kävelin kesällä muurahaispesän ohi ja katselin
niitten touhuilua. Ei tullut mieleenikään
mennä esittelemään itseäni että tässäpä
herra Hämäläinen Keravalta hyvää päivää.
- Muuten onko kaikkien alusten oltava miehitettyjä
jos teknologia on niin huippua kun on???
niitten touhuilua. Ei tullut mieleenikään
mennä esittelemään itseäni että tässäpä
herra Hämäläinen Keravalta hyvää päivää.
- Muuten onko kaikkien alusten oltava miehitettyjä
jos teknologia on niin huippua kun on???
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eihän ihminenkään lähetä Marssiin ensimmäiseksi miehitettyjä aluksia. Miehitettyyn lentoon liittyvät riskit ovat aivan toista luokkaa. Jos olisin humis niin ehdottomasti lähettelisin robottiluotaimia. Niitä me varmaan aina silloin tällöin nähdäänkin.
No olipas hutera vertaus. Mikset työntänyt päätäsi sinne pariksi kuukaudeksi, ties mitä olisit oppinut.
unohdin laittaa tavuviivat, ethän sinä
tietysi ymmrtänyt vertausta noin vaikeasti
kirjoitettuna.
Onko pakko olla valot jos heillä on kyky lennellä missä milloinkin.
Onko näkymättömyys myös heille kehitetty.
Onko alusten muoto vaiheleva kehittyineiden mukaan.
Onko mahdotonta mennä matkustaa ilman alusta ajassa. Ei ajassa mennään mielen hallinnan kautta ja taaksepäin helpommin kuin tulevaisuuten
UFOjen koko vaihtelee melkein enemmän,kuin muoto .ns.Emäalus ,jonka sisään mahtuu kymmenittäin pienempiä aluksia on usein Zeppelinin tai sikarin muotoinen.Tavallisesti pienimmät Ufot ovat "lentävien lautasten"muotoisia muutaman metrin läpimitaltaan.Niissä yleensä 2-4 olentoa.Voivat tarvittaessa "kätkeytyä"ikäänkuin verhon sisään.
Miksi aluksien ulkonäkö on muuttunut kokoajan?
Jos kerran ovat niin kehittyneitä, niin mikseivät ole onnistuneet kehittämään täydellisen onnistunutta alusmallia?
Alusten ulkonäkö vaihtelee samassa tahdissa, kun vaikka esim. Fordin tehtaan tuotokset.
Aluksen muoto ei ole prikulleen niin tärkeä,kuin toimintaperiaate,jolla muovaavat tiensä halki avaruuden.
tärkeä, jos se noudattaa ihmisten mielikuvaa UFO:sta ja muuttuu jatkuvasti sen mielikuvan mukaan.
1950 luvun havainnoidut lentävät lautaset näyttävät nyt lapsellisilta.
Muuttuuko meitä "miljoonia vuosia" edellä olevien sivilisaatioiden tekniikka muutamassa vuosikymmenessä?
Muoto on tärkeä. Se kertoo havaitsijasta, ei kuvitteellisesta objektista.