Joka paikassa tuntuu olevan ilmoituksia koirista ,jotka annetaan/myydään siksi,että on tulossa perheenlisäystä eikä koiralle enää riitä "aikaa"Miten niin???Silloinhan emäntä on kotosalla melkein vuorokauden ympäri eikä kehdon ääressä tarvi koko ajan istua.Lapsi myös nukkuu yleensä päiväunta ja koiraa voi hyvin ulkoiluttaa myös rattaiden vieressä.Aikaa on siis 24/7 eikä siitä riitä yhtään koiralle??Mikä siinä mättää.Teen minäkin 8h (vuoro)töitä,myös vkl,ja silti riittää mainiosti aika 3:lle koiralle!Hemmetin avuttomat!!
Miksi???
Proud 08
8438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varmaankin siksi, että "aika ei riitä" ei ole se todellinen ja perimmäinen syy koirasta luopumiseen.
Toki löytyy perheitä joissa perheenlisäys ei muuta asiaa suuntaan tai toiseen.
Näin ei aina ole. Tästä karua kertomaa oli juuri erään rodun kohdalla. Kasvattaja olisi ollut valmis auttamaan tai ottamaan koiran takaisin mutta neuvoja ei tarvittu. Sitten kun tilanne paisui äärimmilleen piikille lensi samana päivänä myös perheen toinen toista rotua edustava koira.
Koira ei kärsi kodinvaihdosta mutta se kärsii tuhannen kierroksilla stressistä. Hyvä vain että se vaihtaa tällöin kotia.
Saatan nostaa seuraavalla joidenkin tuntoja pintaan mutta mitä nähnyt, löytyy naisia jotka handlaavat muutamankin skidin vauvan lisäksi ja sen lisäksi pari kolme vaativaa koiraa.
Miettinyt tuota ja sitä miksi he onnistuvat kaiken näyttämään niin helpolta ja sitten jotkut kompastuvat sen yhden koiran kanssa?
Äitiys muuttaa naista ja hormoonitoimintaa. Sitten voi myös ajatella asiaa siltä näkökantilta että jos ei ajatellutkaan pääsevänsä helpolla, eikä koiraa tai koiria koskaan oltu kasvatettukaan ensimäisenä lapsena vaan koirana.
Oli miten oli, ei ole mikään häpeä etsiä koiralle uutta kotia. Toki mielelläni kuulisin kokemuksia ja kertomuksia aiheesta.
Jotenkin tuntuu siltä että ensimmäinen erä koiria hankitaan ennen ekaa lasta ja toinen erä sitten kun tarpeellinen määrä lapsia on tehty ja lapset siinä iässä että ne suomenkieltä ymmärtävät.
Koira on kiva. Lelut erikseen.
Se mikä on hienoa on nähdä on skidit jotka on opetettu lähestymään koiraa oikein pienestä pitäen.
Olen myös ihmetellyt (jopa kadehtinut) näitä ihmisiä jotka hoitaa tuhat asiaa vaivattomasti, kun mulla tuntuu olevan täysi työ yksinhuoltajana yhden lapsen ja kotitöiden kanssa..
Olisiko meissä ihmisissä vain niin paljon eroa, että toiselle helppo tehtävä vie toiselta kaiken energian?
Olen miettinyt miksi itse en saa enemmän aikaan, ja huomasin että haluan keskittyä täysillä esim. lapsen hoitoon. En osaa jakaa aikaani tasapuolisesti moneen asiaan.. Teen siis asiat turhankin perusteellisesti.
Olen potenut koirakuumetta vuosia, mutta en ole aiemmin kokenut että jaksaisin pennun kasvatusta vielä. Vasta nyt, kun tytär on 2,5 v. alan uskaltaa pentua miettiä.
En pysty kuvittelemaan, että olisin luopunut koirasta lapsen syntyessä, jos silloin koira olisi ollut. Silti olen samaa mieltä kanssasi,uuden kodin etsinnästä.
Aina ei voi tietää etukäteen, minkälaista elämä vauvan koiran kanssa on, vaikka olisi ajatellut etukäteen että jaksaa hoitaa molemmat.
Esimerkiksi silloin, jos koira selvästi stressaa vauvan tultua, ahdistuu uudesta tilanteesta ja kaikki on tehty tilanteen korjaamiseksi, olen uuden kodin kannalla. On koiraa kohtaan reilua miettiä sen parasta eikä itsekkäästi pitää koiraa laumassa, jossa se ei voi hyvin.
Koska porukka on niin tyhmää että ottavat koiran ajattelematta sen enempää tulevaisuuttaan. Kun koiran ottaa, sen kanssa pitää elää. Se ei ole tavara jonka voi dumpata kun penska syntyy.
Esim.
Koska koira ei tule lasten kanssa toimeen. Sillon on parempi etsiä koiralle uusi koti.
Niih...
Koira kuin koirahan kyllä tulee toimeen lasten kanssa satavarmasti. Jos asiasta pitää olla huolissaan, on mietittävä, onko lauman hallinta ollut alun alkaenkaan pomoilla hanskassa.
Ne muutamat noudatettavat teesit jotka tästä aiheesta tulee mieleen:
1) koira on alfan (pääpomon) hallinnassa, ja ihmislaumassa aina alimpana arvoltaan
2) ylempiarvoinen kohtelee alempiarvoistaan aina kunnioittavasti, kunhan se käyttäytyy sääntöjen mukaan
3) mikäli kuka tahansa lauman alfaa alempiarvoinen jäsen käyttäytyy sääntöjen vastaisesti, alfa puuttuu asiaan ja hoitaa tilanteen järjestykseen arvovallallaan (huomaa, että alempiarvoinen saattaa siis olla lapsi tai koira)
Kun säännöt ovat selvät sekä koirille että lapsille, ja lauman hierarkia on muutenkin kunnossa, ei ongelmia synny. Näitä perheitä onneksi on vielä valtaosa. Ongelmaperheet ovat tosin lisääntymässä. Ja monista niissä ei ole edes koiraa...
ihmisillä tuntuu olevan aivan väärä tärkeysjärjestys.
Itse sain lapsen 5 vuotta sitten ja jäin yksinhuoltajaksi kun miestä ei loppupeleissä lapsi kiinnostanut. Lisäksi minulle jäi 2 suurikokoista koiraa hoidettavaksi. Aluksi sain apua tuttaviltani, jotka käyttivät koiriani pidemmillä lenkeillä kun en halunnut pienen vauvan kanssa pakkseen pitkäksi aikaa lähteä. Äkkiä kuitenkin tilanteeseen sopeuduin ja pärjäsin hyvin yksinkin.
Nykyään ihmiset haluavat viettää yksin "laatuaikaa", minulle kaikki aika lapseni ja koirieni kanssa on sitä. Kyllä ihminen pärjää ilman että käy jatkuvasti shoppailemassa eikä mikään kuntosalillakaan käynti mene lapseni ja koirieni tarpeiden ohi.