Kirologiasta

Tuossa alempana oli juttua kirologiasta.

Nyt teillä on tilaisuus selvittää onko teillä yliluonnillisia kykyjä tai oletteko potentiaalisesti saamassa niitä.

Etsikää kädestänne la croix mystique. Se on risti pään viivan ja sydämen viivan välissä.

http://www.voxspiriti.com/images/croix_mystique.png

Vasemmassa kädessä se tarkoittaa, että teillä on kykyjä ja oikeassa kädessä se tarkoittaa, että kyky on käytössä. Itselläni tuo on vain oikeassa, joten liekö itsekehitetty kyky.
142215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Minulla se on molemmissa käsissä.

Pikkurillin ja sen viivan joka menee keskisormeen päin kämmenen reunasta. Siitä pikkurillin juuresta laske ne poikkiviivat jotka ovat ennen sitä viivaa.Kämmensyrjässä.
Kertoo lapsien lukumäärän myös adoptoidut.
Jos samoin laskee samat viivat saa myös ne tärkeimmät suhteet, joka ei aina ole vihille asti vieneet. Eniten kuitenkin sydämessä tuntuneet. Kokeilkaa ja kertokaa, pitikö paikkansa.

Äänestä

koetin päästä sivuille, muttei suostunut näyttämään. täytynee etsiä toista kautta.

Äänestä
  • Kokeilin kanssa jossain välissä tota linkkiä, niin eipä toiminut. Nyt näyttäisi kuitenkin pelittävän.

    Äänestä

  • old_profile_25608 kirjoitti:

    Kokeilin kanssa jossain välissä tota linkkiä, niin eipä toiminut. Nyt näyttäisi kuitenkin pelittävän.

    testailen illalla töiden jälkeen:)

    Äänestä

molemmissa on ja isot.

...silti en usko itseeni, vaikka muut taas riesaksi.

Aina saisi olla kortteja katsomassa. mä en taho. Se vie liikaa energiaa, josta mulla ilmeisesti puutetta.

Onkohan jossain energiaa myytävänä?

Äänestä

en pääse millään noille sivuille..yrittänyt kaikkia mahdollisia reittejä..noh,ehkei niitä sitten ollut tarkoitettu minulle:)

Äänestä
  • "noh,ehkei niitä sitten ollut tarkoitettu minulle:)"

    Höpön löpön. Uhmaa kohtaloasi eläkä oo nössö! Toimii joka toinen kerta. :)

    Kuva on tuolta sivulta:

    http://www.voxspiriti.com/mediumnite/predispositions.php

    Näen tässä ristin etsimisessä jo sieluni silmin joidenkin ärtymyksen koko asiaan. Tässä on ihan selvästi potentiaalia samanlaiseen hihhulointiin kuin indigoilussa tai muussa vastaavassa leimaamisessa ja lokeroinnissa.. ;) Noo, jos on kerran tähtilapsia, niin miksei samantien ristilapsia.. ;) Ehkei kuitenkaan kannata liian vakavasti suhtautua tällaisiin tulkintoihin.

    Äänestä

  • old_profile_25608 kirjoitti:

    "noh,ehkei niitä sitten ollut tarkoitettu minulle:)"

    eikä ärtymyksestä tietoakaan ole ollut, ainakaan täällä..mukavia syyspäiviä sinulle.

    Heh, nythän olen sitten "ristitty" kun linkkikin aukeni. ;) 2 kpl ristejä löytyi. Kirologiaa en ole tutkaillut sillä mielellä, että olisiko siinä suurempaa perää.

    Äänestä

  • kokija kirjoitti:

    Heh, nythän olen sitten "ristitty" kun linkkikin aukeni. ;) 2 kpl ristejä löytyi. Kirologiaa en ole tutkaillut sillä mielellä, että olisiko siinä suurempaa perää.

    Tässähän voisi vaikka perustaa uuden uskonnon, ristinuskon. Vain ristikätiset (ei -veriset) pääsevät mukaan. Odotetaan milloin vapahtajamme Ristus saapuu erottelemaan ristikätiset kädet ristissä olevista.

    Äänestä

  • turkoosi-kivi kirjoitti:

    eikä ärtymyksestä tietoakaan ole ollut, ainakaan täällä..mukavia syyspäiviä sinulle.

    En tarkoittanutkaan että sinä olisit ärtynyt, vaan noin ihan yleisesti. Mukavia syyspäiviä myös sinne! :)

    Äänestä

  • old_profile_25608 kirjoitti:

    Tässähän voisi vaikka perustaa uuden uskonnon, ristinuskon. Vain ristikätiset (ei -veriset) pääsevät mukaan. Odotetaan milloin vapahtajamme Ristus saapuu erottelemaan ristikätiset kädet ristissä olevista.

    Multakin toi risti löytyy, tosin vain vasemmasta kädestä.

    Äänestä

Kaikkien poikittais-viivojen yli, lisäksi molemmissa händyissä, mikä nyt olen, jotain vallan erinomaista? ;)

Äänestä
  • Vasemmassa kädessä ei mitään, oikeassa piti oikein tiirailla tarkkaan.Kaksi oikeinpäin olevaa ja yksi väärinpäin rivissä. Heikkoja poikkiviivoja menee siellä täällä useampikin, mutta vahvimmat viivat muodostivat nuo kolme ristiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

einari3 kirjoitti:

Tuossa alempana oli juttua kirologiasta.

Nyt teillä on tilaisuus selvittää onko teillä yliluonnillisia kykyjä tai oletteko potentiaalisesti saamassa niitä.

Etsikää kädestänne la croix mystique. Se on risti pään viivan ja sydämen viivan välissä.

http://www.voxspiriti.com/images/croix_mystique.png

Vasemmassa kädessä se tarkoittaa, että teillä on kykyjä ja oikeassa kädessä se tarkoittaa, että kyky on käytössä. Itselläni tuo on vain oikeassa, joten liekö itsekehitetty kyky.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu