Kennelliiton kurinpitolautakunta

ketä koski

Aloitan tästä aiheesta uuden ketjun, ettei kukaan nyt vahingossakaan käsitä, että puhun jostain tietystä paikasta tai ihmisistä.

Mutta siis asiaan. Lukeeko kukaan näitä Kennelliiton kurinpitolautakunnan käsittelemiä tapauksia Koiramme -lehdestä? Minä luen aina, ja ihmettelen välillä kovastikin.

Siellähän ei koiran omistajan/kasvattajan tms. henkilöllisyyttä paljasteta. Nimetään vain aakkosilla.

Tuoreimmassa lehdessäkin oli vaikka mitä kummaa. Oli kasvattja A, joka oli myynyt koiria "väärän ikäisen papereilla", oli kasvattajaa, joka oli jättänyt astutusmaksut maksamatta (pentuetta ei siis meinattu saada rekisteröityä), oli vahinkoastuminen, jonka kasvattaja jätti mainitsematta. Siis jotenkin holtintonta touhua...

Mutta eniten tietenkin nyppii ne tapaukset, joissa henkilö oli laiminlyönyt koirien hoidon. Eikö kasvattajan pitäisi kuitenkin aina toimia esimerkkinä mahdollisille pennun ostajille?

Onneksi kuitenkin on kasvattajia, jotka hoitavat kasvatustyönsä huolella ja harkiten. PItävät koiristaan huolen, neuvovat koirien uusia omistajia eli siis niitä kasvattajia, jotka noudattavat Kennelliiton kasvattajasopimusta niin kuin kuuluu.

19

3990

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ketä koski
    • ketä koski
      • Pelastajien puolta

        "Pentu on aina saatava nähdä emänsä kanssa siellä, missä emä pentujen kanssa asuu. Pihalle tuotua pentua ei pidä ostaa. Asiallisella kasvattajalla ei ole mitään salattavaa. Myös edullisen hinnan taustalla on usein pentutehtailu." Näin oli linkin yhdessä artikkelissa. Ihan niinkuin aapisesta lukisi. EIKÖ TÄMÄ OLE IHAN SELVÄ JUTTU?

        Kiitos näistä linkeistä, "kuka koski". Hyvä, että asioista puhutaan ääneen! Enemmän juttuja tietoisuuteen niin, että väki käsittää, miten asiat ihan oikeasti ovat. Pitää enemmän huomioida naapurit, niin jäävät ne hämärän "heikit" kiinni tekosistaan ja toisaalta, jos on AVUNTARVE, niin huomataan ajoissa. Luin myös kaverin antaman Koiramme-lehden ja nuo kurinpitolautakunnan jutut! Kyllähän niitä koiria olisi OTTAMASSA monikin, mutta kun vielä kehtaavat huonokuntoisistakin pyytää älytöntä summaa... Tottahan niistä maksavat avun tarjoajat ihan mitä vaan, mutta se on jo liikaa! En hyvällä sydämelläkään ymmärrä... periaatteesta en ostaisi.

      • ketä koski
        Pelastajien puolta kirjoitti:

        Mikä saa ihmisen ottamaan koiran selkeästi huonoista tai epämääräisistä oloista?

        Luulen, että tuoreet, ensimmäistä koiraansa ottavat ihmiset eivät tiedä näistä asioista. Ja se koirakuume on kova, pentu (koira) halutaan nopeasti kotiin.

        Eivät kaikki koiran hankintaa miettivät edes tiedä mistään Kennelliitosta. Siksikin mielestäni näistä asioista on syytä puhua ja kirjoitella yleisesti. Aina näiltä palstoiltakin joku hoksaa esim. Kennelliiton olemassa olon.

        Sitten on varmasti se ryhmä, joissa "sisäinen äititeresa" haluaa tehdä hyvää ja pelastaa. Näihin en osaa motiiveita eritellä, ehkä sitä on jotenkin parempi koiranomistaja kun koira on otettu (pelastettu) tehtaasta tai sitten se voi olla jotain erikoisuuden tavoitteluakin.

    • Nimi. M. Erkki

      Netissä yms ei saa nimellä kirjoittaa tai tunnistettavasti vihjailla, vaikka olisi kyseessä kuinka inhottava tapaus ja tekisi mieli haukkua..
      Siksi noita tapausten henkilöitä ei saa julkisiksi, vaikka uteliaat haluavat ne saada tietoonsa.

      Joissain kohuissa on kirjotettu nimellä ja henkilö/henkilöt paljastuneet, mutta...
      Ettehän tekään halua maksaa rahaa herjauksesta kellekkään tuollaiselle, ettehän?

      • ketä koski

        Minähän nimenomaan kirjoitin eri ketjuun juuri siksi, että tätä ei yhdistetä muihin ketjuihin vaan kirjoitetaan yleisellä tasolla. Asiana nämä ovat mielestäni erittäin tärkeitä... vai onko joku tästä eri mieltä?

        Kennelliiton kasvattajasopimuksessa muuten on kohta, jossa kasvattaja saa itse valita, että mahdolliset kurinpitolautakunnan asiat ovat nimellä tai nimettöminä. Ymmärrän toki, että harva kai haluaa siellä (kurinpitolautakunnassa) olla nimellään, siis kun näitä julkaistaan Koiramme -lehdessä.

        Ja ketjun pointtihan on se, että lukeeko näitä kirjoituksia Koiramme -lehdestä kukaan, lukeeko kukaan pentutehtailun vastaista valistusta?

      • Eläinparat

        Luin myös nuo jutut Koiramme lehdestä ja kamalaahan se oli. En ole ennen huomannut tuollaisia lehdessä olleen. Miksi niistä ei nimillä kirjoitella, sanotaan vain A ja B? Nimenkin voisi mainita, sillä niinhän lehdissä mainitaan rikoksen tekijöiden ja tuomion saaneiden nimiä. Jos häpeävät, niin se on vähintä, mitä rangaistus voi olla. Ison jutun saisi kirjoittaa vaikka 7-päivää lehteen, ehkä sitten loppuisi rikostenteko. Ja jos on pokkaa tehdä tuollaisia kauhujuttuja niin pitäisi olla sen verran pokkaa myös kohdata yleisö.

        En tiedä viittaatko Erkki Ruususeen, mutta kasvojen puhdistaminen oikeudessa ei onnistunut siltä julkimolta. Muutti vain mainettaan huvittavampaan suuntaan, minun mielestäni. Sitähän kai haukuttiin ihan nimellä ja oikein maksulliseksi naiseksi, joka tietenkin hänen tapauksessaan oli kamala asia ekä tietenkään totta. Juttu eteni oikeuteen, koska kyse oli niinkin isosta asiasta kuin pääministerin vaimokkeesta. Kenen tahansa vuoksi ei sellaista oikeuteen asti viedä, eikä tutkita kaiken maailman nettikeskusteluja.

      • ja olen
        ketä koski kirjoitti:

        Minähän nimenomaan kirjoitin eri ketjuun juuri siksi, että tätä ei yhdistetä muihin ketjuihin vaan kirjoitetaan yleisellä tasolla. Asiana nämä ovat mielestäni erittäin tärkeitä... vai onko joku tästä eri mieltä?

        Kennelliiton kasvattajasopimuksessa muuten on kohta, jossa kasvattaja saa itse valita, että mahdolliset kurinpitolautakunnan asiat ovat nimellä tai nimettöminä. Ymmärrän toki, että harva kai haluaa siellä (kurinpitolautakunnassa) olla nimellään, siis kun näitä julkaistaan Koiramme -lehdessä.

        Ja ketjun pointtihan on se, että lukeeko näitä kirjoituksia Koiramme -lehdestä kukaan, lukeeko kukaan pentutehtailun vastaista valistusta?

        myös antanut Kennelliitolle suostumuksen että nimeni saa julkaista kurinpitoasioissa. Luvan annoin siksi että koirani eivät koskaan tule olemaan huonoissa oloissa eikä niitä koskaan kohdella väärin tai julmasti joten siksi uskalsin tälläisen luvan antaa. Ja jos nyt jostain syystä sattuisi niin että päätyisin kurinpitolautakunnan kynsiin niin sehän olisi vain oikein että nimeni julkaistaisiin! Nimen julkaiseminen pitäisi olla automaattista ilman lupaa. Eläinrääkkääjien nimet esiin!!!

      • puheenollen

        johan poliisin luukulla olisi pitkät jonot jos ne kaiken maailman nettiruikuttajien juttuja joutuis tutkimaan.Ensin hoidetaan rikolliset ja sitten jos aikaa jää kuunnellaan niiden rikollisten ruikutukset...jos nyt enää sitten kehtaa ruikuttaa ja vaatia olemattoman kunniansa palauttamista...

      • Miiru Mikkonen
        ja olen kirjoitti:

        myös antanut Kennelliitolle suostumuksen että nimeni saa julkaista kurinpitoasioissa. Luvan annoin siksi että koirani eivät koskaan tule olemaan huonoissa oloissa eikä niitä koskaan kohdella väärin tai julmasti joten siksi uskalsin tälläisen luvan antaa. Ja jos nyt jostain syystä sattuisi niin että päätyisin kurinpitolautakunnan kynsiin niin sehän olisi vain oikein että nimeni julkaistaisiin! Nimen julkaiseminen pitäisi olla automaattista ilman lupaa. Eläinrääkkääjien nimet esiin!!!

        Hieno ratkaisu sinulta! Ihan hattua täytyy nostaa. Ja perustelutkin olivat erinomaiset.

        Muuten, olin aivan varma, ettei kukaan kasvattaja anna tähän suostumustaan, vaan olinpa väärässä.

      • minelan
        ja olen kirjoitti:

        myös antanut Kennelliitolle suostumuksen että nimeni saa julkaista kurinpitoasioissa. Luvan annoin siksi että koirani eivät koskaan tule olemaan huonoissa oloissa eikä niitä koskaan kohdella väärin tai julmasti joten siksi uskalsin tälläisen luvan antaa. Ja jos nyt jostain syystä sattuisi niin että päätyisin kurinpitolautakunnan kynsiin niin sehän olisi vain oikein että nimeni julkaistaisiin! Nimen julkaiseminen pitäisi olla automaattista ilman lupaa. Eläinrääkkääjien nimet esiin!!!

        Eläin rääkkääjät esiin...

        Olen kanssasi samaa mieltä, mutta tälläkin palstalla, ilman mitään faktaa, yritetään tehdä minusta välinpitämätön kasvattaja. Muta ne, jotka tuntevat minut ja koirani, kasvattini omistajat eivät näillä palstoilla kirjoittele
        Minulla on nt aikaa ottaa osaa keskustelihin. Se on minulle ajanvietettä, mutta sen takaa löytyy kasvattaja, joka on ottanut kasvatustyönsä vakavasti.
        Rakastan koiriani enemmän, kuin ihmisiä, paitsi edesmennyttä miestäni.

    • taysinpaskayhdistys

      Kennelliitolla ei ole kurinpitolautakuntaa. Kennelliitto puolustaa kaikkien kasvattajien oikeutta tehdä mitä periaatteessa mitä tahansa. Suomen Kennellitto - sairaita koiria jo vuodesta 1889.

    • Näinvissiin

      Eikös skl mainitse vain niiden nimet, joille se antaa seuraamuksia? Eli juttuun liittyvien muiden ihmisten nimiä ei julkaista?

    • Puskahuutelijat

      Kennelliitto toimii ensisijaisesti rekisteröityjen koirien asialla. Mikään ei estä toimimasta muulla tavalla tai rekisteröimättömien koirien edun ajamiseksi. Itse toimin aktiivisesti oman rodun parissa, mitä sinä teet, muuta kuin odotat, että "muut" hoitavat asipita eteenpäin?

    • Minelan

      Minunkin nimen saa julkistaa, jos Kennelliitto katsoo, että olen kohdellut koiriani huonosti, jos kasvattieni omistajilta tulee valituksia, tai mitä muuta tahansa.
      Mutta kennelliitto ei ota kantaa mihinkään.
      Tälläkin palstalla joku sanoi, että olen saanut Kennelliitolta korien pitokiellon, mutta heillä EI ole valtuuksia siihen, joten aivan turha liitto.

    • huhuhuuu

      Yritä nyt Pirkko katsoa noita tämänkin kesän kirjoituksiasi joissa esität kuinka voi kenelliitosta kysyä sun toiminnasta.

      Eihän voi sanoa, että valehtelee mutta meillä vanhoilla vain tuo muisti pätkii.

      Juodaan kahvit joku ilta jahka on kulkua sinne suuntaan. Paa se koira veskiin räkyttämästä niin katsotaan tiukasti pussien alta kumpikin silmiin, hymähtäen.

      • minelan

        Nyt en ymmärtänyt pointtiasi. Jos Knnelliitollta hauat kysyä jotain minusta niin soita sinne ja kysy
        Tervetuloa kahvlillel, kun vaikutat niin leppoisan mukavalta papalta.

      • touholiini

        Ei.Mtuta CHIiuiiaaha e tarvitse pelätä, laantuu, jos et kiinnitä siihen mitään huomiota
        MTTA ON KOVA ANTAMAAN PUSUJA

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      141
      13056
    2. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      213
      11966
    3. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      162
      10125
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9581
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9064
    6. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      13
      7695
    7. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      18
      7547
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6684
    9. 140
      6089
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      91
      5925
    Aihe