Mistä saatte voimia jaksaa? Itsellä tuntuu olevan voimat aika loppu. Lääkäriin ei oikein viitsi mennä, kun antaa varmaan masennuslääkkeet, mikä ei ole hyvä juttu mahdollisen adoption kannalta. Toiset päivät ovat parempia, toiset vaikeampia.. tänäänkin olen itkenyt koko aamupäivän... kaikkialta (lehdistä, televisiosta, radiosta jne) tuntuu löytyvän asioita, jotka muistuttavat lapsettomuudestani.
mistä apua
pahaan oloon?
6463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tiedän ettei mikään lause auta..eikä voikaan auttaa.. aika hieman umpeuttaa haavoja,mutta kovin pian ne repäistään aina auki uudestaan.olen elänyt tuossa tilanteessa,olin vuosia niin masentunut,etten miettinyt mitään muuta kuin että tulis joku paha ja veis pois.lääkäri ei ees antanut masis lääkkitä..en kyllä halunnutkaan kuin jutella mutta ei se oikein onnistunut. lapsettomuus on sellainen asia mihin ei kukaan muu voi mahtua.kenenkään "hanki koira"-lauseet ei auta. sukulaiset koittavat jotain naurettavaa soopaa jauhaa,jonka pitäs lohduttaa.mun sisko oli väsynyt kun oli kaks pient lasta,ja ei ees käyny töissä,vaan oli kotona,niin kehtas mulle sanoa et "HELPPOOHAN SUL ON KUN EI TARTTE PENTUJA HOITAA KOKOAJAN!"..olin sanaton.olen vieläkin. pyysin sukuani osallistumaan kolehtiin,että saataisiin ivf rahaa ees hieman apua jostain..kun työtön viel sillon olin..mutta paskat.mun pyyntöön ei ees vastattu.mutta mun veljelle ostettiin saman vuoden sisällä uus mopo.uusi.joka makso 2800egee. tätä ei voi enää käsittää,että oma äiti on pahin surun aiheuttaja. en ole hänelle asiasta sen koommin puhunu.enkä mistään muustakaan.,kärsin yksin. voimia laitan sulle tulemaan.ei se auta,mutta laitan silti.. itkut on itkettävä.. miten adoptio etenee teillä??
Adoptiosta olen vasta kysellyt Pelalta. Ihan käytännön juttuja selvittänyt ja jonotusaikoja kyselytty. Henkisesti adoptio sen sijaan on jo minun osaltani pitkällä. Miehillä ei niinkään, hän kun jaksaa uskoa, että kyllä se onnistuu jos on onnistuakseen... meillä on vielä ivf-hoidot edessä, mutta usko on loppu, joten adoptio on sen takia voimakkaana mielessä koko ajan. Se on tavallaan ainoa valopilkku. En usko, että rakkauteni lasta kohtaan olisi riippuvainen omista geeneistäni. Toisaalta olen myös ajatellut, että jos tämä lapsettomuus on periytyvää, en edes haluaisi tätä tuskaa omalle lapselleni! joten adoptio voisi senkin puoleen olla oikea ratkaisu..
rahaa kyllä palaa hoitoihin, mutta niin kyllä adoptioonkin. Välillä tuntuu, että on niin yksin ongelman kanssa, kun muilla tuntemillani henkilöillä ei vastaavia ongelmia ole. Vasta yksi ystävä kehui, kuinka heidän 1. lapsi on vahinko ja toinen tehtiin sen takia, ettei tarvinnut mennä koulun penkille. No eipä siihen sitten ollut paljon lisättävää...
tuossa totta? Pyysit sukua osallistumaan lapsettomuushoitoihin??? Hoh,hoijaa
kyllä joillakin ihmisillä on niin ihana suku että tarjoavat apua lapsettomuus hoitoihin,ei siinä mitään pahaa ole jos äiti,isä,veli,sisko ,anoppi ja appiukko vähän jeesaa,kuinka olet noin ilkeä ihminen,mene itseesi idiootti...
aikana myös henkisestä jaksamisesta.Kävin keskustelemassa valkonauhaliitossa Helsingissä psykologin kanssa koko hoitojakson ajan(2v).Jos olet pääkaupunkiseudulta niin esim. heillä edullista käydä.Toinen edullinen paikka on terapiakoulutetut kirkon työntekijät esim. perheasiain neuvottelukeskuksessa, en kyllä tarkasti tiedä millä perusteella valitsevat asiakkaansa, mutta kannattaa kysyä.Meidän hoidot päättyi onnellisesti vauvan syntymään.Kannattaa kyllä hoitosaralla yrittää kaikki keinot ennenkuin luovuttaa.Kyllä se lääkehoitokin voi välillä olla ihan paikallaan, mut ensisijaisesti keskustelu asiantuntijan kanssa pitäisi auttaa.
Moi!Kun luin juttusi mietin miten ite oon selvinny n.10 vuoden lapsettomuus ajasta ja niistä kaikista hoidoista mitä on tehty.Ja lopulta siitä tiedosta että hoidot lopetettiin ja jäätiin tyhjän päälle elämään.Jotenkin sitä on niin kova sisältä ettei mikään voi satuttaa enää kauheesti.Elää siinä omassa toivossaan vuodesta toiseen vaikka mitään ei tapahdu kuitenkaan.Meidän on vaan kestettävä tässä elämässä....meidän lapsettomien asiat on toisten käsissä ja turha on itkee pahaa oloaan....minä ainakin oon itkuni itkeny ja muuri on kasvanu sisälleni näistä kaikista kokemuksista joita oon kokenu.Joten sanon sulle etä älä itke se ei tuo sulle sitä mitä itket.Koveta ittes sisältä ja koita unohtaa kaikki paha,vain niin jaksat eteenpäin!Toivon sulle kaikkea hyvää eteenpäin!P.S mehän ollaan vaan ihmisiä