Hiivaako?

Ongelmani on siis seuraavanlainen. Minulla on aiemmin, joskus vuosi pari sitten ollut mitä ilmeisimmin hiivatulehdus joka sitten äityi sellaiseksi antibiooteilla hoidettavaksi emätintulehdukseksi. Myöskin noin 1 kk sitten oli hiivaa, joka lähti apteekin aineilla.

Nyt viime viikon loppuna tuli taas hiivan oireet ja hain apteekista asianmukaiset lääkkeet. Eilen kuitenkin olin havaitsevinani pikkuhousuissa punertavaa eritettä. Tänään sitä voisi kuvailla jo veriseksi tiputteluksi(apteekin yhden hoitokerran emätinpuikon laitoin siis lauantai-iltana). Onko kellään ollut vastaavaa? Ja mikä oli diagnoosi?

Oireet viittaavat myös klamydiaan; verinen vuoto, tihentynyt virtsaamistarve, pientä kuumeiluakin oli noin 1 kk sitten ilman minkäänsortin flunssaa, kirvelyä virtsatessa ei kuitenkaan ole ollut, ehkä pienoinen epämiellyttävä tunne vain, mutta ajattelin sen johtuvan hiivasta, se ei siis tuntunut virtsaputken suulla vaan noin yleensä).

Pieni mutta tässä kuitenkin on, sillä poikaystäväni on minun ainoani ja minä hänen. Epäilystäkään muusta ei siis ole. Jos tämä nyt olisi klamydia, voisiko olla mahdollista, että minun äidilläni olisi ollut se kun sai minut? Poikaystäväni on syntynyt leikkauksella. Kuullostaa epätoivoiselta, tiedän. Huolettaa vain, aamulla soitan toki lääkärille ajan.. Kiitos avusta jos jollakin sitä olisi minulle jakaa :)
4484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että minulla on e-pillerit, mercilon merkkiset. Olen syönyt niitä yli 2 vuotta, ja tänään on siis liuskan viimeisen pillerin vuoro. Menkkojen pitäisi siis alkaa perjantaina.

Äänestä

että minulla on käytössä e-pillerit, mercilon merkkiset. Olen syönyt niitä yli 2 vuotta, ja tänään on siis liuskan viimeisen pillerin vuoro. Menkkojen pitäisi siis alkaa perjantaina.

Äänestä
  • mene kuitenkin varmuuden vuoksi lääkärille....sitä ei tiedä ikinä mitä voi olla..odota tietenkin että menkkasi loppuu koska et voi käydä virtsatesteissä jos on menkat....voi olla klamydia vaikkei sitä uskoisikaan...minulla oli samantapaisia oireita ja sain asianmukaisen lääkityksen.Onneksi kävin..

    Äänestä

Minusta oireesi voisi viitata virtsatietulehdukseen. Itselläni kun oli se niin ei pahemmin ollut kirvelyä virtsatessa. Kokoajan tuntui että on kova pissahätä vaikka mitään ei tullutkaan kun vessaan pääsi ja todella kovat alavatsakivut. Alavatskipujen takia soitin lääkäriin ja tietysti hoitaja epäili heti klamydiaa. Klamydia on kyllä naisilla yleensä lähes oireeton joten en itse ajatellut että minulla olisi se. Selvisi että kyseessä oli virtsatietulehdus. Mutta kerro kun saat selville mistä oli kyse!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaiko klamydia? kirjoitti:

Ongelmani on siis seuraavanlainen. Minulla on aiemmin, joskus vuosi pari sitten ollut mitä ilmeisimmin hiivatulehdus joka sitten äityi sellaiseksi antibiooteilla hoidettavaksi emätintulehdukseksi. Myöskin noin 1 kk sitten oli hiivaa, joka lähti apteekin aineilla.

Nyt viime viikon loppuna tuli taas hiivan oireet ja hain apteekista asianmukaiset lääkkeet. Eilen kuitenkin olin havaitsevinani pikkuhousuissa punertavaa eritettä. Tänään sitä voisi kuvailla jo veriseksi tiputteluksi(apteekin yhden hoitokerran emätinpuikon laitoin siis lauantai-iltana). Onko kellään ollut vastaavaa? Ja mikä oli diagnoosi?

Oireet viittaavat myös klamydiaan; verinen vuoto, tihentynyt virtsaamistarve, pientä kuumeiluakin oli noin 1 kk sitten ilman minkäänsortin flunssaa, kirvelyä virtsatessa ei kuitenkaan ole ollut, ehkä pienoinen epämiellyttävä tunne vain, mutta ajattelin sen johtuvan hiivasta, se ei siis tuntunut virtsaputken suulla vaan noin yleensä).

Pieni mutta tässä kuitenkin on, sillä poikaystäväni on minun ainoani ja minä hänen. Epäilystäkään muusta ei siis ole. Jos tämä nyt olisi klamydia, voisiko olla mahdollista, että minun äidilläni olisi ollut se kun sai minut? Poikaystäväni on syntynyt leikkauksella. Kuullostaa epätoivoiselta, tiedän. Huolettaa vain, aamulla soitan toki lääkärille ajan.. Kiitos avusta jos jollakin sitä olisi minulle jakaa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu