Apua?

Osaisiko joku auttaa asiassa nimeltä marsun tassunpohjan arkuus ja turvotus päältä. Eläinlääkärissä on ravattu kaksi kertaa ja soiteltu asian tiimoilta. Aluksi lääkäri sanoi että ei ole ihan varma onko kyse tassunpohjantulehduksesta, mutta syötettiin kuitenkin antibiootti kuuri parisen viikkoa ja ei merkittävää muutosta. jalka on myös kuvattu ja ei kuulemma mitään vakavaa näkynyt. Nyt jalka on kuitenkin turvonnut ikäänkuin varpaista ylöspäin jalkavarresta ja jonkin verran pohjasta ja tuntuu aristavan jalkaa.

Mitä pitäisi kokeilla kun tuntuu että lläkärissä käynti on tyhjän kanssa ja ei parane. Olen nyt laittanut pari kertaa myös petadine liosta ja huomenna menen ostamaan Fuciderm nimistä rasvaa jalkapohjan. Onko muilla kokemusta samanlaisesta vaivasta? Ja mahdollisia hoito ohjeita, olen nimittäin kovasti huolissani pikku kaveristani.

Kuinka hyvä parantumismahdollisuus tuossa on ja kuinka nopiasti normaalisti paranee. Pistin jalkapohjaan tänään hiukan normaalia perusvoidetta pehmittämään jalkapohjaa.

Olisin todella kiitollinen vinkeistä :)

Kiitos.
9421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikö kannattaisi kokeilla purun vaihtamista, eli eri puulajiketta? Joillakin marsuilla voi olla allergisia reaktioita tietylle puupurulle jolloin ainakin ilmenee tassunpohjien turvotusta.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta, en ole tuommoisesta kuullutkaan, onkohan yleistä että tuollalailla reagoi allergisesti?

    Onko eläinkaupassa useita eri vaihtoehtoja, itse kun olen saanut purut kaverilta joka saa sitä isoja määriä jostain, tuntuu kyllä ihan pehmeältä ainakin.

    Kovasti tuntuu aristavan jalkoja ja yöllä oli aika rauhaton. Kovasti huolestuttaa, pitäisiköhän kokeilla toinen antibiootti kuuri?

    Äänestä

  • sama 2 kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta, en ole tuommoisesta kuullutkaan, onkohan yleistä että tuollalailla reagoi allergisesti?

    Kävin nyt hakemassapikku pipeltäjälle helokki öljyä ja fuciderm vastaavaa voidetta jalkaan, jota sositellaan marsunetissä.

    Ilmeisesti 2 tippaa marsuille tuota öljyä päivässä?

    Äänestä

  • sama 2 kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta, en ole tuommoisesta kuullutkaan, onkohan yleistä että tuollalailla reagoi allergisesti?

    Onko eläinkaupassa useita eri vaihtoehtoja, itse kun olen saanut purut kaverilta joka saa sitä isoja määriä jostain, tuntuu kyllä ihan pehmeältä ainakin.

    Kovasti tuntuu aristavan jalkoja ja yöllä oli aika rauhaton. Kovasti huolestuttaa, pitäisiköhän kokeilla toinen antibiootti kuuri?

    En nyt tiedä kuinka "yleistä" tuollainen allergisuus on, mutta kuullut olen juttuja useammaltakin taholta. Jos et löydä tähän hätään mistään kokeiluksi eri puupurua, niin kokeile sitten vaikka vaihtaa purut hetkeksi pyyhkeisiin. Luulisin, että jos tuo arkuus johtuu puruista, niin tuloksia voisi nähdä aika piankin mikäli puru tosiaan olisi syyllinen.
    Mutta eiköhän purujakin ole eri puulajeista, esim. mäntyä tai koivua.

    Enkä usko, että uusi antibioottikuuri enää tehoaa mitään, jos olette jo kerran muutamaan kertaan sitäkin kokeilleet. Masu vain menee marsulla sekaisin.

    Mikäli eläinlääkäri ei ole tähän mennessä yrittänytkään etsiä tassujen arkuuden aihetta muualta, suosittelisin vaihtamaan lääkäriä ja hakemaan toinen mielipide.

    Äänestä

  • UPDATE_8246606 kirjoitti:

    kiitos jälleen vastauksesta. Tosiaan se kivuliain kohta on siinä ikäänkuin jalkavarressa, jossa on turvotusta. Siitä otettiin kuvakin, mutta ei näkynyt siinä yhdessä onnistuneessa kuvassa kuulemma mitään erikoista. Eilen soitin ja kerroin taas kuulumisia, mutta olisi kyllä kiva saada pian jalka kuntoon kun marsu tuntuu kärsivän jalkaa, syö kyllä onneksi normaalisti.

    eka lääkäri aika oli jo 22.9 ja tuntuu että turvotus on noista päivistä vain kasvanut. Jotain hän mainitsi että marsuilla voisi olla myös kihtiä mutta sanoi ettei ole kyllä koskaan nähnyt semmoista. Se mikä tässä on jännää, kun tuon eläinlääkäriaseman pitäisi olla yksi paikkakunnan parhaista, mutta ei se kyllä siltä vaikuta kun miettii paranemista.

    Uusista röntgeneistä ja mahd. kudosnäytteistä vain puhuu, mutta kun ekekaan röntgeni ei auttanut mitään niin hiukan epäilyttää, rahaa se nimittäin maksaa ja ei kuitenkaan välttis auta yhtään mitään se kuvien otto. Luulisi että lääkäri nyt osaisi silmämääräisestikin sanoa mistä turvotus johtuu jalkavarressa, kait se pitää vaihtaa lääkäriä.

    Onkohan kellään muulla ollut samanlaista ongelmaa marsun jalkojen kanssa ja nimenomaan jalkavarren turvotusta.

    mielellään kuulisin vinkkejä hoitoon:)

    Äänestä

  • mlllolo kirjoitti:

    Oletkin siis löytänyt jo marsut.netin joka on hyvö juttu, mutta liity ehdottomasti nyt heti sinne foorumille ja kirjoita siihen sairasketjuun kaikki mitä tiedät nyt ja mahdollisesti kuvakin.
    Siellä saat varmasti apua, koska foorumilla on paljon kasvattajia ja jopa eläinlääkäri. Myös yksi henkilö joka on pelkästään keskittynyt marsujen sairauksiin. Täältä et varmastikaan saa kummoista vastausta.

    Eli siis foorumin uusi osoite: http://www.marsut.net/keskustelut/

    Itsekin haluan tietää mikä marsulla on joten sinne:)

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Marsut.netin foorumilla ei ole yhtäkään eläinlääkäriä, muutama kasvattaja kylläkin.

    Äänestä

Kuinkas nopiasti tuolta marsunetistä tulee varmistus rekisterisöitymisestä, eilen rekkauduin matti meikäläinen nimellä, kun ei ole omaa nimeä ollut tapana jaella netissä. Vielä ei ole kuulunut varmistusta, olisi vaan kiiru päästä kysymään tuosta jalasta.

Äänestä
  • Yleensä jo saman päivän kuluessa sillä siellä on aika aktiivinen toiminta.
    Voi olla, että nimeäsi ei olla hyväksytty. Siihen pitää oma nimi laittaa, mutta sen voi sitten välittömästi vaihtaa nimimerkiksi asetuksista. Kokeilepa uudestaan.
    Oletko vielä varma, että olet kirjautunut oikealla foorumille. Ennen se oli marsut.net foorumi. Sinne ei enää pääse joten nyt se on se mikä löytyy marsut.netin etusivulta.
    Onnea!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jalkapohja kirjoitti:

Osaisiko joku auttaa asiassa nimeltä marsun tassunpohjan arkuus ja turvotus päältä. Eläinlääkärissä on ravattu kaksi kertaa ja soiteltu asian tiimoilta. Aluksi lääkäri sanoi että ei ole ihan varma onko kyse tassunpohjantulehduksesta, mutta syötettiin kuitenkin antibiootti kuuri parisen viikkoa ja ei merkittävää muutosta. jalka on myös kuvattu ja ei kuulemma mitään vakavaa näkynyt. Nyt jalka on kuitenkin turvonnut ikäänkuin varpaista ylöspäin jalkavarresta ja jonkin verran pohjasta ja tuntuu aristavan jalkaa.

Mitä pitäisi kokeilla kun tuntuu että lläkärissä käynti on tyhjän kanssa ja ei parane. Olen nyt laittanut pari kertaa myös petadine liosta ja huomenna menen ostamaan Fuciderm nimistä rasvaa jalkapohjan. Onko muilla kokemusta samanlaisesta vaivasta? Ja mahdollisia hoito ohjeita, olen nimittäin kovasti huolissani pikku kaveristani.

Kuinka hyvä parantumismahdollisuus tuossa on ja kuinka nopiasti normaalisti paranee. Pistin jalkapohjaan tänään hiukan normaalia perusvoidetta pehmittämään jalkapohjaa.

Olisin todella kiitollinen vinkeistä :)

Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu