Kepulaisia vituttaa

Kyllä kepulla on nyt tuli persiessä. Hirmuinen vaalitappio tuli ja kaiken lisäksi kaikkein vastuullisimmat edustajat joutuivat piippuhyllylle. Tilalle tuli täysiä untuvikkoja ja kaikenmaailman kylähulluja.
On siinä nyt ihmettelemistä, pitäisi hallinnoida Kajjaania, ilman kunno tukea äänestäjiltä. Samaan aikaan perussuomalaisten ja sitoutumattomien paskaporukka rääkyy kurkku suorana vastuutonta rotestia seuraavt neljä vuotta.
On siinä hannuässällä miettimistä nuijan varressa.
8626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

..tuttaa kaikkia muita paitsi Perussuomalaisia. Mites se Timo Soini sanoikaan lauantaina; huomenna nauru lakkaa.

Hyvä niin. Nykyiset päättäjät ovatkin saaneet Kajaanin sellaiseen suohon, että todellista muutosta tarvitaankin päättäjäkentässä.

Äänestä

pian Kajaani pullollaan? Eikös se yksi jo ehdottanut, että johonkin rajavartioston päärakennuksisista pitää perustaa yhdistysten talo, oikein komentopaikka tälle yhdistysporukalle. Lisää porukkaa nälkäkurkitöihin, yhdistyksissäkö on Kainuun tulevaisuus?

Kainuussa on nykyisin tuhansia tukityöllistettyjä ja työllistämistukitoimenpiteiden piiriin kuuluvia, näissä yhdistykset ovat suurimpia "työllistäjiä".

Hyvä vertailukohde on se että, tämä on enemmän kuin se määrä minkä Kajaanin paperitehtaat kerrannaisvaikutuksineen Kainuussa työllistää. Tällainen joukko on siirtynyt pikkuhiljaa näiden yhdistysten ja vastaavien huuhaatöihin ja työvoimakoulutukseen. Tämä on karmeaa kehitystä varsinkin kun se paperitehdas on vielä toistaiseksi toiminnassa, mutta entäs kun sekin lakkaa...?

Äänestä

Mikä puolue onnistui mielestäsi keräämään riveihinsä ne PÄTEVÄT JA VIISAAT ?
Se sinulla jäi kertomatta.
Hannu kyllä selviää kunhan muilla menee asiotten hoito puikkoihin :)

Äänestä
  • Kokoomuksen valtuutetut ovat aina olleet asialinjalla. Puolue kantaa vastuuta asioiden hoidosta eikä räsksytä tyhjää.
    Mitä enemmän vasemmalle mennään, sitä vähemmän älyä löytyy. Ja sen huomaa.

    Äänestä

  • Poli Trukki kirjoitti:

    Kokoomuksen valtuutetut ovat aina olleet asialinjalla. Puolue kantaa vastuuta asioiden hoidosta eikä räsksytä tyhjää.
    Mitä enemmän vasemmalle mennään, sitä vähemmän älyä löytyy. Ja sen huomaa.

    kautta aikain olleet äärivasemmalta.

    Äänestä

väärin sammutettu vai miten se oli?

"Samaan aikaan perussuomalaisten ja sitoutumattomien paskaporukka rääkyy kurkku suorana vastuutonta rotestia seuraavt neljä vuotta. "

Kajaanihan on taloudellisesti huippukunnossa, ja sen olisi pitäneet huippukunnossaan juuri ne samat päättäjät kuin nykyiselläkin kaudella.

Äänestä
  • Vaikka pajunvitsoista vääntää tomerat kykypuoleen yrittäjävaltuutetut kehityksen mallit Kajaanille, keskustan vastaavat voisi ne tervata jottaa saataisi pitävä perusta Kajaanin taloudelle.

    Äänestä

Vituttaako?

Taitaapa itse kirjoittajaa vituttaa PS voitto?

Siitä lähtien kun PS voitti, niin tälläisiä tekstejä kyllä on kirjoitettu. Ja on niitä maahanmuuttajavastaisuutta muissakin puolueissa.
Lukisit etes teksti-tv maailma avartuisi, protestivaalit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poli Trukki kirjoitti:

Kyllä kepulla on nyt tuli persiessä. Hirmuinen vaalitappio tuli ja kaiken lisäksi kaikkein vastuullisimmat edustajat joutuivat piippuhyllylle. Tilalle tuli täysiä untuvikkoja ja kaikenmaailman kylähulluja.
On siinä nyt ihmettelemistä, pitäisi hallinnoida Kajjaania, ilman kunno tukea äänestäjiltä. Samaan aikaan perussuomalaisten ja sitoutumattomien paskaporukka rääkyy kurkku suorana vastuutonta rotestia seuraavt neljä vuotta.
On siinä hannuässällä miettimistä nuijan varressa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu