Asuntojen

kompensoi kohonneet marginaalit. Eli käytännössä ensiasunnon ostaja ei voita mitään. Lainarahan hinta on kasvanut.

Ellei sitten ole heittää kauppasummaa käteisellä pöytään, mutta sellaisia Aatos Erkkoja on tässä maassa kuitenkin melko vähän. Palstalla heitä ei ole yhtään.

Laskulla on kuitenkin psykologinen vaikutus, sillä ihmiset luulevat voittaneensa hintojen laskulla jotain. Ja onhan se hintojen normalisoituminen kaikkien etu.
3237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ensiasuntojen hinnat, siis yksiöiden hinnat eivät ole edes laskeneet. Korot kyllä jo laskivat enemmän kuin marginaali nousi.

http://www.stat.fi/til/ashi/2008/03/ashi_2008_03_2008-10-30_tau_002.xls

Asuntoa isompaan vaihtaja, eli rohkea omistusasuja tässäkin taitaa lopussa pärjätä.
Pienestä asunnosta saa suhteessa kovan hinnan ja isommat asunnot halpenivat. Nyt kannattaa asunnon vaihto isompaan.

Vuokralainen on taas kerran huonoimmassa asemassa, kun vuokra-asumis nousevat kovaa tahtia.
Aiemmin asunnon omistaneen asumiskulut, taas laskevat, kun korot laskevat rajusti.

Äänestä

ehdot ovat niin surkeita että minä en ainakaan ko. paperiin nimeä alle rustaisi.

Äänestä

Vuosien saatossa korot heiluvat ylös ja alas.
Mutta ostohinta ei muutu kaupanteon jälkeen.
-mieti sitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hintojen lasku kirjoitti:

kompensoi kohonneet marginaalit. Eli käytännössä ensiasunnon ostaja ei voita mitään. Lainarahan hinta on kasvanut.

Ellei sitten ole heittää kauppasummaa käteisellä pöytään, mutta sellaisia Aatos Erkkoja on tässä maassa kuitenkin melko vähän. Palstalla heitä ei ole yhtään.

Laskulla on kuitenkin psykologinen vaikutus, sillä ihmiset luulevat voittaneensa hintojen laskulla jotain. Ja onhan se hintojen normalisoituminen kaikkien etu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu