Saako kanille antaa banaania?
kanille...
kanittaja
6226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meidän kanit ovat hulluna banaaniin, joita itsekin syön paljon. Joskus vaikka kuinka hiljaa yritän aukaista banaanin, niin puput kuulevat (tai syödessäni viimeistään haistavat) ja syöksyvät pyörimään ympärille :)
Minä tarjoan banaanin omasta kädestä, koska se sotkee muuten matot ja lattiat. Kaksi kääpiöpupua syövät yhdestä normaalikokoisesta banaanista noin 1/3 tai joskus 1/2. Itse lopettavat syömisen kun ovat tyytyväisiä.
Pitää vaan huolehtia ettei anna liian usein. Myöskin kaupan kuivatuissa banaanilastuissa on kait jotain ylimääräistä epäterveellistä... varmaan sokeria ja jotain muita lisäaineita.
Banaania saa anta, mutta puoli banaania on kyllä jo aika paljon, sillä se on lihottavaa. Lisäksi kannattaa antaa varovasti, sillä kanista riippuen maha saattaa mennä herkästi siitä sekaisin. Meillä esim. ei voida toiselle antaa ollenkaan.
Banaanin huono puoli on se, että se ei sisällä paljoa kuituja, jota kanin suolisto tarvitsee. Siksi tosiaan tuo liian suuren määrän banaanin nauttimista voi aiheuttaa ongelmia.
Juuri näin, mutta huomioi että mainitsin 1/3 - 1/2 banaania KAHDELLE kanille yhteensä. Eli yleensä syövät siis molemmat 1/6. Yritän yleensä olla antamatta lainkaan, koska ihan ylimääräinen herkkuhan se banaani on, mutta kun se niiden ykkösherkkua :)
KYLLÄ SAA !
minulla on kani ja se rakastaa banaania!!!!
O__o
T ansu
Uskon , ettei hengenvaaraa apahdu jos syötät kanilles PIENEN palan banaania. Suuria määriä ei kannata syöttää koska siitä voi mennä kanilla maha ´´sekaisin´´.
kanille saa antaa pienen palan banaania kerran viikossa