Kun puhutaan lapsen kotiutuksesta, tulee osittain riemu; vihdoikin! Mutta osittain tulee myös paniikki; miten selviän? Olenhan saanut elää, kuin hepo heinäistä kesää, ei huolta mistään, kun toiset ovat huolehtineet lapsestani. Vähänhän meillä on kokemusta lapsiperheen elämämästä, kun tuli se yhteiskunnan väliintulo aikoinaan. Olemme tottuneet elämään kahden aikuisen taloudessa. Kun olen seuraillut ystävälapsiperheiden elämää, heidän arkirutiininsa ovat huomattavasti kimurantimmat, kuin meidän. En tiedä kenelle muulle, kuin miehelleni, voisin puhua ristiriidasta sisälläni ilman, että minua tuomitaan (kenties menettämään lapsi kokonaan).
Saavutetuista eduista
- On vaikea luopua -
5541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
35-v pariskunnalla, jotka ovat vuosia olleet yhdessä ja tottuneet kahden aikuisen vapaaseen elämään. Siinä sitä onkin pohdittavaa, haluaako luopua omista vapauksistaan lapsen takia? Lapsi sitoo kuitenkin hyvin pitkälle 15-16-vuotiaaksi asti vähintäin.
Mutta jos kyse ei ole vapauden menettämisestä, vaan kyse on vain pelosta selvitä arkirutiineista, niin siitä kyllä selviää kun vain halua on. Riippuu vähän, minkä ikäisestä lapsesta on kyse, mutta säännölliset ruoka- ja nukkuma-ajat vaatii vielä teini-ikäinenkin. Ei kai se niin mahdotonta liene, vai mitä? Kyllähän jokainen terveyttään hoitava aikuinenkin huolehtii ruoka- ja nukkuma-ajoistaan.
Lisäksi tulevat tietysti mahdollinen yhteydenpito päivähoiton ja kouluun - ei mahdotonta sekään, koska erittäin itseäkin kiinnostavista asioistahan siinä on kyse, jos lapsi on arvoasteikossa ykkönen. On tietysti oltava valmis kuuntelemaan toista koska tahansa, lohduttamaan, tukemaan, kannustamaan, rohkaisemaan, auttamaan läksyissä, kaverisuhteissa, ehkä myös tutustumaan kavereiden vanhempiin...
Vaatii tietysti uhrauksia omasta vapaa-ajasta, mutta antaa myös monikymmenkertaisesti antajalleen takaisin.
Olisiko teillä mahdollista saada perhetyöntekijä aluksi apuun ? Lähinnä siis vaan tueksi. Katsomaan että arki alkaa sujua ja antamaan vinkkejä. Alkuun varmasti on hankalaa jos lapsi on ollut toisessa perheessä ja nyt tulee muutos, niin lapsikin saattaa oireilla. Olisi hyvä jos joltain saisi neuvoja miten käyttäytyä missäkin tilanteessa jotta arki alkaa sujua alusta asti hyvin.
perheen jälleenyhdistymisen alkuvaiheeseen.
Ei mitään lastensuojeluviranomaisten toimittamaa feikkipikkupsykologia (perhetyöntekijä), jolla ei ole välttämättä ja takuuvarmasti mitään koulutusta kyseiseen asiaan tai alalle.
Perheneuvolat ja ammattilaiset, yksityiset palvelun tarjoajatahot ovat varmaankin oikeampi osoite perheen jälleenyhdistymisen auttamisessa ja tukemisessa,
jos epävarmuus asioiden ja perheen kokonaistilanteen ja järjestymisen suhteen lapsen kotiutusvaiheessa iskee.
ihan oikea henkilö auttamaan. Uskoisin että jos rehellisesti puhut sossulle asiasta on se parempi kuin että yrität sitkeästi itse selvitä. Pikemminkin tuo luottamusta siihen että selviät äitinä kun uskallat todeta oman rajallisuuden ja uskallat sanoa ääneen pelkääväsi. Onhan apsesta iso vastuu. Voipi ihan auttaa tilannettasi se että tunnustat pelkosi ja toivon että niihin saat apua.
mikäli saisin lapsen kotiin.Ota ihmeessä jos saat onhan se sinulle rakkain ihminen sinun lihaasi ja vertasi napanuorat kiinni ikuisesti,edes mies ei koskaan voisi olla niin tärkeä ja rakas kun oma lapsi.Toista mahdollisuutta tuskin saat,ja ajattele mitä sanoisit aikuiselle lapsellesi joka jonain päivänä tulisi tivaamaan sinulta syytä miksi et ottanut häntä kun olisit saanut.Ikuinen hylkäämisen tunne lapsellasi jota on vaikea millään konstilla paikata.