Vanhat silmälasit

Jotkut kuulema vievät vanhoja silmälasejaan Intiaan, Goaankin? Olen aiemmin unohtanut asian, mutta nyt päätin viedä pois nurkista pyörimästä. Mihinkähän niitä voisi toimittaa siellä?
121627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja kaikki käytetyt kalsarit,villahousut ja vanhat kumisaappaat vaan mukaan.Ei sulla sattuis oleen mummulta perittyjä tekohampaita.Niistäkin huutava pula intiassa.

Äänestä
  • Aika hauskasti överiksi vedetty tuo kommenttisi ;))

    Minulla itselläni on hieman ristiriitainen olo tuohon käytettyjen tavaroiden rahtaamiseen Intiaan. Itse en esim. ikinä veisi käytettyjä tavaroita tuttavaperheelleni, vaikka he ovatkin suomalaisittain todella köyhiä. Intia tai Goa ei kuitenkaan ole mitään kehityksen pimentopaikkaa (no ehkä jossain). Ei ne halua siellä mitään vanhaa krääsää. Ei ne halua, että niille säälistä kannetaan vanhoja rojuja. Intiassa saa kaikkea sitä mitä täälläkin - ja paljon halvemmalla.

    Mutta sitten olen kyllä törmännyt esim. joihinkin muualta Goalle sesonkiaikana kauppakojua pitäviin naisiin, joille kyllä kelpaisi käytettykin. He ovat itse kysyneet, onko meillä tavaroita, joita emme ota mukaan kotiin. He voisivat ottaa ne mielellään.

    Ja onhan Intiassa slummeissa eläviä ihmisiä, joille varmasti kelpaa myös käytetyt silmälasit sun muut. Mutta miten ja missä ne antaa ja kenelle, se panisi minut miettimään.

    Äänestä

  • liioittelua kirjoitti:

    Aika hauskasti överiksi vedetty tuo kommenttisi ;))

    miten tämä nyt eroaa siitä, että rikkaassa Suomessa kierrätämme tavaraa ja lahjoitamme vanhoja vaatteita ym. toisillemme. Ostamme kirpputoreilta toisten vanhoja vaatteita ja kuluneita tavaroita ym. Eikös kierrätys ole päivän sana? Ovatko köyhät ihmiset Intiassa jotenkin ylpeämpiä? Viime reissulla annoimme lähtiessämme mieheni sandaalit tuttavaperheelle, joka on tosi köyhä. En voi sanoin kuvata sitä iloa, joka noista melkein puhkimenneistä kengistä heille koitui. Kun ihminen elää kädestä suuhun kirjaimellisesti, niin ei ole paljon varaa katsoa, mistä mikäkin tulee. Ja tietäväthän he, että säälistä me heille sitä rahaakin, ainakin useimmiten annamme. Mikä olisi muu motiivi? Toivotelkaamme sitten vaan parempaa huomista ilman muita velvoitteita. Toki me uuttakin viemme jälleen mennessämme,lapsille leluja ja pientä krääsää, mutta silmälasit ovat monille köyhille lähes mahdoton ostettava. Kun vaan löytäisi keinot saada ne tarvitseville. Niitä kun väkisinkin kertyy usemmalta perheenjäseneltä vuosien mittaan. Vastikään kirkko keräsi ja lahjoitti valtakunnallisella kampanjalla Keniaan valtavat määrät käytettyjä laseja, ehkä täytyy sitten kääntyä heidän puoleensa tulavaisuudessa.

    Äänestä

  • elm kirjoitti:

    On se vaan eri juttu. Kyllä minäkin kierrätän ja käytän käytettyjä täällä Suomessa. Tuttavaperheelleni vien kuitenkin uusia tavaroita tai annan rahaa, koska tiedän, että he arvostavat sitä enemmän. Tiedän ettei he halua meidän vanhoja. Ehkä he haluavat minun kohtelevan heitä kunnioittavasti, en tiedä.

    Mutta kyllä Intiassa elää ihmisiä myös todellisessa kurjuudessa ja monelle varmasti kelpaa käytettykin. Onhan se aina jotain ja on tuhlausta heittää hyvää tavaraa hukkaan.

    Äänestä

  • Suomessa.. kirjoitti:

    on varmasti hyvä.Muutama kokemukseni valaisee ehkä asiaa??
    Vein viimeksi 2 uutta nokian kännyä tehtaan paketissa.Ilmeet oli aika nyreät,kun niissä ei ollut kameraa/videota.Sellaisiin tuliaisiin minulla ei ollut varaa/halua silloin.
    Toiseksi kerjäläiset ovat intiassa,niinkuin muuallakin ihan oma järjestäytyneen rikollisuuden ammattikunta.Saavat kerjätä määrätyllä aluella ja tästä luvasta maksavat suuren osingon paikalliselle pomolle.
    Samoin maksulliset naiset ja muukin liiketoiminta.
    Esim.Bollyvoodissa erittäin vaikutus-ja väkivaltainen mafia,joka ottaa osinkonsa myös elokuvateollisuudesta.Joku pieni perhe voi ottaa rahaa vastaan ilman suojelijoitakin.Se miten heitä löydät,onkin sitten itsestä kiinni.Goassa asiat yleisesti ottaen paremmin,kun intiassa muualla.Siksi niille tienoille(turismin pilaamille)lienee turha suomalaista kierrätystavaraa tyrkyttää.Lastenkodit/orpokodit hyväpaikka esim.vaatelahjoituksille.Sinnekkään ei pidä rahaa antaa.Ne yleisen käytännön mukaan menevät ns.parempiin suihin.Ymmärrän halusi auttaa.Ja hyvän kohteenkin varmasti etsimällä löydät.

    Äänestä

  • old_profile_5960 kirjoitti:

    Joo, ihan nuo kaikki teidän ja siksi myös katsonkin, mitä annan ja kelle. Rahaa annan yhdelle henkilölle tuttavaperheessäni, koska tiedän, että se raha menee hyvään käyttöön, ei viinaan, ei mafialle tai muualle. Tunnen heidän jo niin hyvin ja olen viereillut heidän luonaan tosi monta kertaa ja hyvin kunnollista väkeä ovat. Heille ei kyllä tarvitse kamerakännyköistä ostella, pieni ja hyväkin lahja kelpaa, mutta rahalla he voivat ostaa Mapusasta paljon halvemmalla sitä mitä juuri tarvitsevat.

    Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että sitä rahaa ei pidä jakaa yleisesti. En koskaan anna rahaa esim. kerjäläisille tai osta mitään lapsilta, koska silloin rahat eivät tosiaankaan mene niitä tarvitseville. Ei tuntemani goalaisetkaan koskaan anna rahaa kerjäläisille ja heidän mielestään lasten pitää olla koulussa eikä töissä. Intian lakikin nykyään kieltää lasten työnteon.

    Siksipä kirjoitinkin, että on tosi vaikeaa tietää, missä ja kenelle sitä hyväätarkoittavaa avustusta antaisi. Ehkäpä parasta olisi toimia jonkun luotettavan kansainvälisen avustusjärjestön kautta. Tai antakaa kunnon tippiä hotellien ja ravintoloiden työntekijöille tai taksikuskeille ja vastaaville. He ovat yleensä köyhiä ja montakin ihmistä elätettävänään, mutta tekevät kuitenkin työtä elantonsa eteen.

    paikkansa pitävästi kirjoitettu, hullu-jussi.

    Olen periaatteessa sitä mieltä, että vanhaa romua ei pitäisi lähteä rahtaamaan "lahjoitukseksi" kenellekään. Jos haluaa auttaa, niin parhaiten sen tekee paikan päällä ostamalla kyseiselle henkilölle juuri sitä mitä hän sillä hetkellä eniten tarvitsee - olkoon se sitten vaikka säkki riisiä.

    Vanhojen silmälasien kierrättäminen on minulle jotenkin outo juttu. Vai ottaisitko sinä jonkun toisen vanhat rillit käyttöösi tarkistuttamatta sopivuutta ensin erikoislääkärillä? Ehkäpä olisi järkevämpää kustantaa käynti silmälääkärillä ja siihen kaupanpäälle lasit. Ei nimittäin tee suurtakaan lovea länsituristin kukkaroon: tutkitutimme viime kesänä mieheni kanssa näkömme kashmirilaisella silmäspesialistilla. Lääkärin palkkio lasit molemmille 43 euroa.

    Äänestä

  • hyvä.. kirjoitti:

    Joo, ihan nuo kaikki teidän ja siksi myös katsonkin, mitä annan ja kelle. Rahaa annan yhdelle henkilölle tuttavaperheessäni, koska tiedän, että se raha menee hyvään käyttöön, ei viinaan, ei mafialle tai muualle. Tunnen heidän jo niin hyvin ja olen viereillut heidän luonaan tosi monta kertaa ja hyvin kunnollista väkeä ovat. Heille ei kyllä tarvitse kamerakännyköistä ostella, pieni ja hyväkin lahja kelpaa, mutta rahalla he voivat ostaa Mapusasta paljon halvemmalla sitä mitä juuri tarvitsevat.

    Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että sitä rahaa ei pidä jakaa yleisesti. En koskaan anna rahaa esim. kerjäläisille tai osta mitään lapsilta, koska silloin rahat eivät tosiaankaan mene niitä tarvitseville. Ei tuntemani goalaisetkaan koskaan anna rahaa kerjäläisille ja heidän mielestään lasten pitää olla koulussa eikä töissä. Intian lakikin nykyään kieltää lasten työnteon.

    Siksipä kirjoitinkin, että on tosi vaikeaa tietää, missä ja kenelle sitä hyväätarkoittavaa avustusta antaisi. Ehkäpä parasta olisi toimia jonkun luotettavan kansainvälisen avustusjärjestön kautta. Tai antakaa kunnon tippiä hotellien ja ravintoloiden työntekijöille tai taksikuskeille ja vastaaville. He ovat yleensä köyhiä ja montakin ihmistä elätettävänään, mutta tekevät kuitenkin työtä elantonsa eteen.

    Tuossa perheessä muuten nuorin (5 v) tyttö oli kysynyt: Milloin se minun toinen äiti tulee taas käymään ja tuo minulle hajuvettä? ;)) Hajuvesi taitaa olla hyvä vieminen naispuolisille, isommillekin.

    Äänestä

  • old_profile_5960 kirjoitti:

    on varmasti hyvä.Muutama kokemukseni valaisee ehkä asiaa??
    Vein viimeksi 2 uutta nokian kännyä tehtaan paketissa.Ilmeet oli aika nyreät,kun niissä ei ollut kameraa/videota.Sellaisiin tuliaisiin minulla ei ollut varaa/halua silloin.
    Toiseksi kerjäläiset ovat intiassa,niinkuin muuallakin ihan oma järjestäytyneen rikollisuuden ammattikunta.Saavat kerjätä määrätyllä aluella ja tästä luvasta maksavat suuren osingon paikalliselle pomolle.
    Samoin maksulliset naiset ja muukin liiketoiminta.
    Esim.Bollyvoodissa erittäin vaikutus-ja väkivaltainen mafia,joka ottaa osinkonsa myös elokuvateollisuudesta.Joku pieni perhe voi ottaa rahaa vastaan ilman suojelijoitakin.Se miten heitä löydät,onkin sitten itsestä kiinni.Goassa asiat yleisesti ottaen paremmin,kun intiassa muualla.Siksi niille tienoille(turismin pilaamille)lienee turha suomalaista kierrätystavaraa tyrkyttää.Lastenkodit/orpokodit hyväpaikka esim.vaatelahjoituksille.Sinnekkään ei pidä rahaa antaa.Ne yleisen käytännön mukaan menevät ns.parempiin suihin.Ymmärrän halusi auttaa.Ja hyvän kohteenkin varmasti etsimällä löydät.

    pointti tuo ensin mainitsemasi. Ihmettelen edelleen, miten esim. useilla taksikuskeilla on hienommat kännykät kuin ikinä kellään suomalaisella ystävälläni. Niissä pitää olla kaikki hienoudet. Lupasin viedä Suomesta eräälle taksikuskiystävälleni nokialaisen, mallinkin antoi valmiiksi. Huhhuh... Mutta vien, kun lupasin. Ehkä ne, joilla on edes jonkinlainen työ, yrittävät ainakin pyrkiä "elintasosta" jotenkin nauttimaan.
    Kun kävin ystäväperheeni kotona, itku meinasi päästä kyllä. En voi kuvitellakaan asuvani oloissa, joissa he ja monet muut asuvat. Ja se köyhyys on tosiaankin silmiinpistävää, ilman viinaa ja muita mömmöjäkin. Heidänkin nuorimman lapsensa syntymä sairaalassa vei heidät ihan vararikon partaalle ja kaikki sukulaistenkin rahat oli siihen pistettävä. Kuitenkin halusivat lapselleen mahdollisimman hyvät lähtökohdat. Mielelläni autan ja vien vaikka sitten sitä hajuvettä...

    Terveydenhoito tuntuu olevan joiltain osin aivan älyttömän hintaista. Pussin verta potilaalle esim. kertoivat maksavan jossain ihan tavallisessa julkisessa sairaalassa 500 rupiaa. Nehän syö tuolla rahalla monta päivää koko suku! Syöpälääkkeet maksoi kymmeniätuhansia rupioita - monen kuun palkka yhteen lääkepakettiin. jne. En oikein ymmärrä, miten ihmisillä on varaa mihinkään, ja eihän monilla olekaan.

    Luulen, että kännykät on sellaisia statussymboleita, joilla pojat (ja miehet) pönkittävät itseään kavereiden parissa. Onhan sitä meilläkin täällä kaikenlaista roinaa siihen tarkoitukseen. Siellä on myös monella sellainen käsitys, että Suomessa ne kännykät on halvempia ja paljon paremman laatuisia kuin samat nokialaiset Intiassa. Sitten kun heille selostaa, mitä täällä mikin oikeasti maksaa, he eivät ole uskoa korviaan. Vaikea ihmisten on siellä myös käsittää, ettei meikäläisten 1500-2000 euron palkat itse asiassa ole kovinkaan kummoisia. 2000 euroa on yli 1 lakh (100000) ja sillähän saa melkein auton Intiassa.

    Mutta mielenkiintoista on aina keskustella noista ja monista muista kaikista jutuista heidän kanssaan ja pikkuhiljaa sitä opitaan ymmärtämään toisiamme paremmin.

    Äänestä

Kun menee goalle eka kertaa sitä ihmettelee miten harvalla ihmisellä on silmälasit.Eiköhän johdu siitä että ei ole rahaa ostaa laseja.Esim. hotellin ssivojan palkka noin 20-30 euroa kk.Asfalttimiehen ehkä 40 kk.Miten näillä tuloilla ostat lasit jos niihin menee 1-2 kk palkka.Vie vain lasit jos löydät kanavat kuinka toimia.Toinen mikä kiinnitää huomiota on intialaisten vähäinen tupakointi.Siihenkin on varmaan sama syy eli raha.Ei ne muuten osta yhtä tai kahta savuketta kerralla,siellä myydään irtotupakoita kioskeissa.Kyllä lastenkoteihin voi viedä vaatteita ja jopa antaa rahaa kun ei vie näihin jotka kuuluvat matkatoimistojen päivän ohjelmiin. esim. äiti teresan koti,onhan siellä muitakin.On viety ja tullaan viemään,myös köyhille perheille ns.tavallista krääsää.

Äänestä
  • Onpa huolenaihe, ettei ihmiset polta paljoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

elm kirjoitti:

Jotkut kuulema vievät vanhoja silmälasejaan Intiaan, Goaankin? Olen aiemmin unohtanut asian, mutta nyt päätin viedä pois nurkista pyörimästä. Mihinkähän niitä voisi toimittaa siellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu