Poliisit!

Olisiko nykypäivänä ruvettama tarkistamaan poliisien mielenterveys säännöllisesti koska myös he kantavat käsiaseita se omistavat niitä!Koska poliisien työpaikat ovat kortilla ja taloudellinen ahdinko tulee niin estettäisi ettei tule ylilyöntejä ja vältyttäisiin perhesurmilta!Onhan poliisikin ihminen ja kyllä sielläkin mielenterveys ongelmia tulee!
644093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Kun Suomessa tehdään joka ainut vuosi n. 1500 itsemurhaa, niin miksi juuri poliisien mielenterveys, kun tekijöissä saattaa olla muitakin ammatteja kuin poliisit??

Äänestä

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan mukaan poliisin tekemiä rikoksia ilmenee Suomessa vuosittain noin 600. Tutkimusten mukaan poliisi ei ole onnistunut vakuuttamaan ihmisiä siitä, että se itse kykenisi puolueettomasti tutkimaan ja ehkäisemään omia väärinkäytöksiään ja korruptiota.

Vuonna 2004 Oikeus-lehdessä julkaistussa artikkelissaan Viitanen on todennut poliisirikosten tutkinnan ja poliisin valvonnan nousseen maailmalla laajempaan julkisuuteen, koska sen on yleisesti koettu olevan ainoa keino poliisin toimintaan vaikuttamiseksi.

Tuolloin Viitasen välitilinpäätös oli huolestuttava. Hän totesi lainvalvojien tehokkaan valvomisen yhteiskunnassa olevan lähes mahdoton tehtävä.
Poliisit ovat itse pitkään vastustaneet kaikenlaista ulkopuolista valvontaa. Artikkelissaan ja uuden tutkimuksensa tiivistelmässä Viitanen nostaa esiin lähinnä kaksi vaihtoehtoa poliisin valvonnan tehostamiseksi.

Ensimmäisenä vaihtoehtona on nykyjärjestelmän kehittäminen, jossa poliisi ja ulkopuolinen taho yhdessä selvittäisivät poliisirikoksia.

Toinen vaihtoehto on itsenäisen toimielimen perustaminen. Käytännössä tämä merkitsisi kokonaan uuden organisaation luomista. Viitasen tiivistelmä näyttäisi tukevan jälkimmäistä kantaa.

Ongelmana kuitenkin on, että poliisin toimien kyseenalaistaminen jää pääosin asianomistajien oma-aloitteisuuden varaan. Suomessa poliisia ei Viitasen mukaan juurikaan arvostella esimerkiksi rasistisesta tai seksistisestä käyttäytymisestä.

Karu totuushan on että tuo 600 rikosta vuodessa on vain todellakin jäävuoren huippu, näitä poliisin tekemiä rikoksia ei jostain syystä tutkita puolueettomasti esitutkinnoissa vaikka ne suorittaakin joku toisen kaupungin poliisi. Korppihan ei toisen korpin silmää noki...

Äänestä
  • Jätit varmaan tahallasi kirjoittamatta, että suurin osa noista 600 poliisirikoksista on ylinopeuksia ja kolareita. Kas, kun poliisin ylinopeus tai kolari kirjataan poliisirikokseksi.

    Äänestä

  • totuus............. kirjoitti:

    Jätit varmaan tahallasi kirjoittamatta, että suurin osa noista 600 poliisirikoksista on ylinopeuksia ja kolareita. Kas, kun poliisin ylinopeus tai kolari kirjataan poliisirikokseksi.

    Montahan poliisin tekemää pahoinpitelyä tms jätetään tuohonkin ilmoittamatta...

    Äänestä

  • laillinen rikollinen kirjoitti:

    Montahan poliisin tekemää pahoinpitelyä tms jätetään tuohonkin ilmoittamatta...

    Jälleen väärässä. Rikoslaissa nimenomaan sanotaan, että kohdatessaan virkatoimessaan vastarintaa (konna laittaa hanttiin) poliisi on oikeutettu käyttämään voimakeinoja. Eli se ei ole pahoinpitelyä.

    Äänestä

  • jälleen kirjoitti:

    Jälleen väärässä. Rikoslaissa nimenomaan sanotaan, että kohdatessaan virkatoimessaan vastarintaa (konna laittaa hanttiin) poliisi on oikeutettu käyttämään voimakeinoja. Eli se ei ole pahoinpitelyä.

    en tarkoittanut mitään tuollaista et jos jotain narkkaripaskiaista vähän nuijiikin. siinä ei ole mitään väärää mielestäni. tarkoitin ihan perusrehellistä suomalaista vaimonhakkaamista tai känninahinoita. eikös joku poliisin päällystöön kuuluva virkamieskin paininut erään tutkijan kanssa tuossa lepolan hautausmaalla?

    Äänestä

Saikos se poliisi joka varasti työpaikkansa kahvikassat kenkää vai painettiinko asia villaisella kuten moni poliisin tekemä rikos? Onko kellään mitään faktaa siitä?

Äänestä
  • En ennen tiennyt että ne on samaa saatanan paska sakkia, ennen kuin olin oikeussalissa itse poliisin kanssa ja hävisin koska poliisi vannoi valan ja sanoi miten asia on. Ja tämä akka tuomari saatana uskoi joka sanan.. En ole sen koomin soittanut poliisia vaikka olisi tarvinnutkin vaan hoidellut hommat omin käsin.

    Äänestä

  • 1%1%1% kirjoitti:

    En ennen tiennyt että ne on samaa saatanan paska sakkia, ennen kuin olin oikeussalissa itse poliisin kanssa ja hävisin koska poliisi vannoi valan ja sanoi miten asia on. Ja tämä akka tuomari saatana uskoi joka sanan.. En ole sen koomin soittanut poliisia vaikka olisi tarvinnutkin vaan hoidellut hommat omin käsin.

    "kuin olin oikeussalissa itse poliisin kanssa ja hävisin koska poliisi vannoi valan ja sanoi miten asia on. Ja tämä akka tuomari saatana uskoi joka sanan.."

    Luitko viestisi ennen kuin sen lähetit? Kuulostat tuon perusteella todella syyttömältä. Ihmettelen, että miten olet voinut hävitä.

    Eikö vankilatkin ole täynnä syyttömiä, on se poliisi sitten epäreilu kaveri, ihan epistä! Urpo..

    Äänestä

  • sanoja... kirjoitti:

    Onkohan muuten poliiseilla huumetestejä tai yleensä seurataanko alkoholin käyttöä?Lappeenrannassakin taitaa hapan maistua muutamalle poliisille reilusti ja sitä kautta jos tulee ongelmia niin aseen käytön kynnys varmasti pienenee jos pienessä krapulassa on töissä.

    Äänestä

  • sanoja... kirjoitti:

    "kuin olin oikeussalissa itse poliisin kanssa ja hävisin koska poliisi vannoi valan ja sanoi miten asia on. Ja tämä akka tuomari saatana uskoi joka sanan.."

    Luitko viestisi ennen kuin sen lähetit? Kuulostat tuon perusteella todella syyttömältä. Ihmettelen, että miten olet voinut hävitä.

    Eikö vankilatkin ole täynnä syyttömiä, on se poliisi sitten epäreilu kaveri, ihan epistä! Urpo..

    "Ja tämä akka tuomari saatana uskoi joka sanan.." Apinakin osaa tuosta päätellä että en ollut asiasta samaa mieltä, poliisi puhui paskaa. Oikeuslaitos huoraa poliisilaitoksen kanssa, käy kokeilemassa.

    Äänestä

  • 1%!%1%1% kirjoitti:

    "Ja tämä akka tuomari saatana uskoi joka sanan.." Apinakin osaa tuosta päätellä että en ollut asiasta samaa mieltä, poliisi puhui paskaa. Oikeuslaitos huoraa poliisilaitoksen kanssa, käy kokeilemassa.

    ja tässä tapauksessa apinalla taidetaan viitata sinuun. Harvemmin sitä kukaan syytettävä em. tilanteessa taitaa olla poliisin tai koko systeemin kanssa samaa mieltä.

    Äänestä

Jos yhden poliisin ja hänen vaimonsa elämä päättyy oman käden kautta niin se ei kyllä osoita poliisien mielenterveysriskiä yleisellä tasolla. Jos missi jättäytyy junan alle niin eipä
kaikki missit joudu sen tähden silmätikuksi. Tai jos hitsari löytyy liiteristä niskanvenytyksestä niin ei kai kaikki hitsarit joudu narun jatkoksi koska maailma vain on niin mälsää.
Älkää nyt epäluuloiset MULKUT tehkö näistä ikävistä asioista enää yhtään vaikeampia mitä ne jo ovat.
Koulusurmat ja perhesurmat ovat todella hirveitä tapahtumia mutta onko ihmisen ammatilla sittenkään mitään vaikutusta ko. tapahtumille.

Äänestä

Eräällä lappeenrantalaisella poliisilla on veljenä tunnettu väkivaltarikollinen joka ammuskeli yleisellä paikalla haavoittaen kahta uhria sekä vaaransi vielä lukuisilla harhalaukauksilla sivullisia uhreja. En syyllistä poliisiveljeä tällä sillä hän ei ollut läsnä siinä. Mutta uskomatonta oli että tämä ampujasankari sai vain puolentoista vuoden tuomion vaikka oli todistajien mukaan uhonnut jo aiemmin pistoolin kanssa tekevänsä selvää uhreista.

Äänestä

Mitä kuuluu sille poliisille joka varasti juoppoputkaan viedyltä kaverilta rahat ja sai vielä ansaitun tuomion siitä rikoksesta? Saiko tämä jatkaa tuota uraansa vielä smurffiasussa?

Äänestä

Poliiseilta pyssyt pois ja heinätuppo taskuun. Hätätilanteessa heitetään heinää silmämunille.
Ei tule ylilyöntejä eikä kansalaisten tarvitse pelätä poliisin aseenkäyttöä. Se on varmasti suurin pelko ja huoli tässä yhteiskunnassa.
Tämän asian kun saamme järjestykseen niin on paljon mukavampi nukkua yöt rauhassa.
Rosvoilta ja rosvonmielisiltä netti pois.
naks poks.

Äänestä
  • Miulla on ainankin laki omissa käsissä. Suosittelen muillekin.

    Äänestä

  • poliisia..? kirjoitti:

    Miulla on ainankin laki omissa käsissä. Suosittelen muillekin.

    Jos normaali ihmisten mielenterveyttä aletaan tutkia asetta hankkiessa niin tutkitaanko poliisien?Ollaanko samalla lähtöviivalla tässä asiassa?

    Äänestä

  • Joo, tuo oli hyvä idea. Ensin olisi kyllä hyvä saada aseet pois rosvoilta. Vai, haluatko, että rosvoilla saa aseet olla, mutta ei poliiseilla?

    Äänestä

  • koipilas kirjoitti:

    Jos normaali ihmisten mielenterveyttä aletaan tutkia asetta hankkiessa niin tutkitaanko poliisien?Ollaanko samalla lähtöviivalla tässä asiassa?

    Faktahan on että moni poliisi syö mielenterveyslääkkeitä sekä unilääkkeitä. Ei tavallinen ihminen enää saisi mitään asetta nykyaikana jos on tuollaisia reseptejä saanut lääkäriltä toisin on sitten meidän lain tukipilareilla. Miten voi olla mahdollista että mielenterveyspotilaita on meillä aseiden kanssa valvomassa lakia??

    Äänestä

  • poliiseille t:tiainen kirjoitti:

    Faktahan on että moni poliisi syö mielenterveyslääkkeitä sekä unilääkkeitä. Ei tavallinen ihminen enää saisi mitään asetta nykyaikana jos on tuollaisia reseptejä saanut lääkäriltä toisin on sitten meidän lain tukipilareilla. Miten voi olla mahdollista että mielenterveyspotilaita on meillä aseiden kanssa valvomassa lakia??

    Jos olisin noin HÖLMÖ, niin pitäisin suuni visusti kiinni.
    Totuus tietysti on, että ihminenhän se poliisikin on ja poliiseja voi kohdata samat sairaudet kuin ketä tahansa.
    Heti, kun poliisin esimiehien (päällystön) tietoon tulee, että heidän alaisensa syö mielenterveyslääkkeitä, niin ao. poliisilta otetaan virka-ase pois, sekä mahdolliset muut siviiliaseet. Lopputiliä ei tietystikään lain mukaan saa antaa, mutta tällainen tapaus siirretään muihin tehtäviin.

    Äänestä

  • tiedät kirjoitti:

    fakta on että tiedän yhden poliisin syövän huumaavia rauhoittavia lääkkeitä reseptillä tietysti hommattuna. eipä tästä ole viikkoakaan kun näin hänet hakemassa jotain näpistelijää kaupasta ja kyllä silloin ainakin joku käsiaseen tapainen kapistus roikkui siinä vyötäisillä.

    Äänestä

  • taskun kirjoitti:

    Joo, tuo oli hyvä idea. Ensin olisi kyllä hyvä saada aseet pois rosvoilta. Vai, haluatko, että rosvoilla saa aseet olla, mutta ei poliiseilla?

    Menee vähän aiheesta ohin mutta itseäni kiinnostaa Lappeenrannan putkakuolemat.Niitä on kumminkin tapahtunut muutamia ja ihmettelenkin sitä ettei sammunutta viedä sairaalaan tutkittavaksi että onko sairauksia tai yleensä estetään tukehtuminen omaan oksennukseen!Ja mikä on poliisin vastuu näissä kuolemissa?

    Äänestä

  • kuikkkaaja kirjoitti:

    ei poliisilla ole vastuuta näistä asioista... korkeintaan saa joku sakot vain jos ei ole jaksanut käydä katselemassa ovelta sammunutta.

    Äänestä

  • xanor,tenox???? kirjoitti:

    fakta on että tiedän yhden poliisin syövän huumaavia rauhoittavia lääkkeitä reseptillä tietysti hommattuna. eipä tästä ole viikkoakaan kun näin hänet hakemassa jotain näpistelijää kaupasta ja kyllä silloin ainakin joku käsiaseen tapainen kapistus roikkui siinä vyötäisillä.

    Toistan sen mitä kirjoitin: kun poliisin esimiehen tietoon tulee!
    Tällaiset asiathan eivät ole julkisia, mistäs sinä sen olet saanut tietoosi??

    Äänestä

  • saa tappaa putkaan rahalla kirjoitti:

    ei poliisilla ole vastuuta näistä asioista... korkeintaan saa joku sakot vain jos ei ole jaksanut käydä katselemassa ovelta sammunutta.

    Aina menee väärin.
    Juoppoja vartioivat vartija-vahtimestarit, eivät poliisit. Kun juoppo tuodaan putkaan, niin poliisi luovuttaa juopon heille. Samalla kaikki vastuu siirtyy myös.

    Äänestä

  • taas ja taas kirjoitti:

    Siis putkavahti?Eikös putkavahdit ole poliiseja ketkä on päässyt "konttori" hommiin.

    Äänestä

  • kirjoitin kirjoitti:

    Toistan sen mitä kirjoitin: kun poliisin esimiehen tietoon tulee!
    Tällaiset asiathan eivät ole julkisia, mistäs sinä sen olet saanut tietoosi??

    olet oikeassa se tieto ei ole julkista, mitä jos esimerkiksi onnistun tulostamaan noita reseptitietoja ja annan niitä tuohon lappeenrannan poliisilaitokselle niin menettääkö se poliisi silloin aseenkantolupansa ja minä saan syytteen jostain että olen käyttänyt hoitsun tunnuksia sen työpaikan koneella... eihän se ole kuin sakkojuttu vain käsittääkseni. kannattaisi varmaan poliisin kokeilla niitä drugswipeja työtovereihinsa ennenkuin lähtee ajelemaan pilleripäissään ja vielä aseistettuna =)

    Äänestä

  • taas ja taas kirjoitti:

    Aina menee väärin.
    Juoppoja vartioivat vartija-vahtimestarit, eivät poliisit. Kun juoppo tuodaan putkaan, niin poliisi luovuttaa juopon heille. Samalla kaikki vastuu siirtyy myös.

    totta turiset, sori pikku virheestä. ne kaverithan ovat poliisivankilan vartijoita eivät siis smurffeja.

    Äänestä

  • kuikkkaaja kirjoitti:

    Menee vähän aiheesta ohin mutta itseäni kiinnostaa Lappeenrannan putkakuolemat.Niitä on kumminkin tapahtunut muutamia ja ihmettelenkin sitä ettei sammunutta viedä sairaalaan tutkittavaksi että onko sairauksia tai yleensä estetään tukehtuminen omaan oksennukseen!Ja mikä on poliisin vastuu näissä kuolemissa?

    Siis kaikki 50 sammunutta viikossa pitää viedä sairaalaan tutkimuksiin? Hieno idea, ensiavussa kun ei ole ruuhkaa juuri koskaan.

    Äänestä

  • ...noin kirjoitti:

    Siis kaikki 50 sammunutta viikossa pitää viedä sairaalaan tutkimuksiin? Hieno idea, ensiavussa kun ei ole ruuhkaa juuri koskaan.

    tuota noin, sanoinko että nuo juoppoapinat pitäisi viedä ensiapuun? ei varmaan olisi iso homma aina vaikkapa tunnin parin välein tehdä jotain töitäkin eli käydä vaikka lähemmin tarkkailemassa niitä juoppoja sen telkkarin katsomisen välissä. ihmettelen syvästi kuinka joku voi saada tuosta tekstistäni tuollaisen kuvan että denarit pitäisi viedä sairaalaan?

    Äänestä

  • hohhoijaa ja rommia pullo kirjoitti:

    tuota noin, sanoinko että nuo juoppoapinat pitäisi viedä ensiapuun? ei varmaan olisi iso homma aina vaikkapa tunnin parin välein tehdä jotain töitäkin eli käydä vaikka lähemmin tarkkailemassa niitä juoppoja sen telkkarin katsomisen välissä. ihmettelen syvästi kuinka joku voi saada tuosta tekstistäni tuollaisen kuvan että denarit pitäisi viedä sairaalaan?

    Lainaus viestistäsi:

    "ihmettelenkin sitä ettei sammunutta viedä sairaalaan tutkittavaksi"

    Äänestä

  • pitää rikkoa lakia... kirjoitti:

    olet oikeassa se tieto ei ole julkista, mitä jos esimerkiksi onnistun tulostamaan noita reseptitietoja ja annan niitä tuohon lappeenrannan poliisilaitokselle niin menettääkö se poliisi silloin aseenkantolupansa ja minä saan syytteen jostain että olen käyttänyt hoitsun tunnuksia sen työpaikan koneella... eihän se ole kuin sakkojuttu vain käsittääkseni. kannattaisi varmaan poliisin kokeilla niitä drugswipeja työtovereihinsa ennenkuin lähtee ajelemaan pilleripäissään ja vielä aseistettuna =)

    Muutamia faktoja.
    Ensiksikin, valtion virkamiehenä poliisi ei tarvitse mitään aseen hallussapitolupaa (huom. ei kantolupa), vaan virka-aseen hallussapito-oikeus kuuluu virkaan, koska ase on valtion.

    Epäilemättä poliisilta otettaisiin virka-ase pois ja laitettaisiin sisähommiin. Sinä puolestaan syyllistyisit rikoslain mukaan salassapitorikokseen ja viestintäsalaisuuden loukkaamiseen. Molemmista voidaan tuomita sakkoa tai enintään vuosi vankeutta.

    Äänestä

Ei huonompi idea, kyllä noin vastuullisessa virassa kuin poliisimies pitäisi olla vaikkapa kerran vuoteen tapahtuva psykologinen profilointi. Kaikki huonot ja epävakaat yksilöt saisivat loparit ja niitä poliisikoulusta valmistuneita terveempiä yksilöitä voitaisiin palkata tilalle. Samalla poliisien maine rehtinä ja luotettavana paranisi nykyisen epäluulon ja epärehellisyyden sijaan.

Äänestä
  • Onkohan mitään tilastoa noista poliisien tekemistä rikoksista?600 kappaletta on vuoteen aika paljon.Saako poliisi lopputilin jos tekee rikoksen?Kyllä kerran vuoteen poliisin mielenterveys tulisi tarkistaa.

    Äänestä

  • halukas tietää kirjoitti:

    Onkohan mitään tilastoa noista poliisien tekemistä rikoksista?600 kappaletta on vuoteen aika paljon.Saako poliisi lopputilin jos tekee rikoksen?Kyllä kerran vuoteen poliisin mielenterveys tulisi tarkistaa.

    Syyttäjällä käyneiden poliisirikosepäilyjen määrä on kasvanut edellisten 10 vuoden aikana 45 prosenttia.

    Viime vuonna epäilyjä vietiin syyttäjälle 678. Suurin osa syyttäjien johdolla tutkituista rikoksista liittyy poliisin voimankäyttöön, esimerkiksi poliisin epäillään lyöneen tai puristaneen kiinniotettua. Usein tutkitaan myös epäiltyjä rattijuopumuksia ja virkarikoksia.

    Jouni Välkki sisäministeriöstä arvelee, että rikosepäilyjen lisääntyminen selittyy sillä, että kansalaiset tekevät rikosilmoituksia poliisista yhä herkemmin ja tapaukset myös merkitään tilastoihin tarkemmin.

    Poliisiylitarkastaja Pertti Sihvonen Länsi-Suomen lääninhallituksesta muistuttaa, että poliisien pitää toimia joka tilanteessa yhä nopeammin, kun hälytysten määrä kasvaa.

    Poliisin irtisanomiskynnys on noussut: enää rattijuopumustuomio ei tuo poliisille aina potkuja.

    Aamulehden kyselyn mukaan 2000-luvulla on erotettu 53 poliisia. Yleisin potkujen syy on törkeä rattijuopumus.

    (Aamulehti 22.3)

    Suurin osa poliisirikoksista on liikennejuttuja. Kun tavallinen taatelintallaaja ajaa ylinopeutta, niin se kirjataan liikennerikkomukseksi tai liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi. Jos poliisi ajaa ylinopeutta tai kolarin, niin sepä kirjataan poliisirikokseksi.
    Eli jos kaksi naapurusta, joista toinen on poliisi ajaa kolarin, niin ei-poliisi, mikäli on syyllinen on syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, mutta poliisinaapuri on sen lisäksi syyllistynyt poliisirikokseen.

    Kun poliisi joutuu syytteeseen ´väkivaltarikoksesta´ niin yleensä kyse on siitä, että rosvo tai velliperse on tehnyt poliisista rikoilmoituksen, kun häntä otettiin rikoksen johdosta kiinni, niin poliisi puristi liian lujaa käsivarresta tai laittoi käsiraudat liian kireälle.
    Loput poliisirikoksista on rattijuopumuksia. Muut rikokset ovat erittäin harvinaisia. Esimerkiksi vääränrahan teosta tai kirkonpoltosta poliiseja ei ole tuomittu ikinä.

    Äänestä

  • jokkeeri kirjoitti:

    Niin, yleisin potkujen syy on törkeä rattijuopumus. Toinen yhtä yleinen syy on alkoholismi. Jos tulee useamman kerran humalassa töihin, niin potkuthan siitä tulee muissakin ammateissa.
    Mutta eihän tuo 53 tapausta tee kuin vajaa 7 tapausta vuodessa, mikä on n. 10.000 päisessä poliisikunnassa erittäin vähän.

    Äänestä

  • ei tule kirjoitti:

    Suurin osa poliisirikoksista on liikennejuttuja. Kun tavallinen taatelintallaaja ajaa ylinopeutta, niin se kirjataan liikennerikkomukseksi tai liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi. Jos poliisi ajaa ylinopeutta tai kolarin, niin sepä kirjataan poliisirikokseksi.
    Eli jos kaksi naapurusta, joista toinen on poliisi ajaa kolarin, niin ei-poliisi, mikäli on syyllinen on syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, mutta poliisinaapuri on sen lisäksi syyllistynyt poliisirikokseen.

    Kun poliisi joutuu syytteeseen ´väkivaltarikoksesta´ niin yleensä kyse on siitä, että rosvo tai velliperse on tehnyt poliisista rikoilmoituksen, kun häntä otettiin rikoksen johdosta kiinni, niin poliisi puristi liian lujaa käsivarresta tai laittoi käsiraudat liian kireälle.
    Loput poliisirikoksista on rattijuopumuksia. Muut rikokset ovat erittäin harvinaisia. Esimerkiksi vääränrahan teosta tai kirkonpoltosta poliiseja ei ole tuomittu ikinä.

    virkatehtävissään olevaa poliisia !

    Tästä lähdetään ja jätetään se muu spegulointi lainrikkojille ja hamppareille ---se on niiden etuoikeus !

    Äänestä

  • ei tule kirjoitti:

    Suurin osa poliisirikoksista on liikennejuttuja. Kun tavallinen taatelintallaaja ajaa ylinopeutta, niin se kirjataan liikennerikkomukseksi tai liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi. Jos poliisi ajaa ylinopeutta tai kolarin, niin sepä kirjataan poliisirikokseksi.
    Eli jos kaksi naapurusta, joista toinen on poliisi ajaa kolarin, niin ei-poliisi, mikäli on syyllinen on syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, mutta poliisinaapuri on sen lisäksi syyllistynyt poliisirikokseen.

    Kun poliisi joutuu syytteeseen ´väkivaltarikoksesta´ niin yleensä kyse on siitä, että rosvo tai velliperse on tehnyt poliisista rikoilmoituksen, kun häntä otettiin rikoksen johdosta kiinni, niin poliisi puristi liian lujaa käsivarresta tai laittoi käsiraudat liian kireälle.
    Loput poliisirikoksista on rattijuopumuksia. Muut rikokset ovat erittäin harvinaisia. Esimerkiksi vääränrahan teosta tai kirkonpoltosta poliiseja ei ole tuomittu ikinä.

    Kuopion käräjäoikeus tuomitsi 54-vuotiaan suonenjokelaisen ylikonstaapelin Taavi Markku Toivasen kahdeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus katsoi toteen näytetyksi, että poliisi raiskasi kesällä 1999 tuolloin 15-vuotiaan tytön.

    Käräjäoikeus määräsi miehen maksamaan asianomistajalle 8 000 euroa korvausta henkisestä kärsimyksestä.

    Mies kiisti oikeudessa kummatkin syytteet. Hän on ollut virastaan pidätettynä jutun tutkinnan ja oikeuskäsittelyn ajan viime huhtikuusta saakka.

    Käräjäoikeus määräsi jutun asiakirjat suurimmalta osin salaisiksi 60 vuodeksi.

    Kihlakunnansyyttäjä Jaakko Koponen piti tuoreeltaan tuomiota yleisen oikeuskäytännön mukaisena. Tuomio noudattelee syyttäjän näkemyksiä.

    Tapauksen tutkinta tuli julkisuuteen viime kesänä, kun Savon Sanomat kirjoitti asiasta. Tuolloin jutun tutkinta ja syyteharkinta oli jo tehty.

    Poliisi tai tutkintaa johtanut syyttäjä eivät asiasta tiedottaneet. Tutkintaa johti ja syytettä oikeudessa ajoi eri syyttäjä.

    Oikeusviranomaisten tiedotuslinja nousi jutun myötä myös valtakunnalliseksi puheenaiheeksi kesällä. Esimerkiksi syytetyn esimies totesi julkisuudessa saaneensa tiedon syytteen nostamisesta vasta Savon Sanomien uutisesta.

    Tässä yksi juttu jota poliisi yritti peitellä, onko nolompaa rikosta kuin raiskata alaikäisiä?? Tässä on kyllä sinistä työasua pitävä poliisi ollut varmaan elementissään kiristäessään ja alistaessaan jotain avutonta pikkutyttöä...

    Äänestä

  • pekoni haisee pedarille kirjoitti:

    Melko harvinaista kuitenkin. Suomi on ollut itsenäisenä 90 vuotta ja tämä on vasta ensimmäinen juttu. 90 vuoden aikana Suomessa on ollut kuitenkin satojatuhansia henkilöitä poliiseina.

    Vihdoin paljastuit, olet se poliisipalstan vakiohäirikkö!

    Äänestä

  • vihdoin kirjoitti:

    Vihdoin paljastuit, olet se poliisipalstan vakiohäirikkö!

    Onko täällä jossain poliisipalstakin? Onko häiriköintiä kertoa oikeudessa lainvoiman saaneita ja lehdessäkin julkaistuja tosiasioita? Saat varmaan tuosta Sherlock Holmes-luokan havainnostasi smurffien pomolta tikkarin suuhun, se on varmaan ruskea mutta ei suklaanmakuinen.

    Äänestä

  • harvinaista.. kirjoitti:

    Melko harvinaista kuitenkin. Suomi on ollut itsenäisenä 90 vuotta ja tämä on vasta ensimmäinen juttu. 90 vuoden aikana Suomessa on ollut kuitenkin satojatuhansia henkilöitä poliiseina.

    Ei ole muuten ainoa poliisin tekemä seksuaalirikos tai ensimmäinen tuomittu seksuaalirikollinen poliisi. Nuo jutut yritetään pitää salassa, mikä on täysin ymmärrettävää poliisin yleisen luotettavuuden takia. Tuossa tuli vain tuota tuomiota sen verran rutkasti eli yli 2 vuotta joten voitiin laittaa nimi niin sanotusti paperiin. Ei siinä ole ihmeellistä että 10000 työtätekevän ihmisen joukosta löytyy noita sairaita yksilöitäkin. Uskoisin että avoimempi linja noiden tiedotuksien kanssa sekä lehdistön uhkailun loppuminen kuten tässä Toivasen tapauksessa saisi ihmiset ymmärtämään että ei jokainen poliisi yritä peitellä toisen tekemiä rikoksia vaan että poliisi tekee kaikkensa saadakseen nuo "mädät omenat" pois keskuudestaan.

    Äänestä

  • Arto Gammalberg kirjoitti:

    Mielenkiintoista. Jos ei kerran ole ensimmäinen, niin pistä diaarinumero, niin nähdän, kuka, missä, milloin ja minkälainen tuomio.
    Jos et pistä, niin luultavasti valehtelet.

    Äänestä

  • sekä tikkaria palkinnoksi kirjoitti:

    Onko täällä jossain poliisipalstakin? Onko häiriköintiä kertoa oikeudessa lainvoiman saaneita ja lehdessäkin julkaistuja tosiasioita? Saat varmaan tuosta Sherlock Holmes-luokan havainnostasi smurffien pomolta tikkarin suuhun, se on varmaan ruskea mutta ei suklaanmakuinen.

    Valan kaava:

    Lupaan parhaan kykyni ja taitoni mukaan käyttäytyä aina ja kaikissa tilanteissa poliisin arvolle sopivalla tavalla.

    Kunnioitan jokaisen ihmisarvoa ja oikeuksia.

    Käytän poliisin valtuuksiani lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla.

    Noudatan esimiesteni käskyjä ja olen valmis kohtaamaan poliisin ammattiin liittyvät vaarat.

    Toimin avoimesti ja sovinnollisuutta edistäen.

    Käyttäydyn rehdisti, auttavaisesti ja ammatillista yhteishenkeä vahvistaen.

    Olen oikeudenmukainen ja toimin koko työyhteisön parhaaksi.

    Tällä tavalla tahdon poliisina palvella.

    Äänestä

  • kiintoista kirjoitti:

    Mielenkiintoista. Jos ei kerran ole ensimmäinen, niin pistä diaarinumero, niin nähdän, kuka, missä, milloin ja minkälainen tuomio.
    Jos et pistä, niin luultavasti valehtelet.

    Enpä tiedä tuon Toivasen jutunkaan diaarinumeroa. Tuollaiset seksirikokset tupataan muutenkin pitämään salassa. Sinä voisit noin selkärankaisena virkamiehenä itse kaivaa noita sen sijaan että väittäisit minua valehtelijaksi. Harmi kun ne 2 siilinjärveläistä poliisia ei saanut tuomiota siitä vähän aikaa sitten kylpylässä tapahtuneesta pikkutytön hyväksikäytöstä jossa he juottivat viina ja hipelöivät muistaakseni 14vuotiasta tyttöä.

    Äänestä

  • kiintoista kirjoitti:

    Mielenkiintoista. Jos ei kerran ole ensimmäinen, niin pistä diaarinumero, niin nähdän, kuka, missä, milloin ja minkälainen tuomio.
    Jos et pistä, niin luultavasti valehtelet.

    Olenko nyt siis valehtelija kun en ole pystynyt laittamaan noita haluamiasi diaarinumeroita? Koska vaikutat olevan lappeenrannan poliisilaitoksen jäseniä niin kuinka kommentoit esim tutkija R:n suorittamaa kahvirahojen anastusta työpaikaltaan? Se taisi muuten johtaa irtisanomiseen vai peräti potkuihin... Tiedät itsekin sen että kun on paljon porukkaa niin on väkisin noita "viallisia" yksilöitä töissä ja se että niistä puhuttaisiin avoimemmin ja pahoteltaisiin heidän teoistaan aiheutunutta epäluuloa viranomaisia kohtaan niin saataisiin varmasti paljon parempi ja rehellisempi kuva poliisista eikä vanha sanonta ei korppi korpin silmää noki pitäisi enää paikkaansa. Mutta kyllä täällä lappeenrannassakin varmasti jatkuu tuo jatkuva peittely ja suojelu ja se ennemmin tai myöhemmin vain johtaa siihen että tavallinen kansalainen ei vain yksinkertaisesti luota poliisiin. Rehellisyys maan perii, niinhän sitä sanotaan ja poliisien pitäisi tajuta se.

    tähän keskusteluun.
    Oon samaa mieltä että luottamus poliiseihin on ihan pohjakurissa. Ketä siitä saa kiittää kuin heitä itseään. Joka työyhteisössä on mädät omenat, mutta uskoisin että poliisilaitoksen väessä on niitä enemmän kuin missään muualla. Varsinkin kuin tämä salailu ja peittely mentaliteetti tuntuu olevan heidän etuoikeutensa.

    Äänestä

Mistä meille sit riittäisi poliiseja jos heidän mielenterveytensä tarkastettaisiin ja poliisivoimat menettäisi 25% väestään?

Äänestä

vähä asiaan kuulumatonta huumoria:
Ennen vanhaan poliisikouluun pääsi kahdella tavalla:
1. Pääsi poliisiksi koon puolesta jos löi päänsä oven yläkarmiin.
2. Pääsi poliisiksi älyn puolesta jos tajusi kumartua oven karmin kohdalla...

Poliisi toiselle:
- Aion testamentata aivoni tieteelle
- No, pienikin apu on varmaan paikallaan.

Poliisi kirjoitti sakkolappua miehelle. Mies alkoi kertoa, että poliisiksi hänkin nuorena yritti, mutta ei päässyt, vaan reputti viimeisessä kokeessa. - Millainen koe se oli? kysyi poliisi. - No, piti pidättää kusta niin kauan, että se nousee päähän!

Miksi Ruotsissa poliisi partiossa on lähestulkoon aina mies sekä nainen?

-Työpaikka romanssien estämiseksi!

Äänestä

huomaahan tuon ahdistuksen jo selvästi kun pitää ruveta juomaan kaljaa kesken työpäivän maijassa. katsokaa jos ette usko, tässä on kuva siitä: http://crap.fi/?i=6352

Äänestä

Lieksalaista noin 50-vuotiasta poliisimiestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisi jäi kiinni maanantaina aamupalaverissa. Hänelle tehtiin puhalluskoe, koska kokoushuoneessa haisi alkoholi.

Mies puhalsi alkometriin tuloksen 1,76 promillea. Hän oli tullut töihin omalla autollaan hieman ennen palaveria.

Lieksan poliisipäällikkö Pentti Nurminen tiedotti maanantaina, että epäilty vanhempi konstaapeli on pidätetty virantoimituksesta esitutkinnan ja syyteharkinnan ajaksi. Virasta pidätetty ei toiminut kenttätehtävissä.

Törkeän rattijuopumuksen lisäksi poliisimiestä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Poliisin tekemiksi epäillyissä rikoksissa toimii tutkinnanjohtajana virallinen syyttäjä. Tässä tapauksessa syyteharkinnan tekee Itä-Suomen syyttäjänviraston Kuopion palvelutoimiston syyttäjä.

Äänestä
  • Silti melko harvinaista.
    Kun Suomessa on n. 8000 poliisia ja jokainen ajaa vuodessa ainakin 2000 kertaa autoa, niin ainakin 16 miljoonaa kertaa poliisi on selvin päin, eli yhden suhde 16 miljoonaan, eikö?

    Äänestä

  • harvinaista.. kirjoitti:

    Silti melko harvinaista.

    Luvuilla voi kikkailla paljonkin, jos siellä lieksassa lähti poliiseja vaikka 10 liikkeelle näin tehoratsia aikana niin silloin 1 kärynnyt meinaa 10% poliiseista olevan törkeitä rattijuoppoja. Kertoo kyllä aika paljon tuon kyseisen yksilön älystä kun varmasti on kerrottu etukäteen missä ratsataan ja sit et on liikenteen tehovalvontaviikot. Mutta ei voi kauhalla ottaa kun on lusikalla annettu...

    Äänestä

  • harvinaista.. kirjoitti:

    Silti melko harvinaista.
    Kun Suomessa on n. 8000 poliisia ja jokainen ajaa vuodessa ainakin 2000 kertaa autoa, niin ainakin 16 miljoonaa kertaa poliisi on selvin päin, eli yhden suhde 16 miljoonaan, eikö?

    Poliisille vaan kovempia tuomioita jos rikkoo lakia!Montakohan kertaa poliisit tarkistelee rikosrekisteriä naapurin kohdalla!Itselleni osunut ainakin kohdalle se että poliisi tarkastanut tiedot ja huutelee tutuille taustani!Se on pahasta jos on vaikka ylinopeusrike tai katsastattomalla autolla ajo!

    Äänestä

Lauritsalan lukiossa ylioppilaaksi kirjoittaneen ja laajan matikan läpikäyneen julkisuudenhenkilön ja nykyisen poliisin vastaus haluatko miljonääriksi kilpailussa ala-asteen tasoa vastaavaan matemaattiseen probleemaan: http://kuvaton.com/browse/1766 Katsokaa ja miettikää että onko sittenkään lauritsalan lukio enää säästämisen arvoinen... Vai onko poliisikoulu onnistunut tuhoamaan järkevän ajattelun ennen niin lahjakkaasta ylioppilaasta.

Äänestä
  • toi kuva piristi aamuni, todellakin näkemisen arvoinen.

    Äänestä

http://kuvaton.com/browse/6858 siinä kuva kertoo taas kaiken tuosta törkeydestä jota poliisi harrastaa invalidejakin kohtaan...

Äänestä
  • saako poliisi oikeasti ajaa invalidien parkkipaikoille? jos saa niin on tuo silti moraalisesti väärin.

    Äänestä

  • marduk 1982 kirjoitti:

    saako poliisi oikeasti ajaa invalidien parkkipaikoille? jos saa niin on tuo silti moraalisesti väärin.

    et sitten aatellu, et mitäköhän merkkien toisella puolella näkyy, vai näkyykö mitään...

    Äänestä

  • asdf kirjoitti:

    et sitten aatellu, et mitäköhän merkkien toisella puolella näkyy, vai näkyykö mitään...

    HE HE... Ihmiset neroudessaan haukkuu virkavaltaa tyhmiksi osaamattomiksi idiooteiksi, mutta tässäpä oli hieno esimerkki miten käy kun muita haukkuu. Vanha sanonta "pilkka napsahtaa omaan nilkkaan"

    Äänestä

Suomessa harrastetaan huora kartellin pyörittämistä ja elektronisilla häirintälaitteilla tunkeudutaan koteihin. Poliisi on niin paljon jäljessä rikollisia että he ovat ihan kädettömiä.
Suomi tarvitsisi (IHMISIÄ). Itserakkaat pellet tunkeutuu toisten koteihin. Suomi on todella pahassa pulassa. Suuren lapsiperhe terrorismin vuoksi. Terrorismi rahanpesu hurakartelli lapsille korsetti kiertue. Nää huutelee ei ne usko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Plaalala kirjoitti:

Olisiko nykypäivänä ruvettama tarkistamaan poliisien mielenterveys säännöllisesti koska myös he kantavat käsiaseita se omistavat niitä!Koska poliisien työpaikat ovat kortilla ja taloudellinen ahdinko tulee niin estettäisi ettei tule ylilyöntejä ja vältyttäisiin perhesurmilta!Onhan poliisikin ihminen ja kyllä sielläkin mielenterveys ongelmia tulee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu