Astmaatikkona

vetoan teihin hyvät koiran omistajat..
elkää tuoko mukavaa lemmikkiänne yleisiin
tiloihin sisään (postiin kirjastoon tai
seurakuntataloihin.)tai muihinkaan missä voi
liikkua allegisia.
meille allergisille se on kärsimystä jos eläimet
ovat sielä tai ovat olleet.. Epiteelit saattavat
olla allegisoivia vielä 1/2 vuotta sen jälkeen
kun eläin on lähtenyt sieltä.

Minä olen erittäin eläin rakas.. mutta kun
terveyteni ei kertakaikkiaan kestä olla eläimen
kanssa samoissa tiloissa.
Koira ei voi itse tietää... omistajan on
tunnettava vastuu missä koiraa pitää.

ja muistakaa kaikki koirat aiheuttavat
allergiaa.. ei ole olemassa rotua joka ei sitä
tee.

Ystävällisin tervesin
181101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Samoin te jotka tupakoitte kadulla,
bussipysäkeillä, julkisten tilojen ovien
vieressä. Älkää tupakoiko tällaisissa paikoissa,
koska allergisena tupakalle saan siitä oireita.
Pelkkä kadulla kävely voi aiheuttaa ikäviä
seurauksia, jollen pääse tupakoivien eteen
kävelemään.
Tämä ei ollut pilaa, mutta näin monet muutkin
kuin koirien omistajat terrorisoivat elämäämme.
Olenkin kummastellut kun koiria on näkynyt
kirjastoissa ja kaupoissakin. Olisihan hyvä olla
jokin kauppa missä koiralliset koirineen saa
käydä, mutta olisiko sitten kannattavaa..
Muualla euroopassahan koirat saavat mennä lähes
minne vaan..

Äänestä
  • viestini ei ollut tarkoitettu loukkaamaan koiran
    omistajia.. ei todellakaan.

    mutta jos nyt ajatellaan..
    sinä pärjäät kaupassa ja virastossa ilman koiraa
    minä en voi olla siellä virastossa tai kaupassa
    koirasi kanssa. Ja asiat minunkin ja muiden
    astmaatikkojen on hoidettava. Apteekissa ja
    kelalla ehkä vielä useamin käytävä tautini kanssa.

    mutta ystävä hyvä

    en pidä sinua terrorina... vaan toivon että otat
    minut huomioon kun liikut koirasi kanssa. et ota
    sitä sisään(et edes eteiseen) vaan jätät siihen
    ulkopuolelle odottamaan.
    minä nautin kun saan nähdä ulkona liikkuvia
    koria. en voi silittää niitä koskaa.. mutta niitä
    on kiva nähdä ja jututtaa heidän omistajiaan.

    Euroopassa ei sitten vissiin ole astmaa.

    (Tupakka kuulunee eri palstalle...siitä voitte
    lukea tuolta terveyspalstalta.)

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    viestini ei ollut tarkoitettu loukkaamaan koiran

    Itselläni on kyllä koira, mutta eipä tulis
    mieleenkään ottaa koiraa mukaan kauppareissulle!
    Ei sinne kauppaan sisälle, mutta eipä
    ulkopuolellekkaan. Näitä kun on ollut vaikka
    minkä verran, että koira on purrut ihmistä
    (lasta) kaupan edessä ja koira viedään kiireellä
    piikille, vaikka homma voi olla ihan siitä
    lähtöisin, että lapsi on itse mennyt yksin olevan
    koiran luokse. Ja ei se koirakaan varmaan
    mitenkään hirveesti halua kauppaan, postiin tai
    muihinkaan "ihmisten paikkoihin"

    Äänestä

  • Remu kirjoitti:

    En suinkaan ollut sinua enkä mielipidettäsi
    vastaan! Tekstissäni oli myös kohta:"Olenkin
    kummastellut kun koiria on näkynyt kirjastoissa
    ja kaupoissakin." Siis en omaanikaan moisiin
    paikkoihin vie ja toivottavasti ei muutkaan.

    Mainitsinkin tupakan siksi, koska se on minulle
    vastaava riesa kuin sinulle koirat julkisissa
    tiloissa. Jotta huomaisit, että et ole ainoa
    allergia ongelmista kärsivä.En kait silti liikaa
    poikennut aiheesta, suvaitsevaisuutta, myös
    muiden ongelmia kohtaan ja kyllähän tälläkin
    palstalla olevista varmaan jotkut polttavat. Enkä
    tuhlaa elämääni hiusten halkomiseen tai muutaman
    lauseen vuoksi palstan vaihtamiseen..

    Äänestä

  • Remu kirjoitti:

    Itselläni on kyllä koira, mutta eipä tulis
    mieleenkään ottaa koiraa mukaan kauppareissulle!
    Ei sinne kauppaan sisälle, mutta eipä
    ulkopuolellekkaan. Näitä kun on ollut vaikka
    minkä verran, että koira on purrut ihmistä
    (lasta) kaupan edessä ja koira viedään kiireellä
    piikille, vaikka homma voi olla ihan siitä
    lähtöisin, että lapsi on itse mennyt yksin olevan
    koiran luokse. Ja ei se koirakaan varmaan
    mitenkään hirveesti halua kauppaan, postiin tai
    muihinkaan "ihmisten paikkoihin"

    on se kyllä kauheeta jos viaton koira mennään
    lopettamaan sen takia että joku aikuinen ei ole
    viitsinyt opettaa lapselleen ettei vieraisiin
    koiriin saa koskea!! Tottakai koira puolustautuu
    jos joku vieras henkilö tulee lääppimään! mutta
    mihin koirat sitten laitetaan siksi aikaa kun käy
    kaupassa?? olen kyllä samaa mieltä siitä ettei
    koiria sovi ottaa mukaan kauppaan eikä
    muuallekaan sellaisiin paikkoihin mutta jos
    koirat eivät ole turvassa edes kaupan
    ulkopuolella! no joo..kai se on kuitenkin aika
    harvinaista että joku lapsi uskaltaa ensinnäkin
    vieraan koiran lähelle...onneksi!

    Äänestä

  • It´s me kirjoitti:

    kotiin siksi aikaa kun käydään kaupassa,
    virastossa, muilla asioilla. Lenkillä koiran kanssa
    käydään sitten erikseen. Ainakin meillä. Ei tulisi
    mieleenikään jättää koiraa kaupan tai muunkaan
    eteen yksin.

    Äänestä

Mitä ajattelet sokeista henkilöistä jotka käyvät
opaskoirineen yleisissä tilossa (esim. pankki tai
kirjasto)? Uskon että monet sokeat ihmiset
hoitavat paljon asioitaan itsenäisesti koiran
avulla. Joten sitä vaan yritän sanoa että asiat
eivät aina ole niin mustavalkoisia :o)

Äänestä
  • on omistajalleen välttämätön
    siispä se on vain kestettävä mutta yksi tai kaksi
    koiraa on paljon vähemmän kuin jos kaikki
    veisivät eläimet sisälle..

    en missään tapauksessa halua kenenkään kärsivän
    mutta allergikkona ei ole helppo olla tässä
    suvaitsemattomassa yhteiskunnassa

    mutta tämä keskustelu lähti siitä tarviiko terve
    ihminen koiraa kaupassa. kirjastossa. pankissa.?
    minä olen sitä mieltä ettei tarvi... palvelu ja
    opaskoirat ovat sitten asia erikseen.

    mustavalkoistahan elämä ei ole... sen olen tässä
    oppinut 24 allergiavuoden aikana ja koska tämä
    tauti ei koskaan parane joudun kestämään vaikka
    minkälaista kanssaihmisten taholta.
    mutta minä tiedän että koiran omistajat eivät ole
    kuitenkaan tyhmiä joten kun asian heille yritää
    selittää mahdollisimman asiallisesti sekä
    perustellusti.. toivon tähän asenne muutosta.
    sitä todella hartaasti odottaen... koska jokainen
    kosketus eläimeen.. tietää raapimista sekä
    vetistäviä kirveleviä silmiä sekä nuhaa ja
    hengenahdstusta

    Kaikista pahinta on että meidät allergikot
    leimataan eläin vihaajiksi.. mikä seikkä ei pidä
    paikkaansa.. minä ainakin rakastaisin eläimiä jos
    vain saisin niitä rakastaa ja kosketella.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    on omistajalleen välttämätön

    Luulenpa että allergikkojen oma käytös ja puheet
    antavat välillä sellaisen vaikutelman että he
    ovat eläinten vihaajia, enkä nyt tarkoita sinua
    vaan ihmisiä joilla on sellainen asenne että
    kaikki maailman eläimet pitäisi eliminoida jotta
    vain mistään ei kulkeudu hilsehippusta heidän
    nenäänsä. Tällä palstalla oli aikaisemminkin
    aiheena allergia, ja oli todella huvittavaa lukea
    erään henkilön juttuja kuinka hän ei voi kävellä
    edes metsässä koska siellä on käynyt koiran
    ulkoiluttajia ja hän saa kauheita oireita siellä
    kulkiessaan... Jos allergikkojen vuoksi ei saisi
    kulkea koiransa kanssa edes metsissä niin
    missähän sitten? Joitakin henkilöitä tuntuu
    vaivaavan enemmän henkinen allergia kuin
    fyysinen.
    Mainittakoon nyt vielä sekin että itse en
    todellakaan veisi koiraani mihinkään yleiseen
    sisätilaan, ja mielestäni se on kyllä yleensä
    kiellettyäkin.
    Harmi ettet voi olla eläinten kanssa tekemisissä,
    itse en voisi sellaista elämää kuvitellakaan.

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    ihan totta? voiko joku väittää saavansa allergiaa
    metsässä koirasta?(pitääkin koittaa löytää tuo)
    heheh aika hassua.. no minun allergia on paha
    mutt noin paha se ei ole.
    ulkoilmassa voin olla eläinten kanssa kun pysyn
    sopivan kaukana ja en kosketa niitä tai kättele
    niiden omistajaa. (no enhän voi tietää mistä
    mikäkin kutina punotus tai nenän vuoto johtuu)

    Asenteet ovat todella vaikeita muuttaa. mutta
    kaikkien vakaalla tahdolla se onnistuu uskon minä
    ja suvaitsevuudella.

    Tuo henkinen allergia on muuten ihan totta
    olen törmännyt muutamaan.. koomiseen tapaukseen
    itsekin. on olevinaan niin kovasti allerginen
    tälle naapurinkoiralle ja sitten omassa sylissä
    on pikkuinen sylikoira jollei ei sitten yllätys
    yllätys olekaan allerginen.. on totta että eri
    koirat allegisoivat eri lailla mutta kaikille
    herkistyy ajan myötä.

    Kauppaan, kirjastoon jne... on ihan turha ottaa
    koiraa mukaan. Sen sijaan ulkoilmapaikkoihin
    niitä mielestäni voi ottaa mukaan, kunhan ne
    osaavat käyttäytyä. Mutta ongelmaksi muodostuu
    yleiset kulkuvälineet.

    Esim. itse saatan kulkea koirineni bussissa.
    Pitkän matkan bussissa varaan paikan koirille.
    Näin ollen jos matkalta tulee allerginen henkilö
    bussiin eikä voi siinä koirien takia matkustaa
    niin hän joutuu poistumaan. Sen sijaan jos en
    varaisi paikkaa niin ilmeisesti minä joutuisin
    koirineni poistumaan? Yhtä kaikki, tämä on se
    suurin ongelma, missä sekä eläimen omistaja että
    allerginen voi kohdata aikamoisen eturistiriidan,
    molemmilla kun pitäisi olla oikeus vapaaseen
    liikkumiseen.

    Mutta tosiaan, silloin kun sisätiloihin ei koiria
    tarvitse viedä niin en niitä myöskään vie.

    Äänestä

  • oikeutta, mutta miten? kirjoitti:

    Ja juuri sen vuoksi minä kuljen kaikki matkat
    omalla autolla. Koska en kertakaikkiaan voi olla
    bussissa jossa on koira tai kissa.
    tai edes ollut ennen minua...saan oireita
    erittäin helposti.

    Äänestä

  • Tuula kirjoitti:

    Ja juuri sen vuoksi minä kuljen kaikki matkat
    omalla autolla. Koska en kertakaikkiaan voi olla
    bussissa jossa on koira tai kissa.
    tai edes ollut ennen minua...saan oireita
    erittäin helposti.

    joululomalla huomasin sellaisen jännän epäkohdan
    että esim. pieksämäen asemalla on odotettava
    about tunti jatkoyhteyttä jolloin koiralliset ja
    allergikot joutuvat olemaan samoissa tiloissa
    ellei sitten halua ulos mennä seisoskelemaan
    siksi aikaa. eipä ollut kovinkaan mukavaa. enkä
    viitsinyt pentuani uloskaan yksin vyöttää.

    Äänestä

Olen onnellinen koiran omistaja, mutta ymmärrän
kyllä huolesi.. en todellakaan ymmärrä miksi koira
pitäisi ottaa kauppaan tai kirjastoon mukaan
(poikkeuksena opaskoirat ym.). Yleensä se onkin
ihmisten omaa LAISKUUTTA eli ettei jakseta käyttää
koiraa erikseen lenkillä vaan hoidetaan se siinä
sivussa kun käydään kaupassa tms. Se voi olla myös
aikakysymys eli ei ole riittävästi aikaa, mutta
silloin ei olisi pitänyt koiraa hankkiakaan..
Itselläni on pieni ja kiltti koira, enkä siis
uskalla jättää sitä edes kaupan eteen odottamaan,
koska olen kuullut liikaa kauhutarinoita
varastetuista koirista. Käytän siis koirani ensin
lenkillä ja menen vasta sitten kauppaan..
Totuus siis on, että koiran omistajienkin tulisi
mennä välillä itseensä!

Äänestä
  • Eli nahtavasti olet juuri siksi ottanut
    lemmikiksesi sellaisen nyrkilla tapettavan
    perhoskoiran koska ei itsellasikaan ole aikaa
    huoltaa isoa koiraa...
    Ma ainakin olen erittain elainrakas ja en ole
    mikaan allergisten ahdistelija.Ma en juuri sen
    takia jata koiraani ulos, siksi aikaa jos kayn
    kaupassa, kun sielta saattaa tulla Pikku-Joonas
    kiusaamaan hauvaani joka on opetettu puolustamaan
    minua ja itseaan...

    Jos joku sita tulee laappimaan, niin kylla se
    puree...Esim.Mutsini kun naki sen eka kerran
    siita tuli ikimuistoinen sen takia, etta koira
    murti kaksi sormea mutsilta...(Olin kylla
    varoittanut)
    No vaikka aitiini sattuikin, niin kylla han asian
    ymmarti, kun selitin...
    (Eli Pikku-Joonas olisi nyt paaton ja kummasti
    oltaisiin viemassa hauvaani piikille)
    Ihminenhan joutuisi vain vankilaan, kun ei taalla
    toteuteta kuolemantuomiota ihmisille, kuten
    elaimille.

    Eli ystavallisena huomautuksena:Alkaa menko
    vieraan koiran lahelle, ennen kuin omistaja
    kertoo jotain sen luonteesta...
    (Lapsille kaulapannat pakollisiksi!)

    Äänestä

  • IHMINEN ON ELAIN!!! kirjoitti:

    Eli nahtavasti olet juuri siksi ottanut

    Allergikkoja en sinansa kiusaa, mutta mieluummin
    he karsivat hieman, kuin koira tapettaisiin!

    Ja olen aidosti pahoillani sairaudestanne.
    Itse en voisi elaa ilman ajattelevan elaimen
    laheisyytta...
    (Alkaaka vihjatko, etta ihminen ajattelisi
    ainakaan mitaan ajoissa)

    Äänestä

  • IHMINEN ON ELAIN!!! kirjoitti:

    Eli nahtavasti olet juuri siksi ottanut
    lemmikiksesi sellaisen nyrkilla tapettavan
    perhoskoiran koska ei itsellasikaan ole aikaa
    huoltaa isoa koiraa...
    Ma ainakin olen erittain elainrakas ja en ole
    mikaan allergisten ahdistelija.Ma en juuri sen
    takia jata koiraani ulos, siksi aikaa jos kayn
    kaupassa, kun sielta saattaa tulla Pikku-Joonas
    kiusaamaan hauvaani joka on opetettu puolustamaan
    minua ja itseaan...

    Jos joku sita tulee laappimaan, niin kylla se
    puree...Esim.Mutsini kun naki sen eka kerran
    siita tuli ikimuistoinen sen takia, etta koira
    murti kaksi sormea mutsilta...(Olin kylla
    varoittanut)
    No vaikka aitiini sattuikin, niin kylla han asian
    ymmarti, kun selitin...
    (Eli Pikku-Joonas olisi nyt paaton ja kummasti
    oltaisiin viemassa hauvaani piikille)
    Ihminenhan joutuisi vain vankilaan, kun ei taalla
    toteuteta kuolemantuomiota ihmisille, kuten
    elaimille.

    Eli ystavallisena huomautuksena:Alkaa menko
    vieraan koiran lahelle, ennen kuin omistaja
    kertoo jotain sen luonteesta...
    (Lapsille kaulapannat pakollisiksi!)

    Joku tykkää isoista, toinen pienistä koirista, ei
    sen laiskuudesta tarvi johtua ja huoltamista se
    pienikin koira tarvii.

    Äänestä

  • Itselläni on ollut keskisuuria koiria yli 20
    vuotta, eikä vielä ole tullut eteen tilannetta,
    että pitäisi ottaa koira mukaan kauppaan,
    kirjastoon tms. Vaikka käyn päivät työssä, ehdin
    hoitaa koirien ulkoilutuksen ja kaupassa yms.
    asioinnin eri reissuilla.

    Koiranomistajan pitäisi ottaa muutkin ihmiset
    huomioon. Harmillista, että Tuula on saanut
    osakseen epäasiallisia kommentteja. Hän kirjoitti
    täyttä asiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuula kirjoitti:

vetoan teihin hyvät koiran omistajat..
elkää tuoko mukavaa lemmikkiänne yleisiin
tiloihin sisään (postiin kirjastoon tai
seurakuntataloihin.)tai muihinkaan missä voi
liikkua allegisia.
meille allergisille se on kärsimystä jos eläimet
ovat sielä tai ovat olleet.. Epiteelit saattavat
olla allegisoivia vielä 1/2 vuotta sen jälkeen
kun eläin on lähtenyt sieltä.

Minä olen erittäin eläin rakas.. mutta kun
terveyteni ei kertakaikkiaan kestä olla eläimen
kanssa samoissa tiloissa.
Koira ei voi itse tietää... omistajan on
tunnettava vastuu missä koiraa pitää.

ja muistakaa kaikki koirat aiheuttavat
allergiaa.. ei ole olemassa rotua joka ei sitä
tee.

Ystävällisin tervesin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu