Terveysremontti

Tästä voimme aloittaa uuden keskustelun.

Sitran yliasiamies Esko Aho vaati taannoin elintaparenttuja maksamaan omat sairastelunsa, elleivät he suostu parantamaan elintapojaan. Kuntoaan hoitavat voisivat hyvistä elintavoista saada rahallisia bonuksia.
13418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tutkijat ja terveysviranomaiset ovat yhtä mieltä siitä, että Suomessa on menty huonompaan suuntaan. Ihmiset lihovat ja tietyt kalliit sairaudet yleistyvät. Yksi mittari ovat suomalaiset varusmiehet, joista harvoilla perinteinen Cooperin juoksutesti enää onnistuu. Tässä tosin ilmavoimien joukkueet sähläävät energisesti turnauksessa Jyväskylän yliopistolla. Professori löytää yksilön ulkopuolisiakin syitä huonoihin elintapoihin:

Äänestä
  • Katsotaanpa Ahon yhtä esimerkkiä hieman lähemmin. Ns. aikuisiän diabeteksen lääkehoito vie Suomessa jo nyt yli 10 prosenttia terveydenhoitomenoista ja tilanne vielä pahenee, vaikka kyseinen sairaus on helposti ja halvalla hoidettavissa riskiryhmään kuuluvan omin elintavoin.

    Äänestä

  • Kyllä se silloin tulee merkitsemään sitä, että yksilön pitää ottaa suurempi vastuu omasta elämästään, mutta myöskin sitten läheistensä ja lähipiirinsä elämästä. Me emme voi mennä tätä rataa millä viime vuosina on oltu.

    Nyt pitää ottaa työväenoppeja mukaan, kaveria ei jätetä.
    Poliittisilla toimenpiteillä pitää kansantuloa jakaa siten, että kaikille riittää hyvinvointiyhteikunnan tuloista elämiseen riittävä tulo.

    Äänestä

  • Väärät elintavat maksaa kirjoitti:

    Katsotaanpa Ahon yhtä esimerkkiä hieman lähemmin. Ns. aikuisiän diabeteksen lääkehoito vie Suomessa jo nyt yli 10 prosenttia terveydenhoitomenoista ja tilanne vielä pahenee, vaikka kyseinen sairaus on helposti ja halvalla hoidettavissa riskiryhmään kuuluvan omin elintavoin.

    Timo Saaristo, valtakunnallinen koordinaattori, Suomen Diabetesliitto:
    "Elintavoilla on aivan ratkaiseva merkitys diabeteksen kehittymisessä ja erityisesti hoidossa. Voidaan sanoa, että elintavat ovat diabeteksen hoidon perusta, tällainen kivijalka.
    Aika paljon diabetes liittyy tänä päivänä ylipainoon siihen että me suomalaiset olemme niin kuin moni muukin kansa, liikalihavuus yleistyy valtavasti ja me emme liiku
    Diabeteksen ehkäisy oikeastaan on äärimmäisen helppo tehtävä, ainakin teoriassa. Viisi yksinkertaista keinoa: on painoa pudotettava muutama kilo, on liikuttava päivittäin 8.000 - 10.000 askelta, syötävä kuitua riittävästi, hedelmiä, kasviksia, vihanneksia, ruisleipä on erittäin meillä Suomessa, vähennettävä kokonaisrasvan määrää ja muutettava rasvan koostumusta terveellisemmäksi, juoksevia rasvoja sisältäviksi. Äärimmäisen pieniä muutoksia, jotka on helppo toteuttaa. Tämä riskihenkilö kun näitä riittävän pitkään noudattaa, niin diabetes jää kokonaan tulematta."

    Äänestä

  • politiikalla kirjoitti:

    Kyllä se silloin tulee merkitsemään sitä, että yksilön pitää ottaa suurempi vastuu omasta elämästään, mutta myöskin sitten läheistensä ja lähipiirinsä elämästä. Me emme voi mennä tätä rataa millä viime vuosina on oltu.

    Nyt pitää ottaa työväenoppeja mukaan, kaveria ei jätetä.
    Poliittisilla toimenpiteillä pitää kansantuloa jakaa siten, että kaikille riittää hyvinvointiyhteikunnan tuloista elämiseen riittävä tulo.

    mun mielestäni sairasta on elää palstalla ja näyttää miten hyvää kaikilla on ja miten täydellisiä monet ovat ja suuper viisaita...pitää käyttää enemmän aikaa laihduttamiseen, nyt siihen on mahdollisuus, kun lama iskee oikein kunnolla.

    "Ennen kaikkea siitä hyötyvät ja ovat suurimpia hyötyjiä ne, jotka sairastuvat kaikesta huolimatta ja tarvitsevat hyvää hoitoa, joita ihmisiä tulee väestön ikääntyessä entistä enemmän. Näiden ihmisten näkökulmasta elämäntapasairauksien tai elämäntapoihin liittyvien sairauksien kuriin saaminen on äärimmäisen tärkeää, koska se takaa sen, että meillä on riittävät resurssit hoitaa niitä sairauksia, joihin me emme pysty niiden puhkeamiseen tai yleistymisen me emme pysty vaikuttamaan."

    Äänestä

  • lama iskee kirjoitti:

    Kuntosali ja liikunta kutsumus.

    Jälleen on käsillä se aika vuodesta, jolloin suurin osa suomalaisista naisista päättää muuttaa muotojaan vastaamaan entisiä, jo menetettyjä mittoja. He haikailevat kadotettujen kaariensa ja unohdettujen uumiensa perään ja päättävät, että nyt minä sen teen – nyt minä laihdutan itseni entisiin mittoihini.

    Äänestä

  • kaikki hyötyvät kirjoitti:

    "Ennen kaikkea siitä hyötyvät ja ovat suurimpia hyötyjiä ne, jotka sairastuvat kaikesta huolimatta ja tarvitsevat hyvää hoitoa, joita ihmisiä tulee väestön ikääntyessä entistä enemmän. Näiden ihmisten näkökulmasta elämäntapasairauksien tai elämäntapoihin liittyvien sairauksien kuriin saaminen on äärimmäisen tärkeää, koska se takaa sen, että meillä on riittävät resurssit hoitaa niitä sairauksia, joihin me emme pysty niiden puhkeamiseen tai yleistymisen me emme pysty vaikuttamaan."

    Minä olen löytänyt punaisenlangan, kun kävin vasemistoliiton sivuilla.
    Oikeiston ylipaino rasittaa meitä kaikkia.

    Ylipaino siis kuormittaa elimistöämme ja pahaksi meille. Se rasittaa sydämen lisäksi myös niveliä ja on yksi aikuisiän diabeteksen suurimpia riskitekijöitä. Lisäksi ylipaino kohottaa halvauksen riskiä sekä riskiä sairastua verenpainetautiin. Laihdutuskuuri on siis hyvä ja erittäin terveellinen asia - mutta vain ja ainoastaan silloin kun todellakin on jotain mistä laihduttaa, kun on ylimääräisiä kiloja kannettavana.

    "Porkkana on erittäin hyvä diabeteksen ehkäisyssä kuituna. Kyllä tämä palkinto-rangaistus systeemi on varman huono. Kyllä ihmisillä tietysti on oma vastuu. Moni on sanonut, että tämä on terveydenhuollon vastuulla. Se ei näin ole. Kyllä tässä on aika monta vastuunkantajaa

    Äänestä

  • vasemalle kirjoitti:

    Tässä on nyt kyllä jotakin ristiriitaa, kun pitää kuluttaa enemmmän kuin tienaa, niin silloin myös köyhtyy, vaikka pitäisi vain laihtua.
    Ja kun en kuluta, niin vain lihon, olenko siis porvari joka elän vastavirtaan talousoppeja, joissa kuluttamalla talouskasvaa ja hyvinvointi lisääntyy.

    Äänestä

  • olla meillä jokaisella kirjoitti:

    "Porkkana on erittäin hyvä diabeteksen ehkäisyssä kuituna. Kyllä tämä palkinto-rangaistus systeemi on varman huono. Kyllä ihmisillä tietysti on oma vastuu. Moni on sanonut, että tämä on terveydenhuollon vastuulla. Se ei näin ole. Kyllä tässä on aika monta vastuunkantajaa

    Emme voi vain alistua siihen, että ihmisten pahoinvointi vain kasvaa ja ottaa yhä suuremman osan terveysmenoista ja myöhemmin joudutaan ihmisten iän tai asuinpaikan mukaan valitsemaan kuka saa hoitoa ja kuka ei, kun kaikkeen rahat eivät riitä."

    Äänestä

  • huolestunut>> kirjoitti:

    Emme voi vain alistua siihen, että ihmisten pahoinvointi vain kasvaa ja ottaa yhä suuremman osan terveysmenoista ja myöhemmin joudutaan ihmisten iän tai asuinpaikan mukaan valitsemaan kuka saa hoitoa ja kuka ei, kun kaikkeen rahat eivät riitä."

    Siirtykää aiheeseen Kokkolan talousarvio siellä mulla on parempaa asiaa kuin täällä, jossa velipojan kanssa innostuttiin terveysasiasta.

    Äänestä

  • politiikalla kirjoitti:

    Kyllä se silloin tulee merkitsemään sitä, että yksilön pitää ottaa suurempi vastuu omasta elämästään, mutta myöskin sitten läheistensä ja lähipiirinsä elämästä. Me emme voi mennä tätä rataa millä viime vuosina on oltu.

    Nyt pitää ottaa työväenoppeja mukaan, kaveria ei jätetä.
    Poliittisilla toimenpiteillä pitää kansantuloa jakaa siten, että kaikille riittää hyvinvointiyhteikunnan tuloista elämiseen riittävä tulo.

    Luettuani tulin nälkä ja päätin palkita itseni herkullisella pyhäinmiesten päivällisellä. Herkullinen ateria pitää toteuttaa niin, että se sisältää monta erilaista, erivahvuista herkkua, siis dippejä, kasviksia, melonia, juustoa, oliiveja, lohkopotaatteja, pieniä ja äkäisiä lihapullia, munakasta (siis tortillaa) ynnä muuta. Kaikki ei edes mahdu pöytään, joten illalla nautin vielä ainakin marinoituja katkerarapuja, sieniä ja salaattia. Puuh. Toivottavasti tämä ähky johtuu enimmäkseen tuoreista, sievästi dipatuista kasviksista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitenkä? kirjoitti:

Tästä voimme aloittaa uuden keskustelun.

Sitran yliasiamies Esko Aho vaati taannoin elintaparenttuja maksamaan omat sairastelunsa, elleivät he suostu parantamaan elintapojaan. Kuntoaan hoitavat voisivat hyvistä elintavoista saada rahallisia bonuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu