Miten selitätte tämän?

Heh heh. Jo oli aikakin. Mulla on kokemusta monesta sakemannista ja tärkein, mitä olen oppinut on se, että kun lukee liian paljon ja kuuntelee ammattilaisten neuvoja liian paljon, on varmasti sen jälkeen ongelmia. Ensimmäisen kanssa ei ollut mistään hajuakaan ja hyvin tultiin toimeen. Siksi olen aina suositellut lukemaan pitkä-aikaisen koiraharrastajan Anni M. Korpelan kirjan Koirankoulutuksen uskomukset ja totuus. Sen luettuani huomasin olleeni itse enemmän oikessa, kuin kaikenmaailman neuvojat. Sen takia ekan sakemannin kanssa pärjää, kun ei vielä tiedä huippuneuvoja. Monesti kasvattajakin on ihme vouhkaaja, joka antaa huonoja neuvoja. Sohaisit nyt muurahaispesää ja hyvä, että sen teit.

Arvoisa nimimerkki arvoiset jumalat. Aivan varmasti moni aloittelija pärjää saksanpaimenkoiransa kanssa ihan hienosti maalaisjärjellä. Valitettavasti on kuitenkin niin, että jokaista pärjääjää kohtaan löytyy vähintään kymmenkertainen määrä niitä jotka epäonnistuvat surkein, jopa kohtalokkain seurauksin. Joten mielestäni suositeltaessa koiraa aloittelijalle kannattaa ottaa linjaksi "better safe than sorry".

ja hyvin ollaan pärjätty! kyllähän sitä alkujaan oli koko aika mielessä "mitähänmuutmahtaaajatellamitenmepärjätäänSUSIKOIRANkanssa"... mutta tosiaan otin jo alkuun sellaisen asenteen että sakemannikin on vain KOIRA, jonka kanssa pärjää maalaisjärjellä hyvin. Koiran kanssa kannattaa harrastaa mahdollisimman paljon eri juttuja, koska on erittäin aktiivinen ja FIKSU kaveri. Käymme välillä koirapuistossakin, jossa välillä saa kuulla näitä hyviä juttuja joltain labbis/kultsu-omistajilta: "Sulla onkin varmaan kauhee kouluttaminen ton susikoiras kanssa..." tai: "Miten te just tohon rotuun päädyitte, en IKINÄ ottais lapsiperheeseen SUSIKOIRAA!" blaah! toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. minkäänlaista aggressiivista käyttäytymistä meillä ei ole IKINÄ ollut. Ei ole murissut eikä näyttänyt hampaitaan KERTAAKAAN. Ja tyttö on pian 7kk vanha. Tietty nyt kun näin tässä puhun niin murrosikä iskee pahimpana mahdollisena... ;)

mutta sillä varauksella, että jos ottaa sakemannin on oltava valmis kouluttamaan sitä ja järjestämään sille mielekästä tekemistä oli se sitten ensimmäinen sakemanni tai kymmenes.
Itse tuunustaudun ei niin taitavaksi kouluttajaksi,mutta yhdenkään sakun (tällä hetkellä kolmas) kanssa ei ole ollut mitään vaikeuksia. Murrosiästäkin selviää maalaisjärjen käytöllä. Kaikki 3 ovat luonteiltaan eronneet toisistaan, joku on tarvinnut enemmän määrätietoisuutta, joku on omaksunut tietyt asiat kuin itsestään. Kisakoiriksi olen 2 kouluttanut. niin että ihan sohvakoirina eivät ole elelleet.

mulla nyt eka sakemanni ja uros. otin pentuna ja nyt on 1v ei oo ollu ongelmia, mitä nyt ei yksin osais olla mut sitä harjotellaan ja kovasti. en myöskään lukenu mitään kirjoja, eikä sakut kaipaa mitään ns:kovempaa koulutusta. maalaisjärjellä ja rakkaudella olen tän kasvattanu ja hyvin mennyt. on erittäin kiltti jota monet ihmetelly.johtuen siitä et pitäs mukamas kasvattaa kovalla asenteella, eiköhän siinä koira enempi pelkää omistajaa kuin kunnioita.

Et olisi enää parempaa aloitusta voinut kirjoittaa.

Täyttä totta.

En ymmärrä ihmisiä, jotka nostaa sakemannin jalustalle, ja kumartaa ja palvoo sitä puolijumalana, ja karkottaa etemmäs kaikki ihmiset, jotka eivät ole ikänään koiraa omistaneet.

Haloo. Saksanpaimenkoira on KOIRA siinä missä moni muukin.

Jos on vähääkään viitseliäisyyttä, kärsivällisyyttä, aikaa ja tolkkua korvien välissä, sakemannista saa kelpo koiran ihan ilman ruumiita.

Toki on niitä nuoria, ja vähän vanhempiakin, jotka ovat sakemannin hankkineet, ja onkin seinä noussut heti pystyyn.

Heiltäpä puuttuukin nuo aiemmin mainitut "kriteerit".

En näe mitään syytä sille, miksi saksanpaimenkoiraa ei voisi ottaa ensimmäiseksi koiraksi.

Ilman sataatuhatta kirjaa, kallonkutistajaa, koirankouluttajia, ohjaajia, rauhanturvajoukkoja, yk-lähettiläitä tai lähetyssaarnaajia.

Huhheijjaa, älytöntä.

Eikun maastokuvioiset housut jalkaan, pullea vanha kunnon pilotti päälle, lippis syvälle päähän ja SAKEMANNI vasempaan reiteen kiinni: siinä teille naurettava näky.

Kun ne sakut ovat niin tavallisia koiria, joiden kanssa kuka tahansa maalaisjärkinen pärjää, niin miten on selitettävissä seuraavat asiat?

1. Saksanpaimenkoirat purematilastoissa ja lööpeissä.

2. Remmirähjien suuri prosentuaalinen osuus katukuvassa.

3. Saksanpaimenkoiran erittäin huono maine, käsittämättömän suurella määrällä koiraharrastajista on kokemuksia saksanpaimenkoiran hyökkäyksistä koiriensa kimppuun.

4. Mitä ihmeellisemmät kyselyt ja ongelmat nettipalstoilla liittyen saksanpaimenkoiriin ja niiden koulutukseen.

5. Kotia etsivien sakemannikiertolaisten poikkeuksellisen suuri määrä.

Siis oikeasti, ovatko saksanpaimenkoiran hankkivat poikkeuksellisen vähäisellä maalaisjärjellä varustettuja ihmisiä, vai mistä ongelmien kertyminen oikein johtuu?

Tässä keskustelussa rehvastelee pari ihan pentukoiran omistajaa (7 kk ikäisen koiran omistaja ja vuoden ikäisen koiran omistaja) sitä, miten hyvin on mennyt. Osallistuvatko nämä samaiset kirjoittajat keskusteluun vielä vuoden- parin päästä, kun koiransa ovat saavuttaneet täyden iän, niiden puolustusviettio on kehittynyt ja niiden viettivoima huipussaan? Onko kaikki edelleen hyvin ja mennyt tosi kivasti koiran kanssa.

Moni pärjää saksanpaimenkoiran kanssa. Jotkut helposti (ovat onnistuneet saamaan jonkun pehmeän, vietittömän lapasen, joka on nöyrä ja ylisopeutuvainen, ja jonka kanssa pärjäisi lapsikin), toiset vaikeammin töitä tekemällä (omistavat enemmän rodun omaisen koiran, jonka kanssa kuitenkin ajautuvat oikeisiin porukoihin ja oivaltavat koirankoulutuksesta jotakin).

Yleensä varsinkin pehmeiden ja nöyrien koirien omistajat kuvittelevat, että heillä on ihan normaali saksanpaimenkoira, ja että heidän tarinansa koiransa kanssa on yleispätevä vertailu muidenkin tilanteille. He eivät edes ymmärrä, että heidän koiransa on surkea luuska, joka ei muistuta oikeaa saksanpaimenkoiraa millään lailla. Totuus valkenee ehkä sitten, kun joskus otetaan toinen sakemanni, joka onkin enemmän rodunomainen. Tai sitten ei valkene, ja koirassa on heidän mielestään muka jotain luonnevikaa...

Tosiasia kuitenkin on, että jokainen, joka tuntee saksanpaimenkoiran rotuna, ja tietää, millaisia ominaisuuksia on rodunomaisella saksanpaimenkoiralla, ei suosittele tämän rotuista varauksetta kenelle tahansa ihmiselle, joka nyt sattuu saamaan päähänsä, että susikoira on saatava. Ja se, että suosituksia pantataan, on pelkästään tervettä järkeä, sillä väärä valinta ei ole etu kenellekään, vaan aiheuttaa ainoastaan harmia niin koiralle, kasvattajalle kuin pennunottajallekin, puhumattakaan niistä lukemattomista muista tahoista, joihin koira ehtii elämässään vaikuttaa.

Yksikin purematapaus, jossa sakemanni hyökkää koiran tai ihmisen kimppuun, koska omistaja on ottanut väärän rotuisen koiran, on liikaa. Yksikin rodunomainen koira, joka on joutunut vääriin käsiin ja jonka kohtalo on sitä kautta sinetöity, on liikaa.

Ja ihmiselle, joka yliarvioi omat taitonsa, kykynsä ja kovasti tolkutetun maalaisjärkensä, on yksikin pieleen mennyt rotuvalinta, joka muuttuu tosielämän painajaiseksi, koska koiran kanssa ei pärjätä, on liikaa.

Kukaan ei kerro näitä asioita siksi, että pitäisi itseään ainoana pätevänä ihmisenä kouluttamaan ja omistamaan saksanpaimenkoiraa.

Asioita kerrotaan siksi, että mitä enemmän ihmisellä on kokemusta rodusta, sen enemmän hän tietää, millainen saksanpaimenkoira ihan oikeasti on, ja miten isot asiat voivat mennä pieleen tämän rotuista hankittaessa.

Eli siis, miettikää tarkkaan. Kenenkään elämässä ei pitäisi olla missiona se, että kaikki kummin kaiman tutun serkut hankkivat just samanrotuisen kuin itsellä on. Miettikää, ennen kuin suosittelette, ja miettikää, ennen kuin hankitte. Vaikka kuvittelisitte miten tietävänne ja ymmärtävänne tätä rotua.

niin jäät siihen rotuun koukkuun loppu iäksi. Liian hyvä rotu, että voisit olla ilman koiraa tai vaihtamalla rotua muuksi huomaisit sen eron ja et olisi siihen toiseen rotuun tyytyväinen!

Pärjää toiset ei.

Toiset ei pärjää oli koira mikä tahansa.

Toisilla on riittävästi älliä pärjätäkseen.