Eronneille...

Jos ja kun olet eronnut,jätitkö vai sinutko jätettiin?
Tunnelmasi,selviytymistarinasi ja miten nyt?

Itsellä kaks pitkää suhdetta ja tuore ero takana,ensimmäisestä liitosta lähdin "järkisyistä",ero ei siltikään ollu helppo,tavallaan jättää toinen kasvamaan aikuiseksi.
Toinen kaatui erilaisuuteen ja toisen kaavamaisuuteen ja vanhuuteen,tulin jätetyksi.
Voimpa sanoa että nyt saan "hengittää"jälleen,siis -olen enemmänkin kuin tyytyväinen!
7515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aiheesta aikoinaan. En ole katunut. Sen verran opin,että uutta en ole ottanut. Lapset ihmettelevät miksi? Alussa oli pelko uusinnasta. nyt nautin yksin elosta. ainakin tiedän rahojen riittävän ilman kenenkään haukkuja.

Äänestä

halusin erota. Siitä jo iäisyys, yksinäisiäkin vuosia. Tottakai selvisin, mistäpä en..

Rakkauden löysin niin monen vuoden jälkeen. En edes pelkää pettymyksiä, niin vaikeista jutuista olen selvinnyt. Elän täysillä nyt :)

Äänestä

"-olen enemmänkin kuin tyytyväinen!"


mutta se koko totuus,
moni on avautunut viis- ja kuuskympisenä ja kertonut että ensimmäistä eroaan eniten katuvat,

jonkun olis silloin pitänyt auttaa,
olla "isä ja äiti" ja todella vakuuttaa että hoitaa suhteen kuntoon.

kadutko ekaa eroasi.

Äänestä
  • Olisi pitänyt erota jo silloinkin aiemmin,mitä teen juopolla "pikkupojalla"--luulin että pystyn vaikuttamaan juomiseen ,mut ehei,.Ja hän ei ole vieläkään pystynyt solmimaan naisiin pysyvää suhdetta,halveksii naisia...
    Tätä toisen liiton loppua ja niitä hyviä aikoja kaipaan joskus,mutta en vaihtaisi siltikään entiseen...enää.

    Äänestä

Kait sitä on tullut jätetyksi aikanaan, kun en enää ollut se "ainoa", vaikka itse siitä tilanteesta pois lähdin.
Jaa-aa, onhan se ollut aikamoinen kokemus. Seuraus siitä on ollut etten pysty enää rakentamaan minkäänlaista suhdetta, no ainoastaan kaverisuhteita ja siihen jääneet. Lähdöstä on nyt neljä vuotta aikaa.
Tyytyväinenkö, suhteellinen käsite, johonkin todella tyytyväinen ja johonkin en niin tyytyväinen.

Äänestä

Erostani on jo 10v.minä lähdin,halusin eroa.
En vain enää jaksanut olla se syyllinen joka asiaan,hänen kynnysmattonsa.
Ero päätös oli helpotus,ensimmäistä kertaa elämässäni sain päättää itse asioistani,kenenkään niitä arvostelematta.
Eroa en ole vielä ainakaan katunut,minulla ollut nyt kaksi pitkää suhdetta,ensimmäinen kaatui alkoholiin ja toisen kanssa ollaan edelleen hyvät ystävät,rakkaus muuttui siinä suhteessa ystävyydeksi.
Nyt katselen vapaana naisena ympärilleni,ehkä joskus joku voisi tulla vielä,mutta nyt yksin on hyvä olla.Tosiaan avioeron jälkeen oli tunne saan "hengittää"vapaasti,sen tunteen tietää ken sen kokenut on.

Äänestä

Katsellaan vain rauhassa eteenpäin.

Elettyä ei ole tarpeen selittää, eikä sitä tarvitse ottaa mukaan tulevaa sotkemaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


amarita kirjoitti:

Jos ja kun olet eronnut,jätitkö vai sinutko jätettiin?
Tunnelmasi,selviytymistarinasi ja miten nyt?

Itsellä kaks pitkää suhdetta ja tuore ero takana,ensimmäisestä liitosta lähdin "järkisyistä",ero ei siltikään ollu helppo,tavallaan jättää toinen kasvamaan aikuiseksi.
Toinen kaatui erilaisuuteen ja toisen kaavamaisuuteen ja vanhuuteen,tulin jätetyksi.
Voimpa sanoa että nyt saan "hengittää"jälleen,siis -olen enemmänkin kuin tyytyväinen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu