Mitä mieltä olette?

Ihan näin sivukommenttina olisiko mielekkäämpää että sivustoille täytyisi kirjautua omilla tunnuksillaan sisään, ennen kuin voi osallistua keskusteluihin? Silloin tietäisi noin suunnilleen kenen kanssa keskustelee, näkysi ns. ”virallisesti” kentässä Kirjoittaja.Nyt täällä näyttäisi että jutut menee vähän sillisalaatille.
11934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pohdin itse aihetta pitkään.
Leimautuminen on rekisteröitymisen huono puoli. Kun näet nimmarin, olet muodostanut käsityksen puolesta/vastaan ehkä jo ennen kuin olet avannut tekstiä. Ennakkoasenne ei varmasti paranna kommunikaatiota.
Itse olin jo kokonaan luopumassa nimmaristani. Kähmis oli alkanut elää omaa elämäänsä, joka ei enää mielestäni vastannut nimimerkin taustalla piilevää arkitodellisuutta. Eikä se vastaakaan.

Toinen puoli asiaa on se, että nimmarilla jää pahimmat vyön alle lyönnit tekemättä, vaikka töissä olisikin ollut paska päivä, auto reistaillut, akka kiukutellut, kakarat tulleet polliisiautolla kotiin, koira purrut postinkantajaa jne...

Varsinainen syy, miksi vastustan pakkokirjautumista on se, että UFO-logia on monelle melko arka aihe. Kynnys tuoda ajatuksia ja parhaimmillaan havaintoja nousisi huomattavasti, jos rekisteröinti tulisi pakolliseksi. Kohta meillä olisi sisäänlämpeävä piiri kuin Tiede-lehden keskustelupastalla.

Lapselliset pellet ja häiriköt kun saisi muuten pois palstalta.

Monet tosin käyttävät jatkuvasti samaa rekkaamatonta nimmaria. Miksi he eivät rekisteröidy?

Äänestä
  • monet täällä käy monilla eri palstoilla. Itse en haluaisi että kommenttejani pystyttäisiin seuraamaan. Kyse on yksityisyydestä luulisin.Jos käsitätte mitä tarkoitan.

    Äänestä

  • Elikä kirjoitti:

    monet täällä käy monilla eri palstoilla. Itse en haluaisi että kommenttejani pystyttäisiin seuraamaan. Kyse on yksityisyydestä luulisin.Jos käsitätte mitä tarkoitan.

    on ihan hyvä pointti.
    Yksityisyyttä voisi ehkä varjella vaikka rekattu nimmari olisikin, mutta kuten kerroin, nimmarikin voi aktiivikirjoittajalla alkaa elää omaa elämää, kuten omalla kohdallani kävi. Ei nyt näppistä hiplaava henkilö ole läheskään niin riplomaattinen ja posetiivisen maailmankuvan omaava kuin "Kähmis".

    Vitjamunalle, joka kirjoittaa vakionimimerkillä rekkaantumatta kävi pari päivää sitten niin, että joku ameeban eettisen tason omaava esiintyi vitjiksen nimmarilla melko ikävään sävyyn.

    Aisoissa on aina vähintään kaksi puolta.

    Se puoli, joka on kieseissä ja se mistä kiskotaan.

    Äänestä

  • Elikä kirjoitti:

    monet täällä käy monilla eri palstoilla. Itse en haluaisi että kommenttejani pystyttäisiin seuraamaan. Kyse on yksityisyydestä luulisin.Jos käsitätte mitä tarkoitan.

    rekisteröidyllä nimimerkilläni.

    Äänestä

  • pisteitä pukkaa kähmikselle.

    Äänestä

  • Varaktorilla pinna palaa vähän turhankin herkästi kun on paineita töissä ja opiskelussa enemmän kuin yhdelle ihmiselle olisi suotavaa.

    Niinpä aikaisemmin tuli suutuspäissään poistettua omia kirjoituksiaan täältä ja siinä kärsivät sitten aina kaikki ne syyttömät jotka olivat kyseisiin ketjuihin erehtyneet vastaamaan.

    Nykyään kirjoittelen rekisteröimättömänä ainakin niin kauan kunnes taas joku häirikkö alkaa käyttämään nimimerkkiäni. Niinhän kävi aikoinaan kadunmiehen kanssa.

    Äänestä

  • Okei SK muuttui sitten level88, niin tietää suunnilleen kenen kanssa keskustelee.

    Äänestä

Mieltä vailla. Periaate ok. Käytäntö tulisi olemaan se, että palstalle kirjoittelisi noin kymmenen tyyppiä. Ok, jos sitä haetaan.

Jos palstan bittiversitettiä halutaan varjella, ei kirjautumispakkoa - ja kaikki bulli vaan pitää niellä, kaikkien toimesta, jopa seriffin... tiettyyn rajaan saakka.

Jossain aina luuraa se "pikkuvirkamies", joka haluaa valvoa, rajoittaa ja... ties mitä. Suomen osassa Nettiä varsinkin.

Vapaasti nörtitettynä:
If strstr(Request[post], $bull) -> EXIT;
die;

Äänestä

Kyllä se on kaikille paras ku jokainen kirjoittais vain omalla nimimerkillään (edes samassa ketjussa) jota muut ei voi käyttää hyväksi.

En tietenkään halua suositella henkilötietojen antoa kenellekkään (en facebook eikä myspace) kun tämä suomi24.fi on ruotsalainen jossa on törkeät ruotsalaiset lait "rajat ylittävästä tietoliikenteestä".

Ei sovi vainoharhaisille tämä internet ku jokaisesta liikkeestä jää jälki joka pysyy muistissa määrittämättömän pitkän ajan.

No mut jos et ole pyrkimässä korkeisiin virkoihin niin mitä se haittaa?

Äänestä
  • Niin muuten onkin. Ruottalaiset saa ihan omalla luvallaan kuunnella kaiken- ja muunkinlaista viestintään omien rajoensa sisällä, mutta myös niiden välittömässää läheisyydessä! Juu, ei?

    Äänestä

  • noone_ kirjoitti:

    Niin muuten onkin. Ruottalaiset saa ihan omalla luvallaan kuunnella kaiken- ja muunkinlaista viestintään omien rajoensa sisällä, mutta myös niiden välittömässää läheisyydessä! Juu, ei?

    meillä itellämme, se olisi kadonnut jo aikoja sitten.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


S K kirjoitti:

Ihan näin sivukommenttina olisiko mielekkäämpää että sivustoille täytyisi kirjautua omilla tunnuksillaan sisään, ennen kuin voi osallistua keskusteluihin? Silloin tietäisi noin suunnilleen kenen kanssa keskustelee, näkysi ns. ”virallisesti” kentässä Kirjoittaja.Nyt täällä näyttäisi että jutut menee vähän sillisalaatille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu