Miten niin turhian huostaanottoja??

kuka uskoo, että on olemassa turhia huostaanottoja?? Minä en ainakaan. Työskentelen erityisopettajana ja aika paljon olen ollut tekemisissä myös huostaanotettujen lasten kanssa. Yhteenkään heppoisin perustein huostaanotettuun lapseen en ole urani aikana törmännyt. Pikemminkin koen, että huostaanottoja vitkutellaan aivan liian pitkään, joloin lapsen perusturvallisuuden tunne horjuu pahemman kerran.

Kaikki varmasti ymmärtävät ettei huostaanottoihin ryhdytä tuotsa vain. Huostaanotto, tapahtuipa se millaisista oloista hyvänsä, on lapselle aina äärimmäisen traumaattinen kokemus. Aivan varmasti voimme historiasta hakemalla löytää yhden tai kaiksi turhaa huostaanottoa, mutta enpä usko että niitä ihan oikeasti enempää löytää. Ei ole kenenkään edun mukaista, (ei lapsen, vanhempien, sossujen saati yhteiskunnan varojen), huostaanottaa ketään syyttä. En voi käsittää, että joku on niin erkaantunut todellisuudesta, että ihan oikeasti uskoo jonkun piruuttaan huostaanottavan lapsia!!!

Haluaisin puhtaasta mielenkiinnosta saada kommentteja asian tiimoilta. Jos joku OIKEASTI tietää turhasta huostaanotosta, ilolla kuulisin millä hän väitettä turhasta huostaanotosta perustelee...
632474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Suomessa ei tehdä turhia huostaanottoja en ainakaan minä tiedä. Itselläni nyt kuusi sijoitettua ja kaikilla on kyllä hyvät syyt huostaanottoon. Eikä kukaan sijaislapsistani halua palata biokotiinsa päinvastoin ihmettelevät voiko elämä näin erilaista ja saa elää normaalia elämää.

Äänestä

Näitä palstoja lukiessa saa sellaisen kuvan, että Suomessa sosiaalityöntekijät kiertävät kodista kotiin ja noin vaan nappaavat lapset huostaan. Ja "perusteita ei ole". Kyllähän ne perusteet siellä päätöksessä on luettavana.

Kukapa nyt haluaisi tunnustaa, että painavasta syystä ne lapset vietiin. Uskon, että monilla kirjoittajilla on psyyken tai päihteiden kanssa pahoja ongelmia, jolloin realiteetteja ei nähdä tai haluta nähdä. Ei tarvitse olla mielenterveysalan ammattilainen todetakseen sen aika monesta kirjoituksesta.

Äänestä
  • Huostaan otto on ihmisille monesti sellainen häpeä ettei sitä uskalletta ääneen tunnistaa, että kyllä itsessään vika oli. Helpompaa on sanoa, että minulle tehtiin vääryyttä kun mitä sanoisi, että kyllä , syypä olin. Sen kinastelun sijaista biovanhemmat voisivat oikeesti ajatella, mitä tehtä asian eteen, miten korjata see huostanotton syy, että saisi lapset takaisiin, mutta välillä tuntuu että helpompaa on palstalla vakuuta syyttömyytä ja haukkua kaikki sijarit lyttyyn ,kun mitä keskittyä oman elämän korjaamiseen.
    Se että uskotaan ja puhutaan vääriin perustein huostaan otoista johtuu ihan siitäkin, että telkkarissa oli jokin ohjelma missä näin sanotiin. Siellä kyllä sanotiin, että yksitäisiä tapauksia sattuu, mutta todella harvoin.

    Toinen kova tekijä on se tositapahtumiin perustuva elokuva missä yksinkertaisilta , mutta hyvin huolehtiviltä vanhemmiltä lapsi vietiin pois. Mutta sekin oli saksalainen elokuva .

    Eli olen kyllä sitä mieltä, että ehkä niitä Suomessakin tapahtuu, mutta siinäpä miettimistä, että kuka palstalla puhuu totta ja kuka yrittä vaan oma moka piilottaa.
    Ja uskon kyllä että sijari sen huomaa, onko lapset vietyy aiheellisesti tai aiheetomana, sijari se vanhempien kanssa yhteistyötä tekee ja näkee ja kuulee ja tietää.

    Äänestä

  • mieleen, että kukahan se on nyky todellisuudesta todella kauaksi erkaantunut.
    Totuus on tarua ihmeellisempää.

    Äänestä

Moikka!

Olen siinä mielessä alkuperäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että usein huostaanottoa lykätään liian kauan ja maksumihenä on aina lapsi.
Valitettavasti on myös tapauksia, joissa huostaanotto on tehty käsittämättömän heppoisin perustein, samalla jonkun toisen lapsen joutuessa asumaan biologisessa perheessä, jossa asiat ovat todella huonosti.
Tämä taitaa ainakin joltain osin johtua siitä, että sosiaalityöntekijät ovat ihmisiä ja taitava sosiopaattinen tai muuten manipuloiva aikuinen voi antaa perhetilanteestaan uskottavasti todella hyvän kuvan ja toisaalta huonot verbaaliset taidot omaava vanhempi ei ehkä pysty perustelemaan ratkaisujaan kyseiselle sosiaalityöntekijälle ymmärrettävällä tavalla.
TOisaalta sosiaalityöntekijän omat arvot vaikuttavat myös siihen, millaiseen tapaukseen hän kiinnittää enenmmän huomiota ja minkälaisia tapauksia hän pitää sen verran lievinä, ettei muutenkin turhan pieniä resursseja pidä asiallisena moiseen tuhlata.
Ja niinkuin otsikko kertoo, kaksi lastani ovat olleet huostassa, muuttaneet takaisin kotiin muutama vuosi sitten. Meidän kohdallamme huostaanotto oli lasten etu, mutta sen tapahtuminen olisi lykkänntynyt, ellen itse olisi ollut aktiivinen ja vaatinut huostaanottoa vakavan pitkittyneen perhekriisin johdosta.
Lapset saivat tasapainoisen kodin, kiitos sijaisvanhemmille!!!! Ja minä sain mahdollisuuden rakentaa itseni kasaan, kun viimeiset energian rippeeni eivät kuluneet lasten välttämättömistä tarpeista huolehtimiseen.
Matkalla näin jos jonkin moista sosiaalityöntekijää. Oli yksi, joka istui pöydän päässä koko neuvotteluajan minua haukkuen ja perheen unohtaen, oli hiljaista hyssyttäjää, jonka mukaan asiat aina hoituvat omalla painollaan, oli "lääkäreitä" jotka jakelivat dignooseja ja omia, parempia hoito-ohjeitaan asiakasta kuulematta ja oli puolueellisia ihmisiä suuntaan jos toiseen. Onneksi sekaan mahtui myös muutama kohtalaisen objektiivinen ihminen, jotka jotenkin onnistuivat näkemään kokonaiskuvankin. Heitä oli tosin harvassa!

Äänestä

tuli ohjelma huostaanotoista tai paremminkin keskustelu,jossa käsiteltiin myös näitä ns. "aiheettomia huostaanottoja". Siellä oli ihan julkisesti ja vapaaehtoisesti ilmeisesti tullut keskusteluun mukaan huostaanotetun äiti, joka kirkkain silmin, tosin kyynel silmäkulmassa kertoi aiheettomasti huostaanotetusta lapsestaan, naapurit ilkeyttään tekivät ilmoituksia, turhia sellaisia, mitään syytä ei oikeasti ollut hänen mielestään. Sitä en vain ymmärrä, että miten ihmeessä hän kehtasi julkisesti tulla esiin, kaiken sen jälkeen mitä omalla kotipaikkakunnallani tästä ihmisestä ja hänen lapsestaan tiedettiin. Naapurit tätä lasta olivatkin hengissä pitäneet sanan mukaisesti, kun äiti hävisi teille tietämättömille ja pieni lapsi jäi yksin kotiin selviämään. Siis päiviksi. Onko se ihme jos he jossain vaiheessa sitten tekivät ilmoituksia hänestä? Kyllä täällä aika paljon saa koheltaa ennenkuin huostaanotetaan. Itse aikanani ihmettelin silloisen kotimme naapurissa asuvaa lasta neuvolaan, jonka äiti selvästi mielenterveysongelmainen, eikä kyennyt lapsensa/lapsiensa edes perushoitoa suorittamaan. Hänen muutaman vuoden ikäinen lapsensa ryntäsi meille joka ikinen päivä aamukahdeksalta likainen mekko kainalossa ja häntä ei kukaan päivän aikana kaivannut, ei kysellyt perään. Olimme vasta muuttaneet taloon ja ajattelimme että onpahan omituista väkeä. Tyttö kakkasi jatkuvasti housuunsa ja kotiinsa oli tosi vastenmielistä hänen mennä. Koska itselläni oli pieniä lapsia, otin kerran sitten neuvolassa asian puheeksi ja neuvolatäti sanoi varovasti jututtavansa lapsen äitiä, onko heillä mitään huolia. Hänkin oli kuulema kyllä jotain aavistellut...seuraavalla kerralla neuvolassa käydessäni neuvolatäti tokaisi minulle, että hyvin heillä menee, ei kannata puuttua toisten elämään.En sitten mennyt asiassa sen pidemmälle, etten sotkisi toisten elämää. Laitoin lapsen mukana kotiinsa ison säkin silitettyjä nättejä lastenvaatteita, omieni pieniksi jääneitä, mutta hälle sopivia, ja myös kirjeen, jossa sanoin, että jos vain suinkin tarvitsette tai haluatte, niin annan ystävyydellä nämä tälle tytölle.Hänellä kun oli aina se sama tosi likainen mekko päällä ja kakka housussa. Äitiähän enkä paljon isääkään koskaan ulkosalla nähnyt, verhot oli visusti kiinni aamusta iltaan. No, ei mennyt kuin 5 minuuttia, niin tyttö palautti nuo minun antamat vaatteet viestillä, me ei olla niin köyhiä että me teidän vanhoja vaatteita tarvittaisiin, me ostetaan uusia! Mitä siinä sitten, ei kannata sekoontua...tyttö kyllä pääsi meidän puolelle enää harvakseltaan, kai tajusivat että me oltiin jotain huomattu. Sääliksi sitä lasta silti tavallaan kävi. Kukaan ei kyennyt auttamaan. Ei ollut minullakaan luonnetta ottaa suoraan sossuun yhteyttä, kun asuivat ihan naapurissa ja se neuvolatäti kehotti olla puuttumatta. Nykyään toimin sijaisvanhempana, että kyllä siitä jotain jäi takaraivoon jumittaan. Turhia huostaanottoja minäkin ihmettelen, missä ne on, sossut on kyl niin kiireistä väkeä, et kuinka he huvikseen toisten lapsia ehtisivät huostaan ottaa. Aika sadistiselta kuulostais.

Äänestä

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/risikko-patistaa-kuntia-auttamaan-lapsiperheit%C3%A4(55291).ece
- Miksi kunnilla ei ole muka varaa kotipalveluun ja on kuitenkin varaa maksaa miljoonia lasten kalliista psykiatrisesta hoidosta tai huostaanotoista, Risikko kysyy.

________________

http://www.hs.fi/artikkeli/Ministeri+Risikko+pit%C3%A4%C3%A4+tilannetta+vakavana/HS20080113SI1VS02iqk
Lastensuojelulain mukaan lapsen tilanteeseen pitäisi puuttua riittävän varhaisessa vaiheessa. Kunnissa palveluja ei aina tarjota. Miten ministeriö aikoo puuttua asiaan?
"Lapsiperheiden tukipalvelut on ajettu
alas viime vuosina. Lapsiperheet eivät saa avukseen kodinhoitajia, sillä heidät on siirretty vanhustenhuoltoon. Tiedän kunnan, jossa ei ole varaa avohuollon tukipalveluihin mutta lasten huostaanottoihin on. Lailla voi vaikuttaa siihen, että perheet saavat peruspalveluja ja huostaanotot vähenevät."

Epäpätevät valmistelevat lasten huostaanottoja, jotka pätevä esimies siunaa. Miten lapsen oikeusturva toteutuu?
"Lapsella ja hänen perheellään on oikeus saada oikeudenmukaista kohtelua niin, että kaikki menee lain kirjaimen mukaan. Jos ei mene, valituksia voi tehdä. Ja kuka virhearvioinneista vastaa? Tietysti se pätevä esimies."

_______________________

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blog/show?id=2119722%3ABlogPost%3A8869

En tiedä, miten avotyön jonotilannetta tällä hetkellä mitataan. Kuulin, että avotyöhön on nyt kaksi jonoa: akuutit ja kiireelliset. Esim. eräälläkin sos.asemalla toisessa jonossa jonotusaika n 4 kk ja toisessa (kiireelliset, mutta ei niin kiireelliset!) jopa 1 vuosi. En tiedä, onko jonoja oikeasti kaksi, vai onko niin, että työntekijät joutuvat arvioimaan, kumpaan kastiin asiakas kuuluu ja sen mukaan sitten sijoittaa asiakkaan joko jono kärkeen taikka hännille. Lapsi on siis jo rekisteröity lastensuojelun asiakkaaksi, mutta tarvittavia tukitoimia ei sitten kyetäkkään järjestämään kuin kuukausien viiveellä.

Käsittämätöntä on se, että vaikka lapsi- ja perhekohtaiselle lastensuojelulle on todettu olevan tarvetta, niin asiakas ei välttämättä saa mitään tukitoimia. Tällä hetkellä kun kuulemani mukaan avohuollon taloudelliseen tukeen varatut määrärahat on loppu, avotyöhön on jono ja perhetyö tukossa (on sijaiskieltokin). Taloudellisella tuella on ostettu esim. taideterapiaa 75 eur /kerta - palvelua, jota ei omasta palveluvalikosta tarpeeseen vasten löydy.

_________________________

http://www.hs.fi/keskustelu/&%2334%3BSijoitettujen+lasten+m%E4%E4r%E4+on+h%E4pe%E4&%2334%3B/thread.jspa?threadID=139202&tstart=0
14.9.2008
"Sijoitettujen lasten määrä on häpeä"
................
Sijoitettujen lasten määrän jatkuva lisääntyminen on häpeällistä ja vie uskottavuutta koko hyvinvointipolitiikalta. Näitä lapsia on niin paljon, ettei – lapsettomuusongelmien yleisyydestä huolimatta – sijaisperheitä löydy riittävästi. Lapsia ja nuoria sijoitetaankin yhä useammin perhehoidon sijaan ammatillisiin perhekoteihin tai laitoshuoltoon. Vaikeasti oireilevien lasten kohtaloista on tullut kunnille kauppatavaraa, jonka hinnoittelussa hoivayrittäjät ovat olleet vahvoilla.
...........
HEIKKI HIILAMO
Kirjoittaja on Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja.

_____________________

http://dialogi.stakes.fi/FI/arkisto/2006/2/sivu/40.htm

Vamma ja vanhemmuus
Kehitysvammaisten lapsia otetaan usein huostaan

Apu auttaisi perheitä
pysymään koossa

Ehkä jopa puolet kehitysvammaisten vanhempien lapsista otetaan huostaan. Riittävillä tukitoimilla huostaanottoja voitaisiin ehkäistä.
..........
Joka toinen lapsi otetaan huostaan?
................

__________________

http://www.stm.fi/Resource.phx/socius/socius-22007/sivu6.htx

Varpu ja huostaanotot

Huostaanottojen määrä on kasvanut, ja tämä saanut myös tutkijat huolestumaan. Stakes jopa tarkasti viime kesänä, ettei kyseessä ole tilastovirhe, eikä se ollut. Huostaanottojen määrän kasvusta on syytetty myös Varpua, koska sen on ajateltu madaltavan lastensuojeluilmoituksen kynnystä. Toisaalta on kysytty, eikö ole eettisesti väärin, että ensin puututaan, mutta sitten ei ole tarjota esimerkiksi lastenpsykiatrian, päihdehuollon tai kotiavun palveluita.

Arnkil sanoo murheellisena, etteivät suomalaiset taida edes ymmärtää, kuinka huonosti lastensuojelun avohuollon palveluita on saatavissa. Tilanne vaihtelee eri kunnissa, ja joissain niitä on todella heikosti.
..............

_____________________

"1.:n sijoituspäätöksen syyt lasten ja nuorten
kohdalla Helsingissä
(tutkimus vv. 1990-2005)

Oikeuspoliittinen tutkimuskeskus

Julkisuuteen 2.4.2007 klo 10.00
Jukka Savolainen & Ville Hinkkanen & Elina Pekkarinen

ENSIMMÄISEN SIJOITUSPÄÄTÖKSEN TILASTOIDUT SYYT:
Lapsen toimintaedellytykset

Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa 52 %
Kouluvaikeudet 37 %
Lapsen fyysinen/psyykkinen hyvinvointi 27 %
Päihteiden käyttö 26 %
Kuljeskelu 21 %
Rikolliset teot 14 %

Lapsen kasvu-/elinolot

Sosiaalinen vuorovaikutus 31 %
Kasvattamisen ongelmat 30 %
Vanhempien tai perheen päihteiden käyttö 15 %
Muut perheen elinoloihin liittyvät vaikeudet 14 %
Vanhempien fyysinen tai psyykkinen terveys 10 %
Hoidon laiminlyönti 7 %
Väkivalta 7 %
Huolto- ja tapaamispulmat 2 %

____________________

http://www.haaste.om.fi/43459.htm
................
Pakkohuostaanotot ovat yleistyneet viime vuosina merkittävästi – samaan aikaan yksityisten lastensuojelulaitosten määrä on yli kaksinkertaistunut. Huostaanottojen kasvun oletetaan melko riidattomasti olevan automaattisesti seurausta suojelutarpeen kasvusta.
On kuitenkin syytä miettiä myös sitä mahdollisuutta, voisiko laajentuneella ja yksityistetyllä "hoivabisneksellä" olla vaikutusta huostaanottojen kasvuun. Viime aikoina on tullut selväksi, että lastensuojelupalvelujen tuottaminen saattaa olla hyvin kannattavaa liiketoimintaa. Pidän jossain määrin kyseenalaisena, että huostaan otetuilla ja kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla tehdään bisnestä. Voi olla aika pohtia, missä määrin tämä on eettisesti hyväksyttävää..........

________________

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2006/03/431563
Lasten huostaanotot halutaan kuriin
16.03.2006 04:14

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä haluaa vähentää lasten huostaanottojen määrää lakimuutoksella. Uusi lakiesitys velvoittaa kuntia lisäämään lastensuojelun avohuoltoa.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä aikoo uudistaa lastensuojelulakia niin, että lasten ja nuorten huostaanotot vähenevät.
Hyssälän mukaan varhainen puuttuminen lasten tilanteeseen ei toimi, ja lapset joutuvat liiaksi laitoksiin. Myös laitoshoidon kustannukset ovat muutamassa vuodessa yli kaksinkertaistuneet, Hyssälä arvioi.

___________________

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_10_2008_p.shtml

Laki lastensuojelulain muuttamisesta
Eduskunnalle

Lasten huostaanotto on äärimmäinen lapsen vapauteen kajoava teko, jossa puututaan niin lapsen kuin vanhempienkin perus- ja ihmisoikeuksiin. Demokraattisessa oikeusvaltiossa jokaisella kansalaisella, niin lapsella kuin aikuisellakin, on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Jokaisen huostaanottopäätöksen tulee perustua huolelliseen tapahtumien ja olosuhteiden punnintaan. Yhtäkään lasta ei saa erottaa perheestään pelkkien papereiden perusteella, vaan vanhempia ja lasta on kuultava. Ilman perheen suullista kuulemismenettelyä ei voida puhua oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.

Uudessa lastensuojelulaissa huostaanottopäätökset on siirretty kuntien sosiaalilautakunnilta hallinto-oikeuksille. Entisen lain mukaan hallinto-oikeus käsitteli vain riitatapaukset. Hallintolainkäyttö ei kuitenkaan sovellu lapsen asian käsittelyyn eikä takaa lapsen eikä perheenjäsenten oikeusturvaa. Tätä asiaa edellinen eduskunta ei lakia hyväksyessään ymmärtänyt.

Hallinto-oikeudessa lapsen ja perheen tulee todistaa sosiaali- ja muiden viranomaisten väitteet vääriksi. Todistustaakka on siis käänteinen eli täysin vastoin oikeusvaltion periaatteita. Oikeudenmukaisessa oikeudenkäynnissä viranomaisten on esitettävä näyttö siitä, että he ovat menetelleet oikein puuttuessaan perus- ja ihmisoikeuksiin.

Asiaan on julkisuudessa puuttunut muiden muassa lastensuojeluasioihin erikoistunut lakimies, varatuomari Leeni Ikonen (HS 9.2.2008). Hän kirjoittaa mm. seuraavaa: "Tuomaritoiminnan ydin eli tosiseikkojen selvittäminen jää hallinto-oikeudessa tekemättä, kun päätökseen poimitaan lastensuojeluviranomaisten näkemystä tukevat seikat. Yksittäisen lapsen asia jää tutkimatta, ja menettely halvaantuu viranomaisten sekaviin asiakirjoihin ja prosessin hämäryyteen. Päätökseen voidaan kirjata ´hallinto-oikeudella ei ole syytä epäillä sosiaalityöntekijäin lausuntojen luotettavuutta´ siitä huolimatta, että äiti kertoo asiasta toisin. Perheet ajetaan syvään epätoivoon, kun tuomioistuin luopuu puolueettoman tutkijan roolista."
...........

_____________________

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_382_2006_p.shtml

Lasten huostaanottojen asiallisuus
Eduskunnan puhemiehelle

Sanomalehti Karjalaisen (30.4.2006) jutussa kerrottiin, kuinka eräs joensuulainen 15-vuotias poika haettiin huostaan tunnin varoitusajalla. Nettiriippuvuudesta ja unihäiriöistä kärsivä 15-vuotias poika otettiin huostaan vastoin vanhempien ja pojan omaa tahtoa. Huostaanotto tapahtui 13 päivänä tammikuuta kuluvaa vuotta. Vanhemmat ovat siitä lähtien taistelleet kuin herhiläiset joka suuntaan, jotta olisivat saaneet tavata poikaansa ja saada pojan takaisin kotiin. Jopa puhelimessa puhuminen pojan kanssa estettiin heiltä. Nyt ensimmäisen kerran huhtikuun loppupuolella poika pääsi pistäytymään kotona juhlapyhien aikaan.

Lehtitiedon mukaan sosiaaliasiamies Tarja Hallikainen näkee kyseisen pojan huostaanotossa monta asiaa, jotka olisi pitänyt tehdä toisin. Tapauksessa ei kuultu lasta eikä vanhempia ennen kuin vasta huostaanoton jälkeen. Kotikäyntejä ei tehty, vaikka pojan vanhemmat pyysivät. Hallikainen toteaa lisäksi, että huostaanotto on niin vaikea ja vakava asia perheelle ja lapselle, että lain mukaan sosiaalihuollon pitää toteuttaa se erittäin hienotunteisesti ja antaa asiakkaalle mahdollisuus tulla kuulluksi. Tämäkin unohdettiin sosiaalihuollossa. Perhekodista hän mainitsee, että vanhempien pitää nähdä, minkälaiset ihmiset lasta hoitavat ja minkälaisiin olosuhteisiin lapsi sijoitetaan.

Hallikainen toteaa lisäksi, että vankiloidenkin toiminta on avointa. Vankilassa on tapaamisajat ja vankilan toimintaperiaatteet kaikkien tiedossa. Saman pitäisi päteä vähintään perhekoteihinkin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen ylilyönneistä, joita tapahtuu lasten huostaanottojen osalta,

mitä hallitus aikoo tehdä, että vastaavat tapaukset, joita perusteluissa kuvattiin, voidaan välttää ja

mitä hallitus välittömästi tekee, että kyseisessä tapauksessa huostaan otetun pojan ja hänen vanhempiensa piina päättyy ja pojan annetaan palata kotiinsa lisäämättä henkistä kärsimystä tai taloudellisia menetyksiä lakimiesten tai oikeusasteiden taholta?

Helsingissä 2 päivänä toukokuuta 2006
Esa Lahtela /sd
Marjaana Koskinen /sd
______________________

http://www.peda.net/veraja/vep/keskustelu?vp=singlemodule&m_id=839627&sp=thread&t_id=397530

Kykeneekö lastensuojelu auttamaan erityislapsia?

______________________

Lapsikauppaa vai lastensuojelua Lahdessa 2008
Hae sosiaalihuollolta tai srk:n päihdetyöltä apua. Seurauksena laiton kiireellinen huostaanotto lapselle kaikin maustein.

Lapsikauppaa Lahdessa 2007, kiireellisiä huostaanottoja 53.
Lapsen hinta 175.000 Euroa per 2 vuotta. Kauppa on se, joka kannattaa. Lahti osaa ja tietää vuonna 2008.

_____________________

http://www.holopma.vuodatus.net/blog/archive?&y=2008&m=09
.................
Matti Rimpelä puhui selkeällä kielellä 500:sta psykologista ja 500 sosiaalityöntekijästä päiväkotien, koulujen ja perheiden tueksi. Vaikeaa väittää vastaan.

Viisaalta kuulosti myös hänen puheensa ennalta ehkäisevästä työstä investointina. Kun kunnat ovat pystyneet maksamaan kaksinkertaistuneen huostaanoton kustannukset, 200 milj. €, niin ei pitäisi olla vaikeaa laittaa samaa summaa edellä mainittuun tukityöhön. Rimpelän mukaan on tehty laskelmia, jotka osoittavat investoinnin tuottavan vajaan kymmenen vuoden kuluttua sijoituksen takaisin. Rahastahan tässä yhteydessä ei olisi tarpeen lainkaan puhua, mutta nykyajan kuntapuhe on talouskieltä. Rimpelän mukaan kunnista puuttuu hyvivointisijoitusten laskutaito.

Vantaan lastensuojelussa on hyviä kokemuksia ja saavutettu taloudellista tuottoa ns. varhaisen puuttumisen työtavalla. Huostaanotot on saatu laskuun.

Joskus tulee mieleen, että toimivin psykiatrisen avun muoto nykyisin taitaa olla kriisiapu. Se onkin tarpeen ja helpottaa vakavien tapahtumien hoitoa. Mutta tässäkin kiirehdimme auttamaan ns. terveitä ihmisiä, kun hoitoa syviin mielenterveysongelmiin joutuu odottamaan kuukausia.

Väli-Suomen sanomalehtien mukaan syksyllä eduskunnalle annettava lakiesitys velvoittaa kuntia lisäämään lastensuojelun avohuoltoa. Hyssälä lupaa, että rahat palvelujen kehittämiseen löytyvät. Sijoituksen uskotaan maksavan nopeasti itsensä vähentyvinä laitoshoidon kuluina.

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on viime vuosina lisääntynyt 2-5 prosentin
vuosinopeudella.

...................

__________________________

http://groups.google.pl/group/Assit/msg/c7668d6fda4adbf0

Autismi-lehti no.3 2007 07.06.

Maassamme on tapahtunut viime vuosina kehitystä erityislasten
tarpeiden huomioon ottamisessa. Yhdistysten vertaistoiminnassa tapaa
kuitenkin suhteettoman usein perheitä, joilla on negatiivisia
kokemuksia lastensuojelusta, lasten psykiatrisesta hoidosta tai
molemmista. Näiden olemassaoloa sinänsä ei tule kyseenalaistaa, mutta
haluamme tuoda esiin näkymättömiin toimintarajoitteisiin liittyviä
väärinkäsitysriskejä."

Asperger-oireistossa on väärinkäsityksiä aiheuttavia yhtäläisyyksiä
'oikeiden' lastensuojelutapausten kanssa, vaikka vanhemmat olisivat kuinka osaavia ja välittäviä. Täydennykseksi kaivattaisiin keinoja, erotella neurologisia oireita psyykkisistä, jotta vältyttäisiin
vääriltä hälytyksiltä.
................
Tahdonvastainen psykiatrinen hoito ja huostaanotot nivoutuvat
läheisesti yhteen, siten että diagnoosiin tai hoitoon tyytymättömiä
vanhempia helposti uhataan huostaanotolla, jos kritiikin esittäminen
ei lopu. Hoitoyksiköt, joissa uutta autismin kirjoa koskevaa tietoa ei
millään oteta vastaan, ovat monien ammattilaisten ja vanhempien
tiedossa, mutta niille ei mahdeta mitään. Lääkärit eivät voi
julkisesti arvostella toistensa ammatillisia päätöksiä, korkeintaan
salaa neuvoa pulaan joutunutta perhettä vaihtamaan asuinpaikkaa.
Hoitovirheistäkin on vaikea valittaa. Vanhempien todellisuudentaju
asetetaan kyseenalaiseksi, ja tapahtumien ainoa todistaja saattaa
olla, yksikön työntekijöiden lisäksi, harhaiseksi epäilty lapsi.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa hidas tiedonkulku ja vanhentuneet
käytännöt aiheuttavat ongelmia. Englannissa Debbie ja Michael Raleigh
turvautuivat julkisuuteen vuonna 2004, kun kaksi heidän lastaan
aiottiin ottaa huostaan. 15-vuotias Ben kertoi itse julkisesti, miten
hämmentävää lastensuojelun toiminta oli hänen kannaltaan.
Samanlaisissa tilanteissa olevien perheiden määrän todettiin olevan
kasvussa. Tunnettu tutkija, professori Simon Baron-Cohen otti myös
kantaa väärin kohdeltujen perheiden puolesta. Ruotsissa taas Catharina
Granath, Riksförbundet Autismin lakimies, saa ajoittain puheluja
pakkohuostaanotoista. Alun perin vapaaehtoinen huostaanotto muuttuu
Ruotsissakin tyypillisesti pakoksi, kun vanhemmat leimataan
vanhemmuuteen kykenemättömiksi, tai kun he vastustavat hoitoa. Granath
arvelee, että keskeinen ongelma on sosiaalityöntekijöiden tiedon
puute. Hän on tuonut asiaa esiin keskusteluissa Ruotsin
sosiaaliministeriön kanssa.

...............

___________________

Äänestä
  • vastaan, kun sitä todellakin jokaisessa tietämässäni huostaanottotapauksessa on kyllä annettu, omien sijaislasten kohdalla, on avohuollon tukitoimena lapsi ollut mm. heti 9 kk täytettyään päiväkodissa arkipäivät, jotta vanhemmat saisivat koota itseään ja levätä,kun ennen tätä oli annettu kodinhoitoapua ja ihan kustannettu hyvän vanhemmuuden leirejä ym. Tultu kotiin kädestä pitäen näyttämään miten täytyisi jaksaa hoitaa. Mielenterveyshoitoja he eivät olleet valmiita ottamaan vastaan, vaikka selkeästi niitä olis tarvittu. Ja kaikki kuntoutus ym. tukitoimet ovat aina jääneet kesken ja nykyään eivät lähde enää mihinkään. Olen kuullut, että jos lasta jaksaa äiti hoitaa sen ekan kolme kuukautta sitkeästi, siis syntymästä alkaen, eikä jätä yksin tarpeineen, niin paljon pelastuu. Ainakin joku saa paljon vähemmän ongelmaisen hoidettavan, vaikka omat vanhemmat sittemmin olisivatkin väsyneet. Tämä on yhden psykiatrin näkemys ja monen sijaisvanhempi tuttavani. Entäs sitten kun näitä tukitoimia jatketaan tälläisen pienenkin lapsen kohdalla vuosikin ja vanhemmat keskeyttävät kaiken, mistään ei tule mitään? Kenen etu se on? Yhteiskunta maksaa turhia hoitoja ja muita, kun samaan aikaan lapsi edelleen kärsii ja traumatisoituu entistä enemmän, ja tulee aikanaan psykiatrisine hoitoineen maksamaan entistä enemmän. Ihmettelen, että jossakin päin ei vanhemmille olisi ensin tarjottu avohuollon tukitoimia, ennen varsinaista huostaanottoa, eikös se ole ihan laissa? Tai no joissain tapauksissa on varmaan ihan parempi että lapsi lähtee saman tien sitten kriisisijoitukseen, jos tilanne on niin vaikea ja akuutti. Niitäkin on. Silloinkin kriisisijoituksen aikana vanhemmuutta arvioidaan ja koetetaan monin keinoin, jos lapsi vielä voisi palata kotiin. Nämä omakohtaisia kokemuksia, jollain voi olla toisenlaisiakin.

    Äänestä

  • apua otettais kirjoitti:

    vastaan, kun sitä todellakin jokaisessa tietämässäni huostaanottotapauksessa on kyllä annettu, omien sijaislasten kohdalla, on avohuollon tukitoimena lapsi ollut mm. heti 9 kk täytettyään päiväkodissa arkipäivät, jotta vanhemmat saisivat koota itseään ja levätä,kun ennen tätä oli annettu kodinhoitoapua ja ihan kustannettu hyvän vanhemmuuden leirejä ym. Tultu kotiin kädestä pitäen näyttämään miten täytyisi jaksaa hoitaa. Mielenterveyshoitoja he eivät olleet valmiita ottamaan vastaan, vaikka selkeästi niitä olis tarvittu. Ja kaikki kuntoutus ym. tukitoimet ovat aina jääneet kesken ja nykyään eivät lähde enää mihinkään. Olen kuullut, että jos lasta jaksaa äiti hoitaa sen ekan kolme kuukautta sitkeästi, siis syntymästä alkaen, eikä jätä yksin tarpeineen, niin paljon pelastuu. Ainakin joku saa paljon vähemmän ongelmaisen hoidettavan, vaikka omat vanhemmat sittemmin olisivatkin väsyneet. Tämä on yhden psykiatrin näkemys ja monen sijaisvanhempi tuttavani. Entäs sitten kun näitä tukitoimia jatketaan tälläisen pienenkin lapsen kohdalla vuosikin ja vanhemmat keskeyttävät kaiken, mistään ei tule mitään? Kenen etu se on? Yhteiskunta maksaa turhia hoitoja ja muita, kun samaan aikaan lapsi edelleen kärsii ja traumatisoituu entistä enemmän, ja tulee aikanaan psykiatrisine hoitoineen maksamaan entistä enemmän. Ihmettelen, että jossakin päin ei vanhemmille olisi ensin tarjottu avohuollon tukitoimia, ennen varsinaista huostaanottoa, eikös se ole ihan laissa? Tai no joissain tapauksissa on varmaan ihan parempi että lapsi lähtee saman tien sitten kriisisijoitukseen, jos tilanne on niin vaikea ja akuutti. Niitäkin on. Silloinkin kriisisijoituksen aikana vanhemmuutta arvioidaan ja koetetaan monin keinoin, jos lapsi vielä voisi palata kotiin. Nämä omakohtaisia kokemuksia, jollain voi olla toisenlaisiakin.

    Minulta ei ole lapsia sijoitettu, mutta hyvin hankalia tilanteita on meidän perheessämme ollut, nimenomaan lähinnä lasten sairauksien vuoksi. Olin toki itsekin uupunut, ja hain apua tilanteeseen, mutta mitä sain... Perhetyöntekijän, josta ei ollut mitään apua meillä, hän ei tiennyt mitään (edes teoriassa) niistä ongelmista joiden kanssa kamppailimme, eikä siis pystynyt auttamaan. Parhaan avun sain lastemme neurologilta, ja neurologian poliklinikan muulta henkilöstöltä, ja se pelasti erittäin paljon.

    Perhetyöntekijämme oli ihan pihalla, tunsi olevansa avuton meillä, eikä pärjännyt lastemme kanssa hetkeäkään. Tarkoitus oli alun perin, että hän tuuraa minua ne ajat, kun käyn itse purkamassa murheitani mielenterveystoimistossa, ja saisimme estettyä mahdollisesti masentumisen syvenemisen. Yritin kyllä neuvoa ja opastaa häntä, mutta hän kyyseenalaisti joka asian. En tiedä syyttikö hän minua itseäni lääkärien hoitovirheistäkin, joka johti yhden lapsistamme saamiin hapenpuutevaurioihin, joka taas kriisiytti perheemme tilanteen. Onneksi itsekin tajusivat, että tuo ei ole toimiva tukimuoto meille. Mutta mitään muuta ei sitten tilalle ollutkaan tarjota. Onneksi meillä oli sukulaisia ja naapureita, jotka auttoivat pahimpien aikojen yli.

    Mutta kyllä itse odotin perhetyöltä hiukan enemmän laatua. Perheitä kun on niin monenlaisia, ja syitä perheen huonoon vointiin. Voi, kun perhetyössäkin olisi sellaisia vanhankansan autttajia, joilla on myöskin terve järki mukana hommassa. Kun asenne on nykyisen lainen, ei ole mikään ihmekään, jos tuo perhetyö on tehotonta. Valitan, omien kokemusten mukaan on kunnat hoitaneet asiat ihan miten sattuu.

    Toinen kuntien moka on varhaiskuntoutuksen järjestäminen. Joissakin tilanteissa on mahdollista järjestää asiat hyvin, mutta on olemassa sellaisia ryhmiä, joille sitä ei järjestetä (oikein). Meillä loppui kaikki todellinen tuki ja kuntoutus siihen, että lapsemme siirtyi erikoissairaanhoidon kuntoutuksesta ns. avopuolelle. Nyt kun hän on viisi, on mm. puheterapian aloittaminen jo kaksi vuotta suosituksia myöhässä. Melkein uskallan väittää, että lapsen tilanne olisi paljon huonompi, jos meillä ei olisi ollut mahdollisuutta keskittyä näihin asioihin itse, ihan kotihoidossa, mutta myöskin tarvittaessa olemme saaneet ohjausta. Tosin tämäkään ei kyllä tule virallisia teitä pitkin.

    Ja mitä kouluun tulee, niin harvalla erityislapsella on alusta asti otettu huomioon tarvittavat tukitoimet. Kyllä niitä monet vanhemmat peräänkuuluttavat, mutta on ihan liian yleinen tarina se, että lapsi on vaikkapa kaksi vuotta ns. tavallisessa luokassa ja tavallisessa opetuksessa, jonka aikan ehtii jo muodostua vankka epäonnistumisten kierre, ja lapsen itsetunto murenee. Usein tämä kierre on jo tosin alkanut päivähoidossa. Ja jos uskaltaa omalle lapselleen jotakin vaatia, niin vanhempia syyllistetään ihan suoraan, aika monelle on sanottu esim, että kaikki tuki, mitä lapsellesi järjestetään, on joltakin toiselta pois. Eli, annetaan kaikille riittämätöntä tukea, jolloin kukaan ei juuri hyödy, vaan kaikki kärsivät. Itse en enää noita puheita viitsi kuunnella, vaan vaadin tarvittaessa hyvinkin tiukkaan sävyyn, enkä ota vastuuta kunnan resursseista. se kun ei ole minun murheeni, ettei niitä ole kunnolla järjestetty. Toki olen tinkinytkin joistakin suosituksista, joita emme ole kokeneet tarpeelliseksi, mm. lapselle on suositeltu henkilökohtaista avustajaa kouluun, mutta sitä hän ei tarvitse, kun muutoin on opetus ihan hyvällä mallilla. Meillä on kyllä loistava opettajakin lapsella, eli erityisopetus muutoin toimii, vaikka luokkakoot kasvavatkin vuosi vuodelta. Mutta toisaalta, kun alusta asti hoidettaisiin asiat oikein, niin lapsen ja perheenkin tuen tarve olisi huomattavasti pienempi.

    Ja näitä tapauksia on paljon. Ja väitän, että monet vanhemmat kokevat taistelun virkamiesten kanssa paljon uuvuttavammaksi kuin itse perheen ongelmat. Esimerkiksi tuo päivähoito ei nykyään välttämättä ole lainkaan se paras vaihtoehto tuke perheitä, vaan nykymuodossaan usein mm. lisää lasten oireilua. Niin kävi meidänkin tapauksessamme vanhimman lapsen kohdalla. Mutta jos sitä uskaltaa kyseenalaistaa, niin heti ihmetellään, että eikö sitten halutakaan apua. Juu, kyllä se olisi kelvannut, mutta paljon järkevämmälläkin tavalla sen olisi voinut järjestää (tarkoittaa myöskin halvemmalla). Itse olisin ollut onnellinen, jos olisin saanut vaikkapa nukkua univelkoja pois edes silloin tällöin.

    Äänestä

  • ................... kirjoitti:

    rahapuhallusta enää kuntatasolla voi olla!

    Mitä ihmeen järkeä on maksaa jostain pikkupsykologi palveluista ties millä koulutuksella olevalle sohvanreunalla istujalle?
    Kuitenkin lapsiperheen kotiin tarvitaan yleensä ja aina avun tarve tilanteessa
    työtä tekeviä käsipareja!

    Psykologipalvelut ovat saatavilla ammattilaisten ja asiaan koulutuksen saaneiden ammatti-ihmisten toimesta terveydenhuollosta!

    ___________________

    Perheiden kriisien ja pahoinvoinnin lisääntyminen on saanut useat kunnat lisäämään lastensuojelun perhetyötä. Se apu ei kuitenkaan tavoita kaikkia perheitä. Jotkut kunnat tarjoavat kotiavun sijaan keskusteluapua.
    Bardyn mielestä tämä ei yksistään riitä, vaan työntekijöiden täytyy juttelun lisäksi tarttua myös tiskirättiin.
    – Ei ole mitään järkeä lähettää perheisiin jotain pikkupsykologeja. Se on mielestäni statuskysymys. Koetaan, että konkreettinen työ on jotenkin ala-arvoisempaa, vaikka ei se niin ole.
    Bardy olisi valmis uudistamaan tältä osin perhetyön koulutusta.
    – Toivoisin sellaisia vanhanajan kodinhoitajia, jotka olivat riuskoja, arkijärkisiä, talousihmisiä -se on apua parhaimmillaan.

    http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/0494.html?view=newsday&d=20080903

    Äänestä

  • ettei suurempaa kirjoitti:

    kykyä auttaa vanhemmat hyvään vanhemmuuteen, jos siihen heillä ei oikeasti ole edes haluja ja yritystä,se on tosiaan rahojen tuhlausta. Omien sijaislasten kohdalla, lasten sukulaiset kertoivat kyllä myös yrittäneensä mahdollisimman paljon ihan kädestä pitäen auttaa, mutta kaikki oli niin turhaan kun apua ei haluttu eikä kyetty ottamaan vastaan. Seuraavalla kerralla asiat oli ihan samassa jamassa, lapset söi roskiksista, vaatteita ei kukaan ollut pessyt ja vaipat vaihtamatta. Perhetyöntekijänkö sitten täytyisi kyetä moiseen jos ei sukulaisetkaan kyenneet? Kyl se täytyy syvältä itsestä lähteä se asioiden muuttamisen halu, jos sitä ei ole, sellaista avustuksen muotoa ei maailmassa olekaan mikä olis se oikea. Luulenpa, että näitä vanhempia on näissä huostaanotettujen lasten kohdalla valitettavan paljon, ja sit kun on vanhemmuus puuttunut jo aikaisemmiltakin sukupolvilta, niin tervettä mallia ei ole heille olemassa. Ei yksi perhetyöntekijä tosiaan voi heille kadotettua lapsuutta tuoda takaisin,jos sitä koskaan kovin hyvää on ollutkaan. Sellasten rikkinäisten kotien lasten aikuisiksi tultuaan pitäis ylipäätään harkita tarkasti ennen kuin lapsia väkää itselleen, jos menneisyyttä ei ole itselleen selvittänyt. Mut eipä taida olla voimia ennen lasten tekoa hakeutua terapioihin ja muihin, vaan luotetaan ja uskotaan että kyllä minä osaan paremmin kuin omat vanhempani. Ja jaksan.

    Äänestä

  • perhetyöntekijältä kirjoitti:

    ja perheiden parissa
    näiden kädettömien eli perhetyöntekijöiden kanssa kuntakentällä ja lopputulos on se
    että kodin ulkopuolelle tehtävät lasten ja nuorten sijoitukset ovat tuplaantuneet elleivät kohta triplaantuneetkin!
    Korvapalveluissa on ollutkin vasta todella mahtava apu lapsiperheille
    kuntien lastensuojelusta!
    Nauraa naapurimaan harakatkin näille korvapalvelijoille joiden tehtäviin kuuluu
    ----- siis mikä?

    Vaikka olisi kuinka paskanen huusholli ja vaikka kuinka likaset lapset ja vaikka millaiset kasat kaikkee
    niin siinä ei mene kuin tunti kaksi
    kun tälläinen ennenvanhainen työmyyrä kodinhoitaja on laittanut kuvailemasi lapsiperheen lapset puhtaiksi ja huushollinkin vielä tiptop kuntoon.

    Eikä haittaa
    (eipä haitannut ennnenvanhaankaan!)
    vaikka kävisi joka päivä siihen asti kunnes lapset kasvavat.
    Ja monen monta kertaa halvemmmaksikin tulee tälläinen peruskodinhoitajan käynti vaikka jokainen viikonpäivä lapsiperheessä
    kuin lapsen/lasten huostaanotto ja sijoitus
    ja ties minne.

    Kodinhoitajia siis lapsiperheesiin lain mukaisesti
    ja nämä kuntakentän korvasössöt sinne missä pippurit kasvaa...

    Äänestä

  • Lastensuojelussa ja kirjoitti:

    Ihan älytöntä tuo nykyinen "perhetyö"... Niitä vanhoja ymmärtäväisiä kodinhoitajia kaivataan, mutta missä ne viipyvät. Nykyiset perhetyöntekijät ovat kyllä jo tuloksensaa saaneet, eikä hyvältä näytä... Mitään ei tehdä, ollaanvaan "tukena"... Mutta monilla perheillä se tuki voisi olla enemmän konkreettista, jotta siitä olisi apua. En oel ainoa, joka varmaan tunsi tuon "tukemisen" vain lisätaakkana... Koska kyttäämisestähän siinä on kyse enimmäkseen. Meilläkin tilanne kriisiytyi lasten fyysisten vammojen vuoksi, joihin ei tosiaan perhetyöntekijällä ammattitaito riittänyt. Onneksi sentään itse ymmärsi, että hänestä ei ole apua. Tosin olisin ollut ihan kiitollinen siitäkin, että olisi edes päästänyt minut nukkumaan pariksi tunniksi. Edes kerran viikossa noin pitkät unet olisivat olleet yhtä juhlaa!!! Mutta ei. Ja tuon avun päätyttyä oli seuraava taso sitten sairaalahoito. Minulle luvattiin, että saan viedä lapseni sairaalahoitoon, jotta saamme edes joskus levätä. Arvatkaa veimmekö? Onneksi sitten tosiaan naapurit ja ystävät auttoivat!

    Näitä viestejä lukiessani ihmettelin kovasti sitä, että perhetyöntekijän pitäisi heittäytyä siivoajaksi. Miksi?

    Sosiaalitoimen kautta toki voitaisiin palkata siivousfirma tekemään perussiivous, jotta koti saadaan kuntoon. Mutta että sitä pitäisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa??? Jos perheen vanhemmat ovat niin ongelmaisia/väsyneitä/sairaita/tms etteivät he jaksa pitää kotiaan asuttavassa kunnossa, jaksavatko he vastata lastensa tarpeisiin?

    Perhetyöntekijät ovat koulutettuja sosiaalityön ammattilaisia. (Tai ainakin heidän tulisi olla) Onko mielekästä että usean vuoden koulutuksen tuloksena heidän pitäisi ruveta siivoamaan, tekemään ruokaa ja pyykkäämään ihmisille, jotka eivät sitä itse halua/osaa/jaksa tehdä???

    Missä on näiden perheiden vanhempien oma vastuu? Miksi he eivät kanna omaa vastuutaan lastensa ja omasta hyvinvoinnistaan?

    Olen joutunut seuraamaan läheltä kahta tämmöistä perhettä. Molempia kaupunki auttoi useamman vuoden erilaisin tukitoimenpitein. Lopputulos oli kuitenkin lasten huostaanotto. Ja ei ainakaan liian aikaisin!

    Äänestä

  • Kimchi2 kirjoitti:

    Pakko tähän nyt vastata. Meillä kaksi erityislasta ja kaksi vaippa ikäistä ja yksi "normaali".
    Jos jotain apua sosiaalitoimelta tarvittaisiin, niin se olisi siivous apu.
    Juuri eilen täydellinen siivous kämpässä. Kaikki auttoi (paitti vaippaikäiset), kaksi tuntia meni. Tänään kämppä taas kuin pommin jäljiltä.
    Toinen erityislapsista ikätasoaan jäljessä 5v.
    Kyllä sitä sotkua tulee, itse ei vaan pysy perässä siivoamalla.

    Äänestä

  • sotku-äiti kirjoitti:

    Näissä perheissä, joista sitten kaikkien tukitoimien tuottamatta toivottua tulosta lapset huostaanotetaan ei puhuta tavanomaisesta kodin sotkuisuudesta - siis kaikissa lapsiperheissä tutusta tilanteesta, että 2 tuntia perusteellisen siivouksen jälkeen on tavarat levällään.
    Perheessä, jossa vanhemmat makaavat päiväkausia ties kuinka kauan sitten pestyjen vuodevaatteiden välissä, kun lapsi konttailee lattialla koiran jätösten keskellä pelkässä likaisessa paidassa, jossa lapselle ei muisteta antaa ruokaa, jossa likaiset astiat eivät pääse koskaan tiskiin - tässä perheessä ei siivousapu auta yhtään mitään.
    Olen kyllä ollut aina sitä mieltä, että kodinhoitoapua tulisi antaa kaikille niille lapsiperheille, jotka sitä pyytävät - maksu sitten tulojen mukaan l. sotku-äidinkin soisin kodinhoitajan kotiinsa saavan.

    Äänestä

  • vähän eri asiasta kirjoitti:

    sotkua ja sotkua, niissä on vissi ero.
    Toisen mielestä on jo sotkua kaksi tuntia siivoamisen jälkeen. Toisen mielestä ei edes kahden vuoden jälkeen edellisestä siivouksesta.
    Kyse on yleensä eniten laiskuudesta ja siitä, ettei vain osata työhön tarttua, eikä ole sitä omaa mittaria, koksa on jo liian sotkuista, että pitäis jotain tehdä.
    Siksi ei missään tapauksessa pidä antaa yhteiskunnan varoilla laiskureille ilmaisia siivoojia, nuorille ihmisille, joilla ei ole mitään fyysisiä rajoitteita.
    Itse olen masennuksen kärsinyt, mutta ei sekään, eikä edes fyysinen heikkous estänyt minua pitämästä kotona perussiivoa.
    Epäjärjestys ei ole mitään, jos muuten on puhdasta, eikä todella ihan sitä itteänsä lattioilla, kuten koiran tai kissan jätöksiä.
    Tuntuu monella tuottavan ylivoimaisia vaikeuksia viedä edes roskat ulos.
    Kakkavaipat alkaa haista huoneen lämmössä tosi nopeasti ja haju vain lisääntyy sitä mukaa, kuin vuori kasvaa.
    Luulisi, ettei kauheesti voimia vaatisi myöskään itskaaminen, mutta jos ei koskaan ole tarvinnut, niin ei haluta opetellakaan, vaan kiljutaan yhteiskuntaa apuun. Samaan aikaan selitellään, kuinka osaavat muka itse hoitaa asiansa, ettei kenenkään tarvi puuttua.
    Päättäisivät jo, osaavatko vai ei. Pitäisikin kyllä osata. Niinhän se pitäisi olla, että jokainen omat sotkunsa siivoa ja lapsensa hoitaa, eikä vaadi siihen muiden apua, kun on terveistä aikuisista kysymys. Hyvin jaksavat kyllä juhlia, useimmiten. Vastuun ottoa perään kuulutan, yhä uudestaan ja uudestaan.

    Äänestä

  • yksi äiti kirjoitti:

    Ihan älytöntä tuo nykyinen "perhetyö"... Niitä vanhoja ymmärtäväisiä kodinhoitajia kaivataan, mutta missä ne viipyvät. Nykyiset perhetyöntekijät ovat kyllä jo tuloksensaa saaneet, eikä hyvältä näytä... Mitään ei tehdä, ollaanvaan "tukena"... Mutta monilla perheillä se tuki voisi olla enemmän konkreettista, jotta siitä olisi apua. En oel ainoa, joka varmaan tunsi tuon "tukemisen" vain lisätaakkana... Koska kyttäämisestähän siinä on kyse enimmäkseen. Meilläkin tilanne kriisiytyi lasten fyysisten vammojen vuoksi, joihin ei tosiaan perhetyöntekijällä ammattitaito riittänyt. Onneksi sentään itse ymmärsi, että hänestä ei ole apua. Tosin olisin ollut ihan kiitollinen siitäkin, että olisi edes päästänyt minut nukkumaan pariksi tunniksi. Edes kerran viikossa noin pitkät unet olisivat olleet yhtä juhlaa!!! Mutta ei. Ja tuon avun päätyttyä oli seuraava taso sitten sairaalahoito. Minulle luvattiin, että saan viedä lapseni sairaalahoitoon, jotta saamme edes joskus levätä. Arvatkaa veimmekö? Onneksi sitten tosiaan naapurit ja ystävät auttoivat!

    perhetyöntekijän pitäisi pystyä kartottamaan perheen todellinen tarve avun suhteen, kute teidän tapauksessa univaje.
    On totta, ettei kukaan jaksa tehdä mitään muutakaan, jos ei saa tarpeeksi nukuttua.
    Tilapäistä lastenhoitoapua pitäisi pystyä järjestämään tuosta, jos ei se omaan toimenkuvaan kuulu, niin pitäisi olla edes valtuudet sellaisen järjestämiseen.
    Sen jälkeen kun vanhemmat ovat saaneet riitävästi levättyä, niin vielä lastenhoitoapua siksi aikaa, että saavat kodin järjestykseen ja paikat siivottua. Kaikki rästityöt hoidettua. Sellaista tilapäisapua tarpeen mukaan pitäisi järjestää kaikille.
    Sitä en hyväksy, että ilman mitään erityistä syytä annetaan nuorten ihmisten vain löhöillä, vaikka ovat tehneet lapsiakin joista pitäisi vastuu kantaa. ei pidä mennä antamaan heille mitään helpotuksia vastuistaan. Itse ovat niin halunneet, niin kantakoot vastuunsa myös itse.
    Ihan turha taas riemastua sellaisten, ketä en tällä tarkoita, siis niiden, joilla on joku pätevä syy jaksamattomuuteensa, siis joku muu, kuin laiskuus.

    Äänestä

  • Kimchi2 kirjoitti:

    Näitä viestejä lukiessani ihmettelin kovasti sitä, että perhetyöntekijän pitäisi heittäytyä siivoajaksi. Miksi?

    Sosiaalitoimen kautta toki voitaisiin palkata siivousfirma tekemään perussiivous, jotta koti saadaan kuntoon. Mutta että sitä pitäisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa??? Jos perheen vanhemmat ovat niin ongelmaisia/väsyneitä/sairaita/tms etteivät he jaksa pitää kotiaan asuttavassa kunnossa, jaksavatko he vastata lastensa tarpeisiin?

    Perhetyöntekijät ovat koulutettuja sosiaalityön ammattilaisia. (Tai ainakin heidän tulisi olla) Onko mielekästä että usean vuoden koulutuksen tuloksena heidän pitäisi ruveta siivoamaan, tekemään ruokaa ja pyykkäämään ihmisille, jotka eivät sitä itse halua/osaa/jaksa tehdä???

    Missä on näiden perheiden vanhempien oma vastuu? Miksi he eivät kanna omaa vastuutaan lastensa ja omasta hyvinvoinnistaan?

    Olen joutunut seuraamaan läheltä kahta tämmöistä perhettä. Molempia kaupunki auttoi useamman vuoden erilaisin tukitoimenpitein. Lopputulos oli kuitenkin lasten huostaanotto. Ja ei ainakaan liian aikaisin!

    ja kunnissa edes tarvitaan?

    Professori Marjatta Bardy Stakesista toivoi näiden pikkupsykologien tarttuvan tiskirättiin!
    Mutta kun se ei kerran näiden kuntakentille rantautuneiden sykoloogeiksi itseään kuvittelevien perhetyöntekijöiden toimenkuvaan kuulu
    niin miksi siis sellaisesta palvelusta,
    joka ei todellisuudessa ole edes sitä psykologista palvelua,
    miksi sellaiseen mitään tekemättömään edes pitäisi veroeuroja tuhlata.
    Psykologin ja vielä koulutuksen saaneen psykologin palveluitahan tarjotaan terveydenhuollosta
    ja perheneuvolapalveluita taas sosiaalihuollosta.
    Ja jos kyseessä on kahviseura niin sitä voi kunta tarjota sitten vaikka kaikille äideille
    äitien kahvilassa tai muissa yhteisissä riennoisssa.

    Kodinhoitajat lapsiperheelle takaisin
    ja mitä nopeammin sen parempi.

    Koskaan aiemmin tämän maan historiassa
    eivät lapsiperheet ole jääneet niin yksin
    kuin nykyään avuntarve- ja tukemistilanteissa.

    Ennen olivat suvut, naapurit, yhteisöt, järjestöt, yhdistykset yms.
    ennen virallista kodinhoitaja toimintaa (laki kodinhoitajista 1950) auttamassa lapsiperhettä heidän päivittäisissä toiminnoissaan.
    Laki kodinhoitajista toi kodinhoitajat, -avustajat, apuäidit,
    auttamaan kunnan toimesta lapsiperheitä kodinhoidossa ja lastenhoidossa
    heidän jokapäiväisissä asioissa ja toiminnoissa ja ihan jopa siellä navetassa asti.
    Ja kodinhoitaja kävi säännöllisesti, vuosikausiakin lapsiperheessä, jossa oli mahdollisesti esimerkiksi vanhemman taikka lapsen sairautta.

    Ja nykyisin vielä kehdataan ihmetellä ja taivastella ja jopa nimitelläkin lapsiperheitä, joilla ei ole edes sitä ennen aikaista sukuakaan lähellä, ei mitään läheisverkkoa eikä muutakaan apu/tukiverkkoa, puhumattakaan näistä kunnallisista kodinhoitajista (laki sosiaalihuollon kotipalvelusta lapsiperheelle on siis edelleen voimassa),
    että kuinka joku lapsiperhe
    ei jaksa, viitsi, kykene, halua, osaa jne!

    Tälläinen suhtautuminen on todella enemmän kuin hävytöntä, epäasiallista ja enemmän kuin ala-arvoista
    tämän ajan lapsiperheisiin.

    Äänestä

  • tässä maassa kirjoitti:

    kenellekään maksaa pelkästä kahviseurasta.
    Toisaalta ihmettelen, miten terveet nuoret ihmiset kehtaavat vaatia kotiinsa siivoojaa, yhteiskunnan varoin.
    On jokaisen asia, viitsiikö itse siivota, mutta palkatkoon sitten itse siivoojansa, ei muiden kuulu sitä kustantaa.
    Tilapäisapu on asia erikseen, enkä halua evätä apua keneltäkään, kuka sitä todella tarvitsee, mutta pelkkä laiskuus ei saa olla peruste ilmaisen avun saamiseen.
    Kun perheen perustaa ja lapsia tänne synnyttää, niin pitää myös tuntea se oma vastuunsa.
    Se on sitten vaan voi, voi, jos ei oikein huvittaisikaan, kun kaikki on tekemättä.
    Olis paljon kivempi vain hengailla, istua netissä etc, kuin hoitaa kotia.
    Etenkin kun nykyään sitä kotiäidin työtä ei yleisesti juurikaan arvosteta.
    Älä yritäkään mulle väittää, etteikö kuvaamiani nuoria ja vanhempiakin äitejä olisi, jotka vain valittavat, kuinka yhteiskunta ei huolehdi heistä.
    sitten kun yhteiskunta alkaa huolehtia tosissaan, niin menettävät kokonaan itsemääräämisoikeutensa ja sitten valitetaan sitä.
    Yhteiskunnan kuuluisikin katsoa, että saa sijoittamilleen rahoille vastinetta, eli alkaa siten valvoa ihmisten elämää joka tasolla.
    Itse mieluimmin hoitaisin kaiken itse, niin kauan kuin suinkin jaksan ja säilytän itsenäisyyteni.
    Aivan eri asia on myös se, että on nuoria vanhempia, jotka ehkä haluaisivat itse kaiken tehdä ja huolehtia, mutta heiltä puuttuu taito, koska saattavat olla ussavuttomia jo kahdessa tai jopa kolmessa polvessa.
    Ovat jo lapsuudestaan tottuneet, että kodinhoitaja teki kotona kaikki hommat, joten kuvittelevat, että niin kuuluukin olla.
    Ennen muinoin näin kasvoivat varakkaiden lapset, joiden kotona oli palkattuna piiat ja pyykkärit.
    Mutta huom, palkattuna, ei yhteiskunnan verovaroin.
    Joku siis ansaitsi myös, yleensä perheen pää teki töitä ja palkka tuloilla palkattiin apulaisia kotiin.
    Köyhän on vain ymmärrettävä, että jos ei ole vara palkata apuvoimia, niin on itse tehtävä.
    Pitäis ehkä käydä kouluja, että saisi niin hyvän aseman ja palkan, ettei tarvis käsiään kotitöissä liata, mutta jos on laiskuuttaan jättänyt koulutkin käymättä, niin itse on tehtävä, että voi, voi vaan.

    Äänestä

  • tässä maassa kirjoitti:

    ja kunnissa edes tarvitaan?

    Professori Marjatta Bardy Stakesista toivoi näiden pikkupsykologien tarttuvan tiskirättiin!
    Mutta kun se ei kerran näiden kuntakentille rantautuneiden sykoloogeiksi itseään kuvittelevien perhetyöntekijöiden toimenkuvaan kuulu
    niin miksi siis sellaisesta palvelusta,
    joka ei todellisuudessa ole edes sitä psykologista palvelua,
    miksi sellaiseen mitään tekemättömään edes pitäisi veroeuroja tuhlata.
    Psykologin ja vielä koulutuksen saaneen psykologin palveluitahan tarjotaan terveydenhuollosta
    ja perheneuvolapalveluita taas sosiaalihuollosta.
    Ja jos kyseessä on kahviseura niin sitä voi kunta tarjota sitten vaikka kaikille äideille
    äitien kahvilassa tai muissa yhteisissä riennoisssa.

    Kodinhoitajat lapsiperheelle takaisin
    ja mitä nopeammin sen parempi.

    Koskaan aiemmin tämän maan historiassa
    eivät lapsiperheet ole jääneet niin yksin
    kuin nykyään avuntarve- ja tukemistilanteissa.

    Ennen olivat suvut, naapurit, yhteisöt, järjestöt, yhdistykset yms.
    ennen virallista kodinhoitaja toimintaa (laki kodinhoitajista 1950) auttamassa lapsiperhettä heidän päivittäisissä toiminnoissaan.
    Laki kodinhoitajista toi kodinhoitajat, -avustajat, apuäidit,
    auttamaan kunnan toimesta lapsiperheitä kodinhoidossa ja lastenhoidossa
    heidän jokapäiväisissä asioissa ja toiminnoissa ja ihan jopa siellä navetassa asti.
    Ja kodinhoitaja kävi säännöllisesti, vuosikausiakin lapsiperheessä, jossa oli mahdollisesti esimerkiksi vanhemman taikka lapsen sairautta.

    Ja nykyisin vielä kehdataan ihmetellä ja taivastella ja jopa nimitelläkin lapsiperheitä, joilla ei ole edes sitä ennen aikaista sukuakaan lähellä, ei mitään läheisverkkoa eikä muutakaan apu/tukiverkkoa, puhumattakaan näistä kunnallisista kodinhoitajista (laki sosiaalihuollon kotipalvelusta lapsiperheelle on siis edelleen voimassa),
    että kuinka joku lapsiperhe
    ei jaksa, viitsi, kykene, halua, osaa jne!

    Tälläinen suhtautuminen on todella enemmän kuin hävytöntä, epäasiallista ja enemmän kuin ala-arvoista
    tämän ajan lapsiperheisiin.

    Miksi ihmeessä niitä kodinhoitajia tarvittaisiin lapsiperheisiin??? Mikä siinä normaalissa elämässä on niin ylitsepääsemätöntä että ulkopuolista apua tarvitaan? En nyt tarkoita epäonnisia, tilapäisiä tilanteita, kuten sairastumista tai onnettomuutta, vaan normaalissa elämässä. Mihin on kadonnut ihmisten kyky kantaa vastuuta itsestään ja itse hankkimistaan lapsista?

    En tiedä minkälaista historiankirjaa edellinen kirjoittaja on lukenut, muttei tietääkseni Suomessa ole koskaan ollut tapana tarjota lapsiperheille ilmaista siivoajaa. Johan suomalaiseen kansanperinteeseenkin kuuluu pärjätä ilman turhaa ruikutusta. Itse hoidan kodin, työn ja lapset mieheni kanssa ja nautin joka hetkestä. Elämä on joskus rankkaa mutta niinhän sen kuuluukin olla. Ei kodin tarvitse olla nuolemalla puhdas, perussiisteys riittää. Ruoka on hyvää, halpaa ja edullista kun sen tekee ilman turhaa kruusailua ja lapset ovat onnellisia kun he saavat vanhemmastaan luotettavan ja läsnäolevan aikuisen. Ei liene mahdoton yhtälö ilman yhteiskunnan tukeakaan???

    Ja palatakseni vielä perhetyöntekijöihin. Voi olla että osa perhetyöntekijöistä on huonoja ammatissaan, niinhän on osa leipureista tai poliiseistakin. Mutta suurin osa heistä yrittää työssään parhaansa ja jättävät sen psykologin homman psykologeille ja auttavat apua tarvitsevia perheitä omalla sarallaan. Uskoisin että Stakesin edustaja yrittää kommentillaan kalastella kansanomaista lähestymistapaa asiaan siinä kummemmin onnistumatta.

    sinulle. Juuri noin pitäisi kaikkien ajatella ja lopettaa se turhan aikainen ruikutus.
    Sitä saa mitä tilaa.
    Jos lapsia haluaa, niin pitää olla myös valmis heistä vastuunsa kantamaan.
    Aivan ihmeelliseksi on ajatusmalli nykyään mennyt.
    Perheet, kodit ja äidit kunniaan!
    Nykyään on trendinä, että yhä nuoremmat, 15-16 vuotiaat haluavat lapsen ja tekevät myös.
    Itsekin ovat vielä lapsia ja juuri siinä laiskimmassa iässä, kun ei edes omaa huonettaan jaksa siivota. On siinä sitten ihmettelemistä, kun pitäisi kaikki tehdä, eikä voi edes kenellekään valittaa, kuten kotona äidille.
    Vaatteet ja roskat heitellään vaan pitkin lattioita, vaikka vieressä olisi roskis.
    Sitten on vielä tosi trendikästä ottaa vauvan kanssa yhtä aikaa koiran pentu.
    Kun ei jakseta omia sotkujakaan siivota, niin miten sitten vauvan, tai koiranpennun aiheuttamat sotkut. Pyykkivuoret , tiskivuoret, vaippavuoret vain kasvaa ja sitten huudetaan kodinhoitajaa apuun.
    Saisivat hävetä kaikkia.
    Minusta, kun alaikäinen saa lapsen, pitäisi olla laki, että vanhempien on huolehdittava äidistä ja lapsesta, vieläpä niin, että lapsen on lapsineen pysyttävä kotona, kunnes on täysi-ikäinen, tai sitten äiti ja lapsi otetaan huostaan ja ammattihenkilöstö huolehtii heistä, äidin täysi-ikäisyyteen saakka.
    Eiköhän ne ihanteet siitä vähän muuttuisi ja menisi lapsen teko uuteen mietintään.

    Äänestä

  • Kimchi2 kirjoitti:

    Näitä viestejä lukiessani ihmettelin kovasti sitä, että perhetyöntekijän pitäisi heittäytyä siivoajaksi. Miksi?

    Sosiaalitoimen kautta toki voitaisiin palkata siivousfirma tekemään perussiivous, jotta koti saadaan kuntoon. Mutta että sitä pitäisi jatkaa ja jatkaa ja jatkaa??? Jos perheen vanhemmat ovat niin ongelmaisia/väsyneitä/sairaita/tms etteivät he jaksa pitää kotiaan asuttavassa kunnossa, jaksavatko he vastata lastensa tarpeisiin?

    Perhetyöntekijät ovat koulutettuja sosiaalityön ammattilaisia. (Tai ainakin heidän tulisi olla) Onko mielekästä että usean vuoden koulutuksen tuloksena heidän pitäisi ruveta siivoamaan, tekemään ruokaa ja pyykkäämään ihmisille, jotka eivät sitä itse halua/osaa/jaksa tehdä???

    Missä on näiden perheiden vanhempien oma vastuu? Miksi he eivät kanna omaa vastuutaan lastensa ja omasta hyvinvoinnistaan?

    Olen joutunut seuraamaan läheltä kahta tämmöistä perhettä. Molempia kaupunki auttoi useamman vuoden erilaisin tukitoimenpitein. Lopputulos oli kuitenkin lasten huostaanotto. Ja ei ainakaan liian aikaisin!

    Siksi arvostellaan, koska heidät pukataan juuri sellaiseenkin tilanteeseen perheeseen, että TILAPÄINEN siivousapu vaikka pari kertaa kuussa olisi se kaikkein eniten auttava apu, välttämättä ei mitään muuta tarvittaisikaan.

    Tai jos äiti on vaikka toipumassa leikkauksesta, tarvittaisiin esim. kahden viikon ajan YKSI TUNTI PÄIVÄSSÄ kodinhoitoapua, jolloin kodinhoitaja keskittyisi vaikka pelkästään ruuan laittoon ja se olisi kaikki tarvittu apu siinä perheessä sillä hetkellä. Mitään muuta sossun asiakkuutta ja apua ei edes tarvittaisi.

    Yksi syy arvosteluun on myös se, että mitenkäs usein täälläkin on kirjoitettu, että "kyllä kaikki mahdollinen apu varmaan annettiin" ja kyseessä ovat todennäköisesti perhetyöntekijät, jotka ovat istuneet kahvia ryystämässä väsyneen äidin kanssa. Mitä hiton apua se oikein on? Siis paljon näyttää olevan vallalla väärinkäsitystä siitäkin, että perhetyöntekijöitä LUULLAAN kodinhoitajiksi.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    sotkua ja sotkua, niissä on vissi ero.
    Toisen mielestä on jo sotkua kaksi tuntia siivoamisen jälkeen. Toisen mielestä ei edes kahden vuoden jälkeen edellisestä siivouksesta.
    Kyse on yleensä eniten laiskuudesta ja siitä, ettei vain osata työhön tarttua, eikä ole sitä omaa mittaria, koksa on jo liian sotkuista, että pitäis jotain tehdä.
    Siksi ei missään tapauksessa pidä antaa yhteiskunnan varoilla laiskureille ilmaisia siivoojia, nuorille ihmisille, joilla ei ole mitään fyysisiä rajoitteita.
    Itse olen masennuksen kärsinyt, mutta ei sekään, eikä edes fyysinen heikkous estänyt minua pitämästä kotona perussiivoa.
    Epäjärjestys ei ole mitään, jos muuten on puhdasta, eikä todella ihan sitä itteänsä lattioilla, kuten koiran tai kissan jätöksiä.
    Tuntuu monella tuottavan ylivoimaisia vaikeuksia viedä edes roskat ulos.
    Kakkavaipat alkaa haista huoneen lämmössä tosi nopeasti ja haju vain lisääntyy sitä mukaa, kuin vuori kasvaa.
    Luulisi, ettei kauheesti voimia vaatisi myöskään itskaaminen, mutta jos ei koskaan ole tarvinnut, niin ei haluta opetellakaan, vaan kiljutaan yhteiskuntaa apuun. Samaan aikaan selitellään, kuinka osaavat muka itse hoitaa asiansa, ettei kenenkään tarvi puuttua.
    Päättäisivät jo, osaavatko vai ei. Pitäisikin kyllä osata. Niinhän se pitäisi olla, että jokainen omat sotkunsa siivoa ja lapsensa hoitaa, eikä vaadi siihen muiden apua, kun on terveistä aikuisista kysymys. Hyvin jaksavat kyllä juhlia, useimmiten. Vastuun ottoa perään kuulutan, yhä uudestaan ja uudestaan.

    kirjoitukset...

    Itse pidän itsestään selvyytenä, että kodinhoitoapua pyydetään vain poikkeukstilanteessa!

    Ja joku viitsii jatkuvasti jankuttaa vain joidenkin laiskuutta tähänkin asiaan. Jos joku ei viitsi siivota ja roskia viedä, niin asukoon sontiensa keskellä sitten!

    Ei kai nyt kenellekään ole kodinhoitajaa tarkoitettu lapsiperheeseen kuin tilapäiseen apuun jossain poikkeusolosuhteissa, johon perhe on joutunut.

    Jatkuvampaan apuun voisin kuvitella vain perheen, jossa on useita erityislapsia. Silloin voimia kysytään niin paljon muutenkin, että en olisi kateellinen ollenkaan, jos saisivat kerran kuussa kodinhoitajan auttamaan siivouksessa.

    Äänestä

  • paasauksen tyyliset kirjoitti:

    ihan pieneksi vinkiksi voin sanoa, että kirjoitan aina samalla nimimerkillä, joten vastaisuudessa pyyhkäiset ohi vaan mun kirjoitukset, niin se on sillä hoidettu.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    ihan pieneksi vinkiksi voin sanoa, että kirjoitan aina samalla nimimerkillä, joten vastaisuudessa pyyhkäiset ohi vaan mun kirjoitukset, niin se on sillä hoidettu.

    Minusta on jo sinänsä lähinnä koomista, että sijaripalstalla pari valopääsijaria ihmettelee, MIHIN IHMEESEEN LAPSIPERHEET TARVITSEVAT KODINHOITAJAA. Voi jessus sentään!

    Onko pelko, että huostaanotettavat kesken loppuvat, jos todella väliaikaisessa kodinhoitajan tarpeessa olevat perheet saisivat tarvitsemaansa apua? Laiskoista ihmisistä ei ole ollut kyse ollenkaan siinä keskustelussa, mitä julkisuudessakin on käyty.

    Mutta onhan se nyt itsestään selvyys, että nimenomaan sijarit haluavat nähdä kodinhoitajan tarpeen pelkkänä laiskojen ongelmana.

    Äänestä

  • kirjoituksesi kyllästyttävät? kirjoitti:

    kuten itsekin jo aiemmin totesin, niin olen ehdottomasti todellisen avun tarvitsijoiden auttamisen kannalla.
    Tulee vaan väistämättä mieleen samassa yhteydessä nekin, jotka vinkuvat kodinhoitajia hätiin, kun lusikat loppuu ja roskikset on täynnä, näin karrikoiden sanottuna.
    Tosin tossa ei ollut yhtään liioittelua, todellisiin tapahtumiin verrattuna. Olen siis tietoinen sellaisesta hädästä, mihin on jopa saatu kodinhoitajat apuun ja tekemään kaikki todella likaiset työt. Hetken päästä on sama tilanne edessä, eikä kellään ole pokkaa sanoa näillä hätääntyneille äiti-ihmisille, että voisivat ihan itsekin sotkunsa siivota ja tiskinsä tiskata.

    Äänestä

  • Kimchi2 kirjoitti:

    Miksi ihmeessä niitä kodinhoitajia tarvittaisiin lapsiperheisiin??? Mikä siinä normaalissa elämässä on niin ylitsepääsemätöntä että ulkopuolista apua tarvitaan? En nyt tarkoita epäonnisia, tilapäisiä tilanteita, kuten sairastumista tai onnettomuutta, vaan normaalissa elämässä. Mihin on kadonnut ihmisten kyky kantaa vastuuta itsestään ja itse hankkimistaan lapsista?

    En tiedä minkälaista historiankirjaa edellinen kirjoittaja on lukenut, muttei tietääkseni Suomessa ole koskaan ollut tapana tarjota lapsiperheille ilmaista siivoajaa. Johan suomalaiseen kansanperinteeseenkin kuuluu pärjätä ilman turhaa ruikutusta. Itse hoidan kodin, työn ja lapset mieheni kanssa ja nautin joka hetkestä. Elämä on joskus rankkaa mutta niinhän sen kuuluukin olla. Ei kodin tarvitse olla nuolemalla puhdas, perussiisteys riittää. Ruoka on hyvää, halpaa ja edullista kun sen tekee ilman turhaa kruusailua ja lapset ovat onnellisia kun he saavat vanhemmastaan luotettavan ja läsnäolevan aikuisen. Ei liene mahdoton yhtälö ilman yhteiskunnan tukeakaan???

    Ja palatakseni vielä perhetyöntekijöihin. Voi olla että osa perhetyöntekijöistä on huonoja ammatissaan, niinhän on osa leipureista tai poliiseistakin. Mutta suurin osa heistä yrittää työssään parhaansa ja jättävät sen psykologin homman psykologeille ja auttavat apua tarvitsevia perheitä omalla sarallaan. Uskoisin että Stakesin edustaja yrittää kommentillaan kalastella kansanomaista lähestymistapaa asiaan siinä kummemmin onnistumatta.

    tukitoimena joitain mitään tekemättömiä itseään vielä psykologeiksi kuvittelevia p... ä istujia lapsiperheeseen,
    lapsiperheeseen missä ollaan konkreettisen avun ja tuen tarpeessa, monestikin jaksamisen äärirajoilla
    ja ehkä uupumassa sairauksien ja muiden elämän vaikeuksien alle
    niin jo on naurettava edes puhua tai kirjoittaa mistään "omasta vastuusta"!

    Normaalissa elämässä ja elämäntilanteissa
    kun ei lapsiperheelle tule edes mieleenkään
    pyytää apua ja tukea lastensuojelusta
    saatika vielä jotain vierasta viranomaistanttaa olohuoneen sohvalle istuskelemaan tai kahvin juontiin.
    Sen nyt ilmeisestikin sinullekin sanoo se järki!

    Ja mitä tulee tähän stakesin professorin lausumaan niin totuushan siinä sanotaan.
    Lapsiperheet tarvitsevat käsipareja uupuessaan elämänsä vaikeuksissa
    eikä todellakaan mitään valepsykologin turinaa .....

    ________________________

    8 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU ON LÄHES KADONNUT
    Kotipalvelutyö on historiallisesti varsin nuorta. Kunnallisena toimintana sitä on
    ollut vasta 1950-luvulta lähtien. Kuten monet sosiaalihuollon reformit, alkoi ko-
    tipalvelutyökin ensin vapaaehtoisjärjestöjen toimesta. Apu suunnattiin alun pe-
    rin maaseudun köyhille, monilapsisille perheille, joissa äidin sairastuminen,
    synnytys tai uupuminen merkitsi arkielämän romahtamista ja kodin ulkopuoli-
    sen avun välttämätöntä tarvetta. Kodinhoitotoiminta on kehittynyt rinnan mui-
    den hyvinvointivaltion palvelujen kanssa. Alunperin köyhien lapsiperheiden tu-
    kimuodosta on kehittynyt yleinen, kaikille väestö- ja ikäryhmille tarkoitettu sosi-
    aalipalvelu. (Viitala 1990, 7-8)
    Kotipalvelu on asumisen, henkilökohtaisen hoivan ja huolenpidon, lastenhoidon
    ja kasvatuksen sekä muiden tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuulu-
    vien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista (sosiaalihuol-
    tolaki 20 §). Lapsiperheiden kotipalvelu tuotetaan yleensä kodinhoitotyöntekijän
    työnä. Lisäksi kotipalvelu voi myös olla eräs tapa tarjota perheille lastensuoje-
    lun avopalveluja.....
    Kodinhoidonapua saaneiden lapsiperheiden osuus oli pienin Itä-
    Uudenmaan maakunnassa. Kodinhoitoapua saaneiden lapsiperheiden osuus
    vähentyi voimakkaimmin Itä-Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa. Kiinnostavaksi
    asian tekee se, että näissä maakunnissa kodinhoitoapua saaneiden lapsiper-
    heiden osuus oli pienin jo vuonna 1998. Kotipalvelun vähenemisen syynä on
    ilmeisesti se, että useimmat kunnat ovat siirtäneet kotipalvelun resursseja voi-
    makkaasti vanhustenhuoltoon ja lapsiperheiden kotipalvelua saatetaan tarjota
    vain erityisen tuen tarpeessa oleville perheille. Kotipalvelu varhaisen tuen kei-
    nona lapsiperheille on jäämässä yhä vähäisemmäksi.

    8.1 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET
    Johtopäätös
    Lapsiperheiden kotipalvelu on lähes kadonnut kunnista.
    Suositus
    Kunnat lisäävät ja tehostavat lapsiperheiden kotipalvelua.
    Kotipalvelu ei ole korvattavissa työmenetelmänä perhetyöllä
    Etelä-Suomen lääninhallitus

    _________________________________

    "...Kunnallisten kodinhoitajien ja äitien lomien avulla pyrittiin puolestaan tukemaan perheenäitien jaksamista...."
    Lähde: "Terveyden jäljillä: suomalainen terveyspoliitikka 1900 -luvulla"

    ________________________

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820710
    Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710
    ......
    Sosiaalipalvelut
    17 §

    Kunnan on jäljempänä säädetyin tavoin huolehdittava seuraavien sosiaalipalveluiden järjestämisestä:
    1) sosiaalityö;
    2) kasvatus- ja perheneuvonta;

    3) kotipalvelut;
    ..................
    20 §
    Kotipalveluilla tarkoitetaan
    asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien
    tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista.

    21 §
    Kotipalveluja annetaan
    alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, sairauden,
    synnytyksen,
    vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille, jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista.

    ______________________

    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/aula:-lapsiperheiden-tuki-toisi-s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6j%C3%A4(55429).ece
    Aula: Lapsiperheiden tuki toisi säästöjä
    13.1.2008 14:32 (Päivitetty 13.1.2008 15:22) STT – Sini Ihanainen Alanko

    - Lapsiperheiden kodinhoitoapu on pudonnut joitakin kuntia lukuunottamatta palvelurakenteestamme lähes kokonaan, harmittelee lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
    - Perheen ongelmat alkavat monesti pienistä asioista. Jos silloin saisi ajoissa apua ja tukea, vältyttäisiin usein kalliilta, raskailta toimilta.

    Vielä 1990-luvun alussa useimmissa kunnissa oli kodinhoitajia, jotka auttoivat lapsiperheitä, jos lapsi tai vanhempi sairastui tai perheeseen tuli lisäystä. Apu tuli heti kun sitä tarvittiin.
    Nykyään konkreettista apua lastenhoitoon ja kodin askareisiin ei juurikaan ole saatavilla. Yksityisiä palveluita ei ole kaikissa kunnissa tarjolla, eikä lapsiperheen rahat tahtoisi niihin riittääkään.
    - Ennaltaehkäisevä työ on hiljalleen rapautunut. Suomalainen perhepolitiikka on nykyään palokuntatoimintaa, lapsiasiavaltuutettu pohtii.
    - Yksi keskeisimpiä tekijöitä lastensuojelun taustalla on vanhempien jaksamattomuus ja uupumus. Lastensuojelun raskaat toimet ja huostaanotot ovat hyvin kalliita toimenpiteitä.
    Lapsiperheiden asema romahtanut

    Suomalaisten lapsiperheiden asema on monien tutkimusten mukaan huonontunut. Erityisen hankalaa on yksinhuoltajilla ja monilapsisilla perheillä.
    1990-luvulla poistettiin myös lapsiperheiden verovähennysoikeus. Tulonsiirtoja oli tarkoitus kehittää, mutta se on jäänyt toteutumatta. Tarkistukset tulonsiirtoihin ovat olleet lähinnä kosmeettisia.
    Esimerkiksi lapsilisien ostovoima on heikentynyt merkittävästi.

    Lapsiasiavaltuutettu harmittelee suomalaisen perhepolitiikan heikkoa tilaa: neuvolapalveluita on karsittu, perhevalmennuksia on leikattu, kouluterveydenhuolto on puutteellista, koulujen ryhmäkokoja on kasvatettu.
    - Ongelmana on, että asioita on ajateltu putkinäköisesti ja sektorikohtaisesti. Tarvitsisimme kokonaisvaltaista sitoutumista yhteiskunnan lapsiystävällisyyteen, valtakunnantason strategiamuutosta.
    Tarvitaan konkreettisia tekoja

    Lapsiasiavaltuutettu on huomannut valtioneuvoston tasolla pientä heräämistä lapsiperheiden hyväksi. Hallitusohjelmassakin on lasten ja perheiden politiikkaohjelma. Uusi lastensuojelulaki on myös pieni askel parempaan.
    - Hallitus on sitoutunut painopisteenä näihin asioihin. Nyt pitäisi edetä kuitenkin politiikkatason uudelleensuuntaamiseen ja konkreettisiin tekoihin, Aula vaatii.

    Mitä sitten pitäisi tehdä? Aiemmin mainittujen lapsiperheiden palveluiden ja tulonsiirtojen lisäksi lapsiasiavaltuutettu perää kokonaisvaltaista perheen ja työn yhteensovittamista.
    Myös päivähoitoon tarvittaisiin joustavampia ratkaisuja ja asuntopolitiikkaa pitäisi tarkastella uudelleen. Asuminen on Suomessa hyvin kallista.
    - Muissa Pohjoismaissa esimerkiksi vanhempainvapaat ovat paljon pidempiä. Siellä tehdään enemmän osa-aikaista työviikkoa ja työelämässä ja päivähoidossa tehdään joustavampia ratkaisuja.

    __________________

    http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2003/06/174273

    Lapsiperheiden saaman kotiavun määrä romahtanut
    24.06.2003 08:37
    -

    Lapsiperheiden saaman kotiavun määrä on laskenut 90-luvun alun 80 000:sta 20 000:een, kertoo aamun Helsingin Sanomat. Lasten huostaanottojen lisääntyessä kotiavun järjestäminen siirtyy yhä enemmän järjestöjen ja seurakuntien vastuulle.

    Lapsiperheiden saaman kotiavun määrä on romahtanut. Kun kunnallisia kodinhoitajia oli lapsiperheiden käytössä vielä 1990-luvun alussa 80000, vuosikymmenen lopussa määrä oli supistunut 20000:een, Helsingin Sanomat kirjoittaa tiistaina.

    Kotiavun järjestäminen pikkulasten perheisiin on siirtynyt yhä enemmän järjestöjen ja seurakuntien vastuulle. Ne pystyvät kuitenkin vastaamaan vain pieneen osaan avuntarpeesta.

    Huostaanotot ja muut kriisitoimet ovat lisääntyneet samaan aikaan kun kotiavun ja ennaltaehkäisevän perhetyön määrä on vähentynyt.

    Sopimuksia lasten huollosta tehdään nykyisin lähes kolme kertaa enemmän kuin runsas kymmenen vuotta sitten.
    Lapsiperheet ovat myös köyhtyneet samaan aikaan kun ns. kevyet tukipalvelut ovat vähentyneet, muistuttaa tutkimusprofessori Marjatta Bardy Stakesista.

    _________________

    http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/0494.html

    ”Lapsiperheiden kotipalvelun tila katastrofaalinen”
    3.9.2008 klo 4.30
    Asiantuntijan mielestä suomalaiset lapsiperheet tarvitsisivat enemmän kotiapua. Kuva: Antti Vierola.
    Stakesin tutkijaprofessori Marjatta Bardy vaatii kotipalvelua lapsiperheille. Hän toivoo myös kotipalveluun vanhanajan kodinhoitajia.

    Suomalaiset lapsiperheet eivät saa riittävästi kotiapua. Lääninhallitusten viime vuonna tekemän selvityksen mukaan lapsiperheiden kotipalvelu oli puutteellista lähes jokaisessa kunnassa, eikä se monilta osin vastannut perheiden tarpeita, säädöksiä eikä suosituksia. Joissakin kunnissa lapsiperheiden kotipalvelua ei ole lainkaan.
    – Mielestäni se on todella idioottimaista ja katastrofaalista. Kotipalvelua tarvitaan, Marjatta Bardy Stakesista sanoo.
    Tuki perheille on kunnissa paljolti järjestöjen ja yksityisten palveluntuottajien varassa, eikä palvelujen saatavuus ole kattavaa. Monissa kunnissa kotipalvelu on organisoitu joko lastensuojelun tai vanhustyön yhteyteen, jolloin useita asiakasryhmiä jää helposti palvelun ulkopuolelle. Lama-aika vaikutti siten, että 1990-luvulla kunnat karsivat nimenomaan lapsiperheiden palveluista.
    – Tuolloin ajateltiin, että ei ole rahaa. Silloin leikattiin kaikkea mitä voitiin vain leikata. Kaikki tarvittavat varat menivät vanhuksille. Ajateltiin, että isät tulevat mukaan lastenhoitoon, ja riuskat nuoret kyllä pärjää itsekseen.
    Perheiden kriisien ja pahoinvoinnin lisääntyminen on saanut useat kunnat lisäämään lastensuojelun perhetyötä. Se apu ei kuitenkaan tavoita kaikkia perheitä. Jotkut kunnat tarjoavat kotiavun sijaan keskusteluapua. Bardyn mielestä tämä ei yksistään riitä, vaan työntekijöiden täytyy juttelun lisäksi tarttua myös tiskirättiin.
    – Ei ole mitään järkeä lähettää perheisiin jotain pikkupsykologeja. Se on mielestäni statuskysymys. Koetaan, että konkreettinen työ on jotenkin ala-arvoisempaa, vaikka ei se niin ole.
    Bardy olisi valmis uudistamaan tältä osin perhetyön koulutusta.
    – Toivoisin sellaisia vanhanajan kodinhoitajia, jotka olivat riuskoja, arkijärkisiä, talousihmisiä -se on apua parhaimmillaan.

    Perheet ajankäyttöruletissa

    Vuonna 2006 kotiapua sai vain 1,6 prosenttia lapsiperheistä. Apua saavien määrä on lisäksi vähentynyt neljän viimeisen vuoden aikana. Kaikissa lääneissä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat arvioivat lapsiperheiden kotipalvelujen saatavuuden nykytilan heikoksi.
    Perheet taistelevat työpaineiden ja lastenhoidon välissä. Kaikilla ei ole sukulaisia, jotka pystyvät auttamaan ja niinpä monet perheet kitkuttelevat huonoissakin tilanteissa ilman apua.
    – Perheessä on paljon kriittisiä hetkiä, jolloin tukea tarvitaan. Esimerkiksi kun lapsi on kipeä, tai täytyy käyttää toista lasta sairaalassa. Ajankäyttörulettiin täytyisi saada apua, ei niin, että kotiin tulisi joku tekemään työt, vaan että yhdessä tehtäisiin. Mitä tapahtuu niissä perheissä, joissa ei ole isovanhempia?
    - Mari Keränen

    ________________

    http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=674711

    Kaleva
    "... Parikymmentä vuotta sitten perheet saivat tilapäisiin arjen ongelmiin kaupungilta kodinhoitajan,
    joka sitoi esiliinan eteensä ja otti hommat hoitoonsa:
    kaitsi lapset, pisti paikat järjestykseen, siivosi, keitti ja kävi kaupassa..............................
    ......................................
    Lopulta neuvolasta lähetettiin perhetyöntekijä. "Hän istui kaksi tuntia kylässä ja kartoitti tilannetta", kertoo Niemi.
    Mikään käytännön apu ei kuitenkaan käyntiin kuulunut.
    "Hän osoitti vain korvaansa, kun kysyin, mille tässä nyt aletaan.
    Hänen tehtävänsä oli pelkästään kuunnella ja kartoittaa."
    Myöhemmin "kartoittaja" vielä soitti pari kertaa kertoakseen, että apua ei ikävä kyllä ollut saatavilla.
    "Emme me verovaroilla mitään seurapalvelua tarvitse", puuskahtaa Niemi vieläkin vihaisena.......
    ................
    Helena Jaakkolalla on kokemusta myös ajalta, jolloin lapsiperheetkin vielä saivat kodinhoitajan tarvitessaan.
    Esimerkiksi synnytyksen jälkeen oli aivan normaalia, että kodinhoitaja tuli kotiin muutamaksi päiväksi.
    Äitien kaipaamalla kodinhoitajalla on myös se ero perhetyöntekijöihin verrattuna, että näiden ei tarvitsisi raportoida perheiden tilanteesta mihinkään. "Se, että tarvitsee kotiapua, ei vielä tarkoita, että on myös lastensuojeluasiakas..."

    _________________________

    "Miksi pitää masentua, ennenkuin saa apua?

    Hyvä Hanna Pitkälä (Kaleva 8.12. Lukijan sivu) Muistelen aikaa kolmekymmnentä vuotta sitten.
    Kun täällä Pattijoella tarvitsi kotiapua, sitä varmasti sai.
    Ei tarvinnut odottaa, että joku ensin masentuu.
    Oli Annikki ja Eila ja muitakin kodinhoitajia, joita lapset suorastaan odottivat.
    He tulivat kotiin myös pyytämättä, haistoivat missä on tarvetta apuun.
    Minunkin vaimoni on kotiäiti. Maalta kotoisin ja tehnyt töitä talon vanhimpana lapsena.
    Ajanut lantaa hevosella pelloille, laittanut heinää seipäille ja tehnyt navettatöitä.
    Vaikka oli riskissä kunnossa, oli silti mukava joskus saada apua. Hän oli siitä kiitollinen.

    Kolmekymmentä vuotta sitten oli paljon huonompi aika kuin nyt.
    Nyt pitää odottaa, että joku masentuu niin, että lapset voidaan ottaa huostaan.
    Olipa ihmeellistä kuulla.
    Lauri Kinnunen
    Pattijoki"
    ________________________

    http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/risikko-patistaa-kuntia-auttamaan-lapsiperheit%C3%A4(55291).ece

    Risikko patistaa kuntia auttamaan lapsiperheitä
    13.1.2008 10:22
    Kuva: Riikka Kaakkurivaara
    Katri Nieminen

    Peruspalveluministeri Paula Risikko ihmetteleekuntien nykykäytäntöä, joissa lapsiperheet on jätetty kotipalvelun ulkopuolelle.Hän painottaa ennaltaehkäisyn olevan parasta lastensuojelua.

    - Miksi kunnilla ei ole muka varaa kotipalveluun ja on kuitenkin varaa maksaa miljoonia lasten kalliista psykiatrisesta hoidosta tai huostaanotoista, Risikko kysyy................

    __________________________

    http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote19052008.htx

    Tiedote 5/2008 (19.5.2008)

    Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt haluavat lisätä lapsiperheiden kotipalvelua

    Lapsiasiavaltuutettu sekä monikkoperheiden järjestöt ovat tehneet Suomen kunnille aloitteen lapsiperheiden kotipalvelun lisäämiseksi. Kotipalvelulla tarkoitetaan käytännöllistä tukea siinä vaiheessa, kun perhe ei ole lastensuojelun asiakas. Apu siivoukseen, pyykkiin, ruokahuoltoon sekä tilapäiseen lastenhoitoon ehkäisee tehokkaasti lastensuojelutoimien tarvetta, aloitteessa muistutetaan.

    - Lapsen etu ei ole se, että vaikeudet perheessä kärjistyvät kun arjen tukea vanhempien uupumuksen, sairauden tai erokriisin takia ei saada ajoissa, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

    Lapsiperheiden kotipalvelun tarjoaminen on sosiaalihuoltolain mukaan kunnan tehtävä. Uuden lastensuojelulain tavoitteena on ehkäisevien palveluiden lisääminen. Tutkimukset ja tiedot perheiden arjesta kuitenkin kertovat, että useimmissa kunnissa kotiavun saaminen perheeseen on hyvin harvinaista. Kotiavun piirissä olevien lapsiperheiden määrä on vähentynyt radikaalisti viimeisten 15 vuoden aikana. Vuonna 1990 kotiapua sai yli 50 000 lapsiperhettä mutta vuonna 2006 enää 11 000 perhettä. Samaan aikaan lastensuojelun palveluiden piirissä olevien lasten määrä on kasvanut.

    Aloitteen tekijät ehdottavat, että kunnat varmistavat kotipalvelun saatavuuden. Kotipalvelu perheille tulee sisällyttää lasten hyvinvoinnin suunnitelmaan, joka jokaisen kunnan tulee uuden lastensuojelulain mukaan tehdä. Lisäksi kuntien tulee varmistaa, että perheen taloudellinen tilanne ei ole esteenä avun käytölle.

    - Kunnan tulee varata riittävästi määrärahoja ehkäisevään toimeentulotukeen, jotta perhe voi tarvittaessa ostaa kotipalvelua tai lastenhoitoapua. Kunta voisi myös myöntää palveluseteleitä kodinhoitoapuun, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo.

    Aloitteen tekijöiden mielestä on hyvä, että monet kunnat ovat 2000-luvulla lisänneet palveluihinsa lastensuojelun perhetyötä. Tämä ei kuitenkaan korvaa lapsiperheiden kotipalvelua.

    - Lastensuojelun perhetyö ehtii lasten ja vanhempien arjen tueksi usein vasta, kun ongelmat ovat jo kriisiytyneet, muistuttavat lapsiasiavaltuutettu, Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula sekä Suomen Kolmosperheet ry:n puheenjohtaja Mari Kaihovaara-Huhta aloitteessaan. He ovat lähettäneet yhteisen kirjeen asiasta jokaisen kunnan sosiaalilautakunnalle tai vastaavalle.

    Kotipalvelu on erityisesti monikkoperheiden tärkeä tuki. Kaksoset syntyvät vuosittain noin 850 perheeseen ja kolmoset noin 10-15 perheeseen Suomessa. Kaikki monikkoperheet tarvitsevat vauva-aikana kotiin ydinperheen ulkopuolista apua.

    Lisätietoja:

    Maria Kaisa Aula
    Lapsiasiavaltuutettu
    Sosiaali- ja terveysministeriö
    09 160 73986
    www.lapsiasia.fi

    ____________________

    http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/952/kannarit.html

    Tiedote Kotien päivänä 30.9.2008
    .........................
    Perheiden tilannetta on helpotettava myös yhteiskunnan suunnalta.
    Lakisääteiset lapsiperheiden kotipalvelut on saatava toimimaan joka kunnassa.
    Nykyään lähes 60 % kunnista laiminlyö tämän velvollisuutensa yleensä taloudellisiin seikkoihin vedoten.
    Järkevä kunta hoitaa velvoitteensa ja panostaa tämäntyyppiseen tärkeään ongelmia ennaltaehkäisevään toimintaan. ....

    Katja Taimela
    Kansanedustaja
    Kotien puolesta liiton puheenjohtaja
    ___________________

    http://www.mikasivula.fi/blogi.html
    Kodinhoitajat takaisin perheiden tueksi

    Lauantai 11.10.2008 klo 16:12

    Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli juttu vanhusten kotipalveluista. Siinä kerrottiin vanhuksesta, jonka saaman kotiavun taso oli noussut huomattavasti, kun kunnallisen kotipalvelutyöntekijän tilalle oli tullut yksityiseltä yritykseltä ostettu kotityöpalvelu. Samassa jutussa kävi ilmi, että kunnallisilta kotihoitajilta on karsittu lähes kaikki kodin hoitamiseen liittyvät tehtävät. Apu oli typistynyt lääkkeiden annosteluksi.

    Lapsiperheille kunnallisen kodinhoitojärjestelmän rappio ei tule yllätyksenä. Nykyään tilapäisessä ongelmatilanteessa oleva päihteetön perhe ei saa kotiapua juuri missään tapauksessa. Ei vaikeiden sairauksien, ei raskauden yhteyteen liittyvien pulmien eikä uupumisen keskellä. Avuksi tarjotaan korkeintaan lastensuojelutoimenpiteitä. Siinä ei ole mitään tolkkua.

    Muistan omasta lapsuudestani 1980-luvun puolen välin kieppeiltä kodinhoitajien käynnit kodissamme. He siivosivat, leikkivät lasten kanssa, leipoivat pullaa tai tekivät jotain muuta arjen askaretta. Muistan vieläkin hyvin, miten suuri apu heistä oli.

    Tuon jälkeen kansantuotteemme on noin kolminkertaistunut, mutta kotiapu on ajettu alas. Laman myötä kotipalvelut leikattiin pois kuntien kurjistuneen talouden paikkaamiseksi. Laman jälkeen ei ole ollut hallitusta, joka olisi pannut kotipalveluasian kuntoon.

    Nykyisessä, Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa on kirjaus:
    "Parannetaan lapsiperheiden mahdollisuuksia saada kotipalveluita."

    En tiedä käytännössä mitä hallitus aikoo tehdä tämän tavoitteen toteuttamiseksi.
    Kuntien velvoittaminen lailla kodinhoitajapalveluiden tarjoamiseen olisi aika järeä toimenpide, enkä usko että siihen mennään. Jotain konkreettista on kuitenkin oikeus odottaa. Aion henkilökohtaisesti tingata Liisa Hyssälältä ja kumppaneilta tekoja sanojen katteeksi. Lisäksi aion toimia kaupungin tasolla kaikin keinoin lapsiperheiden kotipalveluiden parantamiseksi.
    Ei yhteiskuntamme voi toimia niin, että rahaa lisätään vain seurausten hoitoon: lastensuojeluun, nuortenpsykiatriaan, psykologeihin ja erityisopettajiin.
    Perheitä pitää auttaa jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Jo päivä tai pari kotiapua kaikkein vaikeimmassa tilanteessa voi tehdä ihmeitä.

    ____________________________

    http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/%C3%A4iti-ja-ministeri-oikealla-asialla(211725).ece
    Äiti ja ministeri oikealla asialla
    2.9.2008 00:01

    Pirjo Ronkainen

    Jokin aika sitten yksityisyyttään tarkasti varjeleva ympäristöministeri ja keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki totesi toisen, viime keväänä päättyneen äitiyslomansa olleen hyvin raskas. Univelasta johtunut jatkuva väsymys vei voimat ja nautinnon.

    Vuosi sitten toisen lapsensa saanut Lehtomäki toimi ulkomaankauppaministerinä ennen kuin jäi äitiyslomalle ensimmäisen, tänä syksynä kolmevuotiaan poikansa odotuksen vuoksi. Jälkimmäisen äitiysloman alkaessa kodissa oli siis myös parivuotias lapsi.

    Lehtomäki myöntää, ettei työn ja perheen yhteensovittaminen ei ole helppoa. "Se on iso haaste joka päivä. Näissä hommissa ei ole työaikoja. Täytyy yrittää löytää jonkinlainen tasapaino."(Iltasanomat 26.8.)

    Ministeri on pitänyt molempien lastensa syntymän jälkeen vain kuuden kuukauden äitiysloman ja palannut sen jälkeen hallituksen jäseneksi eli tehtävään, jossa sihteerit täyttävät kalenterin. Kun Vanhasen toinen hallitus nimitettiin, Lehtomäki oli jo raskaana ja tiesi, mihin ryhtyi.

    Lehtomäki jatkoi lapsiperheen arjen teemaa keskustan nettilehdessä Verkkoapilassa (30.8.). Lehtomäen mielestä lapsiperheiden tulisi saada kunnalta kotiapua. Hän menee jopa niin pitkälle, että esittää tarvearvioinnin tekemistä jokaisessa perheessä heti lapsen syntymän jälkeen, koska ihmiset ovat usein liian arkoja avun pyytämisessä.

    Jokaisen perheen ovelle ryntääminen tuntuu vahvasti ylimitoitetulta, mutta sinänsä Lehtomäki on oikealla asialla, olkoonkin, että ilmeisesti heräsi vasta omien kokemustensa perusteella.

    Huolestaan huolimatta Lehtomäki ei lähtisi painostamaan kuntia toimimaan tässä asiassa. "On niin helppo sanoa, että tehkää näin ja näin, mutta jos jotain vaatii, täytyy lähettää rahapussi perään. Mutta totta kai kehotan kuntia arvostamaan lapsiperheitään."

    ____________________________________

    http://yle.fi/vaalit/2008/id100715.html
    Vanhanen kannattaa kunnallista kotiapua kaikille lapsiperheille
    Julkaistu 05.09.2008, klo 16.06 (päivitetty 05.09.2008, klo 16.52)

    Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen kannattaa ajatusta kaikkien lapsiperheiden kunnallisesta kotiavusta. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) esitti viime viikolla, että kunnat tarjoaisivat jokaiselle perheelle kotiapua heti lapsen syntymän jälkeen.
    Vanhanen uskoo, että apu maksaisi itsensä pian takaisin.

    - Kotiavulla saattaisi olla merkittävä haittoja ennalta ehkäisevä vaikutus. Se rahoittaisi todennäköisesti itsensä takaisin muissa palveluissa verraten nopeasti, Vanhanen sanoo.

    Vanhanen korostaa perheen ja kunnan kotipalvelun yhteistyön merkitystä.

    - Meillä on ihan liikaa esimerkkejä lasten ja nuorten syrjäytymiskehityksestä. Sen ennaltaehkäsemiseksi ja välttämiseksi pitäisi pystyä hyödyntämään sitä laajaa osaamista, joka kunnilla ja kuntien henkilökunnalla on, Vanhanen kommentoi.

    Keskusta avasi perjantaina kuntavaalikiertueensa Kajaanista.

    YLE Uutiset
    _________________________

    http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=748336

    Guzenina-Richardson palauttaisi kodinhoitajat
    Kesäkuussa SDP:n varapuheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson haluaisi tukea perheitä esimerkiksi lisäämällä perinteisiä kodinhoitajia.

    "Kannatan lämpimästi ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk.) esittämää ajatusta. Pääkaupunkiseudulla sosiaalidemokraatit ovat vieneet tätä jo eteenpäin. Espoossa lisätään kodinhoitajia auttamaan ihan tavallisia perheitä", sanoo perjantaina Oulussa ja Oulunsalossa vaalikiertueella käynyt Guzenina-Richardson.

    Hänen mielestään kyseessä ei ole perinteinen keskustalainen malli, vaan hyväksi koettu järjestelmä, joka on syytä ottaa uudelleen käyttöön...........

    _____________________

    http://www.susannheinonen.fi/blogi/?KIRJOITUS=31409
    Raskas äitiysloma ja pienet lapset
    12.9.2008

    Paljon olemme saaneet lehdistä lukea, kuinka pienten lasten äidit väsyvät hoitaessaan lapsiaan kotona. Kuinka äitiysloma tai hoitovapaa kahden pienen (tai useamman) lapsen kanssa on ihan erilaista kuin yhden lapsen kanssa.

    Jatkuvasti saa olla organisoimassa arjen toimivuutta, lastenhoitoa, pyykkivuorien- ja kodin kunnossa pitämisen suhteen. Pitää jaksaa kuunnella isompien lasten huolia ja murheita sekä kannustaa heitä opinnoissaan ja harrastuksissaan, olla läsnä lapsille.

    Lapset ovat erilaisia persoonia jo ihan pienestä saakka, vaativat eri tavoin huomiota hoitajaltaan. Jatkuva riittämättömyyden tunne ja lisääntynyt univaje kuormittavat äitien jaksamista äärimmilleen.

    Helposti äidit erakoituvat kotiin paisuvan työtaakan alle, eivätkä jaksa pitää huolta omasta hyvinvoinnista tai ystävyys suhteista ja niin tärkeästä verkostoitumisesta puhumattakaan. Nykyajan kiihtyvässä elämäntyylissä äidit jäävät helposti yksin kun sukulaiset asuvat kaukana tai heistä ei ole apua. Naapurustojen väliset entisen ajan yhteisöt, joissa huolehditaan lähimmäisistä ja katsotaan lasten perään, eivät taida olla nykypäivää, vaikka se olisi hyväksi.

    Kaksostemme synnyttyä otin yhteyttä sosiaalitoimeen ja vaadin kodinhoitoapua. Viimein sitä saimmekin, jopa siten, että kodinhoitaja kävi auttamassa yhdeksän kuukauden ajan. Tämä ajanjakso oli ikimuistettava, silloin saatoin vähän levätä ja saada aikaa muille asioille tai olla läsnä isoimmille sisaruksille. Kodinhoitajan jälkeen työllistimme yksityisen henkilön taloudenhoitajaksi, sillä koimme sen koko perheen kannalta tarpeelliseksi investoinniksi.

    Nykyään kotitalousvähennystä on lisätty ja se toivon mukaan auttaa joitakin pikkulapsi perheitä hankkimaan lastenhoito- tai taloudenhoito apua.

    Olen kuullut että eri kunnilla ja jopa kuntien sisällä on paljon eroavaisuuksia siitä kuka saa kodinhoitoapua ja kuka ei. Kunnalliset kotipalvelut on lähes kokonaan poistettu lapsiperheiden osalta. Käytäntöä saada kodinhoitajaa lapsiperheisiin pitäisi lisätä ja tasapuolistaa, ainakin oman kuntamme sisäpuolella.

    Nykyisen elämäntyylin myötä tämän palvelun tarpeellisuus on selvästi lisääntynyt. Onko tarkoituksen mukaista palata siihen vanhaan käytäntöön, että hyvin toimeen tulevilla perheillä on varaa hankkia oma taloudenhoitaja ja ne joilla tätä mahdollisuutta ei ole, jäävät ilman.

    -Susann

    ______________________

    http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/www/fi/ajankohtaista/index.php?we_objectID=2414
    Räsänen Kemissä: Lapsiperheiden kotipalvelua tarvitaan
    02.09.2008

    - Lapsiperheille tulee tarjota mahdollisuuksia ennaltaehkäisevää kotipalveluun. Näin voidaan varhaisessa vaiheessa tukea perheitä ja vähentää kalliiden lastensuojelutoimien tarvetta, totesi puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen kansalaistapaamisessa Kemissä.

    Monet Suomen kunnista ovat vähentäneet tai lopettaneet kunnallisten kotipalvelujen tarjoamisen muutoin kuin lastensuojelun tukitoimenpiteenä.

    Räsäsen mielestä ennaltaehkäisevää kotipalvelua tulee voida saada tilapäisesti perhekriisin, rasittuneisuuden, sairauden tai kasvatuksellisten vaikeuksien perusteella. Ministeri Lehtomäen tulee puheiden sijaan ryhtyä tekoihin. Hän ehdotti, että kaikissa perheissä tehtäisiin avun tarpeen arvio sekä turvattaisiin tarvittavat palvelut. Samaan aikaan hän oli hyväksymässä talousarvioehdotusta, johon ei sisälly rahoitusta tähän tarkoitukseen.

    Kotipalvelun tarkoitus on tukea apua tarvitsevia perheitä hädässä. Sen tulisi olla kriisejä ennaltaehkäisevä palvelu. Riittävän ajoissa saatu apu ehkäisee parhaimmillaan ongelmien kasautumista ja vähentää kalliiden korjaavien toimenpiteiden, kuten huostaanottojen, tarvetta. Avun epääminen ja sitä tarvitsevien perheiden pulaan jättäminen luo turvattomuutta ja on pitkällä aikavälillä yhteiskunnalle kallista.

    ______________________________

    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Lapintie+haluaa+kodinhoitajat+takaisin/1135240159946

    Lapintie haluaa kodinhoitajat takaisin
    Julkaistu: 11.10.2008 13:02
    stt
    Lapintie haluaa kodinhoitajat takaisin
    Annika Lapintie

    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaatii kotiapua takaisin perheille. Lapintie sanoi Uudessakaupungissa, että perheitä pitäisi tukea arjen ongelmissa ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Näin voitaisiin vähentää vuosittain tapahtuvia 15 000 lapsen huostaanottoja.

    Lapintie paheksui sitä, että laman myötä karsittua kunnallista lapsiperheiden auttamispalvelua ei ole vieläkään palautettu ennalleen. Vuonna 1990 apua kotitöiden hoitamiseen sai 52 300 lapsiperhettä, vuonna 2005 enää 12 800.

    Lapintie varoitti, että kotiavun kaltaisten ennaltaehkäisevien palveluiden leikkaukset kostautuvat ja tulevat inhimillisesti kalliiksi.

    _________________

    http://www.suomenmonikkoperheet.fi/monikko2008/tiedostot/lausunto_yklast.oik._180808.pdf

    ____________

    Mikäs se muuten sen mainostamasi perhetyöntekijän oma sara lastensuojelutyössä nyt sitten olikaan?

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    sinulle. Juuri noin pitäisi kaikkien ajatella ja lopettaa se turhan aikainen ruikutus.
    Sitä saa mitä tilaa.
    Jos lapsia haluaa, niin pitää olla myös valmis heistä vastuunsa kantamaan.
    Aivan ihmeelliseksi on ajatusmalli nykyään mennyt.
    Perheet, kodit ja äidit kunniaan!
    Nykyään on trendinä, että yhä nuoremmat, 15-16 vuotiaat haluavat lapsen ja tekevät myös.
    Itsekin ovat vielä lapsia ja juuri siinä laiskimmassa iässä, kun ei edes omaa huonettaan jaksa siivota. On siinä sitten ihmettelemistä, kun pitäisi kaikki tehdä, eikä voi edes kenellekään valittaa, kuten kotona äidille.
    Vaatteet ja roskat heitellään vaan pitkin lattioita, vaikka vieressä olisi roskis.
    Sitten on vielä tosi trendikästä ottaa vauvan kanssa yhtä aikaa koiran pentu.
    Kun ei jakseta omia sotkujakaan siivota, niin miten sitten vauvan, tai koiranpennun aiheuttamat sotkut. Pyykkivuoret , tiskivuoret, vaippavuoret vain kasvaa ja sitten huudetaan kodinhoitajaa apuun.
    Saisivat hävetä kaikkia.
    Minusta, kun alaikäinen saa lapsen, pitäisi olla laki, että vanhempien on huolehdittava äidistä ja lapsesta, vieläpä niin, että lapsen on lapsineen pysyttävä kotona, kunnes on täysi-ikäinen, tai sitten äiti ja lapsi otetaan huostaan ja ammattihenkilöstö huolehtii heistä, äidin täysi-ikäisyyteen saakka.
    Eiköhän ne ihanteet siitä vähän muuttuisi ja menisi lapsen teko uuteen mietintään.

    todella väärillä jäljillä!
    Kunnallisten kodinhoitajien historia ulottuu jo monen vuosikymmenen taakse.
    Laki kunnallisista kodinhoitajista on annettu vuonna 1950.
    Sitä ennen perheiden parissa ja nimenomaan perheen äitien apuna olivat vapaaehtoisjärjestöt, yhdistykset ja muut tahot ja toimijat.

    Tälläista näin kylmäkiskoista aikaa
    ja jopa vihamielistä suhtautumista lapsiperheisiin ja heidän avun- ja tuentarpeisiinsa
    saa oikeastikin ja todella hakea tämän maan historiasta!

    http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=114&a=175
    Apuäidit äidin apuna

    Vuosi 1966
    Kuva: Apuäiti tiskaa päivän tiskejä. YLE kuvanauha.

    Naisten nurkka esittelee erilaisia apuäitejä. Apuäitejä valmistui mm. Valtion kodinhoitajaopistosta Tampereelta.

    Kodinhoitajatoiminnan mahdollisti uusi laki kunnallista kotiaputoimintaa varten.

    Kunnalla oli mahdollisuus saada valtionapua kodinhoitajan palkkaamiseen. Vähävaraisille perheille apu oli maksutonta. Vanhuksillekin yritettiin järjestää kodinhoitoapua.

    Myös maatalousnaiset olivat lähteneet toteuttamaan lomaemäntätoimintaa. Vuonna 1965 Suomessa oli n. 50 lomaemäntää ja kaksi lomaemäntiä kouluttavaa oppilaitosta. Toinen oli Aitoon Kotitalouskeskikoulu.

    Ohjelma kertoo lisäksi leikkikenttä- ja puistotätitoiminnasta Tampereella. Toimintaa leikkikentillä on kymmenen viikkoa kesässä. Puistotätitoiminta jatkuu kesät talvet. Se ei kuitenkaan kilpaile leikkikenttätoiminnan kanssa. Esimerkki puistotädillä on parhaimmillaan yksitoista lasta, joista nuorin on kuusi vuorokautta vanha.

    Teksti: Seija Aunila

    Äänestä

  • olet kyllä nyt kirjoitti:

    edelleenkin, ainakin Helsingissä.
    Hyvä, että on ennenkin ollut äitien apuna ihmisiä.
    Kuitenkin ajat olivat huomattavasti toisen laiset nykyisiin verrattuna.
    Yleensä perheissä oli paljon lapsia ja isot taloudet hoidettavana. Jotain aivan muuta, kuin yhden tai kahden lapsen kanssa.
    ei ollut pesukoneita, tiskikoneita, eikä muitakaan huushollin hoitoa helpottavia apuvälineitä.
    Vedet piti yleensä kantaa sisälle ja ulos, tai jos vesijohto olikin, niin ei ainakaan lämmintä vettä.
    Lämmitys oli itse hoidettava, puut kannettava jne.
    Kyllä sellaisessa jo apuvoimiakin on varmasti tarvittu.
    en edelleenkään vastusta tosi tarpeeseen annettavaa apua.
    Ihmetyttää vaan, kun nykyään on kaikki niin paljon helpompaa, et mihin nämä nyky äidit olisi joutuneet, jos olisivat vielä joutuneet itse vedetkin kantamaan, puut kantamaan ja lämmittämään. Pyykit käsin pesemään ym. Nyt ei jakseta edes konetta täyttää, huh, huh.

    Äänestä

  • lastensuojelun avohuollon kirjoitti:

    tukitoimena joitain mitään tekemättömiä itseään vielä psykologeiksi kuvittelevia p... ä istujia lapsiperheeseen,
    lapsiperheeseen missä ollaan konkreettisen avun ja tuen tarpeessa, monestikin jaksamisen äärirajoilla
    ja ehkä uupumassa sairauksien ja muiden elämän vaikeuksien alle
    niin jo on naurettava edes puhua tai kirjoittaa mistään "omasta vastuusta"!

    Normaalissa elämässä ja elämäntilanteissa
    kun ei lapsiperheelle tule edes mieleenkään
    pyytää apua ja tukea lastensuojelusta
    saatika vielä jotain vierasta viranomaistanttaa olohuoneen sohvalle istuskelemaan tai kahvin juontiin.
    Sen nyt ilmeisestikin sinullekin sanoo se järki!

    Ja mitä tulee tähän stakesin professorin lausumaan niin totuushan siinä sanotaan.
    Lapsiperheet tarvitsevat käsipareja uupuessaan elämänsä vaikeuksissa
    eikä todellakaan mitään valepsykologin turinaa .....

    ________________________

    8 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU ON LÄHES KADONNUT
    Kotipalvelutyö on historiallisesti varsin nuorta. Kunnallisena toimintana sitä on
    ollut vasta 1950-luvulta lähtien. Kuten monet sosiaalihuollon reformit, alkoi ko-
    tipalvelutyökin ensin vapaaehtoisjärjestöjen toimesta. Apu suunnattiin alun pe-
    rin maaseudun köyhille, monilapsisille perheille, joissa äidin sairastuminen,
    synnytys tai uupuminen merkitsi arkielämän romahtamista ja kodin ulkopuoli-
    sen avun välttämätöntä tarvetta. Kodinhoitotoiminta on kehittynyt rinnan mui-
    den hyvinvointivaltion palvelujen kanssa. Alunperin köyhien lapsiperheiden tu-
    kimuodosta on kehittynyt yleinen, kaikille väestö- ja ikäryhmille tarkoitettu sosi-
    aalipalvelu. (Viitala 1990, 7-8)
    Kotipalvelu on asumisen, henkilökohtaisen hoivan ja huolenpidon, lastenhoidon
    ja kasvatuksen sekä muiden tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuulu-
    vien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista (sosiaalihuol-
    tolaki 20 §). Lapsiperheiden kotipalvelu tuotetaan yleensä kodinhoitotyöntekijän
    työnä. Lisäksi kotipalvelu voi myös olla eräs tapa tarjota perheille lastensuoje-
    lun avopalveluja.....
    Kodinhoidonapua saaneiden lapsiperheiden osuus oli pienin Itä-
    Uudenmaan maakunnassa. Kodinhoitoapua saaneiden lapsiperheiden osuus
    vähentyi voimakkaimmin Itä-Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa. Kiinnostavaksi
    asian tekee se, että näissä maakunnissa kodinhoitoapua saaneiden lapsiper-
    heiden osuus oli pienin jo vuonna 1998. Kotipalvelun vähenemisen syynä on
    ilmeisesti se, että useimmat kunnat ovat siirtäneet kotipalvelun resursseja voi-
    makkaasti vanhustenhuoltoon ja lapsiperheiden kotipalvelua saatetaan tarjota
    vain erityisen tuen tarpeessa oleville perheille. Kotipalvelu varhaisen tuen kei-
    nona lapsiperheille on jäämässä yhä vähäisemmäksi.

    8.1 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET
    Johtopäätös
    Lapsiperheiden kotipalvelu on lähes kadonnut kunnista.
    Suositus
    Kunnat lisäävät ja tehostavat lapsiperheiden kotipalvelua.
    Kotipalvelu ei ole korvattavissa työmenetelmänä perhetyöllä
    Etelä-Suomen lääninhallitus

    _________________________________

    "...Kunnallisten kodinhoitajien ja äitien lomien avulla pyrittiin puolestaan tukemaan perheenäitien jaksamista...."
    Lähde: "Terveyden jäljillä: suomalainen terveyspoliitikka 1900 -luvulla"

    ________________________

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820710
    Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710
    ......
    Sosiaalipalvelut
    17 §

    Kunnan on jäljempänä säädetyin tavoin huolehdittava seuraavien sosiaalipalveluiden järjestämisestä:
    1) sosiaalityö;
    2) kasvatus- ja perheneuvonta;

    3) kotipalvelut;
    ..................
    20 §
    Kotipalveluilla tarkoitetaan
    asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien
    tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista.

    21 §
    Kotipalveluja annetaan
    alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, sairauden,
    synnytyksen,
    vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille, jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista.

    ______________________

    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/aula:-lapsiperheiden-tuki-toisi-s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6j%C3%A4(55429).ece
    Aula: Lapsiperheiden tuki toisi säästöjä
    13.1.2008 14:32 (Päivitetty 13.1.2008 15:22) STT – Sini Ihanainen Alanko

    - Lapsiperheiden kodinhoitoapu on pudonnut joitakin kuntia lukuunottamatta palvelurakenteestamme lähes kokonaan, harmittelee lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
    - Perheen ongelmat alkavat monesti pienistä asioista. Jos silloin saisi ajoissa apua ja tukea, vältyttäisiin usein kalliilta, raskailta toimilta.

    Vielä 1990-luvun alussa useimmissa kunnissa oli kodinhoitajia, jotka auttoivat lapsiperheitä, jos lapsi tai vanhempi sairastui tai perheeseen tuli lisäystä. Apu tuli heti kun sitä tarvittiin.
    Nykyään konkreettista apua lastenhoitoon ja kodin askareisiin ei juurikaan ole saatavilla. Yksityisiä palveluita ei ole kaikissa kunnissa tarjolla, eikä lapsiperheen rahat tahtoisi niihin riittääkään.
    - Ennaltaehkäisevä työ on hiljalleen rapautunut. Suomalainen perhepolitiikka on nykyään palokuntatoimintaa, lapsiasiavaltuutettu pohtii.
    - Yksi keskeisimpiä tekijöitä lastensuojelun taustalla on vanhempien jaksamattomuus ja uupumus. Lastensuojelun raskaat toimet ja huostaanotot ovat hyvin kalliita toimenpiteitä.
    Lapsiperheiden asema romahtanut

    Suomalaisten lapsiperheiden asema on monien tutkimusten mukaan huonontunut. Erityisen hankalaa on yksinhuoltajilla ja monilapsisilla perheillä.
    1990-luvulla poistettiin myös lapsiperheiden verovähennysoikeus. Tulonsiirtoja oli tarkoitus kehittää, mutta se on jäänyt toteutumatta. Tarkistukset tulonsiirtoihin ovat olleet lähinnä kosmeettisia.
    Esimerkiksi lapsilisien ostovoima on heikentynyt merkittävästi.

    Lapsiasiavaltuutettu harmittelee suomalaisen perhepolitiikan heikkoa tilaa: neuvolapalveluita on karsittu, perhevalmennuksia on leikattu, kouluterveydenhuolto on puutteellista, koulujen ryhmäkokoja on kasvatettu.
    - Ongelmana on, että asioita on ajateltu putkinäköisesti ja sektorikohtaisesti. Tarvitsisimme kokonaisvaltaista sitoutumista yhteiskunnan lapsiystävällisyyteen, valtakunnantason strategiamuutosta.
    Tarvitaan konkreettisia tekoja

    Lapsiasiavaltuutettu on huomannut valtioneuvoston tasolla pientä heräämistä lapsiperheiden hyväksi. Hallitusohjelmassakin on lasten ja perheiden politiikkaohjelma. Uusi lastensuojelulaki on myös pieni askel parempaan.
    - Hallitus on sitoutunut painopisteenä näihin asioihin. Nyt pitäisi edetä kuitenkin politiikkatason uudelleensuuntaamiseen ja konkreettisiin tekoihin, Aula vaatii.

    Mitä sitten pitäisi tehdä? Aiemmin mainittujen lapsiperheiden palveluiden ja tulonsiirtojen lisäksi lapsiasiavaltuutettu perää kokonaisvaltaista perheen ja työn yhteensovittamista.
    Myös päivähoitoon tarvittaisiin joustavampia ratkaisuja ja asuntopolitiikkaa pitäisi tarkastella uudelleen. Asuminen on Suomessa hyvin kallista.
    - Muissa Pohjoismaissa esimerkiksi vanhempainvapaat ovat paljon pidempiä. Siellä tehdään enemmän osa-aikaista työviikkoa ja työelämässä ja päivähoidossa tehdään joustavampia ratkaisuja.

    __________________

    http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2003/06/174273

    Lapsiperheiden saaman kotiavun määrä romahtanut
    24.06.2003 08:37
    -

    Lapsiperheiden saaman kotiavun määrä on laskenut 90-luvun alun 80 000:sta 20 000:een, kertoo aamun Helsingin Sanomat. Lasten huostaanottojen lisääntyessä kotiavun järjestäminen siirtyy yhä enemmän järjestöjen ja seurakuntien vastuulle.

    Lapsiperheiden saaman kotiavun määrä on romahtanut. Kun kunnallisia kodinhoitajia oli lapsiperheiden käytössä vielä 1990-luvun alussa 80000, vuosikymmenen lopussa määrä oli supistunut 20000:een, Helsingin Sanomat kirjoittaa tiistaina.

    Kotiavun järjestäminen pikkulasten perheisiin on siirtynyt yhä enemmän järjestöjen ja seurakuntien vastuulle. Ne pystyvät kuitenkin vastaamaan vain pieneen osaan avuntarpeesta.

    Huostaanotot ja muut kriisitoimet ovat lisääntyneet samaan aikaan kun kotiavun ja ennaltaehkäisevän perhetyön määrä on vähentynyt.

    Sopimuksia lasten huollosta tehdään nykyisin lähes kolme kertaa enemmän kuin runsas kymmenen vuotta sitten.
    Lapsiperheet ovat myös köyhtyneet samaan aikaan kun ns. kevyet tukipalvelut ovat vähentyneet, muistuttaa tutkimusprofessori Marjatta Bardy Stakesista.

    _________________

    http://www.verkkoapila.fi/opencms/opencms/apila/news/articles/0494.html

    ”Lapsiperheiden kotipalvelun tila katastrofaalinen”
    3.9.2008 klo 4.30
    Asiantuntijan mielestä suomalaiset lapsiperheet tarvitsisivat enemmän kotiapua. Kuva: Antti Vierola.
    Stakesin tutkijaprofessori Marjatta Bardy vaatii kotipalvelua lapsiperheille. Hän toivoo myös kotipalveluun vanhanajan kodinhoitajia.

    Suomalaiset lapsiperheet eivät saa riittävästi kotiapua. Lääninhallitusten viime vuonna tekemän selvityksen mukaan lapsiperheiden kotipalvelu oli puutteellista lähes jokaisessa kunnassa, eikä se monilta osin vastannut perheiden tarpeita, säädöksiä eikä suosituksia. Joissakin kunnissa lapsiperheiden kotipalvelua ei ole lainkaan.
    – Mielestäni se on todella idioottimaista ja katastrofaalista. Kotipalvelua tarvitaan, Marjatta Bardy Stakesista sanoo.
    Tuki perheille on kunnissa paljolti järjestöjen ja yksityisten palveluntuottajien varassa, eikä palvelujen saatavuus ole kattavaa. Monissa kunnissa kotipalvelu on organisoitu joko lastensuojelun tai vanhustyön yhteyteen, jolloin useita asiakasryhmiä jää helposti palvelun ulkopuolelle. Lama-aika vaikutti siten, että 1990-luvulla kunnat karsivat nimenomaan lapsiperheiden palveluista.
    – Tuolloin ajateltiin, että ei ole rahaa. Silloin leikattiin kaikkea mitä voitiin vain leikata. Kaikki tarvittavat varat menivät vanhuksille. Ajateltiin, että isät tulevat mukaan lastenhoitoon, ja riuskat nuoret kyllä pärjää itsekseen.
    Perheiden kriisien ja pahoinvoinnin lisääntyminen on saanut useat kunnat lisäämään lastensuojelun perhetyötä. Se apu ei kuitenkaan tavoita kaikkia perheitä. Jotkut kunnat tarjoavat kotiavun sijaan keskusteluapua. Bardyn mielestä tämä ei yksistään riitä, vaan työntekijöiden täytyy juttelun lisäksi tarttua myös tiskirättiin.
    – Ei ole mitään järkeä lähettää perheisiin jotain pikkupsykologeja. Se on mielestäni statuskysymys. Koetaan, että konkreettinen työ on jotenkin ala-arvoisempaa, vaikka ei se niin ole.
    Bardy olisi valmis uudistamaan tältä osin perhetyön koulutusta.
    – Toivoisin sellaisia vanhanajan kodinhoitajia, jotka olivat riuskoja, arkijärkisiä, talousihmisiä -se on apua parhaimmillaan.

    Perheet ajankäyttöruletissa

    Vuonna 2006 kotiapua sai vain 1,6 prosenttia lapsiperheistä. Apua saavien määrä on lisäksi vähentynyt neljän viimeisen vuoden aikana. Kaikissa lääneissä sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat arvioivat lapsiperheiden kotipalvelujen saatavuuden nykytilan heikoksi.
    Perheet taistelevat työpaineiden ja lastenhoidon välissä. Kaikilla ei ole sukulaisia, jotka pystyvät auttamaan ja niinpä monet perheet kitkuttelevat huonoissakin tilanteissa ilman apua.
    – Perheessä on paljon kriittisiä hetkiä, jolloin tukea tarvitaan. Esimerkiksi kun lapsi on kipeä, tai täytyy käyttää toista lasta sairaalassa. Ajankäyttörulettiin täytyisi saada apua, ei niin, että kotiin tulisi joku tekemään työt, vaan että yhdessä tehtäisiin. Mitä tapahtuu niissä perheissä, joissa ei ole isovanhempia?
    - Mari Keränen

    ________________

    http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=674711

    Kaleva
    "... Parikymmentä vuotta sitten perheet saivat tilapäisiin arjen ongelmiin kaupungilta kodinhoitajan,
    joka sitoi esiliinan eteensä ja otti hommat hoitoonsa:
    kaitsi lapset, pisti paikat järjestykseen, siivosi, keitti ja kävi kaupassa..............................
    ......................................
    Lopulta neuvolasta lähetettiin perhetyöntekijä. "Hän istui kaksi tuntia kylässä ja kartoitti tilannetta", kertoo Niemi.
    Mikään käytännön apu ei kuitenkaan käyntiin kuulunut.
    "Hän osoitti vain korvaansa, kun kysyin, mille tässä nyt aletaan.
    Hänen tehtävänsä oli pelkästään kuunnella ja kartoittaa."
    Myöhemmin "kartoittaja" vielä soitti pari kertaa kertoakseen, että apua ei ikävä kyllä ollut saatavilla.
    "Emme me verovaroilla mitään seurapalvelua tarvitse", puuskahtaa Niemi vieläkin vihaisena.......
    ................
    Helena Jaakkolalla on kokemusta myös ajalta, jolloin lapsiperheetkin vielä saivat kodinhoitajan tarvitessaan.
    Esimerkiksi synnytyksen jälkeen oli aivan normaalia, että kodinhoitaja tuli kotiin muutamaksi päiväksi.
    Äitien kaipaamalla kodinhoitajalla on myös se ero perhetyöntekijöihin verrattuna, että näiden ei tarvitsisi raportoida perheiden tilanteesta mihinkään. "Se, että tarvitsee kotiapua, ei vielä tarkoita, että on myös lastensuojeluasiakas..."

    _________________________

    "Miksi pitää masentua, ennenkuin saa apua?

    Hyvä Hanna Pitkälä (Kaleva 8.12. Lukijan sivu) Muistelen aikaa kolmekymmnentä vuotta sitten.
    Kun täällä Pattijoella tarvitsi kotiapua, sitä varmasti sai.
    Ei tarvinnut odottaa, että joku ensin masentuu.
    Oli Annikki ja Eila ja muitakin kodinhoitajia, joita lapset suorastaan odottivat.
    He tulivat kotiin myös pyytämättä, haistoivat missä on tarvetta apuun.
    Minunkin vaimoni on kotiäiti. Maalta kotoisin ja tehnyt töitä talon vanhimpana lapsena.
    Ajanut lantaa hevosella pelloille, laittanut heinää seipäille ja tehnyt navettatöitä.
    Vaikka oli riskissä kunnossa, oli silti mukava joskus saada apua. Hän oli siitä kiitollinen.

    Kolmekymmentä vuotta sitten oli paljon huonompi aika kuin nyt.
    Nyt pitää odottaa, että joku masentuu niin, että lapset voidaan ottaa huostaan.
    Olipa ihmeellistä kuulla.
    Lauri Kinnunen
    Pattijoki"
    ________________________

    http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/risikko-patistaa-kuntia-auttamaan-lapsiperheit%C3%A4(55291).ece

    Risikko patistaa kuntia auttamaan lapsiperheitä
    13.1.2008 10:22
    Kuva: Riikka Kaakkurivaara
    Katri Nieminen

    Peruspalveluministeri Paula Risikko ihmetteleekuntien nykykäytäntöä, joissa lapsiperheet on jätetty kotipalvelun ulkopuolelle.Hän painottaa ennaltaehkäisyn olevan parasta lastensuojelua.

    - Miksi kunnilla ei ole muka varaa kotipalveluun ja on kuitenkin varaa maksaa miljoonia lasten kalliista psykiatrisesta hoidosta tai huostaanotoista, Risikko kysyy................

    __________________________

    http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote19052008.htx

    Tiedote 5/2008 (19.5.2008)

    Lapsiasiavaltuutettu ja järjestöt haluavat lisätä lapsiperheiden kotipalvelua

    Lapsiasiavaltuutettu sekä monikkoperheiden järjestöt ovat tehneet Suomen kunnille aloitteen lapsiperheiden kotipalvelun lisäämiseksi. Kotipalvelulla tarkoitetaan käytännöllistä tukea siinä vaiheessa, kun perhe ei ole lastensuojelun asiakas. Apu siivoukseen, pyykkiin, ruokahuoltoon sekä tilapäiseen lastenhoitoon ehkäisee tehokkaasti lastensuojelutoimien tarvetta, aloitteessa muistutetaan.

    - Lapsen etu ei ole se, että vaikeudet perheessä kärjistyvät kun arjen tukea vanhempien uupumuksen, sairauden tai erokriisin takia ei saada ajoissa, muistuttaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

    Lapsiperheiden kotipalvelun tarjoaminen on sosiaalihuoltolain mukaan kunnan tehtävä. Uuden lastensuojelulain tavoitteena on ehkäisevien palveluiden lisääminen. Tutkimukset ja tiedot perheiden arjesta kuitenkin kertovat, että useimmissa kunnissa kotiavun saaminen perheeseen on hyvin harvinaista. Kotiavun piirissä olevien lapsiperheiden määrä on vähentynyt radikaalisti viimeisten 15 vuoden aikana. Vuonna 1990 kotiapua sai yli 50 000 lapsiperhettä mutta vuonna 2006 enää 11 000 perhettä. Samaan aikaan lastensuojelun palveluiden piirissä olevien lasten määrä on kasvanut.

    Aloitteen tekijät ehdottavat, että kunnat varmistavat kotipalvelun saatavuuden. Kotipalvelu perheille tulee sisällyttää lasten hyvinvoinnin suunnitelmaan, joka jokaisen kunnan tulee uuden lastensuojelulain mukaan tehdä. Lisäksi kuntien tulee varmistaa, että perheen taloudellinen tilanne ei ole esteenä avun käytölle.

    - Kunnan tulee varata riittävästi määrärahoja ehkäisevään toimeentulotukeen, jotta perhe voi tarvittaessa ostaa kotipalvelua tai lastenhoitoapua. Kunta voisi myös myöntää palveluseteleitä kodinhoitoapuun, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sanoo.

    Aloitteen tekijöiden mielestä on hyvä, että monet kunnat ovat 2000-luvulla lisänneet palveluihinsa lastensuojelun perhetyötä. Tämä ei kuitenkaan korvaa lapsiperheiden kotipalvelua.

    - Lastensuojelun perhetyö ehtii lasten ja vanhempien arjen tueksi usein vasta, kun ongelmat ovat jo kriisiytyneet, muistuttavat lapsiasiavaltuutettu, Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula sekä Suomen Kolmosperheet ry:n puheenjohtaja Mari Kaihovaara-Huhta aloitteessaan. He ovat lähettäneet yhteisen kirjeen asiasta jokaisen kunnan sosiaalilautakunnalle tai vastaavalle.

    Kotipalvelu on erityisesti monikkoperheiden tärkeä tuki. Kaksoset syntyvät vuosittain noin 850 perheeseen ja kolmoset noin 10-15 perheeseen Suomessa. Kaikki monikkoperheet tarvitsevat vauva-aikana kotiin ydinperheen ulkopuolista apua.

    Lisätietoja:

    Maria Kaisa Aula
    Lapsiasiavaltuutettu
    Sosiaali- ja terveysministeriö
    09 160 73986
    www.lapsiasia.fi

    ____________________

    http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/952/kannarit.html

    Tiedote Kotien päivänä 30.9.2008
    .........................
    Perheiden tilannetta on helpotettava myös yhteiskunnan suunnalta.
    Lakisääteiset lapsiperheiden kotipalvelut on saatava toimimaan joka kunnassa.
    Nykyään lähes 60 % kunnista laiminlyö tämän velvollisuutensa yleensä taloudellisiin seikkoihin vedoten.
    Järkevä kunta hoitaa velvoitteensa ja panostaa tämäntyyppiseen tärkeään ongelmia ennaltaehkäisevään toimintaan. ....

    Katja Taimela
    Kansanedustaja
    Kotien puolesta liiton puheenjohtaja
    ___________________

    http://www.mikasivula.fi/blogi.html
    Kodinhoitajat takaisin perheiden tueksi

    Lauantai 11.10.2008 klo 16:12

    Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli juttu vanhusten kotipalveluista. Siinä kerrottiin vanhuksesta, jonka saaman kotiavun taso oli noussut huomattavasti, kun kunnallisen kotipalvelutyöntekijän tilalle oli tullut yksityiseltä yritykseltä ostettu kotityöpalvelu. Samassa jutussa kävi ilmi, että kunnallisilta kotihoitajilta on karsittu lähes kaikki kodin hoitamiseen liittyvät tehtävät. Apu oli typistynyt lääkkeiden annosteluksi.

    Lapsiperheille kunnallisen kodinhoitojärjestelmän rappio ei tule yllätyksenä. Nykyään tilapäisessä ongelmatilanteessa oleva päihteetön perhe ei saa kotiapua juuri missään tapauksessa. Ei vaikeiden sairauksien, ei raskauden yhteyteen liittyvien pulmien eikä uupumisen keskellä. Avuksi tarjotaan korkeintaan lastensuojelutoimenpiteitä. Siinä ei ole mitään tolkkua.

    Muistan omasta lapsuudestani 1980-luvun puolen välin kieppeiltä kodinhoitajien käynnit kodissamme. He siivosivat, leikkivät lasten kanssa, leipoivat pullaa tai tekivät jotain muuta arjen askaretta. Muistan vieläkin hyvin, miten suuri apu heistä oli.

    Tuon jälkeen kansantuotteemme on noin kolminkertaistunut, mutta kotiapu on ajettu alas. Laman myötä kotipalvelut leikattiin pois kuntien kurjistuneen talouden paikkaamiseksi. Laman jälkeen ei ole ollut hallitusta, joka olisi pannut kotipalveluasian kuntoon.

    Nykyisessä, Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa on kirjaus:
    "Parannetaan lapsiperheiden mahdollisuuksia saada kotipalveluita."

    En tiedä käytännössä mitä hallitus aikoo tehdä tämän tavoitteen toteuttamiseksi.
    Kuntien velvoittaminen lailla kodinhoitajapalveluiden tarjoamiseen olisi aika järeä toimenpide, enkä usko että siihen mennään. Jotain konkreettista on kuitenkin oikeus odottaa. Aion henkilökohtaisesti tingata Liisa Hyssälältä ja kumppaneilta tekoja sanojen katteeksi. Lisäksi aion toimia kaupungin tasolla kaikin keinoin lapsiperheiden kotipalveluiden parantamiseksi.
    Ei yhteiskuntamme voi toimia niin, että rahaa lisätään vain seurausten hoitoon: lastensuojeluun, nuortenpsykiatriaan, psykologeihin ja erityisopettajiin.
    Perheitä pitää auttaa jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Jo päivä tai pari kotiapua kaikkein vaikeimmassa tilanteessa voi tehdä ihmeitä.

    ____________________________

    http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/%C3%A4iti-ja-ministeri-oikealla-asialla(211725).ece
    Äiti ja ministeri oikealla asialla
    2.9.2008 00:01

    Pirjo Ronkainen

    Jokin aika sitten yksityisyyttään tarkasti varjeleva ympäristöministeri ja keskustan varapuheenjohtaja Paula Lehtomäki totesi toisen, viime keväänä päättyneen äitiyslomansa olleen hyvin raskas. Univelasta johtunut jatkuva väsymys vei voimat ja nautinnon.

    Vuosi sitten toisen lapsensa saanut Lehtomäki toimi ulkomaankauppaministerinä ennen kuin jäi äitiyslomalle ensimmäisen, tänä syksynä kolmevuotiaan poikansa odotuksen vuoksi. Jälkimmäisen äitiysloman alkaessa kodissa oli siis myös parivuotias lapsi.

    Lehtomäki myöntää, ettei työn ja perheen yhteensovittaminen ei ole helppoa. "Se on iso haaste joka päivä. Näissä hommissa ei ole työaikoja. Täytyy yrittää löytää jonkinlainen tasapaino."(Iltasanomat 26.8.)

    Ministeri on pitänyt molempien lastensa syntymän jälkeen vain kuuden kuukauden äitiysloman ja palannut sen jälkeen hallituksen jäseneksi eli tehtävään, jossa sihteerit täyttävät kalenterin. Kun Vanhasen toinen hallitus nimitettiin, Lehtomäki oli jo raskaana ja tiesi, mihin ryhtyi.

    Lehtomäki jatkoi lapsiperheen arjen teemaa keskustan nettilehdessä Verkkoapilassa (30.8.). Lehtomäen mielestä lapsiperheiden tulisi saada kunnalta kotiapua. Hän menee jopa niin pitkälle, että esittää tarvearvioinnin tekemistä jokaisessa perheessä heti lapsen syntymän jälkeen, koska ihmiset ovat usein liian arkoja avun pyytämisessä.

    Jokaisen perheen ovelle ryntääminen tuntuu vahvasti ylimitoitetulta, mutta sinänsä Lehtomäki on oikealla asialla, olkoonkin, että ilmeisesti heräsi vasta omien kokemustensa perusteella.

    Huolestaan huolimatta Lehtomäki ei lähtisi painostamaan kuntia toimimaan tässä asiassa. "On niin helppo sanoa, että tehkää näin ja näin, mutta jos jotain vaatii, täytyy lähettää rahapussi perään. Mutta totta kai kehotan kuntia arvostamaan lapsiperheitään."

    ____________________________________

    http://yle.fi/vaalit/2008/id100715.html
    Vanhanen kannattaa kunnallista kotiapua kaikille lapsiperheille
    Julkaistu 05.09.2008, klo 16.06 (päivitetty 05.09.2008, klo 16.52)

    Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen kannattaa ajatusta kaikkien lapsiperheiden kunnallisesta kotiavusta. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) esitti viime viikolla, että kunnat tarjoaisivat jokaiselle perheelle kotiapua heti lapsen syntymän jälkeen.
    Vanhanen uskoo, että apu maksaisi itsensä pian takaisin.

    - Kotiavulla saattaisi olla merkittävä haittoja ennalta ehkäisevä vaikutus. Se rahoittaisi todennäköisesti itsensä takaisin muissa palveluissa verraten nopeasti, Vanhanen sanoo.

    Vanhanen korostaa perheen ja kunnan kotipalvelun yhteistyön merkitystä.

    - Meillä on ihan liikaa esimerkkejä lasten ja nuorten syrjäytymiskehityksestä. Sen ennaltaehkäsemiseksi ja välttämiseksi pitäisi pystyä hyödyntämään sitä laajaa osaamista, joka kunnilla ja kuntien henkilökunnalla on, Vanhanen kommentoi.

    Keskusta avasi perjantaina kuntavaalikiertueensa Kajaanista.

    YLE Uutiset
    _________________________

    http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=748336

    Guzenina-Richardson palauttaisi kodinhoitajat
    Kesäkuussa SDP:n varapuheenjohtajaksi valittu kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson haluaisi tukea perheitä esimerkiksi lisäämällä perinteisiä kodinhoitajia.

    "Kannatan lämpimästi ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk.) esittämää ajatusta. Pääkaupunkiseudulla sosiaalidemokraatit ovat vieneet tätä jo eteenpäin. Espoossa lisätään kodinhoitajia auttamaan ihan tavallisia perheitä", sanoo perjantaina Oulussa ja Oulunsalossa vaalikiertueella käynyt Guzenina-Richardson.

    Hänen mielestään kyseessä ei ole perinteinen keskustalainen malli, vaan hyväksi koettu järjestelmä, joka on syytä ottaa uudelleen käyttöön...........

    _____________________

    http://www.susannheinonen.fi/blogi/?KIRJOITUS=31409
    Raskas äitiysloma ja pienet lapset
    12.9.2008

    Paljon olemme saaneet lehdistä lukea, kuinka pienten lasten äidit väsyvät hoitaessaan lapsiaan kotona. Kuinka äitiysloma tai hoitovapaa kahden pienen (tai useamman) lapsen kanssa on ihan erilaista kuin yhden lapsen kanssa.

    Jatkuvasti saa olla organisoimassa arjen toimivuutta, lastenhoitoa, pyykkivuorien- ja kodin kunnossa pitämisen suhteen. Pitää jaksaa kuunnella isompien lasten huolia ja murheita sekä kannustaa heitä opinnoissaan ja harrastuksissaan, olla läsnä lapsille.

    Lapset ovat erilaisia persoonia jo ihan pienestä saakka, vaativat eri tavoin huomiota hoitajaltaan. Jatkuva riittämättömyyden tunne ja lisääntynyt univaje kuormittavat äitien jaksamista äärimmilleen.

    Helposti äidit erakoituvat kotiin paisuvan työtaakan alle, eivätkä jaksa pitää huolta omasta hyvinvoinnista tai ystävyys suhteista ja niin tärkeästä verkostoitumisesta puhumattakaan. Nykyajan kiihtyvässä elämäntyylissä äidit jäävät helposti yksin kun sukulaiset asuvat kaukana tai heistä ei ole apua. Naapurustojen väliset entisen ajan yhteisöt, joissa huolehditaan lähimmäisistä ja katsotaan lasten perään, eivät taida olla nykypäivää, vaikka se olisi hyväksi.

    Kaksostemme synnyttyä otin yhteyttä sosiaalitoimeen ja vaadin kodinhoitoapua. Viimein sitä saimmekin, jopa siten, että kodinhoitaja kävi auttamassa yhdeksän kuukauden ajan. Tämä ajanjakso oli ikimuistettava, silloin saatoin vähän levätä ja saada aikaa muille asioille tai olla läsnä isoimmille sisaruksille. Kodinhoitajan jälkeen työllistimme yksityisen henkilön taloudenhoitajaksi, sillä koimme sen koko perheen kannalta tarpeelliseksi investoinniksi.

    Nykyään kotitalousvähennystä on lisätty ja se toivon mukaan auttaa joitakin pikkulapsi perheitä hankkimaan lastenhoito- tai taloudenhoito apua.

    Olen kuullut että eri kunnilla ja jopa kuntien sisällä on paljon eroavaisuuksia siitä kuka saa kodinhoitoapua ja kuka ei. Kunnalliset kotipalvelut on lähes kokonaan poistettu lapsiperheiden osalta. Käytäntöä saada kodinhoitajaa lapsiperheisiin pitäisi lisätä ja tasapuolistaa, ainakin oman kuntamme sisäpuolella.

    Nykyisen elämäntyylin myötä tämän palvelun tarpeellisuus on selvästi lisääntynyt. Onko tarkoituksen mukaista palata siihen vanhaan käytäntöön, että hyvin toimeen tulevilla perheillä on varaa hankkia oma taloudenhoitaja ja ne joilla tätä mahdollisuutta ei ole, jäävät ilman.

    -Susann

    ______________________

    http://www.kristillisdemokraatit.fi/KD/www/fi/ajankohtaista/index.php?we_objectID=2414
    Räsänen Kemissä: Lapsiperheiden kotipalvelua tarvitaan
    02.09.2008

    - Lapsiperheille tulee tarjota mahdollisuuksia ennaltaehkäisevää kotipalveluun. Näin voidaan varhaisessa vaiheessa tukea perheitä ja vähentää kalliiden lastensuojelutoimien tarvetta, totesi puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen kansalaistapaamisessa Kemissä.

    Monet Suomen kunnista ovat vähentäneet tai lopettaneet kunnallisten kotipalvelujen tarjoamisen muutoin kuin lastensuojelun tukitoimenpiteenä.

    Räsäsen mielestä ennaltaehkäisevää kotipalvelua tulee voida saada tilapäisesti perhekriisin, rasittuneisuuden, sairauden tai kasvatuksellisten vaikeuksien perusteella. Ministeri Lehtomäen tulee puheiden sijaan ryhtyä tekoihin. Hän ehdotti, että kaikissa perheissä tehtäisiin avun tarpeen arvio sekä turvattaisiin tarvittavat palvelut. Samaan aikaan hän oli hyväksymässä talousarvioehdotusta, johon ei sisälly rahoitusta tähän tarkoitukseen.

    Kotipalvelun tarkoitus on tukea apua tarvitsevia perheitä hädässä. Sen tulisi olla kriisejä ennaltaehkäisevä palvelu. Riittävän ajoissa saatu apu ehkäisee parhaimmillaan ongelmien kasautumista ja vähentää kalliiden korjaavien toimenpiteiden, kuten huostaanottojen, tarvetta. Avun epääminen ja sitä tarvitsevien perheiden pulaan jättäminen luo turvattomuutta ja on pitkällä aikavälillä yhteiskunnalle kallista.

    ______________________________

    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Lapintie+haluaa+kodinhoitajat+takaisin/1135240159946

    Lapintie haluaa kodinhoitajat takaisin
    Julkaistu: 11.10.2008 13:02
    stt
    Lapintie haluaa kodinhoitajat takaisin
    Annika Lapintie

    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie vaatii kotiapua takaisin perheille. Lapintie sanoi Uudessakaupungissa, että perheitä pitäisi tukea arjen ongelmissa ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Näin voitaisiin vähentää vuosittain tapahtuvia 15 000 lapsen huostaanottoja.

    Lapintie paheksui sitä, että laman myötä karsittua kunnallista lapsiperheiden auttamispalvelua ei ole vieläkään palautettu ennalleen. Vuonna 1990 apua kotitöiden hoitamiseen sai 52 300 lapsiperhettä, vuonna 2005 enää 12 800.

    Lapintie varoitti, että kotiavun kaltaisten ennaltaehkäisevien palveluiden leikkaukset kostautuvat ja tulevat inhimillisesti kalliiksi.

    _________________

    http://www.suomenmonikkoperheet.fi/monikko2008/tiedostot/lausunto_yklast.oik._180808.pdf

    ____________

    Mikäs se muuten sen mainostamasi perhetyöntekijän oma sara lastensuojelutyössä nyt sitten olikaan?

    oikein hädässä olevia perheitä, jotka nyky systeemi jättää heitteille, eikä mikään toimi kuten pitäisi, rahaa vain palaa.
    Olen usein itsekin puhunut siitä lume-toiminnasta, mitä kunnissa harrastetaan.
    Ne, joiden kuuluisi konkreettisesti auttaa, ovat suojatyöpaikoilla jakamassa lume-palveluita, jotka ei hyödytä ketään, mutta maksaa maltaita. Tämä kaikki tehdään vain, koska laki määrää, ei siksi, että olisi todellista auttamishalua ja asioiden laittamista oikeaan suuntaan.
    Minä ja tämä toinen nimmari puhumme lähinnä yhteiskunnan tukien väärin käyttäjistä, joille ei pitäisi antaa muuta, kuin potku persuksiin.
    Osittain heidän takiaankin jäävät ne todelliset tarvitsijat joko kokonaan ilman tai hyvin vähäiselle avulle.

    kerran, siis tämän ainoan kerran mitä koskaan olen pyytänyt, aikoinaan neuvolassa, kun näistä kolmesta lapsestani pienintä olin neuvolassa käyttämässä ja olin 40 asteen kuumeessa rintatulehduksen takia. Lasteni iät siis oli silloin 4, 2, ja tämä vastasyntynyt. Miehellä niin kiirettä töissä ettei saanut itselleen vapaata töistä vaimon sairastumisen takia, sukulaiset asuvat ihan eri puolilla Suomea ja silloin en vielä tuntenut juurikaan täältä ihmisiä, paitsi pari muuta lapsiperhettä, joilla yhtä monta yhtä pientä lasta. En viitsinyt heitä vaivata pyytämällä hoitoapua, kun omissaankin työtä. Minä taas olen 40 asteen kuumeessa siinä kunnossa, et just jaloillani hetken pysyn, vähempikin kuume riittää kaatamaan petiin. Neuvolassa todettiin, että kyllä hoitoapua on saatavissa, 3 viikon päästä, hoitajat on niin työllistetty enemmän heitä tarvitseviin perheisiin. No ei se paljon enää 3 viikon päästä auttanut. Mutta niin sitä sit vaan silti hoidettiin kolme pientä lasta, kyllä muuten terve ihminen jaksaa luovia ja vaik viimesillä voimillaan omat rakkaat lapsensa hoitaa, oma olo on ihan helppo laittaa taka-alalle, jos ei kuolemasta nyt kuitenkaan ole kyse. En nyt sit puhu oikeasti vaikeaan masennukseen sairastuneista, ymmärrän et siinä sitä kykyä ei ole, tai tosiaan muuten vakavasti sairaita. Muuta kertaa en ihan rehellisesti sanottuna apua ulkopuoliselta ole kysellyt, enkä tarvinnut. Elämäni tärkein tehtävä on nämä lapset ja koti ollut, olen vieraankin töissä käynyt välillä olemassa, mut silti mieli aina halajanut tänne kotiin, lapsilla on ihana kun on äiti kotona ottamassa koulusta vastaan ja sinne lähettämässä ja muutenkin. Kai me ollaan sit niitä vahvoja ihmisiä tai meidän perhe on vahva ja onnellinen ja siksi nyt sit hoidetaan vielä niidenkin lapsia, jotka ei jostain syystä ole jaksaneet. Edelleen ilman sen kummempia tukiverkkoja.En halua kehua retostella, mutta ei yhteiskunnan kuulu ainakaan ns. tavallisten kotia ja muksuja tulla hoitamaan,jos ei vanhemmilla sit diagnosoitu sen estävä fyysinen tai henkinen sairaus. Olisinhan minäkin voinut apua tarvitessa ostaa hoitoapua. Yksityiset on tähän tarkoitukseen sit luotu. Ja hetkellinen, äkillinen avuntarve on toinen juttu, mut että vuosiakin käydään passaamassa aikuisia ihmisiä, kun eivät tosiaan osaa pesukonettaan täyttää, ruokaa työntää lasten suihin, laittaa heitä ajoissa nukkumaan jne. Ihmettelen kyllä et Suomen kaltaisella valtiolla on tähän varaa. Ei ihme jos minunkin mieheni maksaa palkastaan lähes puolet veroja, sinne se hupenee.

    Äänestä

  • kirjoituksesi kyllästyttävät? kirjoitti:

    Minusta on jo sinänsä lähinnä koomista, että sijaripalstalla pari valopääsijaria ihmettelee, MIHIN IHMEESEEN LAPSIPERHEET TARVITSEVAT KODINHOITAJAA. Voi jessus sentään!

    Onko pelko, että huostaanotettavat kesken loppuvat, jos todella väliaikaisessa kodinhoitajan tarpeessa olevat perheet saisivat tarvitsemaansa apua? Laiskoista ihmisistä ei ole ollut kyse ollenkaan siinä keskustelussa, mitä julkisuudessakin on käyty.

    Mutta onhan se nyt itsestään selvyys, että nimenomaan sijarit haluavat nähdä kodinhoitajan tarpeen pelkkänä laiskojen ongelmana.

    Oman sijaislapsemme vanhemmat olivat vauva-ajan vaipan vaihdot ja lakanoiden uusinnat hoidelleet toistuvasti jätesäkeillä päällystäen pinnasängyn patjan ja lakanoita ei ollenkaan? He kun ruukkasivat nukkua päivät itse ja juhlia yöt tai ainakin valvoa yöt,kun vauva taas olis ollut toista mieltä. Sinne sit pissit ja kakat sai valua rauhassa, kun vaippa ei enää pitänyt. Sitä vaihtamaan he eivät jaksaneet nousta. No vauvan pylly oli vesikellukoilla, mut herkkää ihoa vanhemmat syyttelivät. Ja toistuvasti se jätesäkki oli sielt sängystä pois perhetyöntekijä ottanut, mut aina uudestaan ilmesty. Kyllä ne perhetyöntekijätkin joskus muutakin tekevät, kuin sohvalla istuvat.Ei tätä menoa takuulla lopu huostaanotetut lapset kesken!

    Äänestä

  • pyysin apua kirjoitti:

    kerran, siis tämän ainoan kerran mitä koskaan olen pyytänyt, aikoinaan neuvolassa, kun näistä kolmesta lapsestani pienintä olin neuvolassa käyttämässä ja olin 40 asteen kuumeessa rintatulehduksen takia. Lasteni iät siis oli silloin 4, 2, ja tämä vastasyntynyt. Miehellä niin kiirettä töissä ettei saanut itselleen vapaata töistä vaimon sairastumisen takia, sukulaiset asuvat ihan eri puolilla Suomea ja silloin en vielä tuntenut juurikaan täältä ihmisiä, paitsi pari muuta lapsiperhettä, joilla yhtä monta yhtä pientä lasta. En viitsinyt heitä vaivata pyytämällä hoitoapua, kun omissaankin työtä. Minä taas olen 40 asteen kuumeessa siinä kunnossa, et just jaloillani hetken pysyn, vähempikin kuume riittää kaatamaan petiin. Neuvolassa todettiin, että kyllä hoitoapua on saatavissa, 3 viikon päästä, hoitajat on niin työllistetty enemmän heitä tarvitseviin perheisiin. No ei se paljon enää 3 viikon päästä auttanut. Mutta niin sitä sit vaan silti hoidettiin kolme pientä lasta, kyllä muuten terve ihminen jaksaa luovia ja vaik viimesillä voimillaan omat rakkaat lapsensa hoitaa, oma olo on ihan helppo laittaa taka-alalle, jos ei kuolemasta nyt kuitenkaan ole kyse. En nyt sit puhu oikeasti vaikeaan masennukseen sairastuneista, ymmärrän et siinä sitä kykyä ei ole, tai tosiaan muuten vakavasti sairaita. Muuta kertaa en ihan rehellisesti sanottuna apua ulkopuoliselta ole kysellyt, enkä tarvinnut. Elämäni tärkein tehtävä on nämä lapset ja koti ollut, olen vieraankin töissä käynyt välillä olemassa, mut silti mieli aina halajanut tänne kotiin, lapsilla on ihana kun on äiti kotona ottamassa koulusta vastaan ja sinne lähettämässä ja muutenkin. Kai me ollaan sit niitä vahvoja ihmisiä tai meidän perhe on vahva ja onnellinen ja siksi nyt sit hoidetaan vielä niidenkin lapsia, jotka ei jostain syystä ole jaksaneet. Edelleen ilman sen kummempia tukiverkkoja.En halua kehua retostella, mutta ei yhteiskunnan kuulu ainakaan ns. tavallisten kotia ja muksuja tulla hoitamaan,jos ei vanhemmilla sit diagnosoitu sen estävä fyysinen tai henkinen sairaus. Olisinhan minäkin voinut apua tarvitessa ostaa hoitoapua. Yksityiset on tähän tarkoitukseen sit luotu. Ja hetkellinen, äkillinen avuntarve on toinen juttu, mut että vuosiakin käydään passaamassa aikuisia ihmisiä, kun eivät tosiaan osaa pesukonettaan täyttää, ruokaa työntää lasten suihin, laittaa heitä ajoissa nukkumaan jne. Ihmettelen kyllä et Suomen kaltaisella valtiolla on tähän varaa. Ei ihme jos minunkin mieheni maksaa palkastaan lähes puolet veroja, sinne se hupenee.

    sellaiseen päätelmään, että ei saa näiden terveiden hyväkuntoisten ihmisten käyttää hyväkseen muiden kustantamia palveluita, eikä muutenkaan laistaa vastuutaan.
    Jos eivät osaa hoitaa kotihommia/lapsia, niin heidät pitää opettaa siihen, joten ei ole ainakaan tietämyksestä tai taidon puutteesta kysymys.
    Ajattelen niin, että ne jotka haluavat todella elää normaalia perhe-elämää ja tarjota lapsillensa kodin ja oikeat vanhemmat, ovat myös halukkaita opettelemaan tarvittavat taidot ja sellaiset, jotka ovat hyvin epävarmoja vanhempina ja huoltajina, niin saattaisivat jopa innostua hoitamaan paremmin osuutensa, jos heillä vain olisi riittävät tiedot ja taidot.
    Olen eri yhteyksissä joutunut toteamaan, että ihan oikeasti nuoret eivät osaa tehdä mitä pitäisi ja miten. He eivät vain aina kehtaa sitä toisille myöntää, koska ovat taitamattomia sellaisissakin asioissa, mitä muut pitävät itsestään selvyyksinä.
    Miten olisivat voineetkaan oppia, jos ei oma äitikään ole osannut, eikä mitään esimerkkiä ole.
    Eräskin äiti oli kampaajalla päivitellyt, että onko ihan totta, että hernekeittoa voi tehdä itse.
    Tällasia aukkoja, kun on tiedoissa, niin jonkun niitä tarttis paikata, eikö?

    jos sijaishuolto imee joka vuosi sen miljardi euroa kuntien ja kaupunkien verokukkaroista.

    Surkeintahan tässä kodinhoitajattomuus systeemissä on se että,
    pieni apu ja tuki perheen sitä pyytäessä (laissakin tästä oikein maininta...)
    voi pelastaa monen lapsiperheen tilanteen suistumisen totaalisesti raiteiltaan.

    Ja se, että toisien lapsiperheiden luona on käytävä vuosikaudet,
    ei ole silloin aikoinaan ollut mitään tavatonta taikka ihmeellistä.
    Jos perheen pää oli esimerkiksi vakavastikin loukannut itsensä, niin eihän hän siitä ole miksikään esimerkiksi puolenkaan vuoden päästä muuttunut.
    Tai se että lapsiperheen vanhemmilla on ollut kehitysvammaa tai vastaavaa, ja kodinhoitaja on avustanut heitä, lapsen vanhempia jokapäiväisissä toiminnoissa.
    Apua, käsipareja tekemään työtä on monikin lapsiperhe tarvinnut ja saanut
    ja useissa perheissä pitkänkin aikaa.
    Ei vanhuksillekaan sanota, että tämä apu ja käyminen oli tässä nyt,
    pidempään ei kodinhoitajaa teille enää anneta.

    Rahaa kyllä on huostaanottoihin uupuneista lapsiperheistä, sellaista kirjataan oikein huostaanottojen syiksikin.
    Mutta rahaa ei ole esimerkiksi lapsiperheen kotipalveluun.
    Kummallista.

    Äänestä

  • oikeasti ja todella kirjoitti:

    asiaa puhut sinäkin.
    Nämä jutut kun ei ole joko tai, vaan ennemminkin sekä että.
    Siis niitä todellisia avun tarvitsijoita ihan varmasti on huomattavasti enemmän, kuin mihin apu ulottaa.
    On kuitenkin totuuden nimissä myös myönnettävä, että niitä yhteiskunnan loisiakin on ja he juuri käyttäytymisellään huonontavat niiden todellisen avun tarpeessa olevien asemaa.
    Uskon, että paljon olisi tehtävää tuolla tarkoittamallasi saralla.
    todellista apua pitäisi perheiden tarvitessaan saada. Ei ketään auta, jos kotona käydään vain päivittelemässä tilannetta ja kahvittelemassa.
    Näkisinkin, että jos nykyiset perhetyöntekijät ovat niin ylikoulutettuja, etteivät voi "likaiseen" työhön tarttua, niin pitäisi heidän pystyä edes kartottamaan se käytännön tarve ja hommata hätiin sellaiset, jotka pystyvät "kätensä likaamaan". Uskon, että riittävä apu oikein ajoitettuna voi auttaa monenkin nuoren perheen oikeille raiteille ja apu voi jäädä hyvinkin tilapäiseksi.

    puuttumista on myös tämä ns. uusavuttomuus. Mutta kuten oman sijaislapsemme vanhemmat olivat vielä niin nuoria lapsen tehtyään, että oma lapsuuskin oli jäänyt sillain päälle, mikä näkyy suunnattomana lapsellisuutena, välillä tuntuu että 15 vuotias voisi ajatella kypsemmin.Toki moni olisi siinäkin iässä kyennyt lapsestaan huolta pitämään, mut ei kaikki. Sellainen ajatusmaailma, että hihitellään useille raskauden keskeytyksille, vaihtuville sulhaskandeille ja ylipäätään elämälle, oman lapsen elämä on vieläkin niin sivuseikka, vaikka ikää nyt jo säädylliset parikytä kuitenkin. Lapsi unohdetaan kokonaan pitkäksikin aikaa kun uusi rakkaus astuu kuvaan ja sit kun hän lähtee, niin jääpäs joku jolle suunnatonta äidinrakkauttaan ja ikäväänsä kertoa. Tämä on jatkuvasti toistuva sykli. Tälläisille vanhemmille eivät edes omat sukulaisensa olleet saaneet kodinhoidon ja lastenhoidon perusoppeja perille, seuraavana päivänä kaikki oli taas lähtöpisteessä. Että sellasilla vanhemmilla, jotka eläneet rikkinäisen lapsuuden ehkä itsekin, niinkuin tässäkin tapauksessa, voi olla tosi mahdoton tehtävä joskus saada kenenkään elämän perusoppejakaan perille, vaikka kuinka nätisti koettaisivat. Jos vanhemmat itsekin elävät vielä kuin teinit, niin miten se onnistuu? Ei mitenkään.

    asian minäkin mielestäni. Tosiaan on tilanteita, että toinen vanhemmista sairastuu tai on erityislapsia samassa perheessä useita tms. syitä, tai vaikkapa masennus, niin että tarvitsee apua siihen ja hakee myös. Kyllä silloin kaikki apu on pitkäaikaisenakin perusteltua. Mutta myös minä tiedän perheen, jossa useita lapsia, vanhemmat on kyllä työttöminä ikänsä suurin piirtein olleet, hakevat elantonsa sosiaalihuollosta, ja vielä kertovat mielellään kuinka mitään ei kannata omistaa, kun sitten sosiaalitoimistosta saa paljon paremminkin kuin huonopalkkaisesta työstä. Monta lasta, niin saa kaikki mahdolliset avut, kodinhoitoa myöten.Kyllä tässä aina on itse täytynyt selvitä maailmassa, vaikka monta omaa lasta onkin, työtä on aina tarvinnut olla, mut me ollaankin tehty se "virhe" et menty hankkimaan koti omaksi ja autot ja muut. No, hyvä näin.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    kuten itsekin jo aiemmin totesin, niin olen ehdottomasti todellisen avun tarvitsijoiden auttamisen kannalla.
    Tulee vaan väistämättä mieleen samassa yhteydessä nekin, jotka vinkuvat kodinhoitajia hätiin, kun lusikat loppuu ja roskikset on täynnä, näin karrikoiden sanottuna.
    Tosin tossa ei ollut yhtään liioittelua, todellisiin tapahtumiin verrattuna. Olen siis tietoinen sellaisesta hädästä, mihin on jopa saatu kodinhoitajat apuun ja tekemään kaikki todella likaiset työt. Hetken päästä on sama tilanne edessä, eikä kellään ole pokkaa sanoa näillä hätääntyneille äiti-ihmisille, että voisivat ihan itsekin sotkunsa siivota ja tiskinsä tiskata.

    Joskus ei sanomisesta ole vaan mitään tolkkua, ei ne tee vaikka käsketään.

    Tietän itse tukiperheen missä heille myönnetiin toinenkin viikonloppu, juuri siksi, että toisella viikonlopulla vanhemmat saavat ns. irrotautua lapsistaan ja nauttia kahden keskisestä ajasta ja toinen siksi, että vanhemmat voisivat sikolättinsä siivota. Arvaa siivovatko he ?
    No ei, sitä mennään taas hakemaan jotain kultuurin elämyksiä tai nauttimaan lapsista saatua vapaa aikaa. Ja se on mielestäni vääriin.

    Sama perhe sai joskus kunnalta kotinhoito apua, mutta äiti kuviteli että hän sai itselleen palvelijän eikä hänen tartte mitään edes yrittää.
    Toki se apu otetiin pois .
    Mutta miten kävikään ? Äiti ei siitä ollut mokksiskaan, nukkuu joskus iltapäivän kolmeen asti koska koko yö menii netissa surfaten. Lapset pitää olla hiljaa ettei vaan herättäisi äitiä. Ruokaa eivät saa ennen kun isä tulee illalla töistä.
    Nyt vaan ihmittelen, miten kauan annetaan koko perhe sellaisessa sotkussa ja liassa elää ennen kun joku otta ja vie lapset pois.
    Silloin tulee varmaan yksi lisää ääni tänne sanomaan, että kun turhasta vietiin lapset. Hitto, jos ottais ja alkaisi jotain tehtä lapsien hyväksi, ettei tarttes myöhemmin valittaa.
    Mutta olen samaa mieltä Amalia, laiska on laiska, eikä normali, terve laiska aikuinen tarvitsee mitään apua.
    Mutta kyllä apua pitäisi saada ne perheet jotka sen oikeesti tarvitsevat. Laiska ei mielestäni siihen kuuluu.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    asiaa puhut sinäkin.
    Nämä jutut kun ei ole joko tai, vaan ennemminkin sekä että.
    Siis niitä todellisia avun tarvitsijoita ihan varmasti on huomattavasti enemmän, kuin mihin apu ulottaa.
    On kuitenkin totuuden nimissä myös myönnettävä, että niitä yhteiskunnan loisiakin on ja he juuri käyttäytymisellään huonontavat niiden todellisen avun tarpeessa olevien asemaa.
    Uskon, että paljon olisi tehtävää tuolla tarkoittamallasi saralla.
    todellista apua pitäisi perheiden tarvitessaan saada. Ei ketään auta, jos kotona käydään vain päivittelemässä tilannetta ja kahvittelemassa.
    Näkisinkin, että jos nykyiset perhetyöntekijät ovat niin ylikoulutettuja, etteivät voi "likaiseen" työhön tarttua, niin pitäisi heidän pystyä edes kartottamaan se käytännön tarve ja hommata hätiin sellaiset, jotka pystyvät "kätensä likaamaan". Uskon, että riittävä apu oikein ajoitettuna voi auttaa monenkin nuoren perheen oikeille raiteille ja apu voi jäädä hyvinkin tilapäiseksi.

    "tytönreppana", jolla ei ole välttämättä ole vielä itselläkään mitään tajua tästä elämisestä.

    Tämä linkki kyllä kertoo perhetyöntekijän mahdollisen ammatillisen tason, valitettavasti.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=1500000000000119&posting=22000000024060527
    kahvila-apulainen,perhetyöntekijä
    Kirjoittanut: moona 26.2.2007 klo 11.28
    Paljonko on kahvila-apulaisen palkka,jos on työllistetty?
    entä perhetyöntekijän,jos kyseessä on sijaisuus?

    Eli esimerkiksi koulusta tehdyn lastensuojeluilmoituksen perusteella lastensuojelun asiakasperheeksi joutunut lapsiperhe voi kaikessa karuudessaan ja pahimmillaan saada lastensuojelun avohuollon tukitoimina kyseisen
    "kahvila-apulainen vai perhetyöntekijä" -kyselijän avukseen ja tuekseen!
    Siis lastensuojeluviranomaisen asiakassuunnitelmaan kirjaamana ja virallisena avohuollon tukitoimena!

    Eikä todellakaan ole s e n perhetyöntekijän tarkoitus missään nimessä miettiä tai arvioida edes sitä
    mitä kukin perhe missäkin avun ja tuentarve tilanteessaan perheeseensä tarvitsee ja saa.
    Perhtyöntekijällä on selkeä toimenkuva
    (mitä se sitten lieneekään tässä maassa onkaan.....???) mitä ja miksi hän on perheessä "istuskelemassa".
    Kyllä se on aina se lastensuojeluviranomainen
    jolla on lainkin mukaan vastuu ja velvollisuus toimia ja työskennellä lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevan
    lapsen ja hänen perheensä edun mukaisesti.
    Viranomaisenhan on toimittava myös voimassa olevien lakien mukaisesti ja myös asiakassuunnitelmaan kirjattava ylös mitä palveluita lastensuojeluviranomainen missäkin tilanteessa perheelle avuksi ja tueksi tarjoaa.
    Kunnanhan ei ole mikään velvollisuus mitään palveluita
    vaikka ne olisivat lastensuojeluan asiakasperheen asiakassuunnitelmaan kirjattu
    lapsiperheelle edes järjestää. (sosiaaliportti)

    Loisia on tässä maassa ja jokaisessa yhteiskuntaluokassa. Loiset ja myös muut tahot käyttävät häikäilemättömästi yhteiskunnan varoja hyväkseen
    ja niihin käytettyihin varoihin verraten
    joku kotipalvelussa tapahtuva mahdollinen väärinkäyttö on todellisuudessa promilleluokkaa.

    Äänestä

  • vanhemmuuden kirjoitti:

    puuttumista on myös tämä ns. uusavuttomuus. Mutta kuten oman sijaislapsemme vanhemmat olivat vielä niin nuoria lapsen tehtyään, että oma lapsuuskin oli jäänyt sillain päälle, mikä näkyy suunnattomana lapsellisuutena, välillä tuntuu että 15 vuotias voisi ajatella kypsemmin.Toki moni olisi siinäkin iässä kyennyt lapsestaan huolta pitämään, mut ei kaikki. Sellainen ajatusmaailma, että hihitellään useille raskauden keskeytyksille, vaihtuville sulhaskandeille ja ylipäätään elämälle, oman lapsen elämä on vieläkin niin sivuseikka, vaikka ikää nyt jo säädylliset parikytä kuitenkin. Lapsi unohdetaan kokonaan pitkäksikin aikaa kun uusi rakkaus astuu kuvaan ja sit kun hän lähtee, niin jääpäs joku jolle suunnatonta äidinrakkauttaan ja ikäväänsä kertoa. Tämä on jatkuvasti toistuva sykli. Tälläisille vanhemmille eivät edes omat sukulaisensa olleet saaneet kodinhoidon ja lastenhoidon perusoppeja perille, seuraavana päivänä kaikki oli taas lähtöpisteessä. Että sellasilla vanhemmilla, jotka eläneet rikkinäisen lapsuuden ehkä itsekin, niinkuin tässäkin tapauksessa, voi olla tosi mahdoton tehtävä joskus saada kenenkään elämän perusoppejakaan perille, vaikka kuinka nätisti koettaisivat. Jos vanhemmat itsekin elävät vielä kuin teinit, niin miten se onnistuu? Ei mitenkään.

    Muutamia sukupolvia taaksepäin nuoria perheitä on autettu, opetettu, ohjattu ja neuvottu, opastettu
    joko sukujen, läheisten, naapureiden
    tai marttojen, yhdistysten ja muiden järjestöjen kautta.
    Näiden "palveluiden" tarjoajien ja toimintamuotojen jälkeen on saatukin sitten jo ihan lakisääteistäkin palvelua eli kotipalvelua.
    Neuvoloistakin on ollut joinakin aikoina oikein terveydenhoitajakin opastamassa ja auttamassa (esimerkiksi kylvettämisessä jne)
    tuoreita äitejä ja isiä vauvansa hoidossa toisin kuin nykyään. Neuvolastahan ei enää edes käydä uutta vauvaperhettä katsomassa eikä edes tervetulotoivotuksiakaan toivottamassa.....

    Miksi nykyään, kun niin monien nuortenkin on lähdettävä kotiseuduiltaan työn ja toimeentulon perässä ja monesti hyvinkin kauaksi omiensa luota
    täytyy heille vielä kaiken lisäksi hokea tätä jo itkuvirreksikin muodostunutta "uusavuttomuutta".
    Kukaan kun ei ole äideistä eikä isistäkään
    koskaan täysin valmis tai täydellinen
    taikka edes se seppä syntyessään.

    Mutta tämän ajan nuorilta äideiltä ja isiltä vauvoineen vaaditaan jotain ihmeellistä kuninkuusluokan suoritusta,
    ja tietenkin vielä aivan yksikseen ja ilman mitään apuja taikka ulkopuolistakaan tukea edes tarvittaessa,
    perheensä hoidossa.

    Kuka muistaa sellaisen ajan, kun äidit olivat sairaalassakin viikon ja lapsivuodeaikakin kesti kuukaudesta pariin-kolmeen kuukauteen.
    Siihen maailman aikaan annettiin tuoreellekin äidille aikaa saada synnytyksen jälkeen sekä henkisesti, fyysisesti että myös hormonaalisesti itsensä kuosiin ja ojennukseen.
    Apua ja käsipareja oli aina suurinpiirtein tarjolla tarvittaessa ja apua tarvittaessa myös todellakin sai.
    Ja ihan asiallisesti ja ilman mitään nimittelyjä taikka huuteluita.
    Mutta nykyään kun on jo heti laitokselta päästyä oltava sataprosenttisen
    valmis, tietäväinen ja osaavainen äiti ja isä
    ja ihan kaikesta vauvan hoitoon, kasvuun ja kasvatukseenkin liittyvästä.

    Tiedettävä, kyettävä, osattava ja jaksettava.
    Et sellaista uusavuttomuutta .....
    ehkäpä kyseessä onkin kuitenkin se,
    että nyky ajan yhteiskunta on pettänyt tämän ajan lapsiperheen.
    Ottamalla heiltä sen pois, mitä aiemmat sukupolvet ovat automaattisesti ja pyytämättä
    ja jopa nimittelemättä saaneet:
    - suvun ja läheisten avun ja tuen
    sekä myös sen tuen mitä lainsäädännössämme on lapsiperheen avuksi ja tueksi jo monen monta vuosikymmentä sitten kirjattu
    - kotipalvelun.

    Äänestä

  • oikein lanseerattu? kirjoitti:

    ehkäpä jopa monenkin ongelman ytimeen.
    Olen itsekin ihmetellyt, mitä nyky äideiltä vaaditaan, verrattuna esim. siihen kun itse sain lapseni.
    Muistan, että ekalta oli sairaalassa melkein kaksi viikkoa ja toiselta viikon.
    Äidit saivat levätä kaikki muut ajat, paitsi syötöt, jolloin meille tuotiin tiukkaan kapaloon käärityt, "valmiit" vauvat sänkyyn asti syötettäviksi. Kun syöttö oli ohi, hoitajat huolehtivat vaipan vaihdot ja tarvittavat välisyötöt ja tutin laitot ym.
    Äidit saivat lepäillä täysihoidossa kaiken muun ajan.
    Nyt ei äiti ole vielä ehtinyt synnytyksestä toipua ollenkaan. Vauva on todella vastasyntynyt, joka on aivan eri asia, kuin viikon tai kahden vanha ja kaikki pitäisi osata ja tietää ja jaksaakin, vaikka olisi kuinka väsynyt.
    Sitten on vielä sellainenkin ongelma, että tuoreet äidit luulevat, että äidit ovat aina tienneet miten vauvansa pitää hoitaa, eikä sovi kysellä neuvoa, ettei paljastaisi tyhmyyttään.
    Jos imettäminen ei suju, niin äiti itkee ja kokee olevansa huono äiti ja epäonnistuja, jne.
    Kuka nyt kertoisi tuleville ja uusille äideille, että jokaisella meillä on ollut epävarmuutta esikoistemme kanssa ja ihan kantapään kautta mekin olemme joutuneet opettelemaan.
    Siksi usein tekeekin mieli "opastaa" tuoretta äitiä, mutta nyky äidit kokevat sen jotenkin loukkaavana. He luulevat, että heitä aliarvostetaan ja epäillään heidän taitojaan, että se on jotenkin hävettävää, jos joku pääsee neuvomaan.
    Missä kohtaa nyt on mennyt kaikki pieleen?
    Asenteita pitäisi muuttaa niin monessa suhteessa terveemmälle pohjalle.
    Ei saisi olla liika tabuja/perheiden koskemattomuutta, silloin, kun on kysymys vain puhtaasta tuen antamisesta ja nuorten auttamisesta. Monet perheet myös liikaa suojelevat sitä yksityisyyttään. Yrittävät epätoivoisesti itse pärjätä ja joutuvat lyömään päätään seinään kerta toisensa jälkeen, kun eivät voi myöntää osaamattomuuttaan.
    Ennen todella isovanhemmat osallistuivat enemmän ja ja jakelivat neuvojaan, haluttiin niitä tai ei.
    Nykyään nuoret vanhemmat eivät halua, että puututaan ja toisaalta on isovanhempia, jotka eivät ole omia lapsiaankaan jaksaneet hoitaa, eikä heitä vois vähempää kiinnostaa, miten lastenlapset tulevat hoidetuiksi.

    Äänestä

  • tää sit on? kirjoitti:

    Oman sijaislapsemme vanhemmat olivat vauva-ajan vaipan vaihdot ja lakanoiden uusinnat hoidelleet toistuvasti jätesäkeillä päällystäen pinnasängyn patjan ja lakanoita ei ollenkaan? He kun ruukkasivat nukkua päivät itse ja juhlia yöt tai ainakin valvoa yöt,kun vauva taas olis ollut toista mieltä. Sinne sit pissit ja kakat sai valua rauhassa, kun vaippa ei enää pitänyt. Sitä vaihtamaan he eivät jaksaneet nousta. No vauvan pylly oli vesikellukoilla, mut herkkää ihoa vanhemmat syyttelivät. Ja toistuvasti se jätesäkki oli sielt sängystä pois perhetyöntekijä ottanut, mut aina uudestaan ilmesty. Kyllä ne perhetyöntekijätkin joskus muutakin tekevät, kuin sohvalla istuvat.Ei tätä menoa takuulla lopu huostaanotetut lapset kesken!

    tarkoitettu bio-vanhempia yleistäen haukkuva palsta, ketjun otsikosta viis.

    Kummasti tänne vain on valikoinut niitä sijareita kirjoittamaan, jotka eivät ole tietävinään aiheettomista huostaanotoista yhtään mitään... Siis ihan varmasti tietävät, mutta eivät tosiaan ole tietävinään.

    Äänestä

  • Tämä on sijareille kirjoitti:

    tarkoitettu bio-vanhempia yleistäen haukkuva palsta, ketjun otsikosta viis.

    Kummasti tänne vain on valikoinut niitä sijareita kirjoittamaan, jotka eivät ole tietävinään aiheettomista huostaanotoista yhtään mitään... Siis ihan varmasti tietävät, mutta eivät tosiaan ole tietävinään.

    tämä on nimenomaan sijaisvanhemmille tarkoitettu. Ja minä en yhtään aiheetonta huostaanottoa tiedä, tiedän kyllä huostaanottoja, joita turhaan pitkitetty ja lapsi on traumatisoitunut vaikeasti tänä aikana. Yhteiskunta maksaa niistä vielä pitkään laskua erikoissairaanhoidon ja muun sellaisen osalta. Tiedän myös biovanhempia, jotka ihan asiallista väkeä ja heillä syynsä ja koettavat asioitaan saada korjattua ja näkevät lapsensa parhaan, tiedän myös niitä toisia, jotka täysin nuhteettomia aina olleet mielestään.

    Äänestä

  • oikein lanseerattu? kirjoitti:

    Muutamia sukupolvia taaksepäin nuoria perheitä on autettu, opetettu, ohjattu ja neuvottu, opastettu
    joko sukujen, läheisten, naapureiden
    tai marttojen, yhdistysten ja muiden järjestöjen kautta.
    Näiden "palveluiden" tarjoajien ja toimintamuotojen jälkeen on saatukin sitten jo ihan lakisääteistäkin palvelua eli kotipalvelua.
    Neuvoloistakin on ollut joinakin aikoina oikein terveydenhoitajakin opastamassa ja auttamassa (esimerkiksi kylvettämisessä jne)
    tuoreita äitejä ja isiä vauvansa hoidossa toisin kuin nykyään. Neuvolastahan ei enää edes käydä uutta vauvaperhettä katsomassa eikä edes tervetulotoivotuksiakaan toivottamassa.....

    Miksi nykyään, kun niin monien nuortenkin on lähdettävä kotiseuduiltaan työn ja toimeentulon perässä ja monesti hyvinkin kauaksi omiensa luota
    täytyy heille vielä kaiken lisäksi hokea tätä jo itkuvirreksikin muodostunutta "uusavuttomuutta".
    Kukaan kun ei ole äideistä eikä isistäkään
    koskaan täysin valmis tai täydellinen
    taikka edes se seppä syntyessään.

    Mutta tämän ajan nuorilta äideiltä ja isiltä vauvoineen vaaditaan jotain ihmeellistä kuninkuusluokan suoritusta,
    ja tietenkin vielä aivan yksikseen ja ilman mitään apuja taikka ulkopuolistakaan tukea edes tarvittaessa,
    perheensä hoidossa.

    Kuka muistaa sellaisen ajan, kun äidit olivat sairaalassakin viikon ja lapsivuodeaikakin kesti kuukaudesta pariin-kolmeen kuukauteen.
    Siihen maailman aikaan annettiin tuoreellekin äidille aikaa saada synnytyksen jälkeen sekä henkisesti, fyysisesti että myös hormonaalisesti itsensä kuosiin ja ojennukseen.
    Apua ja käsipareja oli aina suurinpiirtein tarjolla tarvittaessa ja apua tarvittaessa myös todellakin sai.
    Ja ihan asiallisesti ja ilman mitään nimittelyjä taikka huuteluita.
    Mutta nykyään kun on jo heti laitokselta päästyä oltava sataprosenttisen
    valmis, tietäväinen ja osaavainen äiti ja isä
    ja ihan kaikesta vauvan hoitoon, kasvuun ja kasvatukseenkin liittyvästä.

    Tiedettävä, kyettävä, osattava ja jaksettava.
    Et sellaista uusavuttomuutta .....
    ehkäpä kyseessä onkin kuitenkin se,
    että nyky ajan yhteiskunta on pettänyt tämän ajan lapsiperheen.
    Ottamalla heiltä sen pois, mitä aiemmat sukupolvet ovat automaattisesti ja pyytämättä
    ja jopa nimittelemättä saaneet:
    - suvun ja läheisten avun ja tuen
    sekä myös sen tuen mitä lainsäädännössämme on lapsiperheen avuksi ja tueksi jo monen monta vuosikymmentä sitten kirjattu
    - kotipalvelun.

    mutta varmaan ihan kohtuullinenkin suoritus äitiydessä riittäisi. Että vaihtaisi vauvalle vaipan ajoissa ja riittävän usein, syöttäisi silloin kun hänellä on nälkä, ja pukisi puhtaat vaatteet. Hymyilisi ja ottaisi katsekontaktia häneen. Pitäisi hellästi sylissä. Käyttäisi ulkonakin joskus. Mun päähän ei kyllä mene että tämä on liikaa vaadittu äidiltä, edes tänä päivänä, jolloin sukulaisista ja muista tukijoista ei aina tietoakaan. Kyllä kaikki tuo on sellaista, mikä yleensä on ihan sisäsyntyistä, meihin äiteihin valmiiksi rakennettua. Etuoikeus on saada hoitaa ja rakastaaa omaa lastaan. Ennen pestiin kylmässä avannossa vaatteet, ruuat tehtiin alusta asti kaikki itse, ehkä kasvatettiin pihapellossa ja navetassa. Niin paljon oli kyllä ennen enemmän sitä ihan arjen työtäkin, että hyvä olikin kun oli sukua auttamassa. Nykyään koneet on korvanneet niin paljon ihmistä, myös kodeissa ja kaupasta saa paljon valmiina, että äiti voi paljolti keskittyä myös lapsiensa hoitoon. Ja lapsilukukin oli ennen ihan toinen monissa perheissä, nyt taitaa yleisin olla 2 ja ennen 5-8. Ja taas, onhan sitten oikeasti masennusta ja muuta sairautta mikä sen estää, mutta minä puhuinkin niistä toisista tapauksista. Onko se pesukoneen täyttäminen ja edes jonkinlaisen siisteyden ylläpito muka niin ylivoimaista, että ulkopuolista tarvitaan ohjaamaan?

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Joskus ei sanomisesta ole vaan mitään tolkkua, ei ne tee vaikka käsketään.

    Tietän itse tukiperheen missä heille myönnetiin toinenkin viikonloppu, juuri siksi, että toisella viikonlopulla vanhemmat saavat ns. irrotautua lapsistaan ja nauttia kahden keskisestä ajasta ja toinen siksi, että vanhemmat voisivat sikolättinsä siivota. Arvaa siivovatko he ?
    No ei, sitä mennään taas hakemaan jotain kultuurin elämyksiä tai nauttimaan lapsista saatua vapaa aikaa. Ja se on mielestäni vääriin.

    Sama perhe sai joskus kunnalta kotinhoito apua, mutta äiti kuviteli että hän sai itselleen palvelijän eikä hänen tartte mitään edes yrittää.
    Toki se apu otetiin pois .
    Mutta miten kävikään ? Äiti ei siitä ollut mokksiskaan, nukkuu joskus iltapäivän kolmeen asti koska koko yö menii netissa surfaten. Lapset pitää olla hiljaa ettei vaan herättäisi äitiä. Ruokaa eivät saa ennen kun isä tulee illalla töistä.
    Nyt vaan ihmittelen, miten kauan annetaan koko perhe sellaisessa sotkussa ja liassa elää ennen kun joku otta ja vie lapset pois.
    Silloin tulee varmaan yksi lisää ääni tänne sanomaan, että kun turhasta vietiin lapset. Hitto, jos ottais ja alkaisi jotain tehtä lapsien hyväksi, ettei tarttes myöhemmin valittaa.
    Mutta olen samaa mieltä Amalia, laiska on laiska, eikä normali, terve laiska aikuinen tarvitsee mitään apua.
    Mutta kyllä apua pitäisi saada ne perheet jotka sen oikeesti tarvitsevat. Laiska ei mielestäni siihen kuuluu.

    Ei ole vaikea yhdistää sinun puhuvan omista tukilastesi vanhemmista. Eikö kurssilla ole opetettu sinulla olevan vaitiolovelvolinen t-lastesi perheen asioista?

    Äänestä

  • Vaitiolovelvollisuus kirjoitti:

    häiritseekö se kun joku sanoo totuuten. Eihän se omien siaislasten nimiä täälä huuttele. Jatka Merkka vaan. Sina sanot hyvin.

    Äänestä

  • Merkkaa vastaan kirjoitti:

    häiritseekö se kun joku sanoo totuuten. Eihän se omien siaislasten nimiä täälä huuttele. Jatka Merkka vaan. Sina sanot hyvin.

    Vain hänen tapansa asettua milloin kenenkin yläpuolelle raivostuttaa minua. Mutta hänhän onkin Helinä-keiju kolmosen opetuslapsi ja kopioi tyylinsä tältä ja lipoo tätä kieli ruskeana samalla unohtaen sen ettei kaikkea voi netissä julki kuuluttaa.

    Äänestä

  • tää sit on? kirjoitti:

    Oman sijaislapsemme vanhemmat olivat vauva-ajan vaipan vaihdot ja lakanoiden uusinnat hoidelleet toistuvasti jätesäkeillä päällystäen pinnasängyn patjan ja lakanoita ei ollenkaan? He kun ruukkasivat nukkua päivät itse ja juhlia yöt tai ainakin valvoa yöt,kun vauva taas olis ollut toista mieltä. Sinne sit pissit ja kakat sai valua rauhassa, kun vaippa ei enää pitänyt. Sitä vaihtamaan he eivät jaksaneet nousta. No vauvan pylly oli vesikellukoilla, mut herkkää ihoa vanhemmat syyttelivät. Ja toistuvasti se jätesäkki oli sielt sängystä pois perhetyöntekijä ottanut, mut aina uudestaan ilmesty. Kyllä ne perhetyöntekijätkin joskus muutakin tekevät, kuin sohvalla istuvat.Ei tätä menoa takuulla lopu huostaanotetut lapset kesken!

    Kiitos sinulle kirjoituksestasi jonka laitoit ilman perheen tunnistamisen pelkoa. Näin pitää toimia ilman pienintäkään riskiä perheen tunnistamisesta.

    Äänestä

  • Vaitiolovelvollisuus kirjoitti:

    Ei ole vaikea yhdistää sinun puhuvan omista tukilastesi vanhemmista. Eikö kurssilla ole opetettu sinulla olevan vaitiolovelvolinen t-lastesi perheen asioista?

    velvollisuus salassa pitoon on myös sijareilla.
    Nimillä emme puhu, emmekä keskustele, edes omalla nimellämme.
    Samoin tekevät myös sossut, vaikka heilläkin on samat velvollisuudet.
    He puhuvat hyvinkin avoimesta eri tapauksista.
    Kun nimiä ei mainita, niin ei voida syyttää salassapidon rikkomuksista.
    Vaikka Merkka puhuisikin omista tukilapsistaan, niin mikä paljastaa, ketä he ovat?
    Ei aivan kaikki täällä esitetyt esimerkit ole juuri meidän lastemme taustoista.
    Olen itsekin puhunut monista esimerkkitapauksista, joista olen kuullut muualta, tai itse nähnyt/todennut, mutta ei mitenkään liity meidän sijoitettuihin.

    kolmen koplan täydellinen tuki toisillensa on taattu.

    Äänestä

  • en tiedä kirjoitti:

    mutta varmaan ihan kohtuullinenkin suoritus äitiydessä riittäisi. Että vaihtaisi vauvalle vaipan ajoissa ja riittävän usein, syöttäisi silloin kun hänellä on nälkä, ja pukisi puhtaat vaatteet. Hymyilisi ja ottaisi katsekontaktia häneen. Pitäisi hellästi sylissä. Käyttäisi ulkonakin joskus. Mun päähän ei kyllä mene että tämä on liikaa vaadittu äidiltä, edes tänä päivänä, jolloin sukulaisista ja muista tukijoista ei aina tietoakaan. Kyllä kaikki tuo on sellaista, mikä yleensä on ihan sisäsyntyistä, meihin äiteihin valmiiksi rakennettua. Etuoikeus on saada hoitaa ja rakastaaa omaa lastaan. Ennen pestiin kylmässä avannossa vaatteet, ruuat tehtiin alusta asti kaikki itse, ehkä kasvatettiin pihapellossa ja navetassa. Niin paljon oli kyllä ennen enemmän sitä ihan arjen työtäkin, että hyvä olikin kun oli sukua auttamassa. Nykyään koneet on korvanneet niin paljon ihmistä, myös kodeissa ja kaupasta saa paljon valmiina, että äiti voi paljolti keskittyä myös lapsiensa hoitoon. Ja lapsilukukin oli ennen ihan toinen monissa perheissä, nyt taitaa yleisin olla 2 ja ennen 5-8. Ja taas, onhan sitten oikeasti masennusta ja muuta sairautta mikä sen estää, mutta minä puhuinkin niistä toisista tapauksista. Onko se pesukoneen täyttäminen ja edes jonkinlaisen siisteyden ylläpito muka niin ylivoimaista, että ulkopuolista tarvitaan ohjaamaan?

    sitten heti vain huostaan ja sijoitukseen.

    Äänestä

  • mieluummin kirjoitti:

    sitten heti vain huostaan ja sijoitukseen.

    Jos tuella tarkoitat, että ulkopuolisten pitää käydä hoitamassa nuorten terveiden ihmisten koti, siis siivota, pestä pyyki8t ja laittaa ruoat, niin sitten ei tarvi tukea.
    Sellaista "tukea" ei normaali pienperhe tarvi.
    Opetusta kylläkin arjen rutiinien hoitoon.
    Uskon, että kovin montaa kertaa tarvis edes neuvoa ja opastaa, kun ne rutiinit rupeis löytymään, jos vain halua perheillä riittää.
    Laiskuuteen ei pidä ketään tukea, kuitenkaan.
    Kaikki tilanteet pitää katsoa tapauskohtaisesti ja tarpeen mukaan annettava apua.

    "Miksi pitää masentua, ennen kuin saa apua?

    Hyvä Hanna Pitkälä (Kaleva 8.12. Lukijan sivu) Muistelen aikaa kolmekymmnentä vuotta sitten.
    Kun täällä Pattijoella tarvitsi kotiapua, sitä varmasti sai.
    Ei tarvinnut odottaa, että joku ensin masentuu.
    Oli Annikki ja Eila ja muitakin kodinhoitajia, joita lapset suorastaan odottivat.
    He tulivat kotiin myös pyytämättä, haistoivat missä on tarvetta apuun.
    Minunkin vaimoni on kotiäiti.
    Maalta kotoisin ja tehnyt töitä talon vanhimpana lapsena.
    Ajanut lantaa hevosella pelloille, laittanut heinää seipäille ja tehnyt navettatöitä.
    Vaikka oli riskissä kunnossa, oli silti mukava joskus saada apua.
    Hän oli siitä kiitollinen.

    Kolmekymmentä vuotta sitten oli paljon huonompi aika kuin nyt. Nyt pitää odottaa, että joku masentuu niin, että lapset voidaan ottaa huostaan. Olipa ihmeellistä kuulla.
    Lauri Kinnunen
    Pattijoki"

    Lainaus Kaleva Lukijan sivu 12.12.2006

    ________________

    Äänestä

  • Vaitiolovelvollisuus kirjoitti:

    Ei ole vaikea yhdistää sinun puhuvan omista tukilastesi vanhemmista. Eikö kurssilla ole opetettu sinulla olevan vaitiolovelvolinen t-lastesi perheen asioista?

    Kyllä, opetetiin. Mutta minä tässä puhunkin yleisesti, en sano, mistä kunnasta ja kuka, joten mistä sä nyt mariset?
    jos ajattelet ettei näin voi puhua niin yksikään sijari tai kuka tahansa ei voi mitään täällä puhua.
    Taisi se siivousasiaa raapia läheltä kun kerran näin vastat...

    Äänestä

Sori tutut palstalaiset... kerrotaan tilanteemme uudelleen :)

Yritän kertoa lyhyesti...

Poikani otettiin huostaan kaksi vuotta sitten koulunkäynnin vaikeuksien vuoksi. Tilanne piti "rauhoittaa" jotta päksissä suostuivat tekemään tutkimuksia, joten suosittelivat huostaanottoa. Me suostuimme (paha virhe). Sijoituksen jälkeen poikani on "kulkenut läpi helvetin" ja onneksi nyt on saanut uudessa paikassa tukea ja tarvittavat tutkimukset. Siis tarkennetaan: sijoituspaikka vaihtui, perhekoti sanoi sopimuksensa irti kun teimme kantelun oikeusasiamiehelle mm. "mattoterapiasta!"
Seuraavaksi haetaan neuropsykologin suosituksella pojalle diagnoosit: asperger ja dysfasia. Lisätään vielä että kotona olevalla pojalla on ADHD dg (10-v), on vielä kaksi nuorenpaakin, 5 ja 4-v:t.

Kerrotaan vielä hieman koulusta...
Olin kertonut epäileväni pojalla olevan assin, minua ei uskottu. Koulussa myös harrastettiin "mattoterapiaa" ja on sinne soitettu myös poliisit kuljettamaan poikaa perhekodille koska ei halunnut sinne palata.
Koulussa pidettiin neuvotteluja mm. hojks-papavereja ilman huoltajia. Rehtori ei ole toimittanut meille poikani papereita vaikka niitä on pyydetty. Hän ei pidä meitä huoltajina vaikka olemmekin. Poikani silloinen opettaja (erityis) ei vuoden aikana puhunut minulle sanaakaan vaikka näimme monesti koulun käytävällä, veljesten luokat olivat vierekkäin.
Olin kylläkin niin inhottava että ilmoitin heti koululle kun Neuro-Nekku tutkimukset olivat ohi että: sori, pojallani on asperger ja te olitte toimineet väärin lastani kohtaan.
Tarinamme on niin mahdottoman pitkä ja "vaihderikas" MUTTA mikä parasta, kaikki mitä kirjoitan pystyn viranomaisten asiakirjojen perusteella todistamaan.
Niin ja kirjasi sosiaali papereihin: vastentahtoiseen huostaanottoon ei ole kriteereitä.

Pakko laittaa aloittajalle vakiokysymykseni...
Miten on mahdollista että kotiin jäi kolme lasta, yhdellä ADHD dg ja kaksi muuten vilkasta... Mitä tein väärin???

Aloittajalle vielä yksi kysymys...
Tunnistatko assi-lapsen???

Äänestä

Työssäni olen nähnyt muutaman aivan aiheettoman huostaanoton. Vanhemmat olen tuntenut hyvin ja heidän kanssaan yhteistyö on ollut moitteetonta. Mutta sairaanhoitopiirissämme on lastenpsykiatreja, jotka jostain syystä haluavat hoitaa myös neurologisten oireyhtymien lapsia psykiatrisina potilaina ja heille tehdään ns. hoidollisia huostaanottoja. Surullista, mutta totta, koska lapset saavat apua vasta kotiuduttuaan, jolloin vanhemmat voivat ohjata heidät oikean tutkimuksen piiriin ja vasta sen jälkeen on mahdollista saada lapset myös oikeaan erityisopetuksen ryhmään.

Olen ollut asiasta yhteydessä myös ADHD-, sekä Autismi- ja Aspergerliittoon, jossa ongelma on hyvin tiedostettu. Viime vuosina olemmekin yrittäneet saada vanhemmille riittävästi tietoa näistä oireyhtymistä, jos ollenkaan epäilyttää, että joku oppilaista on esim. diagnosoimaton Asperger-lapsi.

Huostaanotto on turha silloin kun muka hoidollisuudestaan huolimatta sillä ei saada lapselle oireenmukaista kuntoutusta, eikä se edesauta lapsen mahdollisia oppimisongelmia millään tavalla. Siksi on edesvastuutonta hoitaa näitä lapsia psykiatrisina potilaina, koska sairaalapaikkoja ei ole riittävästi ja pelkkä huostaanotto hyvästä kodista lisää lapsen ongelmia entisestään. Kaikkien sairaanhoitopiirien alueella ei hoidollisia huostaanottoja kuulema edes tunneta.

Äänestä
  • meidän perheessä yhden lapsen kohdalla joka sana edellisestä kirjoituksesta.

    Äänestä

Ei taita palstan säännöt oikein tykätä sun viesteistäsi kun ei saa kunnolla edes niihiin vastata koska ne ei ole ihan ok.

Taitat olla se joka sanoa mua ajemmin ruskeakieliseksi ja ilmeisesti jotain muutakin vartalollani tienaamiseen. Ok, se on sinun ilo täällä palstalla.

Vastaan nyt kuitenkin siihen ylempää olevan viestin.

Ekaksi, en omasta mielestäni laitta itseni muitten yläpuolelle, vaikka kyllä, olen mielestäni joitakin parempi . Mutta toki myös huonompi kun moni muu täällä palstalla, se vähä riippuu...

Ja minä todella tykkään Helinästä ja Amaliasta (vaikka huom! toinen on sijari ja toine ei) ja Kolmesta kovasta koosta ja monesta muusta sijarista ja biomammasta täällä palstalla, jotka ovat joskus nimellisesti tai nimettomana minulle kirjoitanut, entäs sitten? Pitääkö mun haukkua heitä että sä olisit minuun tyytyväinen?

Ja kun kerran niin haluat tietää, niin sinusta en tykkää. En myöskin kunnioita, niin kuin eräitä, koska sinä vaikutat pahalta ihmiseltä joka haluaa tahallaan muita loukata ja ärsyttää.

Äänestä
  • Tää edellinen oli "vaittiolovelvolliselle", koska jostain syystä vastaukset ei menee enää hänen vastauksien perään vaan tippui alemmas. mutta kyllä tunnistat että ne on sinulle , kunhan luet...

    Äänestä

  • Jos tienaat vartalollasi se on oma asiasi eikä varmasti kuulu tänne palstalle. Minä haluan vain sinun muistavan t-lastesi äidin saattavan lukea palstaa. Ei ole vaikea tunnistaa kenestä kirjoitat kun lukee kaikki viestisi on helppoa matematiikkaa laskea 1 1=2.

    Äänestä

  • Vaitiolovelvollisuus kirjoitti:

    Jos tienaat vartalollasi se on oma asiasi eikä varmasti kuulu tänne palstalle. Minä haluan vain sinun muistavan t-lastesi äidin saattavan lukea palstaa. Ei ole vaikea tunnistaa kenestä kirjoitat kun lukee kaikki viestisi on helppoa matematiikkaa laskea 1 1=2.

    Viisampi antaa perikseen, joten saat jatkata nyt yksin . Kunpa vaan nyt pitäisit sen nimimerkin niin voisin kohteljaasti jättä lukematta ja vastamatta. Koeta tehdä samaa jos kykenet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihan oikeasti, kirjoitti:

kuka uskoo, että on olemassa turhia huostaanottoja?? Minä en ainakaan. Työskentelen erityisopettajana ja aika paljon olen ollut tekemisissä myös huostaanotettujen lasten kanssa. Yhteenkään heppoisin perustein huostaanotettuun lapseen en ole urani aikana törmännyt. Pikemminkin koen, että huostaanottoja vitkutellaan aivan liian pitkään, joloin lapsen perusturvallisuuden tunne horjuu pahemman kerran.

Kaikki varmasti ymmärtävät ettei huostaanottoihin ryhdytä tuotsa vain. Huostaanotto, tapahtuipa se millaisista oloista hyvänsä, on lapselle aina äärimmäisen traumaattinen kokemus. Aivan varmasti voimme historiasta hakemalla löytää yhden tai kaiksi turhaa huostaanottoa, mutta enpä usko että niitä ihan oikeasti enempää löytää. Ei ole kenenkään edun mukaista, (ei lapsen, vanhempien, sossujen saati yhteiskunnan varojen), huostaanottaa ketään syyttä. En voi käsittää, että joku on niin erkaantunut todellisuudesta, että ihan oikeasti uskoo jonkun piruuttaan huostaanottavan lapsia!!!

Haluaisin puhtaasta mielenkiinnosta saada kommentteja asian tiimoilta. Jos joku OIKEASTI tietää turhasta huostaanotosta, ilolla kuulisin millä hän väitettä turhasta huostaanotosta perustelee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu