IDIOMYOPATIA

Tämä ei aivan kuulu vaihtoehtohoito palstalle, mutta perinnehoidoilla olisi paljonkin annettavaa idiomyopatiasta kärsiville, ainakin pakonomaiseen itsensä toistamiseen voisi apu löytyä energiahoidoista. Korvienväliseen lihas surkastumaan ei sen sijaan näyttäisi olevan mitään parannuskeinoa. Ainoa sairautta hidastava on tulla ulos kaapista ja kertoa taipumuksestaan ammattiauttajalle.

Idiomyopatian oireet näyttävät ilmaantuvan yhtäkkiä, mutta todellisuudessa sairaus kehittyy pitkää, jopa vuosia piilevänä ilman, että sairaudesta kärsivällä näkyy ulospäin mitään merkkejä. Varhaisempina oireina lapsuusiässä voi esiintyä taipumusta koulukiusaamiseen.

Tyypillistä sairauden etenemisessä on omakohtaisten kokemusten kieltäminen ellei ole tieteellisesti tai kaksoissokkona tutkittu. Idiomyopatian kehitys voi olla pysyvää tai etenevää, eikä siihen liity kipuja vaan oireisto tulee esille korvienvälilihaksen eriasteisena häiriönä aina koordinaatio-ongelmista virheasentoihin saakka. Vasta kun elimistön korjaavat mekanismit eivät enää pysty peittämään idiopyopatiasta johtuvia ongelmia, alkavat oireet näkyä selvemmin.

Pahimmillaan jo Si-nivel, kuhne, energiahoito ym. sanan kuuleminen tai näkeminen saa pulssin nousemaan, hengitys muuttuu pinnalliseksi ja tiheämmäksi, elimistön hapenpuute voi johtaa pyörtymiseen, tai äkilliseen sydämen rytmihäiriön aiheuttamaan kuolemaan.

Ravintoon on idiomyopatiaan sairastuneen kiinnitettävä erityistä huomiota ja stressiä aiheuttavia tilanteita on syytä välttää, kuten autolla ajoa etenkin aamuruuhkissa. Idiomyopatia saattaa levitä hermostuttavissa tilanteissa keskisormeen ja oikean jalan tahattomaan nykimiseen, joka voi johtaa pitkäaikaisena perään ronkkimiseen.

Lopulta tauti johtaa ennemmin tai myöhemmin kuolemaan, kuitenkin elämänlaatua voidaan parantaa lukemalla kirjallisuutta, homeopatiasta, akupunktiosta, ym. vaihtoehtohoidoista. Nämä toimivat nykylääketieteen mukaan siedätyshoitona ja vasta-aiheena on Markku Myllykankaan kirjoitukset ja lääketieteen julkaisut.
13596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikenlaisen hölynpölyn kirjoittamiseen se sinäkin aikaasi tuhlaat. Ja oli vielä sen verran kömpelöä huumoria, ettei oikein jaksanut huvittaakaan.

Äänestä
  • suhtautuminen potilaasta tehtyihin havaintoihin on hyvin tyypillistä idiomyopatiasta kärsiville!

    Äänestä

  • "Ja oli vielä sen verran kömpelöä huumoria, ettei oikein jaksanut huvittaakaan."

    Entä jos vain kuvittelet ettei huvita. Onko huvittamattomuus testattu kaksoissokkotesteissä, vai heititkö vain anekdootin?

    Äänestä

  • oleva kirjoitti:

    suhtautuminen potilaasta tehtyihin havaintoihin on hyvin tyypillistä idiomyopatiasta kärsiville!

    "suhtautuminen potilaasta tehtyihin havaintoihin on hyvin tyypillistä idiomyopatiasta kärsiville!"

    Eli Kansanparantaja on siis se potilas?! No, ainakin ollaan yhtä mieltä siitä, että Kansanparantaja ei ole oikein terve.

    Äänestä

  • potilas? kirjoitti:

    >Kansanparantaja ei ole oikein terve.

    Ei hoidettu eikä parantunut.

    Äänestä

  • meta-analyysia? kirjoitti:

    "Ja oli vielä sen verran kömpelöä huumoria, ettei oikein jaksanut huvittaakaan."

    Entä jos vain kuvittelet ettei huvita. Onko huvittamattomuus testattu kaksoissokkotesteissä, vai heititkö vain anekdootin?

    Mitäpä jos kirjoittaisit itsellesi kannustusviestin, että olipa hyvin sanottu. Saisitko jotain poisitiivista energiaa.

    Äänestä

  • kun jurppii kirjoitti:

    Mitäpä jos kirjoittaisit itsellesi kannustusviestin, että olipa hyvin sanottu. Saisitko jotain poisitiivista energiaa.

    "Mitäpä jos kirjoittaisit itsellesi kannustusviestin, että olipa hyvin sanottu."

    Onkos tuota itselle vastailua käsitelty jossain vertaisarvioidussa tiedejulkaisussa, vai taasko pseudotieteellä hörhöillään?

    Äänestä

Vai että nyt esiinnytään oikein kansanparantajana.

Ja kaikki, jotka epäilevät sinun tuotettasi, ovat sitten sairaita ja kiusaajia.

Äänestä

"Idiomyopatian oireet näyttävät ilmaantuvan yhtäkkiä, mutta todellisuudessa sairaus kehittyy pitkää, jopa vuosia piilevänä ilman, että sairaudesta kärsivällä näkyy ulospäin mitään merkkejä. Varhaisempina oireina lapsuusiässä voi esiintyä taipumusta koulukiusaamiseen."

Palstan idiomyopaatilla on jo selvästi havaintokyky alentunut. Hän ei pysty tunnistamaan ja erittelemään eri henkilöitä, vaan kaikki ovat hänelle yksi ja sama ja sairas nimittää kaikkia naapurin villakoirasta alkaen hoidetuksi.
Liekö idiomyopaatilla ollut jotain hoitovajausta lapsuudessa, joka nyt pitkälle edenneen idiomyopatian myötä kanavoituu traumaattisena tapahtuneen kieltämisenä ja sairas haluaa paeta traumaansa uskottelemalla itselleen että kaikki ovat hoidettuja, ketään ei ole jätetty hoitamatta, se oli vain pahaa unta.

Äänestä
  • En löytänyt googlella idiomyöpatiasta oikein mitään. Valittujen palojen Kodin suuri lääkärikirjakan ei tunne tautia?

    Äänestä

  • idiomyöpatia? kirjoitti:

    En löytänyt googlella idiomyöpatiasta oikein mitään. Valittujen palojen Kodin suuri lääkärikirjakan ei tunne tautia?

    Suomi24 · Posti · Opastus
    Hae Internetistä: Eniro.fi
    Suomi24 Terveys
    Laaja haku · A-Ö
    Kirjaudu sisään | Liity jäseneksi
    Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Terveys > Vaihtoehtoiset hoidot > Vaihtoehtoiset hoidot - yleistä

    Eniro Sponsoroidut Linkit
    LastenvaunurekkaritRekisterikilvet lastenvaunuihin ja polkupyöriin lapsesi omalla nimelläwww.rekkarit.fi

    Viestien esitystapa: Näytä yksi viesti/vastaus kerrallaan Näytä kaikki keskustelun viestit ja vastaukset Näytä kaikki keskustelun viestit ja niiden vastaukset sisennettynä
    Näytä aiheet
       
       IDIOMYOPATIA
    Kirjoittanut: EräsKansanparantaja 31.10.2008 klo 00.24

       Tämä ei aivan kuulu vaihtoehtohoito palstalle, mutta perinnehoidoilla olisi paljonkin annettavaa idiomyopatiasta kärsiville, ainakin pakonomaiseen itsensä toistamiseen voisi apu löytyä energiahoidoista. Korvienväliseen lihas surkastumaan ei sen sijaan näyttäisi olevan mitään parannuskeinoa. Ainoa sairautta hidastava on tulla ulos kaapista ja kertoa taipumuksestaan ammattiauttajalle.

    Idiomyopatian oireet näyttävät ilmaantuvan yhtäkkiä, mutta todellisuudessa sairaus kehittyy pitkää, jopa vuosia piilevänä ilman, että sairaudesta kärsivällä näkyy ulospäin mitään merkkejä. Varhaisempina oireina lapsuusiässä voi esiintyä taipumusta koulukiusaamiseen.

    Tyypillistä sairauden etenemisessä on omakohtaisten kokemusten kieltäminen ellei ole tieteellisesti tai kaksoissokkona tutkittu. Idiomyopatian kehitys voi olla pysyvää tai etenevää, eikä siihen liity kipuja vaan oireisto tulee esille korvienvälilihaksen eriasteisena häiriönä aina koordinaatio-ongelmista virheasentoihin saakka. Vasta kun elimistön korjaavat mekanismit eivät enää pysty peittämään idiopyopatiasta johtuvia ongelmia, alkavat oireet näkyä selvemmin.

    Pahimmillaan jo Si-nivel, kuhne, energiahoito ym. sanan kuuleminen tai näkeminen saa pulssin nousemaan, hengitys muuttuu pinnalliseksi ja tiheämmäksi, elimistön hapenpuute voi johtaa pyörtymiseen, tai äkilliseen sydämen rytmihäiriön aiheuttamaan kuolemaan.

    Ravintoon on idiomyopatiaan sairastuneen kiinnitettävä erityistä huomiota ja stressiä aiheuttavia tilanteita on syytä välttää, kuten autolla ajoa etenkin aamuruuhkissa. Idiomyopatia saattaa levitä hermostuttavissa tilanteissa keskisormeen ja oikean jalan tahattomaan nykimiseen, joka voi johtaa pitkäaikaisena perään ronkkimiseen.

    Lopulta tauti johtaa ennemmin tai myöhemmin kuolemaan, kuitenkin elämänlaatua voidaan parantaa lukemalla kirjallisuutta, homeopatiasta, akupunktiosta, ym. vaihtoehtohoidoista. Nämä toimivat nykylääketieteen mukaan siedätyshoitona ja vasta-aiheena on Markku Myllykankaan kirjoitukset ja lääketieteen julkaisut.
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       Ajantuhlausta
    Kirjoittanut: jälleen kerran 31.10.2008 klo 00.45

       Kaikenlaisen hölynpölyn kirjoittamiseen se sinäkin aikaasi tuhlaat. Ja oli vielä sen verran kömpelöä huumoria, ettei oikein jaksanut huvittaakaan.
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       Yllä
    Kirjoittanut: oleva 31.10.2008 klo 07.14

       suhtautuminen potilaasta tehtyihin havaintoihin on hyvin tyypillistä idiomyopatiasta kärsiville!
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       Kansanparantajako
    Kirjoittanut: potilas? 31.10.2008 klo 13.51

       "suhtautuminen potilaasta tehtyihin havaintoihin on hyvin tyypillistä idiomyopatiasta kärsiville!"

    Eli Kansanparantaja on siis se potilas?! No, ainakin ollaan yhtä mieltä siitä, että Kansanparantaja ei ole oikein terve.
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       mikä mahtaa olla
    Kirjoittanut: ei kaikki kotona 31.10.2008 klo 14.41

       >Kansanparantaja ei ole oikein terve.

    Ei hoidettu eikä parantunut.
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       Onko näyttöä tai
    Kirjoittanut: meta-analyysia? 31.10.2008 klo 08.55

       "Ja oli vielä sen verran kömpelöä huumoria, ettei oikein jaksanut huvittaakaan."

    Entä jos vain kuvittelet ettei huvita. Onko huvittamattomuus testattu kaksoissokkotesteissä, vai heititkö vain anekdootin?
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       voi kyynel
    Kirjoittanut: kun jurppii 31.10.2008 klo 14.45

       Mitäpä jos kirjoittaisit itsellesi kannustusviestin, että olipa hyvin sanottu. Saisitko jotain poisitiivista energiaa.
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       Lobbarin mantrat vain
    Kirjoittanut: uskomuksia 31.10.2008 klo 19.46

       "Mitäpä jos kirjoittaisit itsellesi kannustusviestin, että olipa hyvin sanottu."

    Onkos tuota itselle vastailua käsitelty jossain vertaisarvioidussa tiedejulkaisussa, vai taasko pseudotieteellä hörhöillään?
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       vaikealta näyttää
    Kirjoittanut: sinunkin olosi 31.10.2008 klo 08.40

       Vai että nyt esiinnytään oikein kansanparantajana.

    Ja kaikki, jotka epäilevät sinun tuotettasi, ovat sitten sairaita ja kiusaajia.
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       Hoidettu-trauman synty löytyy
    Kirjoittanut: lapsuudesta 31.10.2008 klo 18.55

       "Idiomyopatian oireet näyttävät ilmaantuvan yhtäkkiä, mutta todellisuudessa sairaus kehittyy pitkää, jopa vuosia piilevänä ilman, että sairaudesta kärsivällä näkyy ulospäin mitään merkkejä. Varhaisempina oireina lapsuusiässä voi esiintyä taipumusta koulukiusaamiseen."

    Palstan idiomyopaatilla on jo selvästi havaintokyky alentunut. Hän ei pysty tunnistamaan ja erittelemään eri henkilöitä, vaan kaikki ovat hänelle yksi ja sama ja sairas nimittää kaikkia naapurin villakoirasta alkaen hoidetuksi.
    Liekö idiomyopaatilla ollut jotain hoitovajausta lapsuudessa, joka nyt pitkälle edenneen idiomyopatian myötä kanavoituu traumaattisena tapahtuneen kieltämisenä ja sairas haluaa paeta traumaansa uskottelemalla itselleen että kaikki ovat hoidettuja, ketään ei ole jätetty hoitamatta, se oli vain pahaa unta.
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
       
       Mikä tauti on
    Kirjoittanut: idiomyöpatia? 31.10.2008 klo 20.08

       En löytänyt googlella idiomyöpatiasta oikein mitään. Valittujen palojen Kodin suuri lääkärikirjakan ei tunne tautia?
       Vastaa tähän viestiin
    Kerro kaverille tästä viestistä       

    Ilmoita asiattomasta viestistä
    vspacer_col
    vspacer_col

    Näytä aiheet
    Google-mainokset
    Psykologia
    Opintotarjonnassa kymmeniä aineita Opiskele paikasta riippumatta!
    www.avoin.jyu.fi   Valmennustiimi Eximia
    Paras valmennuskurssijärjestäjä! Riippumaton tutkimus 2008.
    www.eximia.fi
    Suomi24 on osa Eniroa
    Mainosta | Advertise | Palaute | Opastus
       
    Äänestä

  • idiomyöpatia? kirjoitti:

    En löytänyt googlella idiomyöpatiasta oikein mitään. Valittujen palojen Kodin suuri lääkärikirjakan ei tunne tautia?

    Korvienvälilihaksen pullistuma ns. elvistelylihas on fiktiivinen sairaus, joka voisi kuvata nykylääketieteen löytämää sairautta, jolle on annettu nimeksi idiomyopatia. Useimmilla korvienvälilihas ikävuosien karttuessa surkastuu käyttämättömänä, eikä se aiheuta ongelmia. Toisilla liika pullistelu johtaa ’elvistelylihaksen’ ylirasittumiseen ja vakaviin komplikaatioihin.

    Nykyisin tätä sairautta esiintyy eri yhteiskuntaluokissa ja on huolestuttavasti lisääntymässä. Minäkeskeisyys ja itsensä korostaminen on in, yhteisöllisyys ja heikompien auttaminen on menneentalven lumia. Uusavuttomuuden lisääntyessä turvaudutaan asiantuntijoihin, mitä kuuluisampi sen parempi ja taas on elvistelylihakselle töitä.

    Oma ajattelu ja itsensä tunteminen on jäämässä taka-alalle, eikä tunnisteta aivan tavallisia elimistön varoitusmerkkejä. Lääkebisnes mielellään ruokkii tätä kehitystä lääkäreiden suosiollisella avustuksella, kun ihmisistä tehdään sairaita ja lääkkeiden käyttäjiä, poistamatta varsinaista syytä, joka on johtanut nykytilaan.

    Äänestä

  • old_profile_49336 kirjoitti:

    Onkohan tähän kovin yleiseen vaivaan kehitetty minkäänlaista lääkettä?
    Tieteellisesti tutkittua tai tutkimatonta.
    Voisiko joku rohdostuote olla avuksi tässä kovin vaikeassa taudissa?

    Tähän vaikeaan vaivaan olisi saatava kunnon lääkitys ja pillerit ja sitten nopeasti.

    Kaikenlaisia vähempiarvoisia pillereitä kyllä kehitellään ja tutkitaan, mutta tämä kovin yleinen vaiva, sairaus idiomyopatia ja sen vaatimat hoidot ja lääkkeet ovat jostain syystä jääneet huomiota vaille ja kehityksen jalkoihin.
    Laajoista markkinoista ja suuresta tarpeesta huolimatta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EräsKansanparantaja kirjoitti:

Tämä ei aivan kuulu vaihtoehtohoito palstalle, mutta perinnehoidoilla olisi paljonkin annettavaa idiomyopatiasta kärsiville, ainakin pakonomaiseen itsensä toistamiseen voisi apu löytyä energiahoidoista. Korvienväliseen lihas surkastumaan ei sen sijaan näyttäisi olevan mitään parannuskeinoa. Ainoa sairautta hidastava on tulla ulos kaapista ja kertoa taipumuksestaan ammattiauttajalle.

Idiomyopatian oireet näyttävät ilmaantuvan yhtäkkiä, mutta todellisuudessa sairaus kehittyy pitkää, jopa vuosia piilevänä ilman, että sairaudesta kärsivällä näkyy ulospäin mitään merkkejä. Varhaisempina oireina lapsuusiässä voi esiintyä taipumusta koulukiusaamiseen.

Tyypillistä sairauden etenemisessä on omakohtaisten kokemusten kieltäminen ellei ole tieteellisesti tai kaksoissokkona tutkittu. Idiomyopatian kehitys voi olla pysyvää tai etenevää, eikä siihen liity kipuja vaan oireisto tulee esille korvienvälilihaksen eriasteisena häiriönä aina koordinaatio-ongelmista virheasentoihin saakka. Vasta kun elimistön korjaavat mekanismit eivät enää pysty peittämään idiopyopatiasta johtuvia ongelmia, alkavat oireet näkyä selvemmin.

Pahimmillaan jo Si-nivel, kuhne, energiahoito ym. sanan kuuleminen tai näkeminen saa pulssin nousemaan, hengitys muuttuu pinnalliseksi ja tiheämmäksi, elimistön hapenpuute voi johtaa pyörtymiseen, tai äkilliseen sydämen rytmihäiriön aiheuttamaan kuolemaan.

Ravintoon on idiomyopatiaan sairastuneen kiinnitettävä erityistä huomiota ja stressiä aiheuttavia tilanteita on syytä välttää, kuten autolla ajoa etenkin aamuruuhkissa. Idiomyopatia saattaa levitä hermostuttavissa tilanteissa keskisormeen ja oikean jalan tahattomaan nykimiseen, joka voi johtaa pitkäaikaisena perään ronkkimiseen.

Lopulta tauti johtaa ennemmin tai myöhemmin kuolemaan, kuitenkin elämänlaatua voidaan parantaa lukemalla kirjallisuutta, homeopatiasta, akupunktiosta, ym. vaihtoehtohoidoista. Nämä toimivat nykylääketieteen mukaan siedätyshoitona ja vasta-aiheena on Markku Myllykankaan kirjoitukset ja lääketieteen julkaisut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu