Satu muurahaisista ja termiiteistä

Tässä taas pieni ja opettavainen satu:

Olipa kerran pieni metsä pohjoisessa. Metsässä oli kekomuurahaisten pesä. Tämä muurahaisyhdyskunta ei ollut suuren suuri, mutta se toimi moitteettomasti ja työläiset hoitivat säntillisesti ja ripeästi askareensa. Kuningatar muni pesään uusia kekomuurahaisia, joista tuli taas uusia työläisiä ahertamaan pesän työntäyteisessä elämässä. He puolustivat pesää tunkeilijoita vastaan, toivat ruokaa pesään , hoitivat kuningatarta ja korjasivat pesää. Elämä yhdyskunnassa jatkui sukupolvesta toiseen tasaisen kehityksen merkeissä.

Kunnes eräänä päivänä kekomuurahaisten luokse saapui termiittejä. Termiitit sanoivat tulevansa kaukaa hiekkaerämaasta, jossa heillä oli ollut yhdyskuntansa, joka oli nyt tuhoutunut. (Myöhemmin kekomuurahaiset saivat kuulla, että termiitit olivat itse kinastelullaan tuhonneet yhdyskuntansa). No, kekomuurahaiset olivat vieraanvaraista väkeä ja termiitit olivat oikeastaan heidän sukulaisiaan, joten kekomuurahaiset toivottivat termiitit tervetulleiksi, olihan pesässä toki tilaa.

Aluksi kaikki näytti menevän hyvin. Mutta pian termiittien tulon jälkeen pesässä oli nähtävissä muutos. Kekomuurahaisten tapaan termiitit eivät osallistuneet juurikaan yhdyskunnan töihin, vaan keskittyivät pitämään hauskaa ja ahmimaan kekomuurahaisten pesään kantamia herkkuja. Osa kekomuurahaisista napisi hieman tästä, mutta toiset sanoivat, että vieraille pitäisi olla kohtelias.

Viikko viikolta pesälle saapui yhä uusia termiittejä, jotka pyysivät tai oikeammin vaativat päästä pesään turvaan. Heidätkin otettiin pesään, sillä vielä oli tilaa, vaikka käytävät olivat jo huomattavasti ahtaampia.

Sitten tapahtui muutama ikävä tapaus. Termiitit, jotka olivat paljon suurempia kuin kekomuurahaiset, satuttivat muutamia kekomuurahaisia niin, että pari heistä jopa kuoli. Termiitit vastasivat kekomuurahaisille näin käyneen siksi, että jotkut kekomuurahaisista olivat pilkanneet heitä ja vaatineet heitä käyttäytymään kuten kekomuurahaiset, siis tekemään työtä ja olemaan mekastamatta. Muutamat kekomuurahaisista pyytelivät termiiteiltä vuolaasti anteeksi ja lupasivat, että ne kekomuurahaiset, jotka vielä häiritsevät termiittejä jäteään ilman ruokaa tai jopa karkotetaan pesästä.

Yhä suurempi joukko kekomuurahaisita alkoi olla vihoissaan termiiteille näiden käytöksestä. Termiitit näet olivat edelleen työhaluttomia, heille ei kelvannut kekomuurahaisten arkiruoka, vaan ainostaan lihavat sokeritoukat. Myöskään termiitit eivät halunneet asua samoissa käytävissä kekomuurahaisten kanssa, sillä heidän mielestään kekomuurahaiset olivat alempiarvoisia.

Kekomuurahaisten kuningatar kuitenkin puolusti termiittejä ja puhui työläisilleen, että näiden tulisi kunnioittaa termiittejä näiden erilaisista tavoista huolimatta. Osa kekomuurahaisista ylisti kuningatarta hänen suuresta viisaudestaan; muut olivat vaiti.

Termiitit alkoivat käyttäytyä yhä röyhkeämmin, kekomuurahaisten pahoinpitelyistä tuli jokapäiväisiä ja pesän vartioiden puuttuessa tilanteeseen termiitit uhkailivat heitäkin. Termiiteillä oli pesässä myös monta omaa naarastermiittiä, jotka ryhtyivät munimaan synnyttäen satoja uusia pikkutermiittejä.

Tämä oli ennenkuulumatonta, sanoivat monet kekomuurahaiset, pesä oli muutenkin ahdas termiittien takia, eivätkä kekomuurahaiset enää ehtineet laajentaa ja kunnostaa pesää, kun kaikki aika meni termiittien ruokkimiseen. Sitä paitsi pesässä kuului olla vain yksi muniva kuningatar. Yhä useammat vaativat termiittien lähettämistä takaisin termiittien hiekkaerämaahan. Jotkut kekomuurahaiset kuitenkin suuttuivat tästä ja moni termiittejä vastustava ajettiin pesästä kokonaan kauemmaksi metsään inhojen petojen saaliiksi.

Syksy läheni, mutta pesän ruokavarastot olivat tyhjemmät kuin koskaan ennen. Pesä oli myös pelottavan hauras ja monet työläiset olivat peloissaan pystyttäisiinkö sitä enää korjaamaan, jos se sattuisi vahingoittumaan vaikka karhun tai kumisaappaan hyökkäyksessä. Työläiset olivat väsyneitä termiittien aiheuttaman lisätyön takia eivätkä ne enää jaksaneet kantaa sokeritoukkia, kirvoja ja neulasia samaan tahtiin pesään.

Viimein koitti tuhon päivä. Termiitit olivat kyllästyneitä ja vihaisia, koska sokeritoukkia ei enää tuotu heidän eteensä samaan tahtiin. Ne jopa murskasivat tusinan työläsiä pelkästä turhautumisesta. Nyt kuningatar ja hänen tukijansakin heräsivat ja komensivat sotilaat pidättämään työläiset surmanneet termiitit, sillä pesän lait olivat pyhiä ja niitä piti kunnioittaa.

Termiitit olivat kuitenkin liian paha vastus paljon pienemmille sotilaille, joita oli paljon vähemmän kuin termiittejä, vaikka kaikki pesän työläiset olisi laskettu mukaan. Termiitit hyökkäsivät joukolla sotilaiden ja työläisten kimppuun murskaten heidät täysin. Satoja kekomuurahaisia kuoli sinä yönä. Kuningatar jatkoi vastarintaa uskollisten alamaistensa kanssa kammiossaan joitakin päiviä, mutta viimein termiitit tunkeutuivat sinne ja surmasivat raa'asti kuningattaren suojelijoineen. Pesä oli menetetty.

Kerrotaan, että joitakin kekomuurahaisia pääsi pakenemaan ja ne lähtivät levittämään sanaa termiiteistä metsän muihin yhdyskuntiin. On kuitenkin epäselvää, että kuunneltiinko niitä. Pesä taas on nykyään pelkkä autio kasa neulasia. Termiitit ovat hylänneet sen aika päiviä sitten ja siirtyneet jonnekin muualle.

..Kysymys kuuluu: voimmeko oppia jotakin kekomuurahaisten kohtalosta?