"Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa"... Ja näköjään Kukkosessa ja Oinosessa.
Ja niin myös minun mökkini pihamaalla.
Kun tämä vaikuttaa ihan kansainväliseltä palstalta, niin vähän niinkuin tiedoksi heille, jotka siellä etelän lämmössä ja muualla päin maapalloa asustavat.
Ja niin myös minun mökkini pihamaalla.
Kun tämä vaikuttaa ihan kansainväliseltä palstalta, niin vähän niinkuin tiedoksi heille, jotka siellä etelän lämmössä ja muualla päin maapalloa asustavat.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Alli saatiedoituksesta. Hieno oivallus Terveisin John Australiasta.
Olisit Sinäkin, John, voinut kertoa Australian säästä. Oletan, että siellä on lämmintä n. 30 astetta Celciusta, vai Fahrenheitia vai Reamyreäkö te käytätte?
Taitaa olla lunta Vuorisen ja Holopaskankin pihalla. Tuo Holopaska on jäänyt mieleen siitä, kun rouva Holopainen valitteli: On Lidströmska ja Lidgreenska ja Lundströmska ja mää yksi ole Holopaska. Tämä näin "meidän murteella". Niin, onhan sitten vielä piispaskakin.
Mutta säästä: Täällä Epsanjassa sää hiukan kylmenee. Tuuli oli voimakas toissapäivänä. Hetken kun käveli niin oli "sepalus selkäpuolella". Ei mikään mukava ilmiö. Onhan täällä vielä päivällä parikymmentä astetta eikä liukasta tiedossa.
Pistä lämmintä päälle ja pysy pystyssä!
Täällä toinen Aussi. Meillä täällä Victoriassa sataa, lämpö n.18 . On kyllä tarpeen tämä vesi, kun on ollut jo pitkään säännöstelyssä. Kun ollaan riippuvaisia tuosta pilven annista, ei täällä mitään makean veden järviä ole.
Mutta kevättä kohti ollaan menossa, hedelmäpuut kukkii ja puutarhassa jo taimet alkaa sirkkalehtiä työntää.
Laajana maana, siellä lienee myös lämpötilaerot suuret. Oletin Johnille, että siellä saattaisi olla jopa 30 astetta.
sekoitti minun päiväohjelmani totaalisesti. Koko yön on satanut ja minulla nuo kesäkumit vielä autossani. Viime vuonnakin pääsi talvi yllättämään, enkä ottanut oppia tästäkään talvesta.
tänne rannikollekin tuli. Aamulla maisema oli kaunis, mutta näin iltapäivällä kadut ovat jo yhtä sohjoa. Kävin mökillä n 25 km kaupungista. Sillä tiellä talvirenkaat olivat tarpeelliset! Onneksi kaveri oli hyvissä ajoin huolehtinut renkaiden vaihdosta autooni.
.... sulanee Vapuksi. Tässä välissä Canarian riemuja: vähiä vaatteita, suloisia senoritoja biitsillä silmäniloksi - vaimokullan otsanrypistyksiäkin.
kuten nuoret sanovat! Ihanaa, kun meillä on täällä nuo eri vuodenajat! En enää elä kesästä kesään, vaan päivästä päivään!