Vihainen doggi

:(...

Tilanne nyt tämä (toivoisin asiallista keskustelua, en haukkuja)

3,5v harlekiini narttu. Ollut pennusta asti vajaa vuosi sitten alkoi jokin asteinen viha miehiä kohtaan. Asiaan puututtiin heti, koira pysynyt hallinnassa.

Mutta koiran käytös on ennalta arvaamatonta. Ei murise, hauku ei nosta edes niskakarvoja pystyyn... Yrittää purra ja myös puree jos saa siihen tilaisuuden.

Puremiset tulevat yllättäen, voi käydä nuuskimassa, lähteä pois ja sitten kääntyä ja purra. Vaikka mies seisoisi paikallaan.

Tilanteita tullut kotona ja myös omassa ja vieraan pihassa.

naisille ei tee mitään..

Samoin alkoi toisiin koiriin kohdistuva vihamielisyys, josta syystä koiraa ei voi pitää muiden koirien kanssa.

Minulla on ollut doggeja aikaisemmin nytkin niitä on kolme. en vain ole koskaan tavannut tällaista käytöstä. En dogeissa, kuin muissakaan koirissa.

Ollut pennusta asti siis samoin kuin muutkin koirat ihmisten ja muiden eläinten kanssa tekemisissä ilman ongelmia..

Koira ei ole kiertänyt tai vaihtanut kotia.. enkä voi ymmärtää mistä tällainen johtuu.. ei ole sattunut mitään ikävää miesten kanssa..

Onko kyse vain luonneviasta..?? Onko kenelläkään vastaavaa tapahtunut tämän rodun kanssa..

Toivoisin todella asiallista palautetta, koska mietin koiran lopettamista.. Koska sen kanssa ei voi elää enää normaalisti. Ja olo alkaa olla aika voimaton

19

4191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iduli

      "Ollut pennusta asti vajaa vuosi sitten alkoi jokin asteinen viha miehiä kohtaan. Asiaan puututtiin heti, koira pysynyt hallinnassa."

      Miten olet puuttunut koiran käytökseen?

      Voihan koiraa siedättää miehiin ja toisiin koiriin. Paremmat tulokset saadaan, kun tiedetään tarkalleen missä ja milloin aikoo käydä päälle.

      Siedätys ei tee koirasta täysin luotettavaa. Mutta se saatta helpottaa elämää.

      Suosittelen menemään ongelmakoirakouluttajan luokse. Se varmaankin osaisi antaa todellisen arvion koirasta.

      • olisi suotavaa

        käyttää koira eläinlääkärin tarkastettavana, kun kipu, luonnevika ym. on suljettu pois voidaan keskittyä rauhassa koiran kouluttamiseen.

    • Maddja

      ...onko ollut missään vieraassa paikassa hoidossa tms? Jossa ois ollut joku mies joka mahd. tehnyt jotain?

    • Koiranomistaja:::

      Niin se pitäisi lopettaa. Päätös on raskas,eikä todellakaan mikään mukava,mutta sellaisiakin päätöksiä tässä elämässä pitää tehdä.

    • Sussex spaniel

      Minun koirani on 5-vuotias cockerspanieli-uros ja sekään ei pidä isoista miehistä. Se vaikuttaa pelkäävän niitä, sillä haukuu monille vastaanyuleville miehille, eikä suostu tekemään tuttavuutta niiden kansse. Tuntuu, kuin se osaisi erottaa miehen ja naisen toisistaa samoin tulkinnoin kuin ihminenkin. Jos koirasi kuvittelee vaikka, että mies yrittää lähestyä sitä seksuaalisesti, kuten uroskoira. Jos se haluaa osoittaa miehille, niin kuin uroskoirillekin, ettei ole nyt iskettävissä. Jos se näin on, sanoisin sitä jo käytöshäiriöksi, sillä ei kai koira kuvittele ihmisten ja koirien olevan niin läheisiä toisilleen. Joten kai tämä minun päätelmäni taitaa olla pikkuista liioittelua...
      T: Sussex spaniel

      • hakoteillä

        Ei liity mitenkään koiran seksuaalisuuteen, tai sen siihen kokemaan uhkaan.

        Ko. koira(t) on epävarmoja asemastaan laumassa.

        Eli niillä on olemassa luonnetta, jolla "voisi pyrkiä lauman johtajuudessa myös ylöspäin arvojärjestyksessä" , mutta sitä ei ole tarpeeksi, jotta ne olisivat varmoja siitä.

        Myöskään lauman johtaja (ihminen) ei ilmeisesti tunnu olevan tarpeeksi vahva omassa asemassaan, jotta koirilla ei olisi kyseisenlaista olotilaa, vaan koira häilyy siinä kohtaa, ollakko johtaja vaiko ei?

        Kun tilaan tulee ihminen, joka on iso, ja sillä on suora ryhti,matala ääni ja "omistajan elkeet"(=useim mies, mutta myös nainen voi olla), koira lukee tätä ruumiin kieltä, ja helposti tulkitsee tällaisen ihmisen dominoivaksi (ja joka usein onkin sitä!).

        Kun tällainen ihminen tuleekin koiran reviirille,jolla edes oman lauman sisällä johtajuus asiat ei ole selkeitä, kokee koira tällaisen ihmisen "uhkaksi", juuri sen johtajuuden suhteen: sitä kohtaan tuntee kuulua epäluuloa, ja sitä pitää vähän uhmata.
        Ettei se vaan ottaisi vieraana ja uutena johtajuutta laumassa.

        Kun taas kotona tiedostetaan asia, ja lauman johtaja on selkeästi isäntä/emäntä,eikä se ole epäselvää, "putoaa" koira arvojärjestyksessä pykälän alemmas, ja alkaa "mielistelemään" vieraita, miehiäkin.

    • harrikan tuore omistaja

      todellakin ongelmakoirakouluttajalle! oletko lukenut foormia www.tanskandoggi.takaisin.fi? siellä on asiasta monia keskusteluja, saattaisi löytyä apua/kouluttajia...

      ongelma on vaikea, mutta en näkisi että tervettä koiraa kannattaisi heti lopettaa näykkimisen takia, niinkun tuo joku 'koiranomistaja' väittää. kannattaa ensin tehdä kaikkensa ja nähdä vaivaa kitkeäkseen ongelma kokonaan pois. tai antaa koira maalle tms etsiä hyvä koti, missä sen ei tarvitse jatkuvasti kohdata näitä agressioita aiheuttavia tuntemattomia koiria yms.

      • vierailija

        Voi kyllä olla vaikeaa kirkeä pois tuollaista käytöstä, kun koira ei kerran varoita yhtään. Eli ensin olisi huomattava syy miksi se tekee niin. No ongelmakoirakouluttaja varmasti sen kyllä näkisi, mutta on varmasti pitkän tien takana saada tapa pois ja montaako kättä siihen mennesä purraan? Meillä on toinen dogeista arka ja murisee helposti isoille miehille, muttei koskaan hyökkää. Tsemppiä ongelman ratkaisuun!

    • &&&&&...

      Toivottavasti olet jo saanut vastauksen koirasi käytökseen.
      Noinkin yllättävä ja radikaali muutos käytöksessä vaatii lääkärillä käynnin ja ehkäpä nk. ongelmakoirakouluttajalla vierailun. Luonnevikaisia ei olekkaan, kaikki ongelmat johtuvat joko eläimen sairaudesta tai meidän ihmisten vääristä koiranpidoista.
      Koira on eläin eikä eläin osaa muuta kuin elää tässä hetkessä. Se ei ajattele kuin IHMINEN tulevia ja menneitä!! Äkkipuremiselle on siis sen hetken tilannetta katsoen jokin syy oltava. Mikä se sitten onkaan, olisi se selvitettävä ellei elimellistä vikaa löydy.

    • kysyä

      mistä olet koiran ostanu???mul oli dogi joka tappo mun toisen koiran,kävi kii ilman syytä ja murisee ja näyttää hampaita miehille..

      • jeshuua

        Enpä usko että tilanteeseen auttaa taaskaan, että kyseenalaistaa jotakin kasvattajaa kyselemällä saatika julkisesti kertomalla että mistä haettu.
        Harvemmin se kasvattajan syy on jos häneltä lähteneelle pennulle ilmenee jossakin elämänvaiheessa käytösongelmia. Ihan pikkuvinkkinä vaan, sen verran monilla palstoilla taas julkisesti doggikasvattajia potkittu maanrakoon, oli sitten syytä siihen tai ei.

        Aloittajalle, toivottavasti asia saadaan hallintaan!

      • hoidossa...

        Minulla oli hoidossa kouvolalaisesta kennelistä syntyisin ollut doggipoika. Murisi miehille ja lapsille lenkeillä, muille korille räyhäsi. Piti olla pidemmänkin aikaa mutta en ottanut riskiä; kasvattajan mukaan piti olla TÄYSIN ystävällinen lapsille ja kaikille (mitä nyt tavanomaista uhmaa koiran ikään sopivasti, muttei pienintäkään aggressiivisuutta). Aggressioita kuitenkin ilmeni, yritti purra minuakin. Siinä sitten otettiin ongelmakoiraotteet käyttöön, koiru rauhoittuikin, mutta oli ulkona yhä niin arvaamaton etten uskaltanut pidempään pitää. Ihana koira varmaan nykyään, jos on hyvään kotiin päässyt. Meillä aivan pieniä lapsia jne. En voinut ottaa riskiä, koska sain koirasta väärää infoa. Tilanne oli pakkorako: ex-kodissa ongelmat todellakin kärjistyneet jo vaarallisiksi koiran kanssa - koira oli saatava ko. kodista lasten turvallisuuden tähden pois. Kasvattaja esitti asiat vain tyyliin ettei ex-perhe ollut osannut koiraa oikein kasvattaa. Sain yhteyden ex-kotiin (josta koira hoiteisini) - ongelmat olivat todellisia eikä mikään ollut enää muu mahdollista kuin etsiä koiralle oikea koti. Minä otin ehdolla, että olisi lapsiystävällinen, kuten minulle luvattiin (minulla sijoituskoiria ollut menestyksekkäästi enemmänkin). Maksoinkin koiran kasvattajalle satasia koiran tuomisesta meille. Omalla kustannuksellani tietysti hoisin ruoat, matolääkkeet, lelut. Kun koiraa palautettiin, ei kasvattaja vaivautunut hakemaan. Joku viinalta haiskahtava kasvattajan sukulaispariskunta haki. Koira oli käydä mieheen kiinni ja piiloutui selkäni taakse. Ei ollut pihalla mennä autoon: teutaroi, ärisi, murisi. Koiraparka. Jos meillä ei olisi ollut pieniä lapsia ja sitä myöten liian suurta riskiä, olisin yrittänyt kauemmin ko. koiran kanssa. Toivottavasti sillä kaikki nyt hyvin. Toivottavasti se on esim. yksinäisen lapsettoman naisihmisen onnellisena koirana tänään. Mutta miksi antaa kasvattajan toimesta aivan väärää infoa koiran luonnosta??

      • kotoisin Kouvolasta
        hoidossa... kirjoitti:

        Lähetetty: 27.08.2004 Viestin aihe: Poliisi joutui ampumaan koiran Helsingissä

        --------------------------------------------------------------------------------

        "Helsingin poliisi joutui ampumaan tanskandogin torstai-iltana, kun koira oli päässyt omistajan hallinnasta ja purrut neljää ihmistä.
        Koiran omistaja menetti koiraa kävelyttäessään sen hallinnan ja tanskandoggi pääsi puremaan ohikulkijaa. Hetken päästä koira puri myös omistajaansa ja kahta lasta.

        Poliisi neuvotteli kahden eläinlääkärin kanssa tilanteesta. Koira todettiin vaaralliseksi, ja poliisi lopetti koiran eläinlääkärien suosituksesta. Koira lopetettiin kahdella haulikonlaukauksella lähietäisyydeltä. "

        Koira oli palautunut kasvattajalle,koska oli omistajansa mukaan vaarallinen. Kasvattaja kuitenkin myi sen eteenpäin, Helsinkiläis naiselle vakuutelleen,että koirassa ei ollut mitään vikaa, sitä vain ei oltu osattu edellisessä paikassa oikein kasvattaa.

        Helsinkiläisnainen oli ehtinyt omistaa koiran vain 3 päivää,ennen kuin valitettava tapahtuma tapahtui.

        Helsinkiläsinainen tuomittiin sakkoihin.
        Kasvattaja pääsi kuin koira veräjästä, eikä osallistunut Helsinkiläis naisen saamiin sakkoihin.

      • jysky??
        hoidossa... kirjoitti:

        Minulla oli hoidossa kouvolalaisesta kennelistä syntyisin ollut doggipoika. Murisi miehille ja lapsille lenkeillä, muille korille räyhäsi. Piti olla pidemmänkin aikaa mutta en ottanut riskiä; kasvattajan mukaan piti olla TÄYSIN ystävällinen lapsille ja kaikille (mitä nyt tavanomaista uhmaa koiran ikään sopivasti, muttei pienintäkään aggressiivisuutta). Aggressioita kuitenkin ilmeni, yritti purra minuakin. Siinä sitten otettiin ongelmakoiraotteet käyttöön, koiru rauhoittuikin, mutta oli ulkona yhä niin arvaamaton etten uskaltanut pidempään pitää. Ihana koira varmaan nykyään, jos on hyvään kotiin päässyt. Meillä aivan pieniä lapsia jne. En voinut ottaa riskiä, koska sain koirasta väärää infoa. Tilanne oli pakkorako: ex-kodissa ongelmat todellakin kärjistyneet jo vaarallisiksi koiran kanssa - koira oli saatava ko. kodista lasten turvallisuuden tähden pois. Kasvattaja esitti asiat vain tyyliin ettei ex-perhe ollut osannut koiraa oikein kasvattaa. Sain yhteyden ex-kotiin (josta koira hoiteisini) - ongelmat olivat todellisia eikä mikään ollut enää muu mahdollista kuin etsiä koiralle oikea koti. Minä otin ehdolla, että olisi lapsiystävällinen, kuten minulle luvattiin (minulla sijoituskoiria ollut menestyksekkäästi enemmänkin). Maksoinkin koiran kasvattajalle satasia koiran tuomisesta meille. Omalla kustannuksellani tietysti hoisin ruoat, matolääkkeet, lelut. Kun koiraa palautettiin, ei kasvattaja vaivautunut hakemaan. Joku viinalta haiskahtava kasvattajan sukulaispariskunta haki. Koira oli käydä mieheen kiinni ja piiloutui selkäni taakse. Ei ollut pihalla mennä autoon: teutaroi, ärisi, murisi. Koiraparka. Jos meillä ei olisi ollut pieniä lapsia ja sitä myöten liian suurta riskiä, olisin yrittänyt kauemmin ko. koiran kanssa. Toivottavasti sillä kaikki nyt hyvin. Toivottavasti se on esim. yksinäisen lapsettoman naisihmisen onnellisena koirana tänään. Mutta miksi antaa kasvattajan toimesta aivan väärää infoa koiran luonnosta??

        ei kai koiran nimi ollu jysky??oli mul samanlainen koira jonka annoin takas kasvattajalle ku tappo mun bordeauxindogin

      • kyllähä
        jeshuua kirjoitti:

        Enpä usko että tilanteeseen auttaa taaskaan, että kyseenalaistaa jotakin kasvattajaa kyselemällä saatika julkisesti kertomalla että mistä haettu.
        Harvemmin se kasvattajan syy on jos häneltä lähteneelle pennulle ilmenee jossakin elämänvaiheessa käytösongelmia. Ihan pikkuvinkkinä vaan, sen verran monilla palstoilla taas julkisesti doggikasvattajia potkittu maanrakoon, oli sitten syytä siihen tai ei.

        Aloittajalle, toivottavasti asia saadaan hallintaan!

        vähä menee kasvattajanki piikkii jos aina samasta kennelistä tulee noita hulluja koiria mille ei mahdeta mitään!ja jos on joku pentutehtailija niiku yks kenneli mikä oli kouvolassa joskus mut muutti pois..näkyy taas oleva apulassa ilmotus 2 pentueesta yhtäaikaa...

      • doggystyle

        haistaa koiran kuolalitrat,hyi olkoon ku yököttäviä.

      • ..get a life
        doggystyle kirjoitti:

        haistaa koiran kuolalitrat,hyi olkoon ku yököttäviä.

        Taas kerran asiaton viesti.
        Kuules joillakin on ehkä vähän eri mielipiteitä kuin sinulla.
        Mietippä muitakin äläkä vain tuijota omaan napaasi.

      • J&J
        jysky?? kirjoitti:

        ei kai koiran nimi ollu jysky??oli mul samanlainen koira jonka annoin takas kasvattajalle ku tappo mun bordeauxindogin

        Tere vaan.. Infoan taas kaikille Jyskyn tutuille..Meillä menee todellakin hyvin ja meillä on myös toinen koira(kääpiöpinseri) ja elossa on edelleen. Ja Jysky on päässyt aika hyvin eroon "jostain ihmeen mies kammosta joka tuli ko.perheessä jossa mukamas tappoi toisen koiran" Rauhassa menään päivä kerralaan. JA terveiset Mikalle että taisi mulkkusi lyhentyä kummasti kun ego-koirasi jouduttiin lopettamaan.. :)
        T:J&J

    • tiina g

      Hei,

      Täällä painitaan saman ongelman kanssa, tosin ongelmana on toiset koirat ja nyt ei luoteta siihen että koira osaisi käyttäytyä kunnolla toisia ihmisiä kohtaan. (ylisuojeleva/varauksellinen)

      Epämiellyttävää tästä tekee juurikin se ettei koira ilmoita hyökkäyksestä. Eli häntä pystyssä mennään lähelle ja sitten purraan ja käydään päälle...! En tiedä johtuuko siitä että ollaan kielletty murisemasta niin sitten käydään suoraan päälle...
      Tämä tuli ihan yllättäen nyt ikää on 1.5 vuotta...
      nyt ei tiedetä mikä neuvoksi... epätoivoista... Voimia sinne!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      56
      5594
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      61
      2413
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      52
      2332
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      326
      1069
    5. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1054
    6. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      26
      950
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      877
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      793
    9. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      781
    10. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      773
    Aihe