Kaamosmasennus

Minä lähes joka syksy vaivun synkkyyteen näin pimeänä aikana. Yritän keksiä milloin mitäkin piristykseksi, mutta ei oikein auta. Paras keino olisi päästä lämpimään, mutta ei rahat riitä.
Onko muilla vastaavaa ongelmaa?
231103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

eteläsuomessa asuvia.meillä pohjosessa vaikka nyt ei kaikkialla lunta ookkaan niin ei edes sellasta kaamosmasennusta tunneta!mikälie lapsellinen trenditauti!

Äänestä
  • ...olen. Trendisairaus tuo kaamosmasennus.

    Itse olen masennukseen taipuvainen, mutta nämä pimeät syysillat ovat aivan ihania. Tuikut palamaan ja TV:n ääreeen...tai sitten jonkin rakkaan harrastuksen.

    Hyvää aikaa myös miettiä mennyttä elämää ja suunnitella tulevia!!

    Yleensä olen näihin aikoihin ollut etelässä, mutta enää ei ole mitään ihmeellisempää poltetta sinnekään.

    Kai olen sitten tullut vanhaksi :(

    Äänestä

ohitse tämä pimeä kausi. Ykskaks on kevät ja aurinko paistaa. Niin kävi viime vuonnakin. Ei ole kauaa siitä, kun voin olla metsää raivaamassa puoli kahdeksaan illalla. Yhtäkkiä oli jo pimeää jo puoli seitsemältä ja heti puoli kuudelta. Ajattelin, että nopeasti menee kunnes hoksasin viisareiden siirrolla olevan asian kanssa tekemistä. Mutta kyllä se tästä kevättä odotellessa.

Äänestä

Kanaria on tietysti paras, mutta on virkistävää käydä Pärnussakin. Olen käynyt.

Äänestä

Olen aina ihmetellyt, miksi kaikki suomalaiset, varsinkin täällä etelässä, puhuu pimeästä kaamoksesta. sitten lähdetään etelään, pakoon pimeetä. Mutta siellähän se pimeä tulee ykskaks, ei ole sitä sinistä hetkeä, pimeä hulmahtaa päälle, ellei ole niitä keinovaloja. Menepä hiljaa ulos, kuuntele luontoa, laita vaikka kynttilä palamaan. Se pimeys on ihmisessä itsessään, keinovalon ja hälinän keskellä on helpompi olla. Suurempi vaara on valojen loisteessa kuin metsän hämärässä.

Äänestä

lamppu ajastimella herättää aamuisin.Aivan kuin aurinko paistaisi. Eteisen peiliin leikkasin lehdestä lauseen:RÄNTÄSADE IHANAA, ASENNE KELIN KAUNISTAA . Sitten pimeään ja sateeseen pyörällä töihin, ja ajattelen:
KEVÄÄSEEN ON ENÄÄ PUOLI VUOTTA.

Äänestä
  • on ihailtavaa. Kun on näillä leveysasteilla syntynyt ja vanhaksi kasvanut, ovat eri vuodenaikojen vaihtelut vain mieluisat. Lapseni oli 2 vuotta töissä päiväntasaajan kohdalla, mutta halusi takaisin Suomeen. Siellä samat kelit, kesät talvet, kävi raskaaksi.
    Heräät aamulla lampun avulla ja lähdet pyörällä töihin. Siitä annan sinulle pisteitä enemmän kuin uskot. Itse olen onnellisessa asemassa siinä mielessä, että voin lähteä töihin milloin haluan, tai olla lähtemättä. Kuitenkin sisäinen kelloni soi kuudelta ja seitsemän jälkeen olen jonnekin menossa.
    Enää puoli vuotta kevääseen, mutta sitä ennen haluan toivottaa sinulle HYVÄÄ JOULUA.

    Äänestä

  • Saimander kirjoitti:

    on ihailtavaa. Kun on näillä leveysasteilla syntynyt ja vanhaksi kasvanut, ovat eri vuodenaikojen vaihtelut vain mieluisat. Lapseni oli 2 vuotta töissä päiväntasaajan kohdalla, mutta halusi takaisin Suomeen. Siellä samat kelit, kesät talvet, kävi raskaaksi.
    Heräät aamulla lampun avulla ja lähdet pyörällä töihin. Siitä annan sinulle pisteitä enemmän kuin uskot. Itse olen onnellisessa asemassa siinä mielessä, että voin lähteä töihin milloin haluan, tai olla lähtemättä. Kuitenkin sisäinen kelloni soi kuudelta ja seitsemän jälkeen olen jonnekin menossa.
    Enää puoli vuotta kevääseen, mutta sitä ennen haluan toivottaa sinulle HYVÄÄ JOULUA.

    Kynttilät ja tuikut hämärässä ja illan pimeydessä hemmottelevat mieltämme ja koti näyttää viihtyisältä ja rauhallisen kotoisalta. Laitan värikästä ruokaa ja luen värikkäitä viikkolehtiä. Nautin kirjojen lukemisesta käpertyneenä pehmeään villashaaliin ja joskus seurana radio sekä lasillinen puna- tai valkoviiniä. Kohta voi herkutella kanelille ja muille maustuvasta lämpimästä jouluglögistä sekä napostella pikkujouleivonnaisia ja suklaata. Ihanaa.

    Äänestä

Kyllä tähän ikään jo itsensä tuntee. Aina, siis aina, marraskuulla alkaa elo olla takkuista. Älysin muuan vuosi sitten ostaa kirkasvalolampun, sepä vähän auttaa. Etelänreissut sitten se toinen, tyyriimpi helpotus. Helmikuussa elämä taas maistuu pirtsakammalta, valo lisääntyy.

Käpyrauhasen temppuja, tiedetään, ei suinkaan mitään trenditautia tai teekeilyä. Tekee mieli karkkeja, suklaata, syödä napostelee ja aina myös pari kolme kiloa pulskistuu. Hiihtoreissuilla kilot sitten kevään puolella tippuvat hangen varteen - jos niitä hankiakaan enää saadaan.

Haalaan aina syksyisin itselleni opiskeltavaa kansalaisopistossa - niin eipä pääse ojaan kellistymään (ei oppi ojaan kaada). Voimia sinulle KaamosKaveri!

Äänestä
  • Ei kyllä pahemmin ehdi vaivata jos muutoin asiat ovat OK. Ulkona liikkuminen noina muutamana valoisana tuntina on piristävää. Usein kyllä unentarve lisääntyy näin syksypuolella. Nyt eläkkeellä on aikaa vetää päikkärit lounaan jälkeen. Pikku taapero jota hoitelen kolme kertaa viikossa nukkuu onneksi myös päiväunet.

    On tosi mukavaa sytyttää kynttilä ja lueskella. Joskus on miellyttävää vaan olla ja löhöä. Jos on koko ikänsä saanut olla työssä ja touhussa antaa jo arvoa kun saa levähtää. Matkustelu tosiaan alkaa jo tympiä kalleuden ja saastuttmisen vuoksi. Liiallinen aurinko ei ole ikäätyvälle terveelistä.

    Tulisi nyt lunta niin valoisuus lisääntyy. Helmikuussa tosiaan on jo se upea punerrus horisontissa. Jouluksi matkustan Ylä-Savoon. Kirkoissa on aivan ihastuttavaa musiikkia.

    Keväällä ahistaa enemmän olla yksin. Luonto puskee uutta elämää. Joka puolella on pesän rakennus meneillään. Tokihan meillä ikäihmisillä on aikoinaan ollut pesäkolo ja poikaset. On vaan kummallista jotta tekisi mieli vielä kokea kevättä vaikka "on lokakuu ja minä olen viljaa"

    Äänestä

meillä on jo vuosia laiteltu useaan näkymättömään paikkaan loistevaloputkia, niitä kaikkein kirkkaimpia teollisuusputkia, ne kestävät 10 vuotta ja kuluttavat vähän, en tiedä auttako valo, vai yleinen vaihtelu vaan valopisteissä.

samoin olen katsellut halvimpia 15w energialamppuja myös niitä olen laittanut, vaikka en niiden kestoon olekaan tyytyväinen.
syksyllä sain 1,5 € kpl, nyt olisi saanut 1 € kpl, mutten ostanut varastoon ensivuodelle.

ainoa merkki kun meillä on kestänyt useita vuosia on >Elman

Äänestä

ulos, mietin; ei ole ihme, jos joku tällästä masentuu. Pilvet roikuu niskassa ja tihkuadetta! Kyllä minä aurinkoa kaipaan, etenkin, kun sitä ei edes kesällä ollut. Jos oli varaa, matkustaisin etelään pariksi kuukaudeksi. Kun ei ole rahaa voi senkin tietysti kääntää voitoksi. On egologista olla kotona.

Äänestä
  • En ole koskaan tuntenut kaamosväsymystä enkä pelkoa pimeää vuodenaikaa kohtaan. Se ei ole tuottanut minulle mitään ongelmia. Olenkohan kipeä, pitäisiköhän käydä lekurilla vai tehdä ongelma omista geeneistä?

    Äänestä

  • tavismies kirjoitti:

    En ole koskaan tuntenut kaamosväsymystä enkä pelkoa pimeää vuodenaikaa kohtaan. Se ei ole tuottanut minulle mitään ongelmia. Olenkohan kipeä, pitäisiköhän käydä lekurilla vai tehdä ongelma omista geeneistä?

    Tai jos et mene lääkäriltä kyselemään, niin voit katsoa Googlen kautta hakusanoilla käpyrauhanen ja melatoniini.

    Äänestä

..vielä yksi kuukausi menee, niin sitä seuraavan kuun lopussa on päivä jo pitkä ja kevätaurinko paistaa!

Äänestä

Ei häiritse valkeat yöt, ja kuumuus, kuten kesällä.
On mukavaa käpertyä hyvän kirjan kanssa peiton alle.
Saa nukutuksi pitkän yön, ja aamuisin lukea lehden rauhassa, kun heräilee.
Yöt viileitä ja pimeitä, ihanaa!

Myrsky, tuuli, ja sateen ropina, ovat musiikkia korville. Ei tarvitse edes pukeutua, olla vain ja nauttia.
Ei näy villakoirat nurkissa, eikä pakko tehdä mitään, minusta se on onnea.

Äänestä

On kai itse kullakin tämä kaamosmasennus. Ikävää että et pääse etelään lomalle, se on ehdottomasti paras keino. Muita hyviä keinoja torjua pimeys on mennä ulos kävelemään päiväsaikaan. Nipistä vaikka lounastunnista jos olet töissä. Kolmas konsti on juhliminen, joulun vietto pikkujoulupippaloineen on varmasti keksitty kaamoksen välttämiseksi. Esim etelä-euroopassa ei tunneta älytöntä pikkujouluriehumista. Ei nyt tietenkään tarvitse riehua välttämättä, sytytä kynttilät, laita hyvää ruokaa ja kutsu ystäväsi luoksesi.

Äänestä

Olin talvella kiertämässä villiä länttä ja Kaliforniaa. Siellä uutisissa annettiin ohjeita talvimasennuksen varalle. Siellä sentään aurinko paistoi koko päivän, mutta kun pimeä tuli jo klo 18.00 (!), niin ihmiset masentuivat. Ja olihan lämpötila hiukan alhaisempi kuin kesällä.

Että suhteellista taitaa olla ihmisen kokemukset. Katajainen kansa kestää paljon enemmän kuin aurinkoon tottuneet.

Äänestä

Nytkin väsyttää niin vietävästi, ulkona on ollut jo kauan pimeää märkää ja liukasta,lähden kanarialle siinätoivossa että hieman piristyn, ainakin tähän asti se on tepsinyt, jaksaa taas jonkun aikaa tätä synkyyttä, olis mukava jos pääsisit mukaan.

Äänestä

En ole huomannut mitään eroa kesän ja syksyn välillä. Kun saa "tapella" rahan kanssa, että saisi edes ruokaa, ei ole väliä onko valoisaa vai pimeää. Ainoa mikä helpottaa mieltäni, on se kun istun järven rannalla kovassa tuulessa ja järvessä on mahtavat laineet. Siitä nautin ja se rauhoittaa. Vaan eipä tänä kesänä montaa kertaa voinut rannalla istua, aina vaan tuli vettä. En sentään viitsinyt sateessa olla.

Äänestä
  • Eläkkeiden pienuus/ kotona vietetyt vuodet ja lasten kasvattaminenhan ei yhteiskunnan mukaan ole ollut työtä, siitä ei naisille eläkettä kertynyt.
    Työttömyys/ sairaus ja pätkätyöt.
    Eläkekertymät pieniä ja eduskunnassa kannetaan huolta vain heidän, hyväosaisten palkoista ja eläkkeistä.
    Ammattiliitot ajavat työssäolevien, ei jo eläkkeelle siirtyneiden jäsentensä etuja.

    Masennus ei auta, huutaa pitää entistä kovemmalla äänellä ja monella taholla.

    Meilläkin on oikeus elää kituuttamatta.
    Käännytäänkö ammattiliittojen puoleen vaatimaan sieltä kautta etujemme yhteistä ajamista.

    Työssäolevat ja eläkeläiset samaan asemaan korotuksien suhteen, muuten yhä useampi eläkeläinen kokee ympärivuotista "kaamosmasennusta"

    Äänestä

  • johon masennus ei auta. kirjoitti:

    Eläkkeiden pienuus/ kotona vietetyt vuodet ja lasten kasvattaminenhan ei yhteiskunnan mukaan ole ollut työtä, siitä ei naisille eläkettä kertynyt.
    Työttömyys/ sairaus ja pätkätyöt.
    Eläkekertymät pieniä ja eduskunnassa kannetaan huolta vain heidän, hyväosaisten palkoista ja eläkkeistä.
    Ammattiliitot ajavat työssäolevien, ei jo eläkkeelle siirtyneiden jäsentensä etuja.

    Masennus ei auta, huutaa pitää entistä kovemmalla äänellä ja monella taholla.

    Meilläkin on oikeus elää kituuttamatta.
    Käännytäänkö ammattiliittojen puoleen vaatimaan sieltä kautta etujemme yhteistä ajamista.

    Työssäolevat ja eläkeläiset samaan asemaan korotuksien suhteen, muuten yhä useampi eläkeläinen kokee ympärivuotista "kaamosmasennusta"

    pitää tehdä ,mullakin neljänkymmenen vuoden työrupeama ja vielä omais hoitajana 6v eläke paljon alle tuhat euroa, kyllä hävettää olla suomessa nainen, meitä on yhteiskunnassa käytetty häikäilemättömästi hyväkseen, kyllä eduskunta äkkiä nosta omia palkkojaan mutta autaarmias meitä eläkeläisiä,muutman sentin korotuksia täytyy vatvoa vuositolkulla, sitten siitä pidetään suura ääntä että on tehty pieni korotus, jolla todellisuudessa ei saa yhtään mitään vaan se hitusen pieni lisä pussissa, --hävettää ---- olla ---suomalainen --työtätehnyt --nainen---- kolmen lapsen kasvattaneena -- he ovat saaneet akateemisen koulutuksen --- äiti ei---- .

    Äänestä

  • jotain . kirjoitti:

    pitää tehdä ,mullakin neljänkymmenen vuoden työrupeama ja vielä omais hoitajana 6v eläke paljon alle tuhat euroa, kyllä hävettää olla suomessa nainen, meitä on yhteiskunnassa käytetty häikäilemättömästi hyväkseen, kyllä eduskunta äkkiä nosta omia palkkojaan mutta autaarmias meitä eläkeläisiä,muutman sentin korotuksia täytyy vatvoa vuositolkulla, sitten siitä pidetään suura ääntä että on tehty pieni korotus, jolla todellisuudessa ei saa yhtään mitään vaan se hitusen pieni lisä pussissa, --hävettää ---- olla ---suomalainen --työtätehnyt --nainen---- kolmen lapsen kasvattaneena -- he ovat saaneet akateemisen koulutuksen --- äiti ei---- .

    kaiken lisäksi viel dementtia!Tänään läksin hesanreissulle,ajattelin sit nostaa vähän rahaa.Pysähdyin utissa,menin automaatille.Kuinka ollakaan en muistanutkaan tunnuslukua;)Kokeilin pari kertaa,lähin pois.Heitin reissun sit koti kulmilla viel menin kokeilee,sit nielas kortin!Ihan kiva,nyt sit ruljanssi ees.Tais poiketa aiheest;)Se dementtia;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaivaako muita? kirjoitti:

Minä lähes joka syksy vaivun synkkyyteen näin pimeänä aikana. Yritän keksiä milloin mitäkin piristykseksi, mutta ei oikein auta. Paras keino olisi päästä lämpimään, mutta ei rahat riitä.
Onko muilla vastaavaa ongelmaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu