Nikkei-indeksi

HEi

Onko näin, että aamulla kun avaan koneen ja tsekkaan nikkei-indeksin, niin se ennustaa päivän muiden indeksien(esim. omx) vaihtelut.

Eli onko nikkei indeksi, aikaeron takia niin paljon edellä, jotta suomen pörssistä ehdin aamulla vielä ostamaan kannattavia osakkeita matalilla hinnoilla, jos Nikkei indeksi on suotuisa.
72244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Et voi ostaa ennen kuin Euroopan pörssit avautuvat.

Nyt ne ovat kiinni tältä päivältä ja avautuvat jälleen huomenna aamulla.

Nikkeihin ja muuhun Aasiaan vaikuttaa ennen kaikkea usan pörssit. Usan pörssien päätöksestä voit arvioida miten Aasia avaa. Miten Aasiassa mennään vaikuttaa jossain määrin Eurooppaan, mutta kun yövirkut jenkit alkavat käydä kauppaa aamupäivää meidän aikaa, suuntaan vaikuttaa usan indeksifutuurit.

eli USA:lla on yllätys yllätys suurin vaikutus maailman pörsseihin. Suomessa osakkeet ovat dipanneet yli 50%, vaikka usassa, mistä kaikki paha alkoi, oli ennen lehmanin konkkaa laskettu vaivaiset 25%.

Eli syrjäseuduilla kuten pohjoismaissa liikkeet ovat jyrkempiä kuin usassa.

Äänestä
  • sitä tässä just meinasin, et ehtiikö aamula 10:ltä pörssin auetessa vielä ostamaan sillä matalalla hinnalla, jos päivän aikana kurssit nousevat ja esim. Nikkei-indeksi näyttää hyvältä? Vai onko näin, että Nikkei-indeksi periaatteessa tulee USA:n pörssin perässä?

    Jossain joku vain joskus väitti, että aamulla näkee Nikkei-indeksistä suuntaa miltä päivä tulee näyttämään.

    Äänestä

  • Riksa85 kirjoitti:

    sitä tässä just meinasin, et ehtiikö aamula 10:ltä pörssin auetessa vielä ostamaan sillä matalalla hinnalla, jos päivän aikana kurssit nousevat ja esim. Nikkei-indeksi näyttää hyvältä? Vai onko näin, että Nikkei-indeksi periaatteessa tulee USA:n pörssin perässä?

    Jossain joku vain joskus väitti, että aamulla näkee Nikkei-indeksistä suuntaa miltä päivä tulee näyttämään.

    Nykyisin on aika yleistä, että pörssipäivän olennaiset hintamuutokset tapahtuvat heti avaushuutokaupassa. Päivän aikana tulee toki uutta tietoa, joka vaikuttaa asioihin, mutta normaalisti "ulkomailta peräisin" oleva nousu näkyy suurelta osin kursseissa heti avauksessa. Myyjät tietävät Nikkeistä sen minkä sinäkin, eivätkä enää Helsingin auetessa suostu myymään halvalla.

    Äänestä

  • Vakuusvaje kirjoitti:

    Niin justiin, selvähän se on, että muutkin tietävät sen.

    Mutta lähinnä ajattelin sitä, että jos indeksit ovat olleet laskusuhdanteisia, niin aamulla voisi nähdä nikkei-indeksistä sen mitä päivä voisi tuoda tulleessaan.

    kyllä, mutta vain siihen asti kun jenkit ovat ryystäneet aamukahvin ja syöneet munia ja pekonia. Sen jälkeen usan indeksifutuurit määräävät päivän suunnan.

    Jos tulee makrodataa, niin sitten sekin yleensä vaikuttaa.

    Käytännössä kaikki kehittyneet pörssit menevät usan määräämään suuntaan.

    Äänestä

  • aatteessa kirjoitti:

    Eli USA jyrää sen mitä Nikkei saattaa näyttää.

    Mutta miten se sit menee, kun aikaero on USA:han 8 tuntia, jolloinha he siellä vasta aloittelevat, kun meillä tulee ilta ja pörssi suljetaan.

    Seurataanko me näin ollen eilisen päivän juttuja USA:ssa?

    Japanissa futuurit aloittavat paikallista aikaa klo 7 eli yöllä yhdeltä meidän aikaa. Varsinainen kaupankäynti alkaa klo 9 paikallista aikaa ja päättyy aamulla (olikohan klo 9) Suomen aikaa.

    Japanissa yleensä seurataan miten USA:ssa on menty ja samoin mennään myös euroopassa kunnes tulee uutta dataa tai, kuten sanottua, jenkit heräilevät uuteen pörssipäivään käymällä kauppaa futuureilla.

    USA aloittaa klo 16:30 suomen aikaa ja päättää suomen aikaa klo 23.

    USA siis määrää suunnan pääsääntöisesti.

    Tosin parilla viime kerralla USA:n panikointi levisi Aasiaan, mutta Eurooppa säästyi pahalta laskulta.

    Kannattaa siis vilkuilla USA:n päätökset (erityisesti Nokian eurokurssi NYSE:ssä), Nikkei, Kospi ja Hang Seng. Niistä näkee jo hyvin aamun suunnan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Riksa85 kirjoitti:

HEi

Onko näin, että aamulla kun avaan koneen ja tsekkaan nikkei-indeksin, niin se ennustaa päivän muiden indeksien(esim. omx) vaihtelut.

Eli onko nikkei indeksi, aikaeron takia niin paljon edellä, jotta suomen pörssistä ehdin aamulla vielä ostamaan kannattavia osakkeita matalilla hinnoilla, jos Nikkei indeksi on suotuisa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu