Huhu kertoo, että Jokioisilla olisi susia liikkeellä. Onkohan totta?
susia
Jokioisilla
4682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihminen on toiselle ihmiselle SUSI
Missä nähty? Montako? Ovatko käyneet esim. koirien kimppuun? Eihän se mikään ihme kyllä olisi, koska karhutkin ovat tänä päivänä levinneet jo koko Suomen alueelle.
on nähty tosiaan ihan pihapiirissä silmineen häntineen, ilmoitettu riistanhoitoihmisille, kävivät tänään katsomassa jäljenkin. On niitä täällä päin jo kauan pyörinyt, auton allekin jäänyt, nyt vasta tunkeevat pihoille asti. Yöaikaan liikkuneet, bongattu vasta yökahden jälkeen. Koirien perässä taitavat olla tässä Vanhantien paikkeilla.
Kolme karvaturria olen siis omin silmineni nähnyt tien yli jolkottavan tuosta tukkitien risteyksestä riihitielle päin, keskiviikkoiltana klo 02.35. Eilen havainnot jäivät ulvontaan ja lumeen ilmestyneisiin edellä mainittuihin jälkiin.
Ei ne kai normaalia ihmistä paljonkaan vaivaa, minä nyt en vaan nuku samoina aikoina kuin ne normaalit ihmiset :p