Erityisesti te joilla on omiakin lapsia vielä kotona. Ymmärrän ettei sitä toisen lasta voi välttämättä rakastaa. Olen myös käsittänyt, että lasta ei saa pitää kuin omaa. Pitääkö paikkaansa ?
Jos tulee riita tilanteita lasten välille, niin voitteko olla täysin puolueetomia ?
Olen tätä palstaa luettuani välillä tullut tosi surulliseksi sijaislapsen puolesta. Tuntuu kuin se olisi joillekin sijaisvanhemmille suorastaan rasite, josta ei löydy mitään hyvää. Mitä jos sijaisvanhempi tutee suorastaan inhoa lasta kohtaa ? Vaistoaahan se lapsi sen, vaikka vanhempi yrittäisikin peittää tunteensa lasta kohtaan. Kykenettekö tällaisessa tilanteessa löytämään siitä lapsesta niitä hyviäkin puolia ja keskitymään niihin ?
Omat lapseni asuu luonani, mutta jos joskus menettäisin ne, niin siksi haluan tietää näistä asioista teiltä sijaisvanhemmilta. Ollaan kuitenkin suurennuslasin alla. Lapseni ei ole erityislapsia. Onko sillä jotain eroa onko lapsi ns. normaali tai erityislapsi ? Siis sen kannalta miten siihen lapseen suhtautuu.
Jos tulee riita tilanteita lasten välille, niin voitteko olla täysin puolueetomia ?
Olen tätä palstaa luettuani välillä tullut tosi surulliseksi sijaislapsen puolesta. Tuntuu kuin se olisi joillekin sijaisvanhemmille suorastaan rasite, josta ei löydy mitään hyvää. Mitä jos sijaisvanhempi tutee suorastaan inhoa lasta kohtaa ? Vaistoaahan se lapsi sen, vaikka vanhempi yrittäisikin peittää tunteensa lasta kohtaan. Kykenettekö tällaisessa tilanteessa löytämään siitä lapsesta niitä hyviäkin puolia ja keskitymään niihin ?
Omat lapseni asuu luonani, mutta jos joskus menettäisin ne, niin siksi haluan tietää näistä asioista teiltä sijaisvanhemmilta. Ollaan kuitenkin suurennuslasin alla. Lapseni ei ole erityislapsia. Onko sillä jotain eroa onko lapsi ns. normaali tai erityislapsi ? Siis sen kannalta miten siihen lapseen suhtautuu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
joskus vaikea yhtälö saada homma toimimaan siten että suhtautuisin oikein biologisten vanhempien mielestä heidän lapseensa ja samalla suhtautuisin siten mikä lapselle olisi eheyttävin ja paras tapa. Biologiset vanhemmat eivät useinkaan kestä henkisesti sitä, että alkaisin rakastamaan heidän lastaan, jos he antaisivat luvan, antaisin tunteen viedä vapaasti ja lapselle se olisi hieno asia, mutta siinä vaiheessa tulee oikeiden vanhempien mustasukkaisuus, pelko, että lapsi tykkääkin enemmän tästä sijaisvanhemmasta ja kiintyy liiaksi häneen tai heihin. Siitä taas seuraa, että sijaisvanhempien ja biovanhempien sukset menee ristiin ja sijaisvanhempien energiaa kuluu lapsen kannalta joutavaan vihamielisyyteen, joka on todellinen este sille, että sijaisvanhemmat voisivat täysillä keskittyä vain lapsen hoitamiseen ja kiintymiseen häneen. Itse olen joutanut kohtaamaan tämän, ja en ainakaan biologisten vanhempien nähden pussaile ja halaile heidän lastaan, vaan annan silloin täyden vanhemmuuden heille, kun paikalla ovat. Tätä vois sanoa tietty "voiteluksi", mutta parempi näin kuin saada ilkeitä soittoja jälkikäteen ja kuulla kuinka riistän heidän lapsensa. Kotioloissa suhtaudun kuin omiini, jotka samaa ikäluokkaa sijaislapsen kanssa. Samat säännöt ja edut on sijaislapsellakin, mistä kyllä joskus käyty tiukkaakin vääntöä, kun kotonaan ei sääntöjä ole ollut. Toistolla tuloksiin! Ja kuten täällä kaikki tietävät, nämähän ovat lainalapsia, ei ole mitään halujakaan heitä omia. Mutta rehellisesti, ei ole lupa rakastaa kuin omia, oikeat vanhemmat eivät sitä kyllä salli, että enempi hoidollinen suhtautuminen on, toki sijaislapseenkin ajan myötä kovasti kiintyy, vaikka kuka sanois mitä. Ja toisaalta kun lapsi on lainassa, onko järkevääkään ihan oman henkisen hyvinvoinnin kannalta julmetusti rakastua, yks päivä hän lähtee, ennemmin tai myöhemmin ja pahimmassa tapauksessa biovanhemmat kieltävät yhteydenpidon kokonaan.
Luen säännöllisesti tätä palstaa ja en kyllä muista,että sijoitettuja lapsia täällä olisi haukuttu, ongelmiin kyllä kysytty neuvoja.
Rehellisesti sanottuna minä kyllä rakastan eri lailla biologisia kuin sijoitettuja lapsia.
Kiintymisissäkin on eroja, on eriasia jos lapsi on tullut 6- vuotiaana kuin esim. 12-vuotiaana. Millaiset suhteet lapsella on biologiseen vanhempiin ja miten tapaa heitä. Tälläisetkin asiat vaikuttavat miten lapsi tarvitsee tätä uutta kotiaan ja siinä olevia vanhempia. Jos näyttää, että sijoitus jää lyhyeksi, ei minua tarvita äitinä vaan aikuisena. Jos lapsella ei ole suhdetta vanhempiinsa tai ne ovat heiveröiset, silloinhan vanhemmuuden tarve on eri.
Rakkaus lapsiin voi olla erilaista, mutta suhtautuminen ei. Kyllä samat säännöt ja kohtelu on kaikille sama. Oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus on tärkeintä.
Meillä nuorin sijoitettu vuoden asumisen jälkeen älysi että yksi tytöistä onkin meidän biologinen ja tuumasi että hän oli luullut tätä sijoitetuksi ja toista sijoitettua taasen meidän biologiseksi. Kun se toinen tyttö oli enemmän samannäköinen kuin meidän nuorimmainen. Olihan se tällekin lapselle kerrottu, mutta alussa nyt oli paljon uusia asioita joten ei ollut jäänyt mieleen. Siitä päättelin ettei lapsia ainakaan kovin erilailla kohdella.
samallalailla. Mutta eihän se rakkauden määrä voi olla samanlaista oman kuin sijoitetun kanssa. Ainakaan vielä ei voi sanoa että rakastan sijaislasta yhtä paljon kuin omaani. Tosin sijoitettu ollut meillä vasta vuoden. En tiedä sitten vaikuttaako aika asiaan.
Jos oma lapsi loukkaa itsensä se sattuu sydämessä asti. Jos sijoitettu lapsi loukkaa itsensä sekin sattuu ja olen huolissani, mutta erilailla sen jokatapauksessa kokee. Sama asia myös kun lapsi sylissä esim. nukahtaa. Sellainen suuri onnentunne ja täyttymyksen tunne ei ainakaan minulla vielä tule sijaislapsen kanssa.
Olen kiintynyt sijaislapseen ja voin jopa sanoa häntä rakastavani ja on yhtä lailla perheemme jäsen kuin bio lapsemmekin, mutta toki ne tunteet eivät ole ihan samanlaisia´silti.
mikäli kysyttäisiin kumoi tapetaan olisi vastaus selvä.vieras tietty.Vieraskin lapsi vaistoaa oman vierautensa koko ajan on kuin kylässä,sijoituksen ovat väärin,tukea täytyisi lapsen omaa perhettä siellä lapsi saa puhdasta ehdotonta rakkautta,johonka sijainen ei koskaan pysty,Tunne kylmän lapsen onnistuukasvattamaan jolle kukaan ihminen ei merkitse mitään.
tunne kylmä lapsi sijoitettuna ja hänet on oma biologinen äitinsä kasvattanut juuri tunne kylmäksi. Nyt on todella tehty kaikkemme niin että hän saa kokea tunteita ja löytää omat tunteensa. Helppoa se ei ole mutta toivomme ainakin että edes hiukan parempia tunne kokemuksia saa kodissamme ja ympäristössä.
Nyt lapsi on halunnut olla ilman minkäänlaista yhteydenpitoa omaan biologiseenäitiinsä.
Voin sanoa näin että muutos on todella suuri ja on rauhoittunut uskaltaa puhua omista tunteistaan sitä ei ennen uskaltanut pelkäsi että loukkaa äitiään.
Meillä ei tarvitse pelätä mitään tunteita.
Eli en mene allekirjoittamaan että siellä lapsen omassa kodissa/perheessä saa puhdasta ehdotonta rakkautta. Ei elämä ole noin yksiselitteinen kuten sinä sen tuot esiin. Ei lapsi ole vieras enään kun olemme oppineet tuntemaan toisemme ja lapsi uskaltaa näyttää tunteensa ja kiukunpuuskat vyöryvät kuin vesi niagaranputouksessa. Näin ei lapsi saanut lupaa tehdä biokodissaan vaan siitä nousi rankka ukonilma kuten lapsi itse sen ilmaisi.
On aika väärin kysyä kumpi tapetaan ei ole kysymys siitä vaan saman voisi sitten kysyä omista lapsista jos niitä on useampi että kenet tapetaan. Niistäkin olisi valittava se yksi siis eikö aika järjetöntä edes pohtia tuollaista. Minä rakasta meille sijoitettualasta koska näin se vaan on ja mikä on se enempi ei sitä ole vaan kaikki raukkaudet ovat erilaisia. Eikä merkitse sitä että lapsi on jonkun toisen synnyttämä ja nyt asuu meillä. Rakkaus on niin laaja ja rikas käsite että sen pitää oppia ymmärtämään ja ottaa vastaan myös rakkautta muitakin eikä vaan olettaa että omat vaan rakastavat minua......
On vaikea selittää että toivon ymmärtämystä ja miettikää omaa rakkauttanne mitä se sinulle ja teille merkitsee. Valitsetko rakkaudenantajan vai otatko vastaan rakkautta myös ihmiseltä joka haluaa antaa sinulle rakkautta kuten pieni viaton lapsi.
tiedostaa itselleen että jokainen lapsi on erityislapsi ja ainutlaatuinen yksilö.
Kaikki tarvitsevat rajattomasti pyyteetöntä rakkautta ym. ym.
Mitkä ovat sinun tarpeesi? Sinä voit kayttää sanoja mutta lapsi ei.
Kun sanoilla ei ole merkitystä niin miten luulet sen itse kokeva?
Me aikuiset opetamme tunteille sanat ja se ei ole sama kuin teot tunnetasolla.