Kun nyt on palstalla keskustelua sheriffin tominnasta, niin minusta se on aivan oikeutettua. Sillä eihän sheriffi voi vain oman diktatooriseen tyyliinsä poistaa häntä itseään mielyttämättömät ketjut tai kirjoittajat.
Tämä on keskustelufoorumi, jossa voi asettua minkä tahansa aloitteen alle, ei täällä ole pakko lukea sellsisia juttuja mistä traumoja tulee.
Valinnan varaa kyllä riittää.
Olisikin hyvä, jos ja kun sheriffi sattuu työmaallaan olemaan, katsoisi mistä ketjuista valitus on, ja antaako se aihetta toimenpiteisiin.
Jos vain käväisee koneensa ääressä, ja poistaa kaikki, mistä joku ammattinarisija on poistopyynnön tehtaillut, niin se on väärää toimintaa.
Olisikin hyvä jos sheriffi toimisi, niinkuin shefut toimivat livenäkin, että käy palstalla ilmoittamassa, jottei tälläinen peli oikein vetele, joten ryhdistäytykää tai minä poistan muutaman kirjoituksen tai jopa koko ketjun mikäli systeemi ei muutu.
Olisiko mahdollista pökätä vaikka shefun tähti niihin kirjoituksiin, mitkä eivät shefusta vaikuta palstalle sopivan. Eli ovat ristiriidassa palstan sääntöjen suhteen. Niin tai hänen omien tarkoitusperiensä suhteen.
Tällöin nähtäisiin sekin, mikä tuo shefu on "miehiään".
On meilläkin kirjoittajilla, eli palstalaisilla oikeus tietää millä periaatteella palstavahti toimii. Se paljastuu hyvinkin pian siitä, minkätyyppisiin teksteihin tuo merkki ilmaantuu.
Tietääpä sitten joko poistua palstalta, tai sitten vaaditaan sheriffiä vaihtoon.
Ei ole enironkaan edunmukaista, että palstalaiset eivät jonkun sherifin omavaltaisen toiminnan takia palstalla viihdy.
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekkin.
Sitä kuusta kuuleminen, minkä oksalla radio.
Esitin tämän pelkästään rakentamavassa hengessä, meidän kaikkien viihtyvyyden takaamiseksi.
Niib sheriffin kuin palstalaistenkin.
Joten "täplä" käyttön, olisi minun ehdotukseni.
Tämä on keskustelufoorumi, jossa voi asettua minkä tahansa aloitteen alle, ei täällä ole pakko lukea sellsisia juttuja mistä traumoja tulee.
Valinnan varaa kyllä riittää.
Olisikin hyvä, jos ja kun sheriffi sattuu työmaallaan olemaan, katsoisi mistä ketjuista valitus on, ja antaako se aihetta toimenpiteisiin.
Jos vain käväisee koneensa ääressä, ja poistaa kaikki, mistä joku ammattinarisija on poistopyynnön tehtaillut, niin se on väärää toimintaa.
Olisikin hyvä jos sheriffi toimisi, niinkuin shefut toimivat livenäkin, että käy palstalla ilmoittamassa, jottei tälläinen peli oikein vetele, joten ryhdistäytykää tai minä poistan muutaman kirjoituksen tai jopa koko ketjun mikäli systeemi ei muutu.
Olisiko mahdollista pökätä vaikka shefun tähti niihin kirjoituksiin, mitkä eivät shefusta vaikuta palstalle sopivan. Eli ovat ristiriidassa palstan sääntöjen suhteen. Niin tai hänen omien tarkoitusperiensä suhteen.
Tällöin nähtäisiin sekin, mikä tuo shefu on "miehiään".
On meilläkin kirjoittajilla, eli palstalaisilla oikeus tietää millä periaatteella palstavahti toimii. Se paljastuu hyvinkin pian siitä, minkätyyppisiin teksteihin tuo merkki ilmaantuu.
Tietääpä sitten joko poistua palstalta, tai sitten vaaditaan sheriffiä vaihtoon.
Ei ole enironkaan edunmukaista, että palstalaiset eivät jonkun sherifin omavaltaisen toiminnan takia palstalla viihdy.
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.
Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekkin.
Sitä kuusta kuuleminen, minkä oksalla radio.
Esitin tämän pelkästään rakentamavassa hengessä, meidän kaikkien viihtyvyyden takaamiseksi.
Niib sheriffin kuin palstalaistenkin.
Joten "täplä" käyttön, olisi minun ehdotukseni.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä! Täplä on tosi hyvä idea! Tavaillaan , nyt on hiukka kiire. Terkut kaikille , pikku pakkasesta pitelee meillä ja etelässä jossain paikoin liukasta ja sumuakin lupasivat sinne alamaailmaan.
Valvojalle on varmasti helpoin tapa tuo mitä hän nykyisin noudattaa, että poistaa lukematta ne viestit mille joku ehdottaa poistoa. Eikä ajattele mitä seurauksia se lukemattomuus aiheuttaa keskusteluissa. Sillä jos hänellä on vähääkään muuta elämää, niin ei sitä ennätä kolmea palstaa lukea.
Keskustelijoiden pitäisikin vain pystyä ohittamaan itselleen epämieluisat aiheet ja keskustelut, eikä lukea niistä niitä rivienkin välejä, ja siten saada aikaan itselleen pahanmielen, ja poistattaa koko keskustelun.
Jos jokainen alkaisi poistattamaan itseä kiinnostamattomat, ja omaan huumoriin sopimattomat keskustelut, niin ei tänne jäisi yhtä ainutta keskustelua. Tuolla omissa aihepiireissä on paljon helponpi vaatia, ja valvoa mikä ei kuulu sinne. Mutta tämä on yleiskeskustelua, johon pitäisi kuulua kaikki elämän osa-alueet.
Taitaa vain olla nyt niin, että jotkut pitävät täällä tuota apulaisvalvojan tehtävää elämäntyönään, eikä yksinkertaisesti pysty ohittamaan ainuttakaan keskusteluketjua. Ja tästä seuraa vääjämättömästi iloisuuden kutistuminen olemattomaksi, ja palsta näyttää yhtä synkältä kuin muut mediat, jotka toitottavat koko ajan mitä kauheaa ja hirveää tapahtuu koko ajan maailmalla.
Aloittajan mainitse radio on pian kohta monella muulla oksalla kuin suomi24 keskusteluissa, jos valvojat eivät ala ajattelemaan jatkuvuutta palstoilla viihtymiseksi.
huomauttelemaan eri asioista mut tämmöstä tarmoa ei silläkään ole.
Annetaan nyt pölyn laskeutua,katellaan rauhassa ja annetaan uurelle polliisille aikaa koota ajatuksensa.
Eiköhän tämä tästä tasaannu,jos tämä aikalisä tuntuu mahrottomalta niin sitten ylläpito on paikka johon ottaa yhteyttä.
Tollasten täplien läiskiminen vaatii ehkä sääntöjen muutosta ja tuskin seriffi niitä yksin laatii.
Mä oon ainakin kurkkuani myöten täynnä tätä asiaa,
Jatkakaa sitkeemmät mä en pysty on liian hapokasta.
satunnaisena palstakulkijana on tässä pari päivää tullut ällisteltyä monttu pyöreenä tätä touhua.:D
aina alkavat nämä iankaikkiset narinat.
Jos ette tykkää moderaattorin toiminnasta, äänestäkää jaloillanne. Niin minä olen tehnyt tähän asti. Ja jos mistään ei tunnu löytyvän sopivaa 'kotia' on vika varmasti peilistä nähtävissä.
Ylläpito ei lueskele näitä keskusteluja, joten laita palautetta heille ja kerro miten haluat uudistaa sefutoimintaa. Valitettavasti minulla ei ole irtotäpliä joita roiskia keskusteluihin tai kommentteihin; YP ehkä voisi sellaisia toimittaa minulle.
Ihmeen sitkeässä on harhaluulo että ilmoitus asiattomasta viesteistä johtaa aina poistoon. Asia ei todellakaan ole niin, vaan kaikki poistot tehdään harkinnan jälkeen tai sitten ei. Jompi tai kumpi. Poistopyyntö vain kiinnittää huomion kyseiseen viestiin. Todella typerää on levitellä muka totena jotain merkillistä apusefuajatusta. On selkeästi havaittavissa että kyseessä on toiseen palstakäyttäjään kohdistuva mustamaalaus...niin tai sitten minuun:))
Palstalla on myös ajoittain havaittavissa henkilökohtaista riitelyä ja mollaamista. Nyt on aika lopettaa sekin. On älytöntä alkaa syyttelemään ja moittimaan vierasta ihmistä omien luulojen ja jopa harhojen ajamina. Annetaan kaikille tilaa olla eri mieltä ja kertoa asioista omien näkemystensä pohjalta. Kyllä tänne mielipuolipiteitä mahtuu!
Siitä varoituksesta...ei kai nyt sentään ihan oikeasti tarvitse alkaa aikuisia ihmisiä opettaa käyttäytymään julkisessa foorumissa???? Jokaisella pitää olla sen verran sivistystä että tajuaa mikä on hyvän maun mukaista. Ellei ole niin minun makuni ratkaisee ja sillä siisti. On parempi hakea syytä itsestään kuin alkaa syyttelemään muita omista ylilyönneistään.
Mutta ehkä tämä keskustelukulttuuri on vielä niin uusi asia että se ei ole löytänyt tietään meidän sisimpäämme?
Ja huuhaalle siirretään edelleenkin kaikki selkeä huuhaa...eli puhutaan asiasta ja kertomukset, runot jne. siirtyy niille tarkoitetuille foorumeille.
Olen älähtänyt:))
Siltikin mukavaa syksyä ja antoisia riitel....eikun keskusteluhetkiä meille kaikille!
KorvenKukka
Vastauksestasi, Pyydän tonnisti antheeksi tuota uudessa aloituksessa epäilemääni "sukulaissuhdetta" Korpikirjailijaan, Joten poista tai ole poistamatta jos se ärsyttää.
Minulla ei ole sellaista gummia että saisin sen sieltä pois höylättyä. Meinaan sen epäilyn, muutenhan tekstini pitäisi kelvata tiukemmpaankiin syyniin.
Ajattelin vain, kun ei näkynyt koko ketjua johonkin aikan, että onpas täällä nahkat kireellä.
Ja siloin lähti ajatus laukkaamaan tuohon malliin.
Se siitä, ja se kuuluisa pylly pois tyynyltä, ja hymy sinne.
Kiittää ja kumartaa, jopa ymmärtää.
Ja varmuuden vuoksi vielä se asia, että sukunimeni ei ole Korpi eikä kenenkään sukulaisenikaan sukunimi.
Ja ihan tarkasti mietittyäni olen varma, ettei sukulaisissani ole edes kirjailijoita, ikävä kyllä. On vain kirjankuluttajia... (kirjaimenkuluttajia)
Hyvää jatkoa sinullekin:)
siitä, että luulisin kuitenkin asian olevan siten, että poistopyyntöjä tulee samoilta henkilöiltä. Sitä en tiedä, enkä ala riitelemään asiasta josta en tiedä. On kuitenkin erinomaisen hyvä ilmoittaa tällä tavoin välillä asioista, sillä porukka vaihtuu eikä käytäntö ole kaikkien hanskassa.
En tiedä kuka poistopyynnön laittaa muuta kuin niissä harvoissa tapauksissa, jolloin pyynnön tehnyt henkilö laittaa mukaan sähköpostiosoitteensa. Silloinkin tiedän vain sen sp-osoitteen. Yleensä sitä osoitetta ei mukana ole, enkä itseasiassa ole lainkaan kiinnostunut siitä kuka pyynnön on tehnyt.
Ja jos se osoite on mukana, niin pidän asian kyllä omana tietonani, joskus jopa annan vastauksenkin kyseiseen osoitteeseen.
Joten teoriassa on mahdollisuus ns. riidankylväjä ilmiöön. Jos palstalaiset kokevat, että heidän iloisiin ketjuihin tehdään poistopyyntöjä ihan sen iloisuuden vuoksi. Ainahan sieltä joku sana löytyy asiatontakin, jos hakemalla haetaan. Suuret kiitokset huomaavaisuudestasi. d;)
että huseeraan itsekin ns. moderaattorina muutamassa ei-suomalaisessa keskustelufoorumissa ja asia on juuri näin: kyllä ne ovat yleensä samat ne valittajat, asiaa tai ei. On niitä jotka ovat herkkä- hippiäisiä:) ja loukkaantuvat vähästä, on niitä jotka ajavat poliittista agendaa ja vaativat vastustajat kumoon, on niitä jotka seuraavat silmä tarkkana onko tää sepustus nyt oikeella foorumilla. Joillekin ei kelpaa mikään sefujen toiminta; sefut on AINA puolueellisia, vallanhimoisia, vajaaaälyisiä jne.
Meitä on niin moneksi ja sefujen työ ei ole aina niin kivaakaan. Ja sitten tietenkin: sefut tekevät sen minkä pystyvät ja osaavat vapaaehtoisesti, ilman palkkaa ja niillä työkaluilla mitä ylläpito on heille antanut.
epäilykseni kohdentaa jopa itseeni, sillä minunkaan sukunimeni ei ole Korpi.
Enmmän minä nykyisin kuitenkin tuotan kirjaimia, kuin kulutan. Tai oliskohan ihan tasapeli. Yritän kylläkin olla hyvin säästeliäs niidenkin suhteen jos olet huomannut, että välillä niitä tekstistäni puuttuu.
Kiitos keksinmuruille näppäimistössä.
Tai olisikohan siellä tuolla puukstaavipöydässä se painovirhepaholainen pitämässä majaansa.
Ai että olenko kirjailija? En takuulla, vaikka ovatten kinunneetkin minulta "urani" vaiheita käsittelevää kirjantekelettä, ja olen jopa lupautunut asiaa joskus harkitsemaan, mutta en vakavasti. Tai ainakaan vakavalla otteella.
Kai minulla olisi sekin jo tullut valmiiksi, niinä muutamana vuotena mitä olen näitä näppäimiä aikani kuluksi näpytellyt.
Minä olen poistunut työelämästä ihan vapaa-ehtoisesti jokunen vuosi sitten.
En minä työtä silloinkaan pelännyt, monesti nukuinkin sen vieressä, ja nyttemmin olemme vain niinsanotussa etäsuhteessa. Tosin joskus toisiamme hieman kosketellen. Joulupukin hommia en ole jättänyt, se on tuo virkavala mikä velvoittaa.
Kuinkahan moni meistä palstalaista muuten mahtanee pitää luppoa?
Tai sanotaanko ettei ole enää enää töissä, vaan on rehellisesti eläkkeellä, kuka mistäkin syystä.
Itse tein opiskeluineen, sellaisen 35 vuotisen pätkän. Ei ole vieläkään tekemisen puutetta tullut. Entisiäkin hommia olis kyllä, mutta tehköönpä nuoremmat, kun jonkulaisen kotonapysymisrahan kerran minulle antoivat.
Aikaisemmin en juuri kotona kerinnyt olemaankaan.
Tulipahan vähän kierrettyä maailmoo, sano joku telkkarisakin aikoinaan.
Vai oliko se kuitenkin niin että oli halu kiertää, jos onni potkaisis alkuvauhtiin. Niin se telkkari hommeli.
Iloisiin kuulumisiin, ja silleen. Näpytellään.
Ei sitä itsekkään ymmärrä aina tuolla liikeenteessä tuota valvontaa, mutta se on helpompi havainnoillistaa ketkä sitä tekevät, miksi ja miten. Jos siellä saa pienestä rikkeestä sakot, niin onhan se kurjan tuntuista. Tämä oli vaan yksi esimerkki asioista, ja niiden kääntöpuolista.
palstalla vois olla aiheet aika vapaita, ja muuten jutut sais rönsyillä minne sattuu, jos jätetään politiikka, uskonto, nuo alapäänjutut ja toisten herjaaminen pois. Minua alkaa ahdistaa palstan ilma piiri, joskus on ollut kivaakin. palstan tilan näkee jo siitä, kun monella on epätietoisuus mitä saa kirjoittaa. Ja sefu pistää hymy-merkkejä, kun palstalla ei ole kun kitkuisia aloituksia.
saatu sakko tuntuu kukkarossa enemmän kuin sefun tekemä poisto:) Toisaalta se on myös helpompi hahmottaa: tein väärin, koska ajoin päin punaista, parkkasin väärin, ajoin ylinopeutta jne. Sitten sitä kiroaa vähän omaa tyhmyyttään ja se siitä.
Seriffin tekemä päätös esim. poistaa joku viestitai koko ketju on aina subjektiivinen päätös. Se riippuu aina hänen omasta tulkinnastaan palstan säännöistä. Tehtävä tällä palstalla on suhteellisen helppo: käyttäjäkunta on suht. homogeeninen: suomalaisia keski-ikäisiä ihmisiä, samojenkoulujenkasvatteja, sodanjälkeisiin arvoihin kasvatettuja.
Ajattele jos foorumi olisi kansainvälien, osallistujia kaikista maailman kolkista, 15-80-vuotiaisiin? 19 000 rekattua jäsentä?
Pidän ideasta osallistuva seriffi: mukaan keskusteluihin ja tekemään aloituksia; ei vain valvojaksi vaan yhteisön jäseneksi. Haittapuolena on että joutuu selittelemään tekemisiään aivan liian usein. Jos sen kerran aloittaa.
Sopii paljon paremmin sefulle kuin pipon kiristäminen. Ei kaikkea tarvitte ottaa niin helvetin tiukasti ja jos tarviikin niin sitte hymyillen niinkuin sefu näyttäkin tekevän!
Lopultahan tää kuitenki on vain ajanvietettä.
mielestäni ikäryhmien aiheet saisivat olla täysin vapaat. Loukkaavat ja rivot aloitukset vex, aiheesta huolimatta. Kyllä me aikuiset ihmiset osataan huuhaaseen ja maailmanpolitiikkaan ihan itsekin ilman että meitä sinne kädestä johdatellaan.
Pistäydyin päivällä tapahtuneen "sanailun" jälkeen kirkolla kun palasin koneelle ja luin tämän viestisi ihmettelin, että oikeinko aloitit uuden ketjun minun ja sefun mahdollisesta sukulaisuudesta.
Onko tuo sefun ja minun nicin etuosan yhtäläisyys ollut niin harhaanjohtava, että siitä on syntynyt tälläinen hässäkkä ja mollailu molenpia kohtaan.
Hyvä, että asiat on selvitelty ja toivomani rauha saavutettu sekä osuuteni palstan kiusanhengeksi ja poistojen tekijäksi puhdistettu ; )
Jos ja kun pyydän poistoa se koskee aina törkeää nicciäni kohtaan tullutta herjaa. Käytän poistopyynnössä omaa sähköpostiosoitettani enkä Suomi24:n SP:tä, siksi, että ylläpito voi ottaa minuun henkilökohtaisesti yhteyttä mikäli tarvetta ilmenee.
Hyvää ja rauhaisaa illan jatkoa Mandi ; )
joidenkin vain pitää yrittää olla se minä vien ja te vikisette tyyppi.
Kyllä se ilo ja huumori tulee mukaan jos tullakseen.
Joidenkin vain pitää yrittää sanoa se vihon viimeinen sana, vaikka se olisi jo sen tuhat kertaa aikaisemmin sanottu.
Joskus on ihan suorastaan sairaita narsisteja palstalla, joille ei sitten kelpaa etu eikä takaperin sanoa mitän, kun se on niinkuin hän sanoo, ja piste. Mutta sen asian käsittely kuuuluu ilmeisemmmin mielenterveyspalstalle, Minne he eivät kylläkään itse mene, vaan muiden on joskus lopulta sinnekkin mentävä, kun on sellaisen kanssa aikansa livepyörityksessä ollut.
Tuli tuosta johdattelusta mieleen.
Niin makaa kuin petaa sammalmättäälläkin korpikuusen alla korpikuusenkyyneliä nautiskeltuaaan, ja korven kukkasia ihastellessaan. Tunturileinikkejä, rahkasammalia hillankukkia ym:ta. Vuoristoissa ne ihailee enziaaneja.
Tip tip tip kenelle se tippuu vaan ei tipu kaikille.
tippu se tämän palstan reiluille äijille, ja vaari/muori vallesmannille...
Lumen alle kohta nyt jää jo maa, on tullut luonnon aika hieman uinahtaa......
Tulikin mihleeni, että parin kukauven päästä, se taas siten kaikki kääntyykin taas valoon päin , luiii kohti valoa päin....tattatittarattatattaa.
Ei ikäryhmien aiheita oikeastaan voi rajoittaa, jokainen horisee mitä horisee, ja aina enenevissä määrin.
Totuus se tulee eteen itse kullekkin, joten annetaan vain ajan hoitaa, ei me voida elämänkierrolle juurikaan mitään. Elämänjunassassa on sellainen veturikuski, ettei se ota neuvoja vastaan, vaikka kaikki vaatisivat junaaa palaamaan takaisin lähtöasemalle. Ei ole kuin menoolippu menoolippu....Kiskot taakse jää kun juna jyskyttää....
Ei muuta kuin vettä pakhiin ja etheen päin.
lienet täällä ollut, kun Sinuta näyttää tuo huumori irtoavan. Jotenki täällä nyt on jutuissa pihtisynnytyksen makua. Saattaa se johtua itsestäkin, livepuolella ollut remppaa vähän liikaa. Vieläköhän niillä on synnytyksissä sellaisia pihtejä.
oikein tuutin täyreltä,kyl tää tästä.
tiiä, muuta kyllä kai niilä jothain ulosvetimiä on. Ainaski sellaisia imukppeja jotka toimii moottorila.
Ei net nykyhään enhää käytä sitä viemripumppua.
Se on tuoki touhu niin steriiliä, vaikka se aika moskasta touhua muuten onki.
Mutta hätähän ei lue lakia, jos ei ole muuta ko nokiset pajapihit, ja tuo viemripumppu, niin kaipa niitäki sitten käyttävät.
Mie en tuosta synnytyspuolesta oikheen tiijä, ko mie olen sielä alakutuontantopuolela ollu pääasiasa. Siitä mie kylä tykhään enempi ko hömpempihullumpi puurosta.
sarijatulela enkä huomanu. Tyhyjeni koko lipas kerrala. Toivottavasti ei piippu lämmeny mutkile.
Sitten joutuupi pijan sihtaahmaan nurkan takkaa.