vetää pyllyä

Ei varmaan ole kovin vakavaa mutta osaako joku kertoa miksi koiruus vetelee itseään istualtaan pitkin mattoja, ihan niinkuin pyllyä kutittais?
6828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei pitäis olla mitään kummempaa "vikaa" koirassa. Ihmettilin kerran ihan samaa ja eläinlääkäri sano, että sellainen käytös johtuu yleensä täysistä aniliinirauhasista (vai miten nyt kirjotetaankaan), joiden pitäisi tyhjenty itsestään.

Äänestä
  • ei tyhjenny lämpimällä vedellä huuhtelun jälkeen, vietävä ell jotta tyhjentää. Siinä saa myös itse samalla opin, miten voi ne jatkossa tyhjentää. Eri yksilöillä tyhjentyy kellä paremmin, kellä huonommin omia aikojaan mutta ennen muuta riippuu ruokinnasta. Ulosteen tulisi olla sen verran kovaa, että anaalit puristuvat ulostaessa tyhjäksi.

    Äänestä

  • apua vaivaan voi tuoda se, että kakkalenkkien jälkeen suihkuttelee peppua lämpimällä vedellä 3min ja sitten hellä kuivaus.
    Oon huomannut että liian löysän ulosteen omaavan
    koiran anaalirauhaset ovat herkempiä tulehduksille, kun uloste ei ole tarpeeksi jämäkkää, niin rauhaset eivät tyhjene sen aiheuttaman paineen voimalla. Myös liikunnan puute voi aiheuttaa tukkeumia, sekä liian vähäiset kakitus kerrat, koiran tulis mielelllän kakkia ainakin pari kertaa/päivä.
    Joskus harvoin jopa liiallinen liikunta voi saada anaalirauhaset niin sanotusti yli-innokkaiksi, mutta yleensä vaivat aiheutuvat kyllä liikunnan puutteesta, ruokinnan epäkohdista, tai siitä että koira on noille vaivoille erityisen altista sorttia.
    Lämmintä vettä peppuun ja huolellinen hellä kuivaus tuovat hätäapua ja säästyy matot ikäviltä lemuilta, jos hyvin sattuuu.
    Eläinlääkärillä käynti on suositeltavaa jos vaiva ei mene ohi ja koira muuttuu apaattiseksi, silloin sille voi nousta kuume ja anaalirauhaset voivat tulehtua ja aiheuttaa koiralle suurta tuskaa. Anaalirauhaset voi opetella tyhjentämään myös itse, jos on näppärä käsistään..rauhaset voi myös leikkuuttaa, jos niistä on jatkuvasti vaivaa, leikkaus on yleensä hyvin yksinkertainen toimenpide.

    Äänestä

  • vaivaa teitin koirua kirjoitti:

    apua vaivaan voi tuoda se, että kakkalenkkien jälkeen suihkuttelee peppua lämpimällä vedellä 3min ja sitten hellä kuivaus.
    Oon huomannut että liian löysän ulosteen omaavan
    koiran anaalirauhaset ovat herkempiä tulehduksille, kun uloste ei ole tarpeeksi jämäkkää, niin rauhaset eivät tyhjene sen aiheuttaman paineen voimalla. Myös liikunnan puute voi aiheuttaa tukkeumia, sekä liian vähäiset kakitus kerrat, koiran tulis mielelllän kakkia ainakin pari kertaa/päivä.
    Joskus harvoin jopa liiallinen liikunta voi saada anaalirauhaset niin sanotusti yli-innokkaiksi, mutta yleensä vaivat aiheutuvat kyllä liikunnan puutteesta, ruokinnan epäkohdista, tai siitä että koira on noille vaivoille erityisen altista sorttia.
    Lämmintä vettä peppuun ja huolellinen hellä kuivaus tuovat hätäapua ja säästyy matot ikäviltä lemuilta, jos hyvin sattuuu.
    Eläinlääkärillä käynti on suositeltavaa jos vaiva ei mene ohi ja koira muuttuu apaattiseksi, silloin sille voi nousta kuume ja anaalirauhaset voivat tulehtua ja aiheuttaa koiralle suurta tuskaa. Anaalirauhaset voi opetella tyhjentämään myös itse, jos on näppärä käsistään..rauhaset voi myös leikkuuttaa, jos niistä on jatkuvasti vaivaa, leikkaus on yleensä hyvin yksinkertainen toimenpide.

    miten ne leikkaa, ettei tulis anaalirauhasia?

    Äänestä

onkohan haukullasi peräpään tyhjennttävät rauhaset täynnä,tänään just oli e.lääkärin kanssa puhe tosta asiasta.yleensä ne alkaa vetää peppua esim just mattoihin siinä vaivassaan.

Äänestä
  • oman tipsuni kanssa kävin juuri tänään el lääkäril, oli pari päivää ollut, niin että itse huomasin, vaivaa, ja tänään paheni huomattavasti. anaalirauhaset oli tulehtunut todella pahasti, piti viiltää auki ja koissu nukutukseen :( en kyl tajua kuinka niin pahaks menny kun en itse sen paremmin ollut huomannut, ei koira oireillut juurikaan muuta kuin parin päivän sisään? no kuiteskin, siis kannattanee toimia ennemmin kuin myöhemmin, oli kipeä kokemus koiralle :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitkin mattoja kirjoitti:

Ei varmaan ole kovin vakavaa mutta osaako joku kertoa miksi koiruus vetelee itseään istualtaan pitkin mattoja, ihan niinkuin pyllyä kutittais?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu