Pakkanen käynyt yöllä suolla,
huuru nousee sammaleista.
Alkaa hiljaa tihuttaa vettä,
kasvoillasi pian kostea kalvo.
Järven rannalla hiljaista,
pinnalla vaeltelee vaaleaa sumua.
Vedestä kuuluu välillä molskahdus,
kalat aamuisella saalistuksellaan.
Jaksan odottaa aamun lähtöä,
nähdä sen hiipuvan pois.
päivä pian näyttää maiseman,
jossa silmäni saavat levähtää.
Samana pysyneen erämaa järven,
jossa karut männyt rannoilla.
pitkät kuivuneet kaislikko rannat,
puronsuu ympärillään pitkä heinikko.
Järvi paikallaan aina vanhana,
mutta minulla on aikani.
Silloin toivon tuulen vievän,
kerran sieluni sitä katsomaan.
huuru nousee sammaleista.
Alkaa hiljaa tihuttaa vettä,
kasvoillasi pian kostea kalvo.
Järven rannalla hiljaista,
pinnalla vaeltelee vaaleaa sumua.
Vedestä kuuluu välillä molskahdus,
kalat aamuisella saalistuksellaan.
Jaksan odottaa aamun lähtöä,
nähdä sen hiipuvan pois.
päivä pian näyttää maiseman,
jossa silmäni saavat levähtää.
Samana pysyneen erämaa järven,
jossa karut männyt rannoilla.
pitkät kuivuneet kaislikko rannat,
puronsuu ympärillään pitkä heinikko.
Järvi paikallaan aina vanhana,
mutta minulla on aikani.
Silloin toivon tuulen vievän,
kerran sieluni sitä katsomaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kirjoitat todella maistuvia ja eläviä
luontorunoja. Maalaat lukijalle erämaajärven huu-
ruineen ja hiljaisuuden jonka rikkoo kalojen aa-
muateriointi.
Viimeinen säkeistö on kuin rukous,
todella kaunista.