Haluttomuus epäihmisarvoiseen työhön?
Niin, laitan tämän tekstin kahdelle palstalle. It-alan työpalstalle ja sitten toimeentulotuki asioista keskusteltavalle palstalle. Katsotaan kumman puolen porukat vastaavat aktiivisemmin.
Nykyisin en halua töihin. Olen ollut viime vuodet IT-alalla. Syynä tähän on se että olen huomannut olevani herkkä, nyt kolmekymppisenä.
Ennen nuorena tein hirveästi erilaisia raskaita työjuttuja ihan lehdenjaosta lähtien. Eri paikoissa junnuna juoksin ja kuuntelin joskus vanhempien työttekijöiden vittuilua.
Nyttemmin erilaisten työkokemusten ja korkeakoulututkinotjen käteen, olen alkanut kunnioittaa itseäni. Annan itselleni luvan tutnea niitä tunteita joita olen kieltänyt.
Annan itselleni oikeuden loukkaantua.
EN itse ole ikinä koskaan kiusannut tai parjannut pitkän työhistorian aikana, mutta työpaikkakiusaus on todella olemassa hyvin monessa paikassa, jso sitä alkaa tutkimaan.
Minua kohtaan on suhtauduttu ylimielisesti, ei oel otettu juttuihin mukaan, suoranaisesti haukuttu ja kiroiltu, ja mitään työtehtävää ikinä en ole laiminlyönyt.
Toki elämässä on paljon onnistumisiakin, mutta nyt, 30 ikäisenä vaadin ehdottomasti työilmapiiriä jossa minua kunnioitetaan ihmisenä ja ilmapiiriä missä minua kohtaan käyttäydytään yhtä kivasti kuin minä käyttäydyn muita kohtaan.
Tällaista ympärsitöä´ei nyt tiukkana aikana it-alalta löydy.
Ennen olin katkera "sossun pummeille", kun ne ei tee töitä. Kunes itse aloitin toimenntulotuella elämisen.
Kuulun niihin tyyppeihin jotka eivät lotraa viinalla, eli hallitsen päihteet ja ei ole mitään pelkoa alkoholisoitua.
On aikaa harrastaa ja urheilla, hoitaa itseään henkisesti. Myös parisuhteeni rakastamaani aniseen toimii paljon paremmin.
Suomi on täynnä katellisia ihmisiä, ollaan kateelliisia Kimi räikkösille ja muilel rikkaille ja kuuluisille. Itse en ole ikinä olltu kateellinen.
Monikohan kateellinen ihminen parjaa tai haukkuu minua, joka nyt pärjää pienellä tuella, mutta ei myy itseään uhrattavkasi töihin ??
Tämä haukkuja voi tuntea omassa nahassaan kiusaamista ja negatiivisia tunteita työelämässä.
Minä en niitä enää ikinä tunne. En enää suostu millään muotoa epäkivaan työilmapiiriin.
No kateellisia riittää, mutta tämä on minun vaihtoehtoni.
Ystävä, jos siunulal on paha olla, rentoudu sinäkin ja lopeta ylimalkainen rahankerääminen.
Toki olen valmis työelämäänkin uudestaan, mutta alallani tulisi olla yli 3000 euron kuukausipalkka ja tae ihmisystävällisestä työilmapiiristä missä ei ikinä kuulu kirosanaa, tai minuun kohdistuvaa pienintäkään loukkausta.
Muuta en vaadi, ja hatunnosto myös teille jotka inhottavassa ilmapiirissä taistelette.
Huomattavasti pienempi hatunnosto niille, jotka työskentelevät ilmapiirissä hyvällä palkalla ja josta nauttivat. EI siinä ole mitään erikoista, kaikkihan tykkäisivät nauttia töistä....
Minä nautin vapaa ajasta...
Niin, laitan tämän tekstin kahdelle palstalle. It-alan työpalstalle ja sitten toimeentulotuki asioista keskusteltavalle palstalle. Katsotaan kumman puolen porukat vastaavat aktiivisemmin.
Nykyisin en halua töihin. Olen ollut viime vuodet IT-alalla. Syynä tähän on se että olen huomannut olevani herkkä, nyt kolmekymppisenä.
Ennen nuorena tein hirveästi erilaisia raskaita työjuttuja ihan lehdenjaosta lähtien. Eri paikoissa junnuna juoksin ja kuuntelin joskus vanhempien työttekijöiden vittuilua.
Nyttemmin erilaisten työkokemusten ja korkeakoulututkinotjen käteen, olen alkanut kunnioittaa itseäni. Annan itselleni luvan tutnea niitä tunteita joita olen kieltänyt.
Annan itselleni oikeuden loukkaantua.
EN itse ole ikinä koskaan kiusannut tai parjannut pitkän työhistorian aikana, mutta työpaikkakiusaus on todella olemassa hyvin monessa paikassa, jso sitä alkaa tutkimaan.
Minua kohtaan on suhtauduttu ylimielisesti, ei oel otettu juttuihin mukaan, suoranaisesti haukuttu ja kiroiltu, ja mitään työtehtävää ikinä en ole laiminlyönyt.
Toki elämässä on paljon onnistumisiakin, mutta nyt, 30 ikäisenä vaadin ehdottomasti työilmapiiriä jossa minua kunnioitetaan ihmisenä ja ilmapiiriä missä minua kohtaan käyttäydytään yhtä kivasti kuin minä käyttäydyn muita kohtaan.
Tällaista ympärsitöä´ei nyt tiukkana aikana it-alalta löydy.
Ennen olin katkera "sossun pummeille", kun ne ei tee töitä. Kunes itse aloitin toimenntulotuella elämisen.
Kuulun niihin tyyppeihin jotka eivät lotraa viinalla, eli hallitsen päihteet ja ei ole mitään pelkoa alkoholisoitua.
On aikaa harrastaa ja urheilla, hoitaa itseään henkisesti. Myös parisuhteeni rakastamaani aniseen toimii paljon paremmin.
Suomi on täynnä katellisia ihmisiä, ollaan kateelliisia Kimi räikkösille ja muilel rikkaille ja kuuluisille. Itse en ole ikinä olltu kateellinen.
Monikohan kateellinen ihminen parjaa tai haukkuu minua, joka nyt pärjää pienellä tuella, mutta ei myy itseään uhrattavkasi töihin ??
Tämä haukkuja voi tuntea omassa nahassaan kiusaamista ja negatiivisia tunteita työelämässä.
Minä en niitä enää ikinä tunne. En enää suostu millään muotoa epäkivaan työilmapiiriin.
No kateellisia riittää, mutta tämä on minun vaihtoehtoni.
Ystävä, jos siunulal on paha olla, rentoudu sinäkin ja lopeta ylimalkainen rahankerääminen.
Toki olen valmis työelämäänkin uudestaan, mutta alallani tulisi olla yli 3000 euron kuukausipalkka ja tae ihmisystävällisestä työilmapiiristä missä ei ikinä kuulu kirosanaa, tai minuun kohdistuvaa pienintäkään loukkausta.
Muuta en vaadi, ja hatunnosto myös teille jotka inhottavassa ilmapiirissä taistelette.
Huomattavasti pienempi hatunnosto niille, jotka työskentelevät ilmapiirissä hyvällä palkalla ja josta nauttivat. EI siinä ole mitään erikoista, kaikkihan tykkäisivät nauttia töistä....
Minä nautin vapaa ajasta...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yksipuolinen näkökulma.
Olet AINA myös itse osa työyhteisöäsi. Eikä työyhteisön viihtyvyyttä voi mitata VAIN omasta näkökulmasta, eivät muut siellä ole sinun "viihdytystä" varten. Töissä ollaan tekemässä töitä ja tuloksia, ansaitsemassa siitä palkkaa, se on totuus.
Jos taas ammattitaitosi ei riitä itse määrittelemääsi palkkatasoon ja työ"kaverisi" ovat sen huomanneet, älä syytä siitä työyhteisöä.
Omasta työssäoloajasta on pitkä aika eli jäin työttömäksi 90-luvun alussa. Tai olisin vieläkin töissä, jos olisin siirtynyt vieraalle paikkakunnalle. Lapsi oli silloin pieni ja hänellä täällä turvallinen kasvuympäristö joten en lähtenyt. Työilmapiiri oli loistava, pieni työyhteisö.
Sen jälkeen ei olekaan ollut hurraamista. Ihminen lamaantuu jäädessään työttömäksi, niin minäkin. Asiosidonnainen työttömyyskorvaus vielä lisäsi käpertymistä; rahaa tuli eikä työkkärin akat ahdistelleet kuin vasta sitten kun rahantulo loppui.
Kerran tuli olluksi kaupungillakin tukitöissä eikä toista kertaa ole tehnyt mieli: siellä sitä ollaan tekevinään kovasti töitä, mutta järjenkäyttö ei ole saalittua eli luovalle ihmiselle väärä paikka.
Kurssejakin on mahtunut työttömyysjaksoon ja ainut järjellinen on ollut atk-ajokorttikurssi.
Minäkin nautin vapaudesta, mutta karenssissa ollessa ei senttiäkään tule, että vapaus on kääntynyt vankilaksi.
Toki olisi näitä työelämävalmennuksia ja muita nykyajan ilmiöitä, mutta ei vanha oikein enää viitsi valmentautua työelämään kun eläkeikä lähestyy.
Itse olen nyt velkaantunut karenssin aikana. Oli jotain pieniä velkoja ennen karenssiin joutumista, pystyin silloin hoitelemaan velkani, mutta nyt perintätoimistokulujen kasvaessa en enää hallitse koko velkakokonaisuutta. Olen yrittänyt tehdä sopimuksia maksaa pienemmissä erissä, mutta jokaiseen sopimukseen tulee lisäkuluja.
Tuloja olen yrittänyt kerätä myymällä tavaraa kirpputoreilla ne netissä, mutta nyt sekin kauppa on hiljentynyt.
Nyt uskallan kuitenkin rehellisesti todeta, että en osaa enää nauttia mistään: ennen olin kiinnostunut viherkasvien hoidosta ja kävin mielelläni taidenäyttelyissä. Nyt minulle riittää, kun saan joskus viinatipalla turrutettua itseni uneen.
Ja taas käy kohta kutsu työkkärin ämmien pakeille. En minä heidänkään työtä kadehdi. Ei minusta olisi sellaiseen "työhön" ihmisiä kiusaamaan.
Itse olen huomannut jo lyhyen elämäni aikana sen, että joka paikassa on aina joku, joka näyttää sulle väärää naamaa. Itse en kuuntele hetkeäkään selityksä, et "en tuu tonne kurssille kun siel on se yks joka vihaa mua".
Elämässä sä joudut AINA hymyilemään sille, jota sä vihaat. Sä et voi käyttää verukkeena työpaikkakiusaamista mihinkään. Miten sä muuten määrittelet koko kiusaamisen?
Itse olen lukion viimeisillä kursseilla tällä hetkellä, ja joka ryhmään mahtuu joku, joka puhuu musta paskaa selän takana tai kattoo ilkeästi. So what? Mä olen jo tottunut. Siks toisekseen mä olen menny sinne opiskelemaan enkä miellyttämään muita. Ystäviä löytyy sieltä paljonkin, mutta aina tulee olemaan niitä jotka yrittää hankaloittaa toisten elämää. Niistä pitää vain yrittää olla välittämättä.
Mä itse oon niin kyllästynyt nöyristelemiseen (tai en mä ole koskaan nöyristellyt, kun sossu yritti pompottaa mua, pistin sen päiväset luut kurkkuun että ovat suhtautuneet asiallisesti sen jälkeen) että haluan osa-aikatyötä. Mä teen mieluummin hikisellä palkalla osa-aikatyötä kun ravaan joka jumalan kuukausi sossussa todistamassa opiskeluani, tilejäni ja ties mitä P*skaa. Mä en enää jaksa odotella sitä, että sossun akat tekevät päätökset kunhan viitsivät. Haluan myös velkakierteestäni pois ja elättää tyttäreni, joten onnistuu multa kolme juttua kerralla: osa-aikaduuni, koulu ja tytön viikonloppuhoito.
Mä yritän itse vain suhtautua koulukavereihin sillä asenteella, että olen ystävällinen kaikille. Jopa juoruajillekin. Työyhteisössä jos on joku ikävä tyyppi, niin sitten annan niiden olla. Toivon kuitenki tsemppiä sulle, sitä tarvitaan.