkapa viiskikymppisenä tutkimuksiin mennyt on kyllä periaatteessa ollut tietoinen identiteetistään lapsuudestaan asti, mutta nuoruudessa ei ollut hoitopolkua ja sitten kertyi muuta elämää esteeksi. Sen jälkeen yleensä onkin ollut hammas purren eteenpäinmenoa niin pitkälle kuin on jaksanut. Tila nimittäin pahenee yleensä iän mukana ja harva jaksaa hautaa asti, paitsi ennenaikaiseen.
Ainakin mulla oli niin vanhanaikainen suku, että nuorena olisi ollut ihan mahdoton ajatus kertoa salaisuudestaan, saati lähteä korjaukseen. Kun pahimmat kääkät on manan majoilla, on tilanne jo toinen.
mutta nuoret TS:t ovat sitä mieltä että olisi pitänyt vetää silloin nuorena jo itsensä hirteen eikä tulla mummona/vaarina häiritsemään nuorien ja kauniiden elämää.
Nuoret saa olla mun puolestani ihan rauhassa, en tunge seuraan. Tosin ne yleensä haluaa itse mut mukaan. En kuitenkaan puhu ts-nuorista, ehkä ne on erilaisia.
tilanne saattaa olla tollanen. Musta on selvää, että hän on ts, mutta sitä en tiedä pettääkö hän vaan itseään vai onko se sitä, ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta mennä hoitoihin. Mitään onnellista hänen elämänsä tuskin on. Hän täyttää elämänsä pilkuntarkoilla rutiineilla, joista ei ikinä poiketa. Se viittaisi itsensä kieltämiseen. Koskaan ei ole sellaista tyhjää hetkeä, että pitäisi pysähtyä katsomaan itseään peiliin ja huomata, että on tuhlannut elämänsä. Kauheinta on tajuta, että itsestäni olisi tullut samanlainen, jos en olisi päässyt hoitoihin.
25v ja aloitin tutkimukset hiljattain. Itselläni ahdistus alkoi olla jo niin kovaa, että se pakotti hakeutumaan tutkimuksiin ja tulemaan "kaapista ulos". Muita vaihtoehtoja ei ollut.
Elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi.