Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) on harmissaan YLE Uutisille antamansa valtuustojen puheenjohtajien koulutusta koskevan haastattelun väärinymmärryksestä. Oikeusministerin mielestä hänet on ymmärretty juuri toisin kuin hänen alkuperäinen sanomansa oli.
- Tarve valtuustojen puheenjohtajien koulutukseen ei ole syntynyt perussuomalaisten vaalivoitosta, oikeusministeri Brax toteaa.
Braxin mukaan "perussuomalaisia ei saa leimata tai demonisoida. Sananvapaus on perusoikeutena niin keskeinen, että on hyvin vaikea tunnistaa tilanteita, joissa sanankäyttöön on ylipäätään sopivaa puuttua."
Oikeusministeri Tuija Brax sanoi YLE Uutisille tiistaina, että kunnanvaltuustojen puheenjohtajia on tarkoitus kouluttaa mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta. Braxin mukaan koulutusta on toivottu ja "tää ei myöskään koske välttämättä vain ja ainoastaan perussuomalaisien joitakin ehdokkaita taikka nyt valittuja". Braxin mukaan "on meillä maahanmuuttovastasuutta monissa muissakin puolueissa".
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id106264.html
- Tarve valtuustojen puheenjohtajien koulutukseen ei ole syntynyt perussuomalaisten vaalivoitosta, oikeusministeri Brax toteaa.
Braxin mukaan "perussuomalaisia ei saa leimata tai demonisoida. Sananvapaus on perusoikeutena niin keskeinen, että on hyvin vaikea tunnistaa tilanteita, joissa sanankäyttöön on ylipäätään sopivaa puuttua."
Oikeusministeri Tuija Brax sanoi YLE Uutisille tiistaina, että kunnanvaltuustojen puheenjohtajia on tarkoitus kouluttaa mahdollisten vihaa lietsovien puheiden varalta. Braxin mukaan koulutusta on toivottu ja "tää ei myöskään koske välttämättä vain ja ainoastaan perussuomalaisien joitakin ehdokkaita taikka nyt valittuja". Braxin mukaan "on meillä maahanmuuttovastasuutta monissa muissakin puolueissa".
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id106264.html
Vastaukset 14
Vanhimmat
herkullinen, ettei sitä voitu jättää väärinymmärtämästä.
kun jopa Ben Z. teilasi Braxin ajatukset?
Tuskin persuista on minkäänlaisten puheitten pitäjiksi. Halla-aho ei uskaltaudu ajankohtaiohjelmiin eikä varmaan puhujan pönttöönkään. Vaikuttaa todnäk. jatkossakin vain netissä.
A-talkissa nähdyt Teemu Lahtinen ja Johannes Nieminen olivat esiintymiseltään ja puhelahjoiltaan sitä luokkaa että heitä ei voi kuvitella esittämään mitään vakavasti otettavaa asiaa. En tiedä, en muista, siinä heidän mieliinjäävimmät kommentit.
Persut Kajaanin valtuustossa?
Perussuomalaisten vaalivoitto on selvästikin pelästyttänyt muut puolueet ja kannattajansa. Hyvä niin. Perussuomalaisiin kohdistuva mustamaalaus ja vääristely on mittakaavassaan pöyristyttävä, mikäli sitä verrataan kovasti hehkutettuun "muukalaisvihaan" ja "rasismiin".
Kukin vaikuttaa itselleen luontevimmalla tavalla.
Kaikki eivät viihdy tv-ruudussa, onko se suurikin puute?
Näkyy halla-ahon viesti menneen varsin monille perille ilman keskusteluohjelmiakin.
Ja nyt läpimenon jälkeen miehen blogi on tullut tutuksi monelle uudelle lukijalle.
Että näin se sanoma leviää.
Ja viime perjantain a-talkin jälkeen en ihmettelisi vaikka halla-aho ei koskaan yleen menisikään, oli se niin törkeästi vääristelty ohjelma.
Maailma kun pyörii ilman yleäkin.
Erityisesti tätä "sivistynyttä suvaitsevaistoa" näyttää sapettavan se, että tuntemattomuudesta noussutta Halla-ahoa äänesti tasaisesti ympäri Helsinkiä erilaiset, etenkin hyvin koulutetut kansalaiset, jotka monet ovat julistaneet kyllästyneensä nykypolitiikkaan ja mm. maahanmuuttoasioista vaikenemiseen. Puheet syrjäytyneiden puolueesta ja ehdokkaista voidaan pikkuhiljaa heittää romukoppaan vaikkei Tri Halla-aho Perussuomalaiseen puolueeseen edes kuulu.
tässä maassa aletaan puhua maahanmuuttajista ja maahanmuuttopolitiikasta niiden oikeilla nimillä.
Tähän saakka jos joku onneton on uskaltanut avata suunsa, niin hänet on leimattu heti rasistiksi. Ei tästä asiasta puhuminen ja keskustelu ole rasismia, vaan rasismi on aivan jotain muuta.
Tässä maassa pitäisi olla sananvapaus, mutta näistä asioista ei saa puhua, ollaan otettu hyvin oppia itäisestä naapurista.
Kajaaninkin valtuustoon valittiin ymmärtämättömien äänestäjien avustuksella sellaista sakkia, että Kajaanin entisestäänkin heikko päätöksentekokyky halvautuu nyt täysin.
Kaikenmaailman populistit, eli minnahaatajat, veimattikarppiset ja krogerukset sumplii tämänkylän asiat siihen kuntoon, että jäljelle ei jää kuin savuavat rauniot.
Kajaanilaisilla on edessä erittäin vaikeita aikoja. Yhtään ei asiaa auta, että tällaiset p***njauhajat ovat muka 'päättämässä' asioista. Omaa egoaan ne siellä kiillottaa.
Korgeruskin jopa onnistui ajamaan kokonaisen kunnan konkurssiin. Ja nyt päättäjänä muka...
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/sampoterho/vasemmistopopulistit
Erinomainen artikkeli. Juuri tällä tavalla toimivat nämä punaorvot. ''Mikään ei maksa mitään'' ja ''ei me niin köyhiä olla''. Tällä periaatteella toimii Kajaanissa toiseksi suurin puolue.
On mukava nähdä miten asiat alkavat lutviutumaan kun kaikenhyvänpuolestapuhuja haataja ja hänen kumppaneinaan toimivat mm. Krimi Naali (nimi muutettu) alkavat tuunaamaan Kajaanin asioita tolalleen.
On ihmisillä ohtaa kune menevät tällaista sakkia äänestämään.
puuta. Muistaakseni parjaamasi Haataja taisi kannattaa sivistyslautakunnan entisen puheenjohtajan ehdotusta pakolaisten ottamisen lopettamisesta. Vai onko se perimmäinen syy parjaukseesi?
Kyllä siellä eimeniinköyhiäolla-vasemmistossa on huomattavasti veronmaksajalle vaarallisempia tapauksia päättämässä asioista.
ole "ymmärtämätön" äänestäjä niin voisitko kertoa ketä minun ja muiden ymmärtämättömien olisi pitänyt äänestää.Sinun mielestä demokratia ilmeisesti toimii siten.
Jotain kummalista on siinä että meillä suomessa on istuva oikeusministeri joka joutuu löperöitä lausuntojaan selittelemään...eikö?
Kunta politiikoja on aina koulutettu tehtäviinsä jokaisen valtuustokauden alkajaisiksi ja jostain kummansyystä Tuija antautui lausunnoillaan UUTEEN ite aiheutettuun tilanteeseen.
Mitä taasen tulee Halla ahoon, niin hänen mielipiteistään saa tarkan selvyyden menemällä hänen omalle blogille, eikä tipauttaa silmiään niin kuin TUIJA.
ei mamut kelpaa vaan tänne kylläkin työnnetään karvanaamoja. Pari karvaa lisää ei koirasta erota