90-LUVUN LAMAN

Olen sitä ikäluokkaa joka joutui 90-luvulla työttömäksi, ja ei ollut helppoa.Nyt lama kyllä poikkeea,ettei minulla ainakaan ollut sellaisia asuntovelkoja mitä näillä nykyrakentajilla on.
Usein kävin töitä kysymässä,mutta sanottiin että olen vanha,jäin 40-vuotiaana työttömäksi.Olin rakentanut oman talon mutta onneksi olin saanut sen maksettua.Toimeen tulin omavaraisesti,marjoja,sieniä ,kalastamalla,ja puilla piti lämmittää,kesät puupalstoilla koska rahaa piti kaikesta säästää.Yksi selviämiskeino oli myös että piti itsensä fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa.Ja osasi nauttia elämästä vaikka ei elintaso korkia ollutkaan
euroissa laskettun 380 euroa ja siitä piti maksaa talon käyttömenot.Toimeentulotukea hain,mutta se hylättiin ja sen jälkeen en hakenutkaan.Asumistukea kokeilin myös,mutta sanottiin että onhan sulla talo myö se.
Kun sitten vanhana ukkona viimein pääsin töihin olin 50-vuotias,niin sain myös taloutttani kuntoon ,vaikkakin työeläkkeissä hävisin noin 400euroa nyt 63-vuotiaana pääsin eläkkeelle ,niin väkisinkin tulee se oma aika mieleen, ja toivoo että lapsiperheet ei joutuisi kärsimään.
3585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo silloin oli lama, nyt on lamojen lama, juuri tuossa kertovat, että kestää ainakin 2011 saakka.

Kanattaa katsoa mitä ostaa, vaikka sekään ei paljoa auta.
Käykää mummuilla ja vaareilla kylässä, mutta muistakaa silläkin on vain hätävaraa.

Äänestä

selviytyjä, mutta Valtiovalta ei tunne tällaisia tapauksia, ainoastaan Esko Ahon tyyppiset, koska vähän aikaa sitten hänet Presidentti mitalilla palkitsi.

Äänestä
  • Viranomaiset kohteli ihmisiä alaarvoisesti,työvoimatoimistolla oli vihjepuhelin käytössä,ja meitä onnettomia käräytettiin, jos yritimme vähän sivuansiota saada,minäkin jouduin 3-kuukauden karanteeniin, kun yritin lapsille ruokaa hankkia pienellä pimeällä työllä,joka kesti kaksi viikkoa.

    Kuitenkaan kukaan kunnan tai valtion työntekijä ei lamasta joutunut kärsimään, vaan he saivat oman elintasonsa pitää veronmaksajien rahoilla.

    toivottavasta viranomaisten tietämys ja koulutus on tänä päivänä toisenlaista.

    nim. lamasta selvinnyt,mutta vieläkin viranomaoisille vihainen siitä kohtelusta mitä sain osakseni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aika kirjoitti:

Olen sitä ikäluokkaa joka joutui 90-luvulla työttömäksi, ja ei ollut helppoa.Nyt lama kyllä poikkeea,ettei minulla ainakaan ollut sellaisia asuntovelkoja mitä näillä nykyrakentajilla on.
Usein kävin töitä kysymässä,mutta sanottiin että olen vanha,jäin 40-vuotiaana työttömäksi.Olin rakentanut oman talon mutta onneksi olin saanut sen maksettua.Toimeen tulin omavaraisesti,marjoja,sieniä ,kalastamalla,ja puilla piti lämmittää,kesät puupalstoilla koska rahaa piti kaikesta säästää.Yksi selviämiskeino oli myös että piti itsensä fyysisesti ja henkisesti hyvässä kunnossa.Ja osasi nauttia elämästä vaikka ei elintaso korkia ollutkaan
euroissa laskettun 380 euroa ja siitä piti maksaa talon käyttömenot.Toimeentulotukea hain,mutta se hylättiin ja sen jälkeen en hakenutkaan.Asumistukea kokeilin myös,mutta sanottiin että onhan sulla talo myö se.
Kun sitten vanhana ukkona viimein pääsin töihin olin 50-vuotias,niin sain myös taloutttani kuntoon ,vaikkakin työeläkkeissä hävisin noin 400euroa nyt 63-vuotiaana pääsin eläkkeelle ,niin väkisinkin tulee se oma aika mieleen, ja toivoo että lapsiperheet ei joutuisi kärsimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu