Alkaa jo pikkuhiljaa ahdistaa joulun lähestyminen koska en ole enää lapsuuden jälkeen pitänyt joulusta. Taidan tänävuonna olla kännissä koko joulun.
En pidä
joulusta
131253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ihan meikäläisen tekstiltä.. :D ihanaa että on kohtalotovereita.
En ole minäkään jouluihmisiä, mut en mä silti kännissä ole. Kestän joulutohinat selvinpäin, teen vaikkapa pitkän kävelylenkin jokaisena joulunajanpäivänä.
Joululla ei ole mullekaan mitään hengellistä merkitystä ja kauhea touhotus ja vimmainen kulutus raiostuttavat. Samoin itkettää niiden tuhansien perheiden ja lasten vuoksi, joille Joulu todella on odotettu ja toivottu tapahtuma ja sitten se pilataan kännäämisellä ja öykkäröinnillä.
Olet virkistävän raitis nainen, kaltaisiasi ei ole liikaa! Toivottavasti joulunaikaan on napakat talvikelit ja lunta valostuttamassa kävelylenkkejäsi.
Joulusta ajattelin itse nauttia seuraavasti: Tiedossa on vapaapäiviä, ja ne saan viettää rauhassa kotosalla ja kylällen myös äidin luona. Siivoan molempien kotona hyvissä ajoin, harjaan ja pesen kisumirrit ja sitten on mukavan rentoutumisen aika. Hyvää ruokaa ja keskusteluja ja lukemista. Ei mitään lahja-ähkyjä tai kinkku-vaivoja. Ja se lenkilläkäyntikin kuulostaa hyvältä!
Olen tietyssä mielessä henkeen ja vereen jouluihmisiä, omalla tavallani ;)
Siltikin oli hepslaaki lähellä kun jo eilen kuulin aamusta joululauluja radion kautta! Tuli jotain helvatan joulumainoksia LOKAKUUSSA Koska meillä on joulu -renkutuksen tahdissa!? Hyvä etten kolaria hädissäni täräyttänyt moisen järkytyksen johdosta!
Rassaa lähinnä kun moinen iso, hiljentymisen juhla revitään hajalle päättömyyksillä x(
ihan älge ihquu, kun pääsee tekasemaan ekat joulumainokset joskus elo-syyskuussa!? Oon siis mainosalalla ja siellä eletään aina hivenen sesongin edellä... :b
En myöskään pidä joulusta, mutta yleensä kehittelen niiksi ajoiksi kuitenkin jotain teemaan liittyvää - koska joulua ei voi oikein paetakaan. Tapaan kavereita, saatan käydä jopa joulukirkossa, vaikken kirkkoon kuulukaan, urheilemassa. Ja otan rennosti koska kaupunki on ihanan hiljainen. Luen romaaneita ja laitan ehkä jotain jouluruokaa. Alkoholi ei kuulu mun jouluun ollenkaan, vaan tuntuu nimenomaan pakenemiselta, ettei uskaltaisi kohdata -itseään ja joulurauhaa ja arkihälinän pysähtymistä.
selvä joulu! Pidetään virtuaalijoulujuhlat täällä palstalla ja jutellaan kerrankin mukavia ilman v*ilua.
Päivystys auki aattona klo 18 ja kurkkaus tasatunnein kaikkina joulun pyhinä. Oletteko mukana?
jokaisen luona ;)
Saaks osallistua vaikk olis ottanu vähän glögii?
voin hoitaa yhteydenpidon Korvatunturille...
pukkeja vaan MUORI!! :)
et vissiin ole saanut kokea lämmintä ja rakastavaa joulua?Eikö kukaan ole sinulle sellaista tehnyt?
noh ei jouluna tarvitse mitään tapahtuakkaan, olla vaan ja möllöttää.pitää kädestä ja kuunnella komeita joululauluja.
Viina ei kuulu jouluun!!!
on sitä yksinäisyyden aikaa, jolloin tajuaa ettei mitää oo mihinkään, hirveet lärvit niin selvii senkin yli :D miksi se on perhejuhla, ei sitä oo ikinä ennenkään juhlittu, ehkä sitä juhlii kuinka monta tuoppii kerkee juomaan... ja mokaamaan...