Tutteli vs. NAN

Olen aloitellut korvikkeen antamista imetyksen ohella lisäruokana. Poika on vasta kahden viikon ikäinen, mutta perheessämme on kolmevuotias esikoinen ja muu elämäntilanne on sellainen, että yhden tunnin yöunipätkillä ei nyt kovin pitkälle pötkitä. Väsymys ja stressi siis syynä siihen että haluan kokeilla pojalla iltaisin korviketta jos hän sen voimin jaksaisi nukkua edes ihan vähän pidempään.

Olen antanut hänelle kahtena iltana NAN:a noin 60 ml. Hyvin maistui, mutta silti hän nukkui vain tunnin ennen kuin taas heräsi (huoh...). Lisäksi hänellä tuntuu olevan nyt enemmän masuvaivoja (kitisee, kiemurtelee) kuin ennen korviketta. Olen kuullut että NAN olisi mahaystävällisempää kuin Tutteli, mutta onko näin?
91599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Meidän iitulle kävi paremmin tutteli. Nan:ista vatsavaivoja ja hirveää pulauttelua. Neuvolassa sanoivat että ei se nan sen kummosempaa ole, toisille se sopii ja toisille ei.

Äänestä
  • Meillä taas Nan sopi paremmin. Tuttelista tuli vatsavaivoja eikä pitänyt nälkää yhtään niin hyvin kuin Nan. Taitaa olla tapauskohtaista.. Aloitettiin Nan jo sairaalassa ja tuttelia kokeiltiin vähän myöhemmin.

    Äänestä

Meillä kanssa kokeiltiin kaikki korvikkeet (Tutteli, Nan, Semper, Tutteli Omneo). Olen ainakin sitä mieltä, että ei kannata kuunnella aina kaikkien neuvoja vaan itse kokeilla mikä omalle lapselle sopii. Yksi korvike käy yhdelle ja toinen toiselle vauvalle. Omneo pitäisi olla vatsaystävällisempää, mutta sitä saa vaan jauheena. Meillä sitten pojalla lopulta paljastui maitoallergia, mutta se on sitten jo toinen tarina....

Äänestä

Jospa hän heräileekin niihin mahavaivoihin eikä suinkaan nälkään?

Jos lapsi on jo ennestään mahavaivainen, ja korvikkeella ne vaivat vain lisääntyvät, kannattaa kokeilla sellaista, että jätät korvikkeen pois ja lisäksi maitotuotteet pois omasta ruokavaliostasi. Viikon tai parikin voit kokeilla tätä ihan ominpäinkin, mutta jos siitä on hyötyä, kannattaa käydä lääkärin kanssa tekemässä jatkosuunnitelmat. Neuvolan ja terveyskeskuksen lääkärit eivät voi asiassa muuta kuin laittaa lähetteen eteenpäin. Eli jos teillä on vakuutus lapselle, kannattaa mennä yksityiselle lasten allergialääkärille.

Äänestä
  • Ennen korviketta pojalla ei juuri ollut mahavaivoja, mitä nyt välillä vähän naamaansa väänteli :) Toisaalta vauvojen mahavaivat voivatkin alkaa vasta tuossa parin viikon iässä, joten välttämättä korvike yksin ei ole vaivojen takana. Itse kuitenkin liitän vaivat juuri tuohon korvikkeeseen.

    Mutta tosiaan, iso kiitos kaikille vastauksista! Onkin varmasti totta että kokeilemalla asia selviää, joten ei kun pullottelemaan.

    Äänestä

Meilläkin aloitettiin aikanaan Nannilla, mutta pojan vatsa ei kestänyt ja oksensi ja pulautteli kaiken pihalle. Siirryin tutteliin ja sopi täydellisesti 11kk:een asti jolloin alkoi tulla tuttelille allergiseksi ja siirryttiin tavalliseen maitoon kokonaan.
Joka lapsella siis Nan ei toimi ja tutteli ei taas toisilla. Semper merkistä poika ei edes huolinut. Jossain vaiheessa n2kk ikäisenä) kun maito ei riittänyt annoin maissivelliä ja nukuttiin väh. 8 tuntia yössä. Lisäksi lapselle pitää antaa vettä vaikka neuvola toisin määrää!!! Eikä sitä kannata antaa kuin vähän kerrallaan ja suoli ja mahakin toimii paremmin.
Oisko tuo 60ml kerralla liian pieni määrä 2viikkoiselle? (en muista sitä kunnolla)

Äänestä

auttanut vaan meillä auttoi se että vaihdoin Ainu pullot pois Aventin pulloihin. Siihen loppu ne masuvaivat. Nyt tyttö (kohta 5kk) pystyy syödä NAN:ia, Tuttelia ja Semperiä ilman mitään ongelmaa. Mutta kun silloin aikoinaan aloitin korvikkeen antamsita niin aloitin NAN:illa josta kuitenkin tuli vähemmän mahavaivoja kuin noista kahdesta muista (Tutteli ja Semper).
Osittais imetän ja joko tarjoan illalla sekä tissiä että korviketta (tai sitten pelkkää tissiä tai ainoastaan korviketta)silti meillä heräillään 3tunnin jälkeen syömään.... Että näin meillä

Äänestä
  • Tämä olikin uusi näkökulma! Pullollakin voi siis olla väliä! Kiitos vinkistä :)

    t. ML

    Äänestä

tuttelista auvalle tuli tajuttoman pahanhajuisia pukluja, niinku ois aikanen puklannu...nannipukluissa ei haise mikään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MinjaLiljaliini kirjoitti:

Olen aloitellut korvikkeen antamista imetyksen ohella lisäruokana. Poika on vasta kahden viikon ikäinen, mutta perheessämme on kolmevuotias esikoinen ja muu elämäntilanne on sellainen, että yhden tunnin yöunipätkillä ei nyt kovin pitkälle pötkitä. Väsymys ja stressi siis syynä siihen että haluan kokeilla pojalla iltaisin korviketta jos hän sen voimin jaksaisi nukkua edes ihan vähän pidempään.

Olen antanut hänelle kahtena iltana NAN:a noin 60 ml. Hyvin maistui, mutta silti hän nukkui vain tunnin ennen kuin taas heräsi (huoh...). Lisäksi hänellä tuntuu olevan nyt enemmän masuvaivoja (kitisee, kiemurtelee) kuin ennen korviketta. Olen kuullut että NAN olisi mahaystävällisempää kuin Tutteli, mutta onko näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu