Hölmölän vankila
Kuten muissakin kylissä. oli Hölmölässä vankila. Mutta Hölmölän vankilassa oli asiat huonosti, vartijoita ei tahtonut riittää millään tarpeeksi vartioimaan vankeja ja rahaakin hommaan oli niukasti.
Onneksi Hölmölän vankilassa oli paljon johtajia, erikoisuunnittelijoita ja muuta väkeä, jotka löivät päänsä yhteen ja pohtivat tilannetta. Joku keksi ehdottaa, että otetaanpa tuosta vankilan portilta vartija pois ja laitetaan se muualle töihin, niin johan säästyy rahaa.
Kuinka ollakaan, portista oli kuitenkin sisään ja ulos pyrkijöitä ja jonkun oli aina käytävä ne päästämässä. Muilta vartijoilta ja työntekijöiltä kului paljon enemmän aikaa kuin ennen uudistusta Ei sitä rahaa säästynytkään.
Montaa muutakin uudistusta kokeiltiin, suljettiin osastoja, lähetetiin vaarallisia vankeja lomille ilman valvontaa, kiellettiin ylityöt ja pistettiinpä vankeinhoitoesimiehetkin tavallisiin vartijoitten hommiin. Mutta kuten monessa muussakin Hölmölän tempauksessa, epäonnistuminen oli väistämätön.
Vaan sattuipa ohi kulkemaan Hölmölän viisain mies, Matti. Matti ehdotti, että jos vartijalle antaa kenkää perseeseen ja laittaa kilometri tehtaalle, syntyy säästöjä. Johtoporras kokeili sitä heti. Kas kummaa, heti säästyi rahaa. Johtoporras innostui tästä ja erotti toisen, kolmennen ja neljännenkin vartijan. Pian kaikki vartijat oli erotettu. Rahaa säästyi valtavia määriä, eikä vankejakaan enää ollut, kun ne olivat karanneet.
Eipä tästä talon johtajat hätkähtäneet. Rahaa säästyi ja oli rauhallistakin. Nyt saisi taas keskittyä rauhassa kantamaan säkillä valoa pimeyteen ja jatkamaan mattoa leikkaamalla jatkopalan toisesta päästä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun nimeni mainittiin tämän kansansadun reversion yhteydessä, on siitä korjattava pieni virhe. Kyse oli peitosta, ei matosta. Ehkä pieni sivuseikka sinänsä, mutta ehkä kerron, miksi se on oleellinen sadun vertauskuvallisuuden kannalta.
Jos hölmöläisten maassa todella oltaisiin, olisi nyt viisainta ollut juuri tehdä siten, kuten kansansatu asian kertoi. Eli otettiin peiton yläpäästä ja saatiin varpaille hyvä ja lämmin olo. Lyhyt peitto näet johti siihen, että sängyssä varpaat alkoivat palella.
Varpaat ovat valitettavan kaukana sieltä normaalista (lue tässä: hölmöläisten) järjen sijaintipaikasta. Niinpä tässä tositarussa peittoa leikattiinkin lisää jo palelevilta varpailta ja lisättiin sitä järkihautomoon. Ajateltiin kaiketi, että varpaista tunto menee kyllä, mutta mitäs sen sitten enää on väliä: pääasia kun on pääasia.
Niinpä varpaat tulivat tunnottomiksi, joten ne oli helppo amputoida myöhemmin ilman tuskia. Pää voi edelleen hyvin jatketun peiton alla ja ajatteli positiivisesti: poistettujen varpaiden öisin kiusaava haamusärky kyllä paranee ajan kanssa.
Seuraavaksi pää jo mietti, miten saada nyt lisää valoa pirttiin, kun ei enää oikein ulos ilman apua päässyt. niinpä, uude version mukaan, se palkkasi konsultteja rivipäin asialle. Niin saatiin uusi pirtti valoisaksi, ensin säkillä valoa kantaen ja ahneuden kasvaessa seinä seinältä pirtti purkaen. Näin rakentuneessa, tai purkautuneessa kai, avotalossa oli lopulta kyllä kirkasta, jalat tunnottomat ja pää pehmeänä. Niin että sen pituinen se. Peitto.