Hyvin koulutetut keski-ikäiset ovat ryhtyneet tappamaan itsensä ja jotkut jopa lapsensa. Ennen mentiin vaikka velkavankeuteen, mutta ei ryhdytty hirmutöihin. Poliitikkojen vähäinen ajattelutoiminta on johtanut sellaiseen johtopäätökseen, että aseet tappavat. Olisi puututtava todelliseen syyhyn, joka on lehtien tietojen mukaan taloudellinen ja myös henkiseen arvomaailmaan liittyvä. Raha-asioiden mennessä solmuun moni kokee sen niin häpeälliseksi, että tappaa vaikka perheensä. Velallisten kohtelu on Suomessa todellakin barbaarista. Lisäksi nykyinen kilpailuyhteiskunta korostaa liiaksi materiaalisia arvoja. Lehdet ovat pullollaan juttuja menestyvistä ja rikkaista. Kun tähän liitetään lisäksi uuspakanuus, ei ole ihme, että paukkuu. Viime lama tappoi 800 suomalaista parhaasta päästä. Lama tai taantuma painaa taas päälle. Jotain tarttis tehdä varsinkin lapsiperheiden hyväksi.
itsemurhat
mammonan palvonta
17766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sinkkuna olen sitä mieltä että lapsiperheitten hyväksi on tehty riittävästi. Minäkin päivittäin raadan ja maksan veroja jo niska limassa lapsiperheitten eteen. Eiköhän lapsiperheet voisi vähän itsekin ottaa vastuuta itsestään. Ja jos ei kertakaikkiaan ole varaa tehdä lapsia niin sitten ei vaan pidä tehdä. Maailmassa on vähintäänkin riittävästi ihmisiä.
Monen arvomaailma varmaan on romahtanut. Niin pinttynyt ateisti kun olenkin, voisin suositella siihen toimivaa ratkaisua : uskonto. Käytäntö osoittaa että uskonto luo yhteiskuntaan vakautta ja jatkuvuutta. Jos tuntuu että ei enää millään jaksa niin uskontoon hurahtaminen voi auttaa. Loogisesti kaikki uskonnot ovat aivan persiistä, mutta ei siinä kannata ruveta logiikkaa suremaan jos tuntuu että pää pamahtaa kappaleiksi.
"Sinkkuna olen sitä mieltä että lapsiperheitten hyväksi on tehty riittävästi. Minäkin päivittäin raadan ja maksan veroja jo niska limassa lapsiperheitten eteen."
Ketäs ne sun eläkkeet maksaa sitten vanhana piikana? Ketä kustantaa ylimääräiset sairaalakäynnit, eläkeläisalennukset ja vanhainkodin hoitajien palkat? Oliskohan ne näiden lapsiperheiden lapset, joiden eteen olet "niska limassa" töitä raatanut?
What goes around comes around...
Pehmeät arvot kunniaan ja ymmärrystä yhteiskuntaan. Oma elämäntapa ei välttämättä ole se paras ja ainoa oikea.
"Ennen mentiin vaikka velkavankeuteen, mutta ei ryhdytty hirmutöihin."
Niinkö? Juuri luin lehdestä, että perhesurmia on tehty Suomessa aina. Nykyisin n 6-8 vuodessa, mutta 60-luvulla kaikista henkirikoksista 15 % oli perhesurmia.
meillä tehtiin henkirikoksia lähes kolme kertaa enemmän.
Nykyään lehtien uutisointi vääristää ihmisten saamaa kuvaa tilanteesta. Voi jopa pelätä, että lehtien lööpit saattavat vaikuttaa ihmisiin vahingollisesti. Aikaisempina vuosikymmeninä ei kaikkia tapauksia kai edes julkaistu. Rikosjutuistakin julkaistiin nimet yleensä vasta, kun tuomio oli langetettu.
Mutta syy, että sodan jälkeen tehtiin eniten murhia, oli tietenkin se, että useimmilla miehillä sodan jälkeen viirasi päässä pahasti. Viina virtasi jne.
Nyt ei ole sotaa nähty näillä mailla vähään aikaan, mutta joku päässä viiraa?
Vai liittyiskö nämä sekoilut vain johonkin geneettiseen rappeutumiseen samalla tavalla kuin siittiöiden laadun huononeminen.
Ehkä luonto vain hoitelee ihmiskuntaa pois pallolta äikkäämästä.
sanottiin tason pysyneen viimeisen 50 vuoden aikana samana. eli seitsemisen per vuosi.
"Vai liittyiskö nämä sekoilut vain johonkin geneettiseen rappeutumiseen samalla tavalla kuin siittiöiden laadun huononeminen. Ehkä luonto vain hoitelee ihmiskuntaa pois pallolta äikkäämästä."
Mielenkiintoinen ajatus. Itse olen ajatellut samaa homoseksuaalisuuden lisääntymisestä. Samaa sukupuolta olevat kun eivät kykene lisääntymään (ilman keinotekoista apua).
20-luvulla tehtiin enemmän kuin sodan jälkeen. 1500-luvulla jopa 20 kertaa enemmän. Mitä pitemmällä aikavälillä katsotaan sitä enemmän rikosten määrä on vähentynyt.
Kumma juttu tuo geneettinen rappeutuminen. Tuon perusteella 10 000 vuotta sitten eläneet ihmiset olivat vähintään jumalia.
kamelin selän katkaisi lasten menetys.
En ymmärrä ratkaisua, miksi ihmeessä?
Miksei vanhempia tuettu?
Lapsia ei olisi saanut viedä, nyt he vihaavat päätöksentekijöitä lopunelämäänsä. He tietävät vanhempien surreen niin paljon etteivät jaksaneet huomiseen.
Enpä osaa ottaa kantaa tuohon.
Itse olen nähnyt enemmän päinvastaisia tapauksia, joissa sossut antaa lasten olla huonoissa kotioloissa kun biologista vanhemmuutta halutaan tukea katkeraan loppuun saakka. (= huostaanotto ja sijoittaminen on kallis toimenpide, jota vältetään viimeiseen saakka)
menettely näkyy olevan toinen, miksi?
Liian helposti sijoitetaan sijaisperheisiin, joilla ei välttämättä ole mitään oikeaa annettavaa lapsille....
Monesti äiti joutuu puolustamaan lapsia tilanteessa, jossa isän väkivaltaisuudesta ei ole näyttöä vaikka se on tosiasia. Eli on pakko olla ns. paha äiti lasten tähden vaikkei tahtoisi....eri asia sitten, kun isän tilanne rauhoittuu yhden "hellan" kertakaikkiaan sanottua moro.
...jos se lapsia väkivaltaisesti kohteleva onkin äiti, niin sitten asiat vasta huonosti onkin. Sitä ei uskota hevillä, eihän nyt äiti lastaan satuta.
Siinä on isä kovilla yrittäessään pitää lapsien puolta äidin uhkaa vastaan.
äiti kun on fyysisesti heikompi, miten ihmeessä näihin miesten itkuihin uskotaan?
ja jos nainen lyö, aika todennäköisesti mies on palannut hetkeksi kotiin huvittelureissultaan härnäämään tätä.
Surullinen lopputulos tälle perheelle joka tapauksessa. Molemmilla oli toimeentulo, mutta omakotitalon osto oli virhe.....
- talo myyntiin tai vuokralle, eri osoitteisiin asumaan.....jos se ei mennyt kaupaksi eikä yksin selvitty edes puolitetusta velasta pitää jakaa talo sisältä............jne
...muistanetko tapauksen, jossa aasialaissyntyinen äiti tappoi lapsensa? Oli käräjillä jokin aika sitten. Eräs äiti Porvoon suunnalla poltti lapsensa.
"ja jos nainen lyö, aika todennäköisesti mies on palannut hetkeksi kotiin huvittelureissultaan härnäämään tätä."
Tuohan se yleinen asenne tuntuu olevan. Lyövä mies on paska, mutta jos nainen lyö, silloinkin syy on miehen. Jos nimittäin mies sanoo, että nainen härnäsi, on kaikki välittömästi barrikadeilla ulvomassa sitä, että uhria syyllistetään.
Tässä asiassa ei ole täyttä tasa-arvoa. Vaikka mies kuinka on fyysisesti vahvempi, hän ei välttämättä nosta kättään naista kohtaan edes puolustautuakseen. Ja jos mies puolustaakin itseään, hänet voidaan leimata naisenhakkaajaksi ja asetelma kääntyykin päälaelleen.
niin että äiti pelkäsi menettävänsä lapsensa. Isä esti tapaamisia ja hankaloitti niitä koko ajan. Epätoivo ja huoli siitä mitä lapsille tapahtuu isän luona ajoi äidin tuohon tekoon.
En tunne tapausta, jossa äiti poltti lapsensa = en kommentoi sitä.
Tosiasia vain yleensä on niin että mies pahoinpitelee ja nainen joutuu kärsimään lasten tähden tai ainakin lykkäämään avioeroa siksi. Masentuu helpost kärsittyään pitkään, varsinkin kun vastaavaa kokemattomat ihmiset tekevät hänen näkökulmastaan lasten turvallisuuden vaarantavia ratkaisuja.
Toki on oikeastikin väkivaltaisia naisia....useimmiten anoppi, joka pahoinpitelee miniöitään. Sitten itketään kylällä kun ollaan niin yksin vanhana ja harvoin käy se ja se katsomassa.
Mies on yleisemmin se väkivaltainen osapuoli. Siitähän se kai perimmältään johtuukin, että miestä uhrina on vaikea ottaa todesta.
Se Porvoon tapaus oli pari vuotta sitten iso juttu. En muista enää sen tarkemmin itsekään. Taisi olla psyyke-puolen juttu.