Sarjat

Nyt on lama iskenyt jo Kotikadunkin käsikirjoittajiin.
Niin epäuskottavia ihmisiä ei ole kuin mitä tänään illalla nähtiin.

Ideat ehkä olivat hyviä, mutta joko ohjaus tai vuorosanat olivat ihan pieleen menneitä.

Mitä meille eläkeläisille jää, jos väsymme Kotikadun ihmisiin. Kauniit ja muhkeatkin ovat jo niin väsyttäviä ja vanhentuneita, ettei niitä ole vuosiin katsottu.
8405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Big Brother vielä jonkin aikaa joka ilta, niinku sillee, ihan oikeesti.

Äänestä
  • Vielä on kotikatu vielä hyvä sarja. Rantaskakin hyvin aidon tuntuinen. Hyvin esitetty. Oikeassa elämässäkin meitä on joka lähtöön. samoin kuin meitä ihmisiäkin on hyvin erilaisin ajatuksin varustettuja. Kotikatuun on kerätty ihmisiä seuraamalla elämän muotoja, repliikkejäkin, niin sujuvilta tuntuvat.
    parasta katseltavaa torstai-iltaisin.

    Äänestä

  • meilläxx kirjoitti:

    Vielä on kotikatu vielä hyvä sarja. Rantaskakin hyvin aidon tuntuinen. Hyvin esitetty. Oikeassa elämässäkin meitä on joka lähtöön. samoin kuin meitä ihmisiäkin on hyvin erilaisin ajatuksin varustettuja. Kotikatuun on kerätty ihmisiä seuraamalla elämän muotoja, repliikkejäkin, niin sujuvilta tuntuvat.
    parasta katseltavaa torstai-iltaisin.

    miten se saattoikin olla nin höynäytettävä ja tyhmä. Mukamas ollut suurikin johtaja.Harmi että Hannes häipyi Taivalkoskelle, tämä poliisi ei ole mistään kotoisin.

    Äänestä

  • Eevan kaima kirjoitti:

    miten se saattoikin olla nin höynäytettävä ja tyhmä. Mukamas ollut suurikin johtaja.Harmi että Hannes häipyi Taivalkoskelle, tämä poliisi ei ole mistään kotoisin.

    Kotikadun henkilögalleriaan yhden sellaisen vanhan, herttaisen eläkeläispariskunnan vaikka vain pieneen sivuosaan, sillä tokihan jokaisessa kerrostalossa nykyään yksi tällainen pari vaikuttaa.
    Teemalta tulee keskiviikkoisin mukava sarja "Vaimoja ja tyttäriä".
    Kyllä näitä Rantaskoja löytyy ihan oikeasti.

    Äänestä

Sanoisin, että sarjafilmin näyttelijällä on pitkällinen työ, koska hänen on omaksuttava esittämänsä henkilön personallisuus. Käsikirjoittajan pitää myös muistaa jokaisen tavat ja tottumukset.

Salkkareita en ole koskaan pystynyt katsomaan, koska mielestäni monet esiintyjät ovat kuin koulutuksessa. Ei näyttelijän kykyjä eikä tunnetta.

Kotikadun käsikirjoittajilla on varmasti laajat kortistot joka ihmisestä, koska pystyvät pitämään ne kohtalaisessa kuosissa.
Olen kyllä alkanut ihmetellä papin roolia. Hän ei raukka muuta kerkiä kuin taistella eri miessuhteissa ja riidellä naapureittensa kanssa.

Sen "stadin kundin" osaan pitäisi myös saada enempi syvyyttä. Pitäisi saada siihen joku, jolle slangi on äidinkieli.

Äänestä
  • Mutta nyt säästän aina lauantaihin klo 17, jolloin sen nautin täysin rinnoin ja innoin.

    Todella elävästä elämästä otetut aiheet
    (erilaisten "uskontojen" avulla höynäytettyjä on paljon!),
    ja tyypit ovat suoraan elävästä elämästä.

    Josus oikein pysähdyn ihmettelemään käsikirjoittajien fiksuutta.

    Harmittelen sitä, että joku tyhmä amerikkalainen sarja esti minun katsomiseni aikoinaan, nykyisin en voisi vähempää välittää, monesko kerta Ridgellä on mennä naimisiin jonkun kanssa! Ei mitään järkeä!

    Äänestä

  • Missasin sen pitkään, kirjoitti:

    Mutta nyt säästän aina lauantaihin klo 17, jolloin sen nautin täysin rinnoin ja innoin.

    Suomalaista voi seurata helpommin töitäkin tehdessään, ja käsikirjoitusta olen aina ihaillut, aivan loistava.
    Tuo "puoliaan pitävä" osakas on täysin tuttu tyyppi käytännön elämästä minulle!
    Tuollaisia on elävässä elämässä.

    Äänestä

  • Missasin sen pitkään, kirjoitti:

    Mutta nyt säästän aina lauantaihin klo 17, jolloin sen nautin täysin rinnoin ja innoin.

    Todella elävästä elämästä otetut aiheet
    (erilaisten "uskontojen" avulla höynäytettyjä on paljon!),
    ja tyypit ovat suoraan elävästä elämästä.

    Josus oikein pysähdyn ihmettelemään käsikirjoittajien fiksuutta.

    Harmittelen sitä, että joku tyhmä amerikkalainen sarja esti minun katsomiseni aikoinaan, nykyisin en voisi vähempää välittää, monesko kerta Ridgellä on mennä naimisiin jonkun kanssa! Ei mitään järkeä!

    ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pois Kotikadulta kirjoitti:

Nyt on lama iskenyt jo Kotikadunkin käsikirjoittajiin.
Niin epäuskottavia ihmisiä ei ole kuin mitä tänään illalla nähtiin.

Ideat ehkä olivat hyviä, mutta joko ohjaus tai vuorosanat olivat ihan pieleen menneitä.

Mitä meille eläkeläisille jää, jos väsymme Kotikadun ihmisiin. Kauniit ja muhkeatkin ovat jo niin väsyttäviä ja vanhentuneita, ettei niitä ole vuosiin katsottu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu