Vertailua

Jos nyt oikein ymmärsin, niin enää ei valita vuoden vammaisurheilijaa, vaan kaikki on samalla viivalla. Ei voi olla järjettömämpää päätöstä ja aloite tuli paralympiakomitealta. Ei vammaisurheilija ole milläänlailla vertailukelpoinen terveisiin ihmisiin. Vammaisurheilu on lähinnä leikkiä tosi urheilijoihin verrattuna. Ei yksi Leo pekka vielä nosta vammaisurheilua millekkään tasolle.
Pelatkoot vampit vaan bocciaa, rugbyä, mutta ihan omissa piireissään.
13939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

...vähättelyä. Ja huomaa että et ole edes asiaan paremmin perehtynyt, jospa perehtyisit ennenkuin tulet tänne esittämään noin älytöntä mielipidettä."Vammaisurheilu on lähinnä leikkiä tosi urheilijoihin verrattuna."

Äänestä

Jos lupaat kelata 100 m 13,5 sekuntiin tai vaikka juokset saman matkan, niin mä voi luvata syödä hatullisen paskaa. Vammaisurheilu on mennyt suurin harppauksien eteenpäin. Se on kokopäivätyötä jos aikoo menestyä vammaisurheilun huipulla. Niistä ajoista on muisto vain kun mentiin paralympia kisoihin vähä lomailemailemaan ja tultiin kaulat täynnä mitalleita takaisin. Taso on nousut rutkasti. Nykyisin mediakin on tehnyt hyvää vammaisurheilun eteen näkyy lehdissä, telkkarissa sekä netissä, eli niitä voi penkkiurheilija seurakin.
Vammaisurheilu on ihan samalla viivalla muun urheilun kanssa jos käytetään mittarina mitalleiten määrää Kultamitali on aina kultamitali.

Äänestä
  • Kuules nyt. Jos kelaat 100m aikaan 9.7s heität keihästä rapiat 90 metriä, pelaat NHL.ssä jääkiekkoa tai Liverpoolissa jalkapalloa, uit 50m 25 sekuntia, hiihdät 50km reiluun kahteen tuntiin ja olet vammainen, silloin minä lupaan syödä sitä paskoo hatullisen. Sitten jos tienaat vielä 100000-1000000 euroa vuodessa ja olet vammainen, silloin olet terveitten kanssa samalla viivalla ei muuten. Tuomiojaa lainatakseni vammaisurheilu on HÖTTÖÄ vai miten se oli.

    Äänestä

  • Urh.hullu kirjoitti:

    Kuules nyt. Jos kelaat 100m aikaan 9.7s heität keihästä rapiat 90 metriä, pelaat NHL.ssä jääkiekkoa tai Liverpoolissa jalkapalloa, uit 50m 25 sekuntia, hiihdät 50km reiluun kahteen tuntiin ja olet vammainen, silloin minä lupaan syödä sitä paskoo hatullisen. Sitten jos tienaat vielä 100000-1000000 euroa vuodessa ja olet vammainen, silloin olet terveitten kanssa samalla viivalla ei muuten. Tuomiojaa lainatakseni vammaisurheilu on HÖTTÖÄ vai miten se oli.

    ..se on toikin, siis asenne vamma. Ja tuossa sen taas näkee kuinka jopa maan edustajilla on ennakkoasenne vammaisiin. Eikä sinulle tullut edes pieneen mieleesi että kyllä vammaisurheilija voisi ihan tyytyväisenä ottaa vastaan tuollaisia palkkioita jos niitä hänelle maksettaisiin. Mutta vammaisurheilijat urheilevat ja jaksavat valmentautua kisoihin, vaikka eivät tuollaisia summia tienaakkaan, eikö se osoita aikamoista sitkeyttä. Oliskohan sunkin tervettä perehtyä hiukan vammaisurheilijoiden valmentautumiseen, ennenkuin tuot ennakko asenteesi esiin. Eipä sinne kuule nykyään lähdetä suoraan kaljatuopin äärestä, josta sinä varmaan sitä arvostelet kavereidesi kanssa. Ja osallistut urheiluun vain sitä arvostelemalla, tai osallistumalla siellä kantakapakassa tietokilpailuihin, etkä pärjää edes siinä. Saati että lähtisit samalla viivalle vammaisurheilijan kanssa.

    Äänestä

  • -bertta- kirjoitti:

    Oiskohan sinulla asennevamma??? Luepas pikkasen tekstiäsi. ``Istut kaljatuopin ääressä, et pärjää edes kantakapakassa tietokilpailussa`` Luulisin pärjääväni tietokilpailussa, ainakin sinua vastaan, pärjäisin varmaan urheilussakin sinua vastaan. Tottakai vammaisurheilija ottaisi palkkioita vastaan, mutta kuin kukaan ei ole kiinnostunut vammaisurheilusta, paitsi vammaisurheilija itse ei siinä paljon palkkioita saa, jos ei satu itse olemaan varakas ja maksaa itse itselle. Ai niin, luulisin tietäväni vammaisurheilijoiden valmistatumisesta kisoihin pikkasen enemmän kuin sinä, usko vaikka huviksesi.

    Äänestä

  • Urh.hullu kirjoitti:

    Kuules nyt. Jos kelaat 100m aikaan 9.7s heität keihästä rapiat 90 metriä, pelaat NHL.ssä jääkiekkoa tai Liverpoolissa jalkapalloa, uit 50m 25 sekuntia, hiihdät 50km reiluun kahteen tuntiin ja olet vammainen, silloin minä lupaan syödä sitä paskoo hatullisen. Sitten jos tienaat vielä 100000-1000000 euroa vuodessa ja olet vammainen, silloin olet terveitten kanssa samalla viivalla ei muuten. Tuomiojaa lainatakseni vammaisurheilu on HÖTTÖÄ vai miten se oli.

    Jaaha, mutta eipä taida yksikään näihin pystyvistä pärjätä vastaavassa vammaispuolen lajissa niiden huipuille. Ainakaan ilman pitkää ja rankkaa treenausjaksoa.

    Näyttää ottavan koville, kun kivikautisten asenteitten viimeinen linnake, huippu-urheilu, joutuu vähitellen avautumaan kuorestaan. Tokihan muistetaan miten aikanaan monissa ampumalajeissa miehet ja naiset kilpailivat samassa sarjassa. Sille tuli loppu kun nainen voitti. Urheilun nokkamiehinä pönöttäviltä ylipainoisilta lähes-kaljuilta fossiileilta on jäänyt huomaamatta että maailma ympärillä on muuttunut. Monikin on huomannut, että esim. pyörätuolikelaus ei ole jotain vähemmän kuin juoksu, vaan luonteeltaan aivan erilainen laji. Ja sama koskee hyvin pitkälti kaikkia lajeja. Että siinähän kitiset, kuulostat aivan samalta kuin ne jotka toivovat Suomen vielä jonain päivänä liittyvän Neuvostoliittoon.

    Äänestä

  • Urh.hullu kirjoitti:

    Oiskohan sinulla asennevamma??? Luepas pikkasen tekstiäsi. ``Istut kaljatuopin ääressä, et pärjää edes kantakapakassa tietokilpailussa`` Luulisin pärjääväni tietokilpailussa, ainakin sinua vastaan, pärjäisin varmaan urheilussakin sinua vastaan. Tottakai vammaisurheilija ottaisi palkkioita vastaan, mutta kuin kukaan ei ole kiinnostunut vammaisurheilusta, paitsi vammaisurheilija itse ei siinä paljon palkkioita saa, jos ei satu itse olemaan varakas ja maksaa itse itselle. Ai niin, luulisin tietäväni vammaisurheilijoiden valmistatumisesta kisoihin pikkasen enemmän kuin sinä, usko vaikka huviksesi.

    Olitko tietoinen, että vammaisurheilijoillekin urheilu on täyspäiväistä ja läheltä seuranneena voin kertoa, että ovat jopa lopettaneet esimerkiksi opiskelunsa kokonaan, kun ei aika ole riittänyt treenaamiselle. Menepä urh.hullu vaikka amputoitujen juoksijoiden kanssa samalle viivalle, niin varmasti jäät viimeiseksi.

    Äänestä

No niin, tulos oli odotettu. Aloitin provosoivan keskustelun, kokeillakseni vammaisten itsetuntoa.
Tulos on huolestuttava, bertta repi pelihousunsa, haukkui minua kaikin mahdollisin keinoin, ylläpito poisti viestejä, muut hengailivat mukana, muuten vaan tuomiten mielipiteeni. Tulos on huolestuttava, kritiikkiä ei kestetä, ylläpito suojelee vammaisia, niinkuin jotain pieniä lapsia, ketään ei saa loukata, ettei vaan mieli masentuisi. Niin ja pitäisi olla terveitten kanssa samalla viivalla, ei onnistu keskusteluun osallistuneilta ihan lähiaikoina. No jatkan vammaisurheilua entiseen malliin ja rakastan sitä.

Äänestä
  • Jatka vaan vammaisurheilua :) Tsemppiä!
    Terveisin vammaton

    Äänestä

  • "kritiikkiä ei kestetä" Niinpä niin : )))

    Äänestä

  • ... ei ole mitenkään kehittynyttä provoilua.

    Jos haluaa provoilla tyylikkäästi, se pitää tehdä niin, ettei ketään haukututa tai nimitellä suoraan.

    Nimim. ei-vammaisurheilija, en edes katsoisi sitä koskaan TV:stä. Mutta ei se mitään leikkiä ole.

    Äänestä

... ja kaiken lisäksi vielä sivistymätön.

Nimenomaan moni vammaisurheilija tekee sitä tosissaan. Kyse ei ole leikistä.

Moni heistä uhraa kaiken aikansa treanaamiseen, siinä missä ei-vammaisetkin urheilijat.

Kaikenlaisia juntteja sitä tännekin eksyy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Urh.hullu kirjoitti:

Jos nyt oikein ymmärsin, niin enää ei valita vuoden vammaisurheilijaa, vaan kaikki on samalla viivalla. Ei voi olla järjettömämpää päätöstä ja aloite tuli paralympiakomitealta. Ei vammaisurheilija ole milläänlailla vertailukelpoinen terveisiin ihmisiin. Vammaisurheilu on lähinnä leikkiä tosi urheilijoihin verrattuna. Ei yksi Leo pekka vielä nosta vammaisurheilua millekkään tasolle.
Pelatkoot vampit vaan bocciaa, rugbyä, mutta ihan omissa piireissään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu