Oikein täytyy nyt tulla ja erikseen kertoa, miten monenlaista säätä olen tänään kokenut täällä Etelä-Suomessa.
Kerron ensin sen huikeimman hetken. Iltapäivällä 15 - 15.30 aikoihin satoi ja aurinko paistoi.
Silloin itäisellä taivaalla näkyi täyden puoliympyrän muotoiset sateenkaaret, ulompi oli hiukan himmeämpi.
Seisoin aivan lumoutuneena katselemassa näkyä.
Aamulla lähdin sateessa pyöräilemään ystäväni luo,
joka oli kutsunut minut kylään. Puoleen väliin matkaa päästyäni sade taukosi ja tuli ihmeen kaunista, tuulikaan ei tuntunut, kirkastui.
Tullessani kotiin päin taas sateli, pisaroi.
Ja sitten tuo upein kohta, sateenkaaret.
-Millaista teillä muualla päin asuvilla?
Nyt on pimeää ja ikkunassa pisaroita.
***
Hyvää pyhäinpäivän aattoiltaa, ystävät!
Sää tänään
50
1319
Vastaukset
- ystävä*
sateenkaaret ajattelin minäkin että harvinaisen komeat.
Sitten on kauppakeskuksen tieltä siirrettynä putkeen monikonpuro, putki oli aivan täynnä, vettä oli ylempänä tullut valtavasti,
olen aikaisemmin ajatellut ettei siinä voi niin paljon vettä olla koskaan mutta nyt oli.
Mahdotonta.
Onhan insinööri ajatellut varmuusvaran siihen putkeen. - OliviaKoo
ollessani kesälomalla piipahdin aurinkoisilla ilmoilla uimassa läheisillä kallioilla, parin kilometrin päässä kodistani.
Kerran siinä auringossa loikoillessani huomasin taivaanrannassa niin synkät pilvet, että päätin heti kerätä kimpsuni ja lähteä kotiin.
Uimapaikkani oli syrjäinen kallionkieleke korkean rinteen alapuolella ja minulla oli aika työ päästä ylös rinteen päälle ja siitä polulle, joka johti alas tielle.
Olin jättänyt polkupyöräni tien reunaan ja ennenkuin ehdin pyörän luokse, alkoi sataa.
Suuria, raskaita pisaroita. Aivan kuin olisi taivas auennut, niin rankasti tuli vettä.
Jäin odottelemaan sateen taukoamista tai edes hellittämistä tiheän puuston alle, mutta jo muutaman minuutin kuluttua olin niin märkä, että totesin paremmaksi lähteä polkemaan kotiin. Enempää ei voi kastua, kun on kerran läpimäräksi kastunut.
Poljin sivutieltä ajotielle ja siitä kadulle. Nousin mäkeä pitkin kohti kaupunkia ja päästyäni mäen päälle ei ihmetykselläni ollut mitään määrää.
Koko ajan oli satanut ja mäen päällä, yht´äkkiä, oli kuin viivottimella olisi viiva vedetty. Kuivaa. Ei merkkiäkään sateesta tai vedestä. Aurinko paistoi täydeltä terältään.
Tulin kotiin ja pihalla oli muutamia naapureita, jotka ihmettelivät, miksi olin niin märkä. Joku naureskeli, että olin varmaan pudonnut vaatteet päällä järveen.
Kun kerroin, miten kovasti oli kahden kilometrin päässä satanut vettä, itse asiassa vielä puolenkin kilometrin päässä, kukaan ei uskonut minua.
Grillasivat pihalla ja olivat ihan kuivia. Sateesta ei tietoakaan.
Ei ollut tämän päivän sää, mutta sääilmiöt ovat todella joskus käsittämättömiä. - aamun harmaudessa
harakka kylpi pitkään ja hartaasti naapuritalon parvekkeen päällä olevassa syvennyksessä, ajattelin jo että säämuutoksia se harakka ennustaa.
Sitten alkoivat ne upeat ilmiöt kaksi sateenkaarta päällekkäin.- Jatta
olla Etelä-Suomen ilmiöitä?
Meidän korkeuksissa satoi räntää koko päivä, illalla sade lakkasi.
Nyt taas sataa oikein lunta ja maa on valkoisena.
Tänään kyllä pitäisi tänne Länsi-Suomeenkin kirkastua.
Ei vaan siltä näytä.
Tuossa taloyhtiön pihalla eilen miehet vaihtoivat autoihinsa talvirenkaita. Taisi tulla yllättäen liukkaat kelit. Jatta kirjoitti:
olla Etelä-Suomen ilmiöitä?
Meidän korkeuksissa satoi räntää koko päivä, illalla sade lakkasi.
Nyt taas sataa oikein lunta ja maa on valkoisena.
Tänään kyllä pitäisi tänne Länsi-Suomeenkin kirkastua.
Ei vaan siltä näytä.
Tuossa taloyhtiön pihalla eilen miehet vaihtoivat autoihinsa talvirenkaita. Taisi tulla yllättäen liukkaat kelit.ettei tänä aamuna sada!
Ikkunat ovat kuivat, sää on kirkastunut!
Olivatko sateenkaaret eilen meille muistutus
Luojan lupauksesta, ettei vedenpaisumusta enää tule?
Näyttää myös melko tyyneltä, puiden ja pensaiden oksat eivät juurikaan liikahtele.
Nyt täytyy kyllä lähteä pienelle lenkille!
Hyvää pyhäinmiesten päivää!
- Jopsu
hyvää pyhäinpäivää toivottelen palstalle!
Kirkastuu, kirkastuu, toivotaan suunnan nyt pysyvän tällaisena!
Se on talvirenkaiden allepanon päivä tänään,
muuten voi aamuajot jo mennä vaarallisiksi.
Huoltamoilla on bensa nyt tullut vähän alaspäin,
mutta tankki on täynnä kalliilla ostettua.
Eipä se aina osu kohdalleen, sekään.
Katselin äsken kiinalaistohtorin uusia selkäydinvammaisten kantasoluhoitoja.
Hienoa olisi, jos saataisiin apua noista vaivoista kärsiville.
Kyllä tuntuu, että terveys on kaiken muun perusta elämässä!
Ruuastakin ajateltiin vielä 1950-luvulla, että ainoa kriteeri syömisiin oli, miltä ruoka maistui.
Nykyisin ymmärretään, että muutkin seikat on otettava huomioon.
Sillä terveellinen ruoka on terveyden tärkeä osatekijä.
Ja terveellinen ruoka, kun sille tottuu, on myös hyvää! Se todella tyydyttää ihmisen nälän.
No nyt vähän innostuin saarnaamaan.
Hyvää pyhäinpäivää! - Kerttukaisa
Asvaltilla oli kymmenen sentin kerros, joten ulosmeno jäi eilen kokonaan.
Tänäänkin vielä on ollut liukas ja huono kulkea ulkona.
Kuun vaihde ainakin tuli huomatuksi.
Marraskuu alussa, jospa tulisi vielä mukavia ulkoilusäitä.
Hyvää päivän jatkoa! - Jopsu
Yöllä on kai käynyt pakkasellakin, mutta nyt asteita on 6 C , ehkä aurinkokin on jo siihen vaikuttanut.
Kuulin eilen Uv:ssä anekdootin, joten hymyä sunnuntaiaamuun.
Tyttö tuli polkupyörällä miestä vastaan, riisui
kaikki vaatteensa, heitti ne maahan ja sanoi:
"Tee mitä tahdot!" No mies otti polkupyörän ja
lähti menemään. Siihen JariTervo: "Ei ne vaatteet
olisi sille varmaan mahtuneetkaan!"- Jopsu
Viime maanantai oli sellainen "myrskyn jälkeen on poutasää"-päivä.
Huomasin tuolla Viikissä pelloilla töyhtöhyyppiä
isohkon joukon nousevan siivilleen.
Lauha lokakuu ja yöpakkasten puuttuminen on saanut ne viipyilemään vielä.
Sorsaparvia näin vielä eilenkin taivaalla kiitelemässä.
Tänään taivas huikaisevan sininen, ei pilvenhattaraa!
Iloista sunnuntaita ! Jopsu kirjoitti:
Viime maanantai oli sellainen "myrskyn jälkeen on poutasää"-päivä.
Huomasin tuolla Viikissä pelloilla töyhtöhyyppiä
isohkon joukon nousevan siivilleen.
Lauha lokakuu ja yöpakkasten puuttuminen on saanut ne viipyilemään vielä.
Sorsaparvia näin vielä eilenkin taivaalla kiitelemässä.
Tänään taivas huikaisevan sininen, ei pilvenhattaraa!
Iloista sunnuntaita !Kyllä hanhet ovat tämän lokakuun runsaslukuisimmat parvet varmaankin muodostaneet,
en muista edes nähneeni niin suuria aikaisemmin!
Mikä on sää nyt siellä Pohjanmaalla, ei kai sada enää lunta?
Täällä on tänään niin kuin eilenkin loistosää,
aurinko paistaa ja taivas on kirkas sininen.
Loistosunnuntaita toivottelen!- Jopsu
satu kirjoitti:
Kyllä hanhet ovat tämän lokakuun runsaslukuisimmat parvet varmaankin muodostaneet,
en muista edes nähneeni niin suuria aikaisemmin!
Mikä on sää nyt siellä Pohjanmaalla, ei kai sada enää lunta?
Täällä on tänään niin kuin eilenkin loistosää,
aurinko paistaa ja taivas on kirkas sininen.
Loistosunnuntaita toivottelen!Espoon ja Kirkkonummen golfkentillä (vihreätä ruohoa sapuskanaan pitävät) hanhet kokoontuivat lokakuun aikoina, palasivat kuun lopulla vielä Viikinkin pelloille, mutta kun yöpakkaset tulevat ja sapuskat jäätyvät, silloin lähtevät talvehtimaan Pohjanmeren rannoille Saksaan.
Jopsu kirjoitti:
Espoon ja Kirkkonummen golfkentillä (vihreätä ruohoa sapuskanaan pitävät) hanhet kokoontuivat lokakuun aikoina, palasivat kuun lopulla vielä Viikinkin pelloille, mutta kun yöpakkaset tulevat ja sapuskat jäätyvät, silloin lähtevät talvehtimaan Pohjanmeren rannoille Saksaan.
ja kakkailemassa myöskin, sai katsoa minne kenkänsä astui.
Muistan jo monta vuotta sitten tuo Tapiolan Silkkiniityn niistä valtaisan suurista valkoposkihanhiparvista.- Jopsu
satu kirjoitti:
ja kakkailemassa myöskin, sai katsoa minne kenkänsä astui.
Muistan jo monta vuotta sitten tuo Tapiolan Silkkiniityn niistä valtaisan suurista valkoposkihanhiparvista.Valkoposkihanhien massaparvi houkuttelee yleensä mukaan jonkun tundrahanhen tai suokukon, pohjoisten soiden kahlaajan.
Metsähanhi saattaa kierrellä nurmella ruokailevan hanhijoukon yllä,se ei uskalla laskeutua, sillä sitä metsästetään selkosilla, joten on varovainen.
Valkoposkihanhet muuttavat yöaikaan
tähtien tuikkiessa Pojanmeren rannoille. Jopsu kirjoitti:
Valkoposkihanhien massaparvi houkuttelee yleensä mukaan jonkun tundrahanhen tai suokukon, pohjoisten soiden kahlaajan.
Metsähanhi saattaa kierrellä nurmella ruokailevan hanhijoukon yllä,se ei uskalla laskeutua, sillä sitä metsästetään selkosilla, joten on varovainen.
Valkoposkihanhet muuttavat yöaikaan
tähtien tuikkiessa Pojanmeren rannoille.oli kyllä jo liian märällä kentällä!
Ei ole kivaa, jos rapa lentää ja sade roiskuu.
Urheasti menimme koko kierroksen, mutta toivotaan vielä parempaa, ellei ennen, niin sitten huhtikuussa.
Jos nyt sillä pikku matkalla käymme etelässä piakkoin.Madeiralla korkeuserot ovat suuria, mutta niihinhän olemme tottuneet.- Kerttukaisu
satu kirjoitti:
Kyllä hanhet ovat tämän lokakuun runsaslukuisimmat parvet varmaankin muodostaneet,
en muista edes nähneeni niin suuria aikaisemmin!
Mikä on sää nyt siellä Pohjanmaalla, ei kai sada enää lunta?
Täällä on tänään niin kuin eilenkin loistosää,
aurinko paistaa ja taivas on kirkas sininen.
Loistosunnuntaita toivottelen!täällä on 1 plusaste parvekkeella, yöllä on kai ollut pikkupakkastakin jo.
Terveiset sinulle ja kaikille
sekä hyvää maanantaita ja uuden viikon alkua! :))) - Kerttukaisu
Kerttukaisu kirjoitti:
täällä on 1 plusaste parvekkeella, yöllä on kai ollut pikkupakkastakin jo.
Terveiset sinulle ja kaikille
sekä hyvää maanantaita ja uuden viikon alkua! :)))Muistatko Karvasuon?
Nyt aikoo Vapo Oy tehdä Karvasuosta turpeenottopaikan!
Heljä soitti ja kertoi, että adressi on Karvasuon suojelun puolesta allekirjoitettavana.
Jos muistat, niin puolusta sitä! - Heljä
Kerttukaisu kirjoitti:
Muistatko Karvasuon?
Nyt aikoo Vapo Oy tehdä Karvasuosta turpeenottopaikan!
Heljä soitti ja kertoi, että adressi on Karvasuon suojelun puolesta allekirjoitettavana.
Jos muistat, niin puolusta sitä!Kirjoitinkin jo 50 palstalle siitä.
Heljä kirjoitti:
Kirjoitinkin jo 50 palstalle siitä.
Tottamaar minä muistan ihanan pitkät valokkien poimimismatkat suolla, jonka silmäkkeestä isä minua sai pelastaa, kun toinen kumpparini oli jo kiinni imeytyneenä siellä!
Muistan, miten kuumaa siellä olija muistan niiden valokkien ihanan mehun maun suussani, voin hyvin kuvitella sen kaiken vieläkin.
Tottakai liityn Karvasuon suojelijoihin!- Jopsu
satu kirjoitti:
Tottamaar minä muistan ihanan pitkät valokkien poimimismatkat suolla, jonka silmäkkeestä isä minua sai pelastaa, kun toinen kumpparini oli jo kiinni imeytyneenä siellä!
Muistan, miten kuumaa siellä olija muistan niiden valokkien ihanan mehun maun suussani, voin hyvin kuvitella sen kaiken vieläkin.
Tottakai liityn Karvasuon suojelijoihin!jonka merkitys virkistysalueenakin ja maisemallisesti on suuri.
Ainoa laatuaan sillä alueella.
Lintubongareiden paratiisi; myös vesien ja tulvien säätelyssä sillä on merkitystä.
Toivottavasti monet luontoihmiset allekirjoittavat suojeluadressin. - HelmiinaN
satu kirjoitti:
Tottamaar minä muistan ihanan pitkät valokkien poimimismatkat suolla, jonka silmäkkeestä isä minua sai pelastaa, kun toinen kumpparini oli jo kiinni imeytyneenä siellä!
Muistan, miten kuumaa siellä olija muistan niiden valokkien ihanan mehun maun suussani, voin hyvin kuvitella sen kaiken vieläkin.
Tottakai liityn Karvasuon suojelijoihin!huomenta!
Sää on plussan puolella tänään, aurinkoistakin.
Toivotaan että jaksaa jatkua hyvät säät, silloin ei syksy tunnu niin pitkältä.
Jouluun on enää vajaa kaksi kuukautta.
Voidaan hyvin! :)))))) - Jopsu
HelmiinaN kirjoitti:
huomenta!
Sää on plussan puolella tänään, aurinkoistakin.
Toivotaan että jaksaa jatkua hyvät säät, silloin ei syksy tunnu niin pitkältä.
Jouluun on enää vajaa kaksi kuukautta.
Voidaan hyvin! :))))))Ny olisi paras aika, pakettiin lahja jokaiselle ja nimi päälle.
Joulu tulla jollottaisi sitten paljon kevyemmin. Jopsu kirjoitti:
Ny olisi paras aika, pakettiin lahja jokaiselle ja nimi päälle.
Joulu tulla jollottaisi sitten paljon kevyemmin.Mistähän johtunee, että aikomukseksi jäävät usein nuo varhaiset hankinnat.
Usein pyydän toivomuslistat lapsilta, ja niiden mukaan sitten suunnistan kauppoihin ja kaupoissa.
Omille vanhemmilleni lahjojen osto oli tehtävä ajoissa, mutta nyt ei sitä enää tarvitse tehdä.
Luin tänään lääkärintarkastukseni yhteydessä viime kesäkuista aikakauslehteä, jossa Katri-Helena 62-v.
kertoi isästään, äidistään ja anopistaan ja heidän vanhuudestaan.
Ajatuksia herätti hänen juttelunsa.- Satu*
satu kirjoitti:
Mistähän johtunee, että aikomukseksi jäävät usein nuo varhaiset hankinnat.
Usein pyydän toivomuslistat lapsilta, ja niiden mukaan sitten suunnistan kauppoihin ja kaupoissa.
Omille vanhemmilleni lahjojen osto oli tehtävä ajoissa, mutta nyt ei sitä enää tarvitse tehdä.
Luin tänään lääkärintarkastukseni yhteydessä viime kesäkuista aikakauslehteä, jossa Katri-Helena 62-v.
kertoi isästään, äidistään ja anopistaan ja heidän vanhuudestaan.
Ajatuksia herätti hänen juttelunsa.matkan, jonka olin ajatellut autolla mennä.
Maasto on erittäin mäkinen, ja minätyttö se löysi uuden ihmetien metsän halki, pyörää piti vähän matkaa taluttaakin.
Sitten pääsin hiekkatielle, korkean mäen päälle. Sieltä lähdin suoraan ajamaan, vaikka näin kaikenlaisia epätasaisuuksia mäessä ja sen alla.
Vauhti kasvoi aivan hurjaksi, aloin pelätä niitä savisia lammikoita ja toivoin vain pienessä pyöreässä päässäni selviäväni hengissä ihmisten ilmoille, vilinää silmissä jatkui pitkään.
Vihdoin kunnollisella asfaltoidulla pyörätiellä
ajaessani huokaisin syvään helpotuksesta: ei ollut vielä tänään minun loppuni määrä tapahtua!
***
Jos tuota tietä vielä joskus käytän, sen mäen kyllä kävelen alas. - Atolfia
Satu* kirjoitti:
matkan, jonka olin ajatellut autolla mennä.
Maasto on erittäin mäkinen, ja minätyttö se löysi uuden ihmetien metsän halki, pyörää piti vähän matkaa taluttaakin.
Sitten pääsin hiekkatielle, korkean mäen päälle. Sieltä lähdin suoraan ajamaan, vaikka näin kaikenlaisia epätasaisuuksia mäessä ja sen alla.
Vauhti kasvoi aivan hurjaksi, aloin pelätä niitä savisia lammikoita ja toivoin vain pienessä pyöreässä päässäni selviäväni hengissä ihmisten ilmoille, vilinää silmissä jatkui pitkään.
Vihdoin kunnollisella asfaltoidulla pyörätiellä
ajaessani huokaisin syvään helpotuksesta: ei ollut vielä tänään minun loppuni määrä tapahtua!
***
Jos tuota tietä vielä joskus käytän, sen mäen kyllä kävelen alas.mukava pyöräilyyn. Hyvin harvoin on ollut tuuletonta menneenä kesänä ja tänä syksynä. Poljen harva se päivä pyörällä. Melkein joka päivä on saanut puskea päin tuulta.
Tänään oli oikein herkkua ajella. Ei tuulen virettäkään ja muutenkin sää oli tosi lämmin vuodenaikaan nähden.
Sen olen päättänyt, että en hevin nouse pyörän päältä vaikka minkälainen mäki vastaan tulisi. Tähän asti se on pitänyt. Se on jonkinlainen haaste ja kunnon mitta. Atolfia kirjoitti:
mukava pyöräilyyn. Hyvin harvoin on ollut tuuletonta menneenä kesänä ja tänä syksynä. Poljen harva se päivä pyörällä. Melkein joka päivä on saanut puskea päin tuulta.
Tänään oli oikein herkkua ajella. Ei tuulen virettäkään ja muutenkin sää oli tosi lämmin vuodenaikaan nähden.
Sen olen päättänyt, että en hevin nouse pyörän päältä vaikka minkälainen mäki vastaan tulisi. Tähän asti se on pitänyt. Se on jonkinlainen haaste ja kunnon mitta.Pyöräily tuo ihmeellisen vapauden tunteen, vauhti voi olla kuin linnulla, helppoa ja nopeaa.
Pari polkaisua ja olet jo kaukana.
Minun pyöräni on ostettu ajat sitten, se on valkoinen ja mielestäni kaunis. Pesen sitä usein.
Nykyiset pyörät ovat eri näköisiä, usein mustia.
Tässä on auton venttiilit, joten voin huoltoasemalla ilmat tarkistaa. Mieheni laittoi siihen nopeusmittarin ja valot. Käytän silti irrotettavaa valoa nykyisin, jos illalla ajan, mikä harvoin tapahtuu.
Taaskin aurinkoinen päivä, ihanaa!
Hyvää keskiviikkoa ja iloisia ulkoiluita kaikille!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~- Jopsu
satu kirjoitti:
Pyöräily tuo ihmeellisen vapauden tunteen, vauhti voi olla kuin linnulla, helppoa ja nopeaa.
Pari polkaisua ja olet jo kaukana.
Minun pyöräni on ostettu ajat sitten, se on valkoinen ja mielestäni kaunis. Pesen sitä usein.
Nykyiset pyörät ovat eri näköisiä, usein mustia.
Tässä on auton venttiilit, joten voin huoltoasemalla ilmat tarkistaa. Mieheni laittoi siihen nopeusmittarin ja valot. Käytän silti irrotettavaa valoa nykyisin, jos illalla ajan, mikä harvoin tapahtuu.
Taaskin aurinkoinen päivä, ihanaa!
Hyvää keskiviikkoa ja iloisia ulkoiluita kaikille!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~Vauhtisokeus voi yllättää! Kadussa lukee 30, se tarkouittaa: alenna nopeuttasi!
Häikäistyykin helposti, kun *s ä ä
t ä n ä ä n* on niin aurinkoinen!
Hyvää päivää sinulle ja muillekin! Jopsu kirjoitti:
Vauhtisokeus voi yllättää! Kadussa lukee 30, se tarkouittaa: alenna nopeuttasi!
Häikäistyykin helposti, kun *s ä ä
t ä n ä ä n* on niin aurinkoinen!
Hyvää päivää sinulle ja muillekin!samaa olen kuullut ennenkin sanottavan.
Nopeudesta nauttiminen on verissäni, ei voi mitään.
Järkeä on onneksi sen verran annettu, että vain turvallisilla osuuksilla!
Kun näen lapsia tai koiria, pudotan vauhdin heti lähelle nollaa.
Myös nuoria naisia olen "pelastanut" viime kesänä pari kertaa,
kun ovat tulleet kulman takaa kaartaen tuhatta ja sataa.
Mutta tottakai, vaaroja on aina, on käytettävä kaikkia aistejaan
ja sitä järjen hippuansakin kaikissa tilanteissa aina sen mukaan kuin on viisasta.
Silmälaseja en vielä tarvitse. Lääkärini katseli ensi vuoden kalenteria ja sanoi, ettei näe silmälaseistaan huolimatta, mikä viikonpäivä on kyseessä. Kysyin, saanko katsoa, se on keskiviikko. Huomasin silloin itsekin tuon ominaisuuteni.
Helpottaa käytännössä monia asioita tämä yksi hyvä puoli elämässäni.
Pyöräillessä ja myös muussa liikennöinnissä näkökyky ja kaikki muutkin aistit ovat tärkeät.
Tänään näyttää hämärältä ulkona.
Hyvää päivää ystävät!- Jouko K
satu kirjoitti:
samaa olen kuullut ennenkin sanottavan.

Hyvää päivää ystävät!Nuorempana ajelin paljonkin,
mutta seitsemänkymppisenä en enää uskaltaudu ajamaan pyörällä.
Onkohan kehitteillä mitään uutta, matalampaa vaihtoehtoa meille muuten kotona varmaan pitkäänkin asuville vanhoille, joiden kauppamatkat ja ennen kaikkea tavaroiden kantamiset tulevat ikääntymisen myötä liian raskaiksi.
Jos ostaa paljon hedelmiä ja tuoremehuja, maitoa ja kenties pullotettuja vesiäkin, ehkä viiniä, niiden kotiin kantaminen on ongelma, jos nivelet kipeytyvät, kuten äidilläni vanhana kävi.
Potkulauta kai onkin kehitetty, mutta käykö sekään lumisella asvaltilla.
Siinä olisi varmaan miettimisen paikka jollekin suunnittelijalle. Jouko K kirjoitti:
Nuorempana ajelin paljonkin,
mutta seitsemänkymppisenä en enää uskaltaudu ajamaan pyörällä.
Onkohan kehitteillä mitään uutta, matalampaa vaihtoehtoa meille muuten kotona varmaan pitkäänkin asuville vanhoille, joiden kauppamatkat ja ennen kaikkea tavaroiden kantamiset tulevat ikääntymisen myötä liian raskaiksi.
Jos ostaa paljon hedelmiä ja tuoremehuja, maitoa ja kenties pullotettuja vesiäkin, ehkä viiniä, niiden kotiin kantaminen on ongelma, jos nivelet kipeytyvät, kuten äidilläni vanhana kävi.
Potkulauta kai onkin kehitetty, mutta käykö sekään lumisella asvaltilla.
Siinä olisi varmaan miettimisen paikka jollekin suunnittelijalle.tuo on varmaan totta.
Monien kotona asumisen ehto on saada kaupassakäynnit miellyttäviksi ja mahdollisiksi.
Kotiin tavaroitten tilailu ei sitä korvaa, sillä paljon mieluummin sitä itse valitsee tavarat,
tapaa tutut, juttelee ja kuljettaa tavarat kotiinkin, ellei se käy liian raskaaksi.
Olen joskus nähnyt noita potkulautoja vanhuksilla.
Onhan se varmaan turvallisempi kuin pyörä, se on selvä.satu kirjoitti:
tuo on varmaan totta.
Monien kotona asumisen ehto on saada kaupassakäynnit miellyttäviksi ja mahdollisiksi.
Kotiin tavaroitten tilailu ei sitä korvaa, sillä paljon mieluummin sitä itse valitsee tavarat,
tapaa tutut, juttelee ja kuljettaa tavarat kotiinkin, ellei se käy liian raskaaksi.
Olen joskus nähnyt noita potkulautoja vanhuksilla.
Onhan se varmaan turvallisempi kuin pyörä, se on selvä.ISÄNpäivän aamuna!
Ulkona on hämärää, mutta niin pitää ollakin tähän aikaan vuodesta.
Sitä paremmalta se uuden kevään herääminen sitten tuntuu!
:)- Hintriika*
Jouko K kirjoitti:
Nuorempana ajelin paljonkin,
mutta seitsemänkymppisenä en enää uskaltaudu ajamaan pyörällä.
Onkohan kehitteillä mitään uutta, matalampaa vaihtoehtoa meille muuten kotona varmaan pitkäänkin asuville vanhoille, joiden kauppamatkat ja ennen kaikkea tavaroiden kantamiset tulevat ikääntymisen myötä liian raskaiksi.
Jos ostaa paljon hedelmiä ja tuoremehuja, maitoa ja kenties pullotettuja vesiäkin, ehkä viiniä, niiden kotiin kantaminen on ongelma, jos nivelet kipeytyvät, kuten äidilläni vanhana kävi.
Potkulauta kai onkin kehitetty, mutta käykö sekään lumisella asvaltilla.
Siinä olisi varmaan miettimisen paikka jollekin suunnittelijalle.Luin vastikään jostakin, että on olemassa työnnettäviä pyörätuoleja, joissa on jonkinlainen sähkömoottori. Sen avulla jaksaa painavaakin istujaa työntää ylämäkeen.
Kysymyksessä ei ole motorisoitu invalidiajoneuvo, jolla voi itse ajella, vaan se tarvitsee nimenomaan kävelykykyisen työntäjän.
Niinpä Jouko K pani miettimään, miksei sellaista apumoottoria voisi asentaa myös rollaattoriin. Ostokset vain kyytiin ja sitten tulisi sekä kävelyn suoma liikunta että kantoapu samalla! Kulkisi kevyesti ylämäessä ja huonollakin kelillä kuten lumisohjossa.
Ellei ideaa ole vielä toteutettu, tarjoan sen ihan ilmaiseksi käyttöön! - Jouko Karju
Hintriika* kirjoitti:
Luin vastikään jostakin, että on olemassa työnnettäviä pyörätuoleja, joissa on jonkinlainen sähkömoottori. Sen avulla jaksaa painavaakin istujaa työntää ylämäkeen.
Kysymyksessä ei ole motorisoitu invalidiajoneuvo, jolla voi itse ajella, vaan se tarvitsee nimenomaan kävelykykyisen työntäjän.
Niinpä Jouko K pani miettimään, miksei sellaista apumoottoria voisi asentaa myös rollaattoriin. Ostokset vain kyytiin ja sitten tulisi sekä kävelyn suoma liikunta että kantoapu samalla! Kulkisi kevyesti ylämäessä ja huonollakin kelillä kuten lumisohjossa.
Ellei ideaa ole vielä toteutettu, tarjoan sen ihan ilmaiseksi käyttöön!Eipä varmaankaan ole ylivoimaisia tehtäviä nämä, hauskoja ja innostavia.
Jos olette katsoneet lempiohjelmaani "House"a torstaisin klo 21, niin siinäkin kokoontuu lääkäriporukka heittelemään ehdotuksia kehiin
sikin sokin, niitä sekoitellaan ja *simsalapim!*
apu kyseiseen ongelmaan keksitään!
Tuo meidän ongelmamme on siis, *miten vanhukset voivat iloisesti asua kotonaan mahdollisimman pitkään?* saa varmaan ratkaisunsa meidän fiksujen ihmisten toimesta, kunhan lyömme viisaat päämme yhteen. Jouko K kirjoitti:
Nuorempana ajelin paljonkin,
mutta seitsemänkymppisenä en enää uskaltaudu ajamaan pyörällä.
Onkohan kehitteillä mitään uutta, matalampaa vaihtoehtoa meille muuten kotona varmaan pitkäänkin asuville vanhoille, joiden kauppamatkat ja ennen kaikkea tavaroiden kantamiset tulevat ikääntymisen myötä liian raskaiksi.
Jos ostaa paljon hedelmiä ja tuoremehuja, maitoa ja kenties pullotettuja vesiäkin, ehkä viiniä, niiden kotiin kantaminen on ongelma, jos nivelet kipeytyvät, kuten äidilläni vanhana kävi.
Potkulauta kai onkin kehitetty, mutta käykö sekään lumisella asvaltilla.
Siinä olisi varmaan miettimisen paikka jollekin suunnittelijalle.Minä liikun vielä paljon pyörän kanssa ihan kuntoilumielessäkin.
Polkupyörä on tosi mainio kulkuväline ja myös kauppatavaroiden kuljetusalusta.
Jotkut ovat vain sitkeästi ripustamassa täysiä ostoskasseja pyörän ohjaustankoon.
Siihen ei saisi ripustaa mitään.
Minulla on siitä virheestä omakohtaisia kokemuksia.
Kori eteen tai vielä mieluummin taakse ja ostoskassit koriin se on ainoa oikea tapa.
Eihän auton rattiinkaan saa ripustaa mitään.- Jatta
satu kirjoitti:
samaa olen kuullut ennenkin sanottavan.
Nopeudesta nauttiminen on verissäni, ei voi mitään.
Järkeä on onneksi sen verran annettu, että vain turvallisilla osuuksilla!
Kun näen lapsia tai koiria, pudotan vauhdin heti lähelle nollaa.
Myös nuoria naisia olen "pelastanut" viime kesänä pari kertaa,
kun ovat tulleet kulman takaa kaartaen tuhatta ja sataa.
Mutta tottakai, vaaroja on aina, on käytettävä kaikkia aistejaan
ja sitä järjen hippuansakin kaikissa tilanteissa aina sen mukaan kuin on viisasta.
Silmälaseja en vielä tarvitse. Lääkärini katseli ensi vuoden kalenteria ja sanoi, ettei näe silmälaseistaan huolimatta, mikä viikonpäivä on kyseessä. Kysyin, saanko katsoa, se on keskiviikko. Huomasin silloin itsekin tuon ominaisuuteni.
Helpottaa käytännössä monia asioita tämä yksi hyvä puoli elämässäni.
Pyöräillessä ja myös muussa liikennöinnissä näkökyky ja kaikki muutkin aistit ovat tärkeät.
Tänään näyttää hämärältä ulkona.
Hyvää päivää ystävät!ominaisuuksia on minussakin. "Nopeus on valttia" minullakin. Lenkkeillessä on vauhti reipasta menoa, samoin pyöräillessä, ohittelen pyöräteillä edelläajavat. Varovainen kyllä yritän olla.
Minulla oli vaihdepyörä, sellainen kapearenkainen. Vaihdoin sen ihan tavalliseen mummonpyörään. Tässä on keskirunkokin paljon matalammalla, kuin edellisessä ja on muutenkin tukevampi.
Pyöräilen myös talvella, tietenkin säiden mukaan ja kypärä päässä tietenkin. Auraavat kyllä nuo pyörätiet aikaisin aamulla.
Ostoskorit olen laittanut sekä eteen, että taakse. Voi kuljettaa isompiakin ostoksia samalla.
Tänään isänpäivänä täällä meillä on satanut koko päivä. Silti piti lähteä haukkaamaan vähän raitista ilmaa.
Hyvää isänpäivän jatkoa, Satu!
Oli mukava rupatella. - Satu*
Jatta kirjoitti:
ominaisuuksia on minussakin. "Nopeus on valttia" minullakin. Lenkkeillessä on vauhti reipasta menoa, samoin pyöräillessä, ohittelen pyöräteillä edelläajavat. Varovainen kyllä yritän olla.
Minulla oli vaihdepyörä, sellainen kapearenkainen. Vaihdoin sen ihan tavalliseen mummonpyörään. Tässä on keskirunkokin paljon matalammalla, kuin edellisessä ja on muutenkin tukevampi.
Pyöräilen myös talvella, tietenkin säiden mukaan ja kypärä päässä tietenkin. Auraavat kyllä nuo pyörätiet aikaisin aamulla.
Ostoskorit olen laittanut sekä eteen, että taakse. Voi kuljettaa isompiakin ostoksia samalla.
Tänään isänpäivänä täällä meillä on satanut koko päivä. Silti piti lähteä haukkaamaan vähän raitista ilmaa.
Hyvää isänpäivän jatkoa, Satu!
Oli mukava rupatella.Hämärää on, olin avannut säleverhot olohuoneessa, mutta olin menossa uudelleen avaamaan, mietin kai, että jospa se tähän valoa toisi.
Tänään täytyy häkkikomerosta laittaa neljä talvirengasta auton tavaratilaan ja ajella vaihdattamaan.
Hyvää isänpäivän jälkeistä aikaa ja alkavaa viikkoa kaikille! - seti100
Kerttukaisu kirjoitti:
Muistatko Karvasuon?
Nyt aikoo Vapo Oy tehdä Karvasuosta turpeenottopaikan!
Heljä soitti ja kertoi, että adressi on Karvasuon suojelun puolesta allekirjoitettavana.
Jos muistat, niin puolusta sitä!Luin muutamien kannanoton Karvasuon puolesta, siis sellaisen kannanoton että se olisi pidettävä koskemattomana. Itse olen ehdottomasti myös Karvasuon puolesta, mutta vain sillä tapaa että suo on saatettava turvetuotantoon. Nyt on aika saada toimeliaisuutta myös sille alueelle.
Kun kaikki valitukset ym. saadaan käsiteltyä, ja aletaan suota hyödyntämään, niin se tuo todella suurelle joukolle urakoitsijoita työtä. Kunnostusvaihe, tuotanto kesäisin ja kuljetukset voimalalle, kaikki työllistää ja paljon.
On tosi tärkeää nykyisin että raha jää "pyörimään" omaan maakuntaan ja tässä tapauksessa omaan kaupunkiin. Muutoin rahat valuu muualle ja ovat pois luomasta hyvinvointia osaltaan omalle "reviirille". Samainen rahasumma voi valua vaikkapa Lähi-idän öljysheikeille tai jonkin maan kivihiilen tuottajille. Sitä tuskin kukaan haluaa!
Luontoa on toki suojeltava. Mutta sitä riittää meillä yllin kyllin. Pohjanmaalla vapautuu lähivuosina paljon pinta-alaa turvetuotannosta. Ne saatettaneen joko viljelykäyttöön, linnuille kosteikoiksi, soistumaan uudelleen, vesistöiksi ym. Eli toisen pään kautta linnut ym luontokappaleet saavat uusia rauhaisia alueita itselleen.Kiertokulku jatkuu ja on jatkuttava.
Toivottavasti järki tässä asiassa voittaa ja saadaan Karvasuo turvetuotantoon. Ja tulevaisuudessa alueella voi olla vaikka upea järvi. Vettähän Pohjanmaalle kaivataan, ei suota. Ankeaa suota on muutoinkin joka paikassa. Suot hyötykäyttöön!
Aamulla, kun kurkistin säleverhojen lomasta ulos, niin pimeältä näytti.
Nyt näyttää vain harmaalta.
Edessäni, tuolta tietokoneen takaa, killittää sellainen kirkasvalolamppu.
Varmaan kohta visertelen kuin keväinen peipponen.taivaallinen kirkasvalo kurkistaa nyt säleiden läpi.
Heti tuntuu kuin 'pikku-kevät' piristäisi mieltä.
Taidankin jättää sen talvirenkaiden lastauksen tuonnemmaksi
ja lähteä pyörälenkille!
Teini-iässä oleva polkupyöräni on mielestäni ihan hyvä,
vaikka ohutpyöräinen ja korkearunkoinen se kyllä on.
Miten maltoit Jatta vaihtaa? :)- talvirenkaiden kanto
satu kirjoitti:
taivaallinen kirkasvalo kurkistaa nyt säleiden läpi.
Heti tuntuu kuin 'pikku-kevät' piristäisi mieltä.
Taidankin jättää sen talvirenkaiden lastauksen tuonnemmaksi
ja lähteä pyörälenkille!
Teini-iässä oleva polkupyöräni on mielestäni ihan hyvä,
vaikka ohutpyöräinen ja korkearunkoinen se kyllä on.
Miten maltoit Jatta vaihtaa? :)on hankalaa, mutta sanoin pojalleni ja hänen pikkupojalleen, jotka aikaisemmin ovat tarjoutuneet renkaat vaihtamaan, että teen sen kyllä itse.
Noilla lapsiperheillä riittää työtä ja lasten kuljettamisia vielä harrastuksiinkin niin paljon, että lisää ei tarvita mielestäni.
Avaimien kanssa vain täytyy olla tarkkana niiden lukkojen runsauden kanssa.
Kellarin raskas palo-ovi lisäksi!
Sitä ei voi laittaa mitenkään auki muuten kuin laittamalla yhden renkaista sen väliin.
Renkaita ei voi edes pyörittää, kun ovat suurissa muovipusseissa. Siistimpää touhua sillä tavalla. - Jatta
satu kirjoitti:
taivaallinen kirkasvalo kurkistaa nyt säleiden läpi.
Heti tuntuu kuin 'pikku-kevät' piristäisi mieltä.
Taidankin jättää sen talvirenkaiden lastauksen tuonnemmaksi
ja lähteä pyörälenkille!
Teini-iässä oleva polkupyöräni on mielestäni ihan hyvä,
vaikka ohutpyöräinen ja korkearunkoinen se kyllä on.
Miten maltoit Jatta vaihtaa? :)juuri niitten takia. Korkeaan runkoon meinasin "kompastua" muutaman kerran, kun äkkipysähdyksiä jouduin joskus tekemään. Kapeat renkaat ovat kesä- ja sulakeleillä ihan hyvät, mutta talvikeleillä ovat huterat ja luiskahtavat helposti.
Nyt olen tyytyväinen tähän ns. tavalliseen pyörään. On kevytkin, eikä niitten vaihteiden kanssa tarvitse räpälöidä. Renkaatkin ovat paksummat.
Parin tunnin lenkkikin tuli tässä huitaistua.
Nyt mietin, mitä muuta tänään tekisin? Jatta kirjoitti:
juuri niitten takia. Korkeaan runkoon meinasin "kompastua" muutaman kerran, kun äkkipysähdyksiä jouduin joskus tekemään. Kapeat renkaat ovat kesä- ja sulakeleillä ihan hyvät, mutta talvikeleillä ovat huterat ja luiskahtavat helposti.
Nyt olen tyytyväinen tähän ns. tavalliseen pyörään. On kevytkin, eikä niitten vaihteiden kanssa tarvitse räpälöidä. Renkaatkin ovat paksummat.
Parin tunnin lenkkikin tuli tässä huitaistua.
Nyt mietin, mitä muuta tänään tekisin?Minun fillarini on Steyrin tehtaan kolmivaihteinen, kevyt ja hyvinkin teini-iässä oleva ketterä kiitäjä. En yleensä talvella aja, vaikka maa on sula suurimman osana talveakin, minulle tulee kylmä!
Kesällä nautin ilmavirrasta, vauhdista, tuoksuista, äänistä - tuntuma luontoon on melkeinpä vahvempi kuin kävellessä.
Hangossa on viehättävä patsas "Tuuli mereltä", Helkama-tehtaan lahjoittama kunnianosoitus Suomen pyöräileville naisille.
http://tbn0.google.com/images?q=tbn:kBwHyEkdIbL-eM:http://www.helkama100.fi/mediakuvat/tuuli_merelta.jpgsatu kirjoitti:
taivaallinen kirkasvalo kurkistaa nyt säleiden läpi.
Heti tuntuu kuin 'pikku-kevät' piristäisi mieltä.
Taidankin jättää sen talvirenkaiden lastauksen tuonnemmaksi
ja lähteä pyörälenkille!
Teini-iässä oleva polkupyöräni on mielestäni ihan hyvä,
vaikka ohutpyöräinen ja korkearunkoinen se kyllä on.
Miten maltoit Jatta vaihtaa? :)Käväisimme viikko sitten Keski-Suomessa.
Vaimo vaati talvirenkaita alle.
Minun mielestä ei olisi ollut välttämätöntä, koska ajoimme vain päivisin.
No, renkaat vaihdettiin ja kesäkelissä ajeltiin, mutta sehän on eri juttu.
Muuten, vaihdan myös polkupyörääni nastarenkaat talveksi.- Jatta
Jopel kirjoitti:
Käväisimme viikko sitten Keski-Suomessa.
Vaimo vaati talvirenkaita alle.
Minun mielestä ei olisi ollut välttämätöntä, koska ajoimme vain päivisin.
No, renkaat vaihdettiin ja kesäkelissä ajeltiin, mutta sehän on eri juttu.
Muuten, vaihdan myös polkupyörääni nastarenkaat talveksi.oliskin ihan "nastajuttu". En vain ole niitä raaskinut vielä ostaa. Tavallisia renkaita ei kai voi nastoittaa? No, eipä tietenkään!
Huollatin pyöräni pari viikkoa sitten ja vaihdatin takarenkaan, kun oli vähän huonossa kunnossa.
Kyllä pyöräillä voi talvellakin, pukeutua vain pitää sään mukaan. Jatta kirjoitti:
juuri niitten takia. Korkeaan runkoon meinasin "kompastua" muutaman kerran, kun äkkipysähdyksiä jouduin joskus tekemään. Kapeat renkaat ovat kesä- ja sulakeleillä ihan hyvät, mutta talvikeleillä ovat huterat ja luiskahtavat helposti.
Nyt olen tyytyväinen tähän ns. tavalliseen pyörään. On kevytkin, eikä niitten vaihteiden kanssa tarvitse räpälöidä. Renkaatkin ovat paksummat.
Parin tunnin lenkkikin tuli tässä huitaistua.
Nyt mietin, mitä muuta tänään tekisin?Siihen aikaan ei saanut sekä käsi- että jalkajarrullista pyörää, jos halusi enemmän kuin kolme vaihdetta.
Kun olen pikkutytöstä asti tottunut jalkajarruun, pidin välttämättömänä sitä.
Kolme vaihdetta on hyvä täällä, sillä mäet ovat korkeita, kyllä mäessä vaihdan ykköselle aina, myötäleessä sitten kolmosella. Toimii hyvin minusta.Ramoona1 kirjoitti:
Minun fillarini on Steyrin tehtaan kolmivaihteinen, kevyt ja hyvinkin teini-iässä oleva ketterä kiitäjä. En yleensä talvella aja, vaikka maa on sula suurimman osana talveakin, minulle tulee kylmä!
Kesällä nautin ilmavirrasta, vauhdista, tuoksuista, äänistä - tuntuma luontoon on melkeinpä vahvempi kuin kävellessä.
Hangossa on viehättävä patsas "Tuuli mereltä", Helkama-tehtaan lahjoittama kunnianosoitus Suomen pyöräileville naisille.
http://tbn0.google.com/images?q=tbn:kBwHyEkdIbL-eM:http://www.helkama100.fi/mediakuvat/tuuli_merelta.jpgMeitähän onkin sitten jo kohta isompikin joukko,
pyöräileviä naisia.
Patsas ei kovin lennokkaalta näytä, pikemminkin harkitsevan rauhalliselta. Hyvä niin! :)Jopel kirjoitti:
Käväisimme viikko sitten Keski-Suomessa.
Vaimo vaati talvirenkaita alle.
Minun mielestä ei olisi ollut välttämätöntä, koska ajoimme vain päivisin.
No, renkaat vaihdettiin ja kesäkelissä ajeltiin, mutta sehän on eri juttu.
Muuten, vaihdan myös polkupyörääni nastarenkaat talveksi.autoni tavaratilaan valmiiksi huomiseksi tilaamaani vaihtoaikaa varten.
Sitä ennen autoilin Helsinkiin ja kävin sairaalassa katsomassa hyvää ystävääni.
Vein pieniä ruusuja kimpun. Ja nipun uusimpia aikakauslehtiä.
Kunpa säästyisimme sairaaloilta!- Atolfia
satu kirjoitti:
autoni tavaratilaan valmiiksi huomiseksi tilaamaani vaihtoaikaa varten.
Sitä ennen autoilin Helsinkiin ja kävin sairaalassa katsomassa hyvää ystävääni.
Vein pieniä ruusuja kimpun. Ja nipun uusimpia aikakauslehtiä.
Kunpa säästyisimme sairaaloilta!Terveenä kun vain saisi pysyä.
Säästä puheenollen. Ajelin kotiin polkupyörällä tuossa klo 7 tienoilla. Vettä tuli solkenaan ja puuskainen tuuli oli vähällä suistaa minut tieltä.
Enkä ottanut lähtiessäni sadeviittaa mukaan ja niinpä kastuin likomäräksi. Onneksi ei sää ole kovin kylmä, joten hyvin sentään kotiin selvisin.
Hyvää Yötä taas kaikille. Toivottavasti tuuli laantuu aamuksi. - Jatta
Atolfia kirjoitti:
Terveenä kun vain saisi pysyä.
Säästä puheenollen. Ajelin kotiin polkupyörällä tuossa klo 7 tienoilla. Vettä tuli solkenaan ja puuskainen tuuli oli vähällä suistaa minut tieltä.
Enkä ottanut lähtiessäni sadeviittaa mukaan ja niinpä kastuin likomäräksi. Onneksi ei sää ole kovin kylmä, joten hyvin sentään kotiin selvisin.
Hyvää Yötä taas kaikille. Toivottavasti tuuli laantuu aamuksi.se sade ja tuuli tulossa tänne Länsi-Suomeen Pohjanmaan rannikolle. Täällä kun on ollut tänään aivan siedettävät ilmat. Ei ole satanutkaan. Oli aivan kiva pyöräilläkin kaupungille.
No kuule Atolfia, kun me tässä pyöräillään ja liikutaan kesät ja talvet, niin luulisi sen vaikuttavan jotenkin terveyteenkin. Mutta se kun ei aina ole omissa käsissä.
Hyvää Yötä ja huomisiin! - Satu*
Jatta kirjoitti:
se sade ja tuuli tulossa tänne Länsi-Suomeen Pohjanmaan rannikolle. Täällä kun on ollut tänään aivan siedettävät ilmat. Ei ole satanutkaan. Oli aivan kiva pyöräilläkin kaupungille.
No kuule Atolfia, kun me tässä pyöräillään ja liikutaan kesät ja talvet, niin luulisi sen vaikuttavan jotenkin terveyteenkin. Mutta se kun ei aina ole omissa käsissä.
Hyvää Yötä ja huomisiin!sateen ropinan säestyksellä kaikille hyville
palstalla viihtyville ystävilleni monissa ketjuissa täällä!
Lämmintä on kymmenisen astetta, ja iltapäivällä sade lakkaa, ~ kirkastuvaa!
Matkavalmistelujen keskellä hiukan tässä, tänään valmiiksi vielä
ne talvirenkaatkin ja kaikki tarpeelliset asiat.
Varmasti ikävöin teitä kaikkia! Niin hyviä viestejä kirjoittelette!
Hyvää jatkoa, reippaillaan ja pysytään terveinä!
:)
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ Satu* kirjoitti:
sateen ropinan säestyksellä kaikille hyville
palstalla viihtyville ystävilleni monissa ketjuissa täällä!
Lämmintä on kymmenisen astetta, ja iltapäivällä sade lakkaa, ~ kirkastuvaa!
Matkavalmistelujen keskellä hiukan tässä, tänään valmiiksi vielä
ne talvirenkaatkin ja kaikki tarpeelliset asiat.
Varmasti ikävöin teitä kaikkia! Niin hyviä viestejä kirjoittelette!
Hyvää jatkoa, reippaillaan ja pysytään terveinä!
:)
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~Iltayöstä tuuli niin että talon seinät puuskissa tärisi.
Ukkostakin oli ilmassa. Ainakin näin pilvien takaa salamointia.
Nyt on jo tyynempää, mutta uutta on luvassa.
Tämä alkaa olla tämän sivun loppu, koska yksikin uusi aloitua kääntää lehteä.
Näkemiin ja tavataan taas.
Terveisin
Jopel
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1061126
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt611082Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144818- 66708
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel104611Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89591- 53557
- 78551
- 39528