tämän ensimmäisen koiran kanssa käytiin innolla alussa koirapuistossa. oli niin ihanaa nähdä koiran leikkivän muiden kanssa. ajattelin että koira sosiaalistuukin siinä samalla.
koirani on remmirähjääjä, eli kiltti koirani rähjää jokaiselle vastaantulijalle ja muullekin kuin vastaantulijalle, jos joku koira on vain näköpiirissä.
olen sitä mieltä, että tämä ainakin osittain johtuu koirapuistoilusta. liian usein tuli siellä tilanteita, joissa joku koira kävi koirani kimmppuun vaikkei koirani ollut riitamielellä. kerran jo asuessamme sisään jo portilla koirani ollessa vielä hihnassa toinen koira hyökkäsi välittömästi ja olisi varmaan raadellut silloisen vielä pentuni. olin tietysti tyhmä kun en heti lopettanut puistoilua - olihan sielä paljon hyviäkin kavereita koiralle.
nooh nyt on tulossa toinen koira taloon. tämän pennun kanssa ei ole suunniteltu käytävän puistossa.
ymmärrän ettei kaikki koirat tule toimeen keskenään. mutta koirapuistoon tuodaan paljon sellaisia koiria, joita ei todellakaan pitäisi puistoon viedä - siis muille koirille vihaisia ja aggressiivisia. omistajat kai laiskuuttaa vievät; saapahan koira liikuntaa kun ei itse jaksa ulkoiluttaa.
muuten tästä minun koirastani ei olisikaan enää puistoilijaksi juuri tämän rähjäämisen takia.
pahasta oli
4
568
Vastaukset
- tottatotta
Oletko koskaan ajatellut sitä ettei ne koirat vaan omistajat jotka arvioivat väärin sen mitkä koirat sopivat tai eivät sovi yhteen?
Muutaman virhetikin olen itsekin vuosien varrella tehnyt mutten silti menettänyt uskoani siihen etteikö puistossa voisi olla kivaakin.- usein omistajat
kääntää selkänsä koirilleen puistoissa kun pitäisi hiukan tarkkailla niiden kemioita/eleitä.
- eleitä niin
vältyt paljon ikäviltä asioilta ja koirasi voi luottaa sinuun ja sinun arvioosi voiko johonkin koiraan tutustua vai ei. Hyvä laumanjohtaja pitää huolen laumansa turvallisuudesta.
- miettinyt sitäkin
että ulkoilu on tosi hankalaa kahden koiran kanssa, mikäli toinen on vieläkin remmirähjä?
Voi tulla mieleen ulkoiluttaa koirat erikseen mikä olisi muutenkin ihan hyvä asia.
Remmirähjäys ja muut käytöshäiriöt eivät häviä toisen koiran tultua.
Vai oliko viesti vain ajatelma ja koira on jo saatu hallintaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541073
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4111012- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651