Pennun pelko

dobberin pentuni pelkää lähteä omalta pihalta.
Olen yrittäny houkutella lelulla, makupaloilla
mutta tuntuu ettei mikään auta.Se kävelee ehkä
metrin ja sitten istuu taas paikalleen ja vinkuu.
silleen se tulee luokse kun itse menee kyykkyyn
ja kutsuu mut sillonkin se tuleminen on siinä ja
siinä.Auttakaa!!!
1187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ainakin uskoisin niin. oma pentuni kanssa arkaili
lähteä pihasta. ensin houkuttelin koiraa kaikella
mahdollisella (lelut, herkut) joskus saatoin
kantaa sitä vähän matkaa niin koira alkoi sitten
itse kävelemään. toi jarruttelu meni ohi itsestään
vähän ajan päästä, mutta kun tuota ilmeni niin
esim. kun käännyttiin kävelyltä kotiin päin niin
johan se käveli. kotoa pois se ei halunnut lähteä
mutta eikös kotiinpäin tultaessa vauhti ollut jo
hyvä!

voit tietysti kokeilla ystävän avustuksella saada
pennun kävelemään. eli ensin kävelet pennun kanssa
kun pentu pistää jarrut päälle niin yritä
houkutella ja jos ei onnistu niin pyytä ystäväsi
pitämään koiraa jolloin itse jatkat matkaasi ja
kun pentu tulee luokse niin kehut hirmusesti sitä.
apua voisi myös olla pitemmästä hihnasta
tämmösessä tilanteessa jos et meinaa ketään saada
pitelemään pentua. meillä toi vaihe meni
itsestään ohi, vaikka oli ikävää kun koira
jarrutteli ja tuli ja taas kulki vähän ja taas
jarrutti. niin ja jos sulla todellakin on pitkä
talutin niin ota pari äkkinäistä juoksu liikettä
niin pentu saattaa lähteä juoksemaan myös, jos se
ei auta hypi, vikise, ym. jotta pentu saisi
ajateltavaa "mikäköhän omistajalle tuli, paras
mennä katsomaan". tai kun riehut pennun kanssa
pihalla laita sille talutin jatka riehumista ja
yritä leikin varjolla saada sitä pois pihasta ja
muista kehua.

jos jollain ystävälläsi on koira jonka kanssa
pentu tulee toimeen niin tietysti se voisi olla
yksi keino saada pentu pihasta pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aada kirjoitti:

dobberin pentuni pelkää lähteä omalta pihalta.
Olen yrittäny houkutella lelulla, makupaloilla
mutta tuntuu ettei mikään auta.Se kävelee ehkä
metrin ja sitten istuu taas paikalleen ja vinkuu.
silleen se tulee luokse kun itse menee kyykkyyn
ja kutsuu mut sillonkin se tuleminen on siinä ja
siinä.Auttakaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu