Satoi lunta.
Pisaroita noita.
Pehmoisen untuvia.
Suussasulavan makoisia.
Olisin niin.
Juosta halunnut kiinni.
Ottaa iholleni.
Ihan ilkosillani.
En vain tohtinut.
Kun kummajaiseksi jos.
Olisi pian luuleet nuo.
Mökkiläiset rannan tuon.
No sit kun pimenee.
Teen uudelleen.
Tuon retken.
Ja vilkutan.
Silmää niksautan.
Sinulle unelmissain.
Sinne jonnekin.
Maailman ääriin.
Sillä rakkaus.
Ei tunne rajoja.
Pisaroita noita.
Pehmoisen untuvia.
Suussasulavan makoisia.
Olisin niin.
Juosta halunnut kiinni.
Ottaa iholleni.
Ihan ilkosillani.
En vain tohtinut.
Kun kummajaiseksi jos.
Olisi pian luuleet nuo.
Mökkiläiset rannan tuon.
No sit kun pimenee.
Teen uudelleen.
Tuon retken.
Ja vilkutan.
Silmää niksautan.
Sinulle unelmissain.
Sinne jonnekin.
Maailman ääriin.
Sillä rakkaus.
Ei tunne rajoja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Melkein aloin pitää lumesta...;-)
Kiva runo sinulta.
kun jo saataisiinkin, olisi se ihanaa.
Luonto on taaskin tässä runossasi,
kuten niin useissa muissakin.
Ja silti se rakkaus kulkee silmiä niksauttaen,
unelmissakin mukana.
Rakkaus EI tunne rajoja.